Kotelosta kuoriutuva perhonen – uudenkuun ajankuva (auringonpimennys)

Aiheet:
muhammad-iqbal-i56KrsPfZsk-unsplash

Tulirenkaan läpi hyppäävä hevonen

Sen, että auringonpimennys osuu kiinalaisen uudenvuoden päivälle, on oltava hyvä enne. Eikö totta? Ainakin se on harvinaista. Aivan kuten sekin, että kyseinen auringonpimennys on tulihevosen teemaan saumattomasti sopiva tulirengas. Kuu kulkee auringon ohi, mutta ei peitä sitä kokonaan, ja näkyviin jää tulenhehkuinen “ring of fire”. 

Mielikuvitukseni lähti heti laukalle ja näin sieluni silmin vanhanajan sirkuksen, jossa silkkiharjainen hevonen hyppää taidokkaasti palavan renkaan läpi. (Ja koska kyse on mielikuvasta, meidän ei tarvitse ottaa kantaa tällaiseen toimintaan mahdollisesti liittyviin eettisiin seikkoihin.) Voiko se olla mitään muuta kuin kaunis symboli uudesta alusta? Merkki siitä, että mennään läpi kiperimpienkin vaikeuksien ja polttavimpienkin haasteiden harja hulmuten? Täältä tullaan, nyt lähtee!

Maailman menoa seuratessa tulee helposti tunne siitä, että viimeisiä aikoja elellään ja loppu on lähellä. Mutta mitä jos kyseessä onkin alku? No tietenkin se on alku, mutta mille? Voisiko mitenkään olla mahdollista, että kaikesta tästä kaaoksesta voisi lopulta seurata jotain hyvää? Että pääsisimmekin kuin ihmeen kaupalla sukeltamaan läpi tästä “tulirenkaasta” ja kohti jotain parempaa? Ja jos ei koko maailman mittakaavassa, niin edes pienen ihmisen henkilökohtaisessa elämässä?

En tiedä, mutta saahan sitä ihminen kuvitella mitä haluaa.


Ennen kun menemme sen syvemmin ajankuvan tulkintaan, haluan kertoa sinulle kaksi tärkeää asiaa.

  1. Perustin sosiaalisesta mediasta ja sähköpostista vapaan yhteyskanavan. Liity mukaan klikkaamalla tätä linkkiä puhelimellasi, niin saat tiedon uusista julkaisuistani (kirjoja tulossa!), kursseista, vapaista tulkinta-ajoista ja tapahtumista kerran tai pari kuukaudessa. Kyseessä on hiljainen ja anonyymi kanava, ei keskustelua eikä kommentointia, eivätkä muut näe sinua tai numeroasi.
  2. Keväällä alkaa kaksi erilaista astrologista koulutusta, toinen on a) vuorovaikutuksellinen, perusteellisesti tulkintataitoihin paneutuva, ammatilliset valmiudet antava koulutusohjelma ja toinen on b) luova ja luontokeskeinen kurssikokonaisuus, itsenäisesti koettava elämyksellinen tutkimusmatka ilman astrologisen teorian tai tekniikan opiskelua. Molemmat ovat viimeistä kertaa tarjolla. Kun ilmoittaudut nyt, saat koulutuksen 300-400€ edullisemmalla earlybird-hinnalla!

Olen pitänyt taukoa ajankuvien kirjoittamisesta. Tai oikeammin, olen kyllä kirjoittanut niitä, mutta en ole saanut yhtään täysin valmiiksi, jotta niitä olisi voinut julkaista. Pohdin myös vakavasti sitä, miten voisin jatkossa edelleen kirjoittaa näitä, sillä saan paljon palautetta siitä miten tärkeitä ja rakastettuja ajankuvani monelle ovat, mutta samalla usean iltamyöhälle venähtävän päivän käyttäminen tähän palkattomaan työhön tuntuu kestämättömältä. (Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittamiseen on mennyt noin 18 tuntia.) Sain niin hyviä vinkkejä teiltä lukijoilta viimeisimmässä Komorebi-kirjeessä pohtimaani dilemmaan, joten tässäkin asiassa hyvät ideat ovat lämpimästi tervetulleita.


Lohikäärme joka söi auringon

Mytologisesti pimennyksiä on monissa kulttuureissa kuvattu olentona, joka nielaisee valon. Se on voinut olla lohikäärme, susi, taivaallinen käärme tai jotain vastaavaa. Vedalaisessa perinteessä puhutaan Rahusta ja Ketusta, valon solmukohdista ja siitä miten kohtalo ja tietoisuus kohtaavat näissä leikkauspisteissä. Voi vain kuvitella, miltä menneen ajan ihmisestä on tuntunut todistaa auringonpimennystä. Miten ravistava on ollut tämä ylimaalliselta vaikuttava taivaallinen tapahtuma, missä aurinko, maailman valo, hetkeksi pimentyy ja katoaa näkyvistä, “tulee syödyksi”, vaikka luuli sen olevan ikuinen ja vahingoittumaton. Ja lopulta taas nähdä sen palaavan ennalleen, ymmärtää että siihen voi silti aina luottaa, vaikka ulkoisesti vaikuttaisi miltä. 

Auringonpimennys Vesimiehessä

Vesimies on edellä aikaansa olevan ymmärryksen, mullistavien oivallusten ja parempaa tulevaisuutta rakentavien visioiden humaani sanansaattaja. Kiinteänä ilmamerkkinä tila, aika ja avaruus ovat sen omimpia ulottuvuuksia.  Sen tapa tietää on kirkas ja selkeä. Vesimies näkee rakenteita ja järjestelmiä, vaihtoehtoisia todellisuuksia, syitä ja seurauksia, ja pyrkii ennen kaikkea uudistamaan sitä mikä voisi toimia paljon sujuvammin, jos ohjaksissa olisi laajemman kuvion tiedostava ja yhteiseen hyvään pyrkivä mieli.

Vaikka toisin voisi luulla, tämä auringonpimennys Vesimiehessä ei liity niinkään mihinkään uuteen projektiin tai uusiin aloituksiin, vaan uuteen tapaan ymmärtää sydämellään. Todellinen eteneminen edellyttää linjautumista oman sydänvoimansa kanssa. Ehkä asiat mitä olet yrittänyt aloittaa tai saada toteutettua eivät suju siksi, että kyseessä ei ole oikeasti sydämesi valinta. Tai vaikka itse asia olisi oikea, jokin siinä yhtälössä miten yrität asiaa toteuttaa, ei ole arvojesi ja sydämesi syvimpien toiveiden mukaista. (Venus yhtymä Kuun yläsolmu Kaloissa)

Samanaikaisesti kun ajanlaatu nostaa esiin tätä tinkimätöntä linjautumista sen kanssa mikä on oikeasti tärkeää ja arvokasta, tahtoenergiasi vaatii enemmän liikkumatilaa ja itsenäisyyttä, mahdollisuutta toimia vapaammin ja yksilöllisemmin. Jos marssittava on, niin ainakin itse valitsemaasi suuntaan ja oman rumpusi rytmissä. Mikäli pystyt tekemään jotain pieniäkin muutoksia siihen kuinka vapaasti ja omalla tavallasi voit tehdä asioita (vaikka ne asiat eivät olisi itse valitsemiasi), niin sen myötä laajentuva sisäinen tila on uskomattoman energisoiva ja suorastaan sähköistävä.

Tämä aika tarjoaa monille mahdollisuuden kohdistaa toimintaenergia hyvin keskittyneesi ja ilman häiriötekijöitä siihen kohteeseen, mikä edellyttää tekemistä. Ilmassa on kirkkautta, selkeyttä ja lasersäteen kaltaista, suoraan asian ytimeen leikkaavaa terävyyttä. Jos saat kohdistettua sen johonkin aidosti sinua kiinnostavaan kohteeseen, voit kokea uskomattoman nopeaa ja tehokasta etenemistä asioissa, jotka yleensä veisivät huomattavan paljon enemmän aikaa ja jaksamista. (Mars yhtymä Vesta Vesimiehessä)

Pimennysvoimien valjastaminen manifestointiin

Vaikka uusikuu nähdään yleisesti uusien aloitusten aikana, auringonpimennys ei ole samalla tavalla “uusi alku”.  Se on jotain paljon enemmän, avautuva portaali tai energiaportti, saumakohta missä näkyvä ja näkymätön koskettavat toisiaan tai myrskyn silmä missä kaiken ulkoisen härdellin keskellä on ihmeellinen pysähtynyt kohta. 

Monet astrologiaan uushenkisyyden ja manifestoinnin näkökulmasta suhtautuvat vaikuttavat olevan innokkaasti “valjastamassa” auringonpimennyksen energioita saadakseen hyödynnettyä niitä jonkin toivotun lopputuleman toteuttamisessa. Tunnen itseni vanhaksi ja väkäleukaiseksi, elämän parkkiinnuttamaksi eukoksi, kun huomaan hymyileväni hieman lakonisesti kaikelle tämän suuntaiselle touhulle.

Ei pimennyksiä voi “valjastaa” käyttöön. Eivät ne ole mitään kosmisia hevosenkenkiä (ei edes tänä tulihevosen juhlapäivänä), minkä avulla voi tuplata mahdollisuutensa voittaa elämän arpajaisissa. Ei niitä voi ohjailla tai varsinkaan manipuloida. Ne nauraisivat itsensä tärviölle jos kuulisivat että joku yrittää käyttää niitä toteuttamaan toiveensa tai muuttamaan elämäänsä mieluisempaan suuntaan – niin inhimillistä kuin se onkin.

Paras asenne pimennysaikaan

Astrologisten tekijöiden uskottiin aikoinaan olevan jumalia. Niitä kunnioitettiin, ehkä pelättiinkin. Mielestäni paras asenne on yrittää oppia tuntemaan ne niin syvällisesti, moniulotteisesti ja käytännönläheisesti kuin haluaisit tuntea elämäsi kiinnostavimman ihmisen. Joten sen sijaan että mietit miten voisit hyötyä tästä auringonpimennyksestä ja mitä se voisi tehdä sinun hyväksesi, kannattaisi miettiä mitä se haluaa sinulta.

Minkä aika nyt on? Mitä elämä haluaa näyttää minulle? Mitä minun tulisi nyt ymmärtää ja oppia? Mihin keskittyä ja miten toimia?

Aika kuin kaksoisvalotettu valokuva

Itse koen pimennykset ennen kaikkea ajan portaaleina tai elämän kulminaatiopisteinä. Käytännön elämässä pimennysaika saattaa hetkittäin tuntua siltä kuin olisi valveilla, mutta näkisi samanaikaisesti unta. Tai kuin olisi jossakin kosmisessa peilisalissa, David Lynchin elokuvassa tai jotenkin kummallisesti puristuksissa aikojen välissä.

Älä siis ihmettele, jos seuraavien viikkojen aikana tunnet ajan venkoilevan ja vääntyvän sisimmässäsi. Ei kuitenkaan niin, että todellisuuden tajusi menee, kyse on enemmän häivähdyksenomaisista pienistä pilkahduksista.  Ohikiitävistä tuntemuksista, kuin läsnä olisi jotain muutakin kuin vain tähän aikaan ja nykyiseen elämäntilanteeseen kuuluvia elementtejä.

Toisinaan voi tuntua siltä kuin elämäsi elokuvan päälle olisi yhtäkkiä alettu heijastaa jotain ihan toista tarinaa. Jotain mikä on lähtöisin jostain muualta – ehkä toisesta ajasta tai paikasta – ja se asettuu nykyhetkesi päälle ohuena kalvona. Jonkin aikaa voi olla mahdoton erottaa toisistaan mihin tämän hetken ääriviivat päättyvät ja mistä se jokin muu alkaa. 

Molemmat “filmit” ovat elämääsi. Toinen on nykyisyyttä ja toinen menneisyyttä, joka sekoittuu nykyhetken kanssa kuin kaksoisvalotettu valokuva. Menneisyys väreilee ja ailahtelee kuin varjojen leikki ja nousee koettavaksesi yhdessä nykyhetken kanssa.

Tällaisina aikoina mieleeni tulee kauan sitten Simpsonit-sarjassa isoisä Abe Simpsonin suusta kuulemani lause: “That was now and this is then.” Se oli nyt ja nyt on silloin.


Ilmoittaudu nyt earlybird-hintaan keväällä alkaviin koulutuksiin ja liity yksityiselle yhteyskanavalleni Whatsappissa.


Pimennykset ovat villiä voimaa. Ne ovat alkukantaisia ja kesyttömiä, ei sillä lailla kuin susi tai villihevonen, vaan kuin alkumeren pohjassa majaileva merihirviö tai korkeimman vuoren luolan perällä asustava jättimäinen lohikäärme. Äläkä ajattele että merihirviö tai lohikäärme olisi automaattisesti jotain pahaa, pelättävää tai vaarallista – ei suinkaan. Ei välttämättä. Mutta niillä on voimaa polttaa tai nielaista, aukaista, herättää ja tuhota. Usein kyse on jostain sellaisesta, mille et ole itse voinut tehdä mitään. Ehkä jostain mikä ei ole sinulle hyväksi, mutta mistä et ole pystynyt luopumaan.

Haluaisin vielä tähdentää muutamaa keskeisintä pimennyksiin liittyvää seikkaa.

  1. Pimennyksiä tapahtuu joka vuosi noin neljästä seitsemään kappaletta. Ja kuten näet, suurin osa niistä on mennyt ohitsesi ilman mitään sen kummempaa mullistusta. Tämä tarkoittaa sitä, että ainoastaan tietyt pimennykset ovat sinulle merkityksellisiä. Muut ovat kuin mikä tahansa jokavuotinen ilmiö, jonka läsnäolon ehkä tuntee, mutta se ei suoraan liikuta sinua.
  2. Pimennykset eivät ole luonteeltaan “hyviä” tai “pahoja”. Jokainen pimennys on oma yksilönsä, niillä on tietyt yksilölliset erityispiirteensä, mutta on yhtä turha odottaa niiden tuovan sinulle jokin uskomattoman upea läpimurto kuin pelätä että jotain kamalaa tapahtuu. (Ja jos mikä tahansa astrologiaan liittyvä seikka herättää sinussa pelkoa, hätää tai huolta, on syytä vaihtaa opettajaa, kanavaa tai näkökulmaa – tai ehkä luopua astrologiasta kokonaan. Itse muistutan usein oppilailleni, että jos astrologia herättää sinussa pelkoa, et ole ymmärtänyt oikein mistä siinä on kysymys.)
  3. Toisinaan, joskus harvoin, ehkä kerran tai pari elämän aikana, pimennys voi liittyä johonkin sinulle merkitykselliseen isoon elämänmuutokseen tai mullistukseen. Sitä mitä tapahtuu ei voi tietää etukäteen. Eikä pimennys aiheuta niitä tapahtumia. Astrologiset ilmiöt eivät saa asioita tapahtumaan. Pimennys ei ole syy sille mitä koet.  Ja parasta mitä voit tehdä, on olla mahdollisimman syvästi juurtuneena läsnäoloon ja nykyhetkeen. Elää niin levollisena ja kiitollisena kuin voit, ja pitää hyvää huolta omasta sisäisestä tilastasi. Itse uskon, että pimennys on aina pohjimmiltaan siunaus. Vaikka joskus voikin viedä pitkän aikaa, että ymmärtää mistä lopulta oli kysymys.

Todellinen kasvu ja eteneminen oikeaan suuntaan edellyttää saumatonta linjautumista oman sydämensä kanssa.


An original painting by Lucy Campbell, “Spread Your Wings”.

Perhonen ilmestyy kotelosta

Uudenkuun ja auringonpimennyksen Saabinen symboli (28° – 29° Vesimiestä) “Perhonen tulee ulos kotelosta” korostaa entisestään ajassa olevaa uudistusenergiaa. Kasvu tapahtuu yleensä hiljalleen hiipien, asteittain hivuttautuvana siirtymänä, jonka merkityksen voi nähdä vasta etäämmältä, pidemmän ajan kuluttua. Mutta toisinaan elämä yllättää meidät äkillisellä harppauksella, sellaisella suurella ja mahdollisesti hämmentävällä muutoksella, mikä tuntuu tapahtuvan kuin taikaiskusta. Se mikä eilen oli epämääräinen tumma ja eloton köntti (“Ei tästä mitään tule, ei tästä mihinkään ole.”), onkin tänään kevyesti ilmavirran mukana tanssiva häkellyttävän kaunis ja herkkä olento.

Luonnolla on konkreettiset ilmentymänsä kaikelle, mitä ihmisolento voi kokea omassa psyykessään. Se on eläviä metaforia täynnä. Ihminen voi oppia tuntemaan itsensä näkemällä itsensä luonnon kautta, tuntemalla luonnon itsessään. Ja näkemällä itsensä luonnonilmiöissä, säätiloissa ja vuodenaikojen vaihteluissa, voi luoda luontoon intiimin ja merkityksellisen suhteen. Tätä(kin) on elävä astrologia.

Pimennysten merkitys omassa elämässäsi

Pimennykset ovat syklisiä ilmiöitä, joilla on juurensa kaukana menneisyydessä. Kyse ei koskaan ole vain yhdestä päivästä tai edes muutamasta viikosta pimennysten ympärillä. Kaikkein syvällisimmän ymmärryksen saat pimennysten merkityksestä omassa elämässäsi, kun tutkit kunkin pimennyksen sykliin liittyviä ajankohtia menneisyydessäsi.

Kaksi tapaa ymmärtää juuri tämän pimennyksen henkilökohtaista sanomaa, on 1) selvittää mihin se osuu omalla syntymäkartallasi (täällä on tarkat ohjeet miten tämä katsotaan) ja minkä elämänalueen sen kartallasi aktivoi (täältä löydät kirjoittamani tulkinnat – kysy kommenteissa apua jos kaipaat opastusta) ja 2) muistella mitä elämässäsi tapahtui 19 vuotta sitten (erityisesti maaliskuussa ja elo/syyskuussa 2007), sillä hyvin todennäköisesti tässä ajassa on kaikuja ja heijastuksia sen ajan tapahtumista.

Kevään pimennykset omalla kartallasi

Mikäli haluat tutkia mitä elämänalueita pimennykset aktivoivat omalla syntymäkartallasi, niin kaiva esiin syntymäkarttasi. Auringonpimennyksen paikan löydät helposti, kun etsit kartaltasi kohdan missä Vesimies vaihtuu Kaloiksi ja katsot mikä huone on kyseessä.

17.2.2026 AURINGONPIMENNYS 28° Oinas 56′

Kuunpimennyksen löydät suurin piirtein Neitsyen merkin puolivälistä. Alla olevasta linkistä pääset lukemaan muun muassa kirjoittamani ilmaiset tulkinnat, mitä pimennys missäkin huoneessa voi tarkoittaa käytännön elämässä.

3.3.2026 KUUNPIMENNYS 12° Neitsyt 53′

Lue kaikki pimennyksiä käsittelevät kirjoitukseni täältä.

  1. Pimennysaika – tulikaste, vihkimys ja siunaus
  2. Näin löydät pimennyksen kartaltasi
  3. Mitä pimennys tarkoittaa sinun elämässäsi? (pimennys huoneissa -tulkinnat)
  4. Miten selviytyä pimennyksistä? Viisi vinkkiä erityisherkille

Alkavat koulutukset:

A) “Haluan oppia tekemään tulkintoja, ehkä jopa työkseni.” / vuoden mittainen perusteellinen ja syvällinen, henkilökohtaisesti ohjaamani astrologiakoulutus

Sielunkartta® -koulutusohjelma


B) “Haluan oppia itsestäni, kaipaan inspiraatiota ja uusia oivalluksia.” / vuoden mittainen oma löytöretki luontokeskeisen elävän astrologian sekä astroherbalismin ohjaamana

Elävän astrologian vuosi

  • lisätiedot ja ilmoittautuminen
  • kertamaksulla 1800€ tai varausmaksu + 135€/kk earlybird-hinta 25.2. asti voimassa
  • koulutus on tarjolla viimeistä kertaa

Yhteyskanava

Liity Whatsapp-yhteyskanavalleni niin saat tietää uusista julkaisuista ja tulevista kirjoista, kursseista, vapaista tulkinta-ajoista ja tapahtumista.

Kyseessä on hiljainen ja anonyymi kanava, joten siellä ei ole keskustelua eikä kommentointia (ei viestitulvaa!), eivätkä muut näe sinua tai numeroasi. Saat minulta viestin enintään 1-2 x kk.

Kiitokseksi mukana olosta, järjestän teille ajoittain ilmaisia tulkintailtoja tai webinaareja, kirjoitan ajankuvia tai vastaan kysymyksiinne. Tämä on yhteys mitä haluan vaalia.

Liity klikkaamalla tätä linkkiä laitteella, missä sinulla on Whatsapp käytössäsi.


Uudenkuun kartan tärkeimmät tekijät

  • Uusikuu on rengasmainen auringonpimennys Vesimiehessä
  • Auringon ja Kuun yhtymä = uusikuu Vesimiehessä neliössä Uranukseen
  • Saturnus yhtymä Neptunus Oinaassa
  • Mars yhtymä Vesta Vesimiehessä
  • Venus/Pallas Athene yhtymä Kuun yläsolmu Kaloissa
  • Khiron yhtymä Ceres Oinaassa
  • Uudenkuun Saabinen symboli on ”Perhonen ilmestyy kotelosta”

Kuunkierron astrologiset kuviot

  • 17.2. UUSIKUU ja AURINGONPIMENNYS 28° Vesimies 49′
  • 18.2. Venus yhtymä Kuun yläsolmu Kaloissa ja Aurinko siirtyy Kaloihin
  • 20.2. Saturnus yhtymä Neptunus Oinaassa
  • 22.2. Mars sekstiili Khiron ja Venus kolmio Jupiter
  • 26.2. Merkurius alkaa perääntyä
  • 27.2. Mars neliö Uranus ja Aurinko yhtymä Kuun yläsolmu
  • 28.2. Merkurius yhtymä Venus
  • 2.3. Mars siirtyy Kaloihin
  • 3.3. TÄYSIKUU ja KUUNPIMENNYS 12° Neitsyt 53′
  • 4.3. Venus sekstiili Uranus
  • 5.3. Aurinko kolmio Jupiter
  • 6.3. Venus siirtyy Oinaaseen
  • 7.3. Aurinko yhtymä Merkurius ja Venus yhtymä Neptunus
  • 8.3. Venus yhtymä Saturnus
  • 9.3. Merkurius kolmio Jupiter
  • 10.3. Venus sekstiili Pluto
  • 11.3. Jupiter SD (stations direct) eli päättää perääntymisen
  • 13.3. Mars yhtymä Kuun yläsolmu
  • 15.3. Merkurius yhtymä Mars
  • 18.3. Venus neliö Jupiter ja Aurinko sekstiili Uranus
  • 19.3. UUSIKUU 28° Kalat 27′
  • 20.3. KEVÄTPÄIVÄNTASAUS Aurinko siirtyy Oinaaseen ja Merkurius SD (stations direct) eli päättää perääntymisen

Teksti: Kirsi Halla-Seppälä

Kuva 1: Muhammad Iqbal / Unsplash
Kuva 2: Lucy Campbell / Lupiart