Yhteys

Tapanani on kuulostella ja tunnustella tulevan vuoden ydinteemaa jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Joskus sitä saa vähän hakea ja toisinaan, kuten tänä vuonna, se on niin kirkas ja selkeä, että ei epäilystäkään.

Tämä vuosi oli minulle syvä ja kaunis kasvun ja laajentumisen, sisäisen linjautumisen ja suuren inspiraation vuosi. Koronahommat eivät vaikuttaneen elämääni millään tavalla. Apua, saako näin edes sanoa?! Mutta se johtuu tietenkin vain siitä, että minun on pitänyt rakentaa elämäni niin että selviän yksin, vaikka joka vuosi on kuukausien jaksoja kotona tai välillä sairaalassa. Joillekin se poikkeustila, eristys ja muu on siis normiarkea, ja olen yksi heistä, ei siinä sen kummempaa.

Joka tapauksessa oman ensi vuoteni ytimessä on YHTEYS. Se on polttopisteeni, fokus, päätös ja lupaus, ja sitoudun siihen koska sille sydämeni nyt palaa.

Kun on vahva intentio ja sydän auki vastaanottamaan ihmeitä, maailmankaikkeus antaa kaiken tukensa ja tuo elämään asioita jotka vievät eteenpäin tämän intention toteutumisen suhteen. Tärkeintä on se, että intentio on aidosti sitä minkä aika nyt on, eikä jotain ulkopuolelta tulevaa tai jotain mitä mieli kuvittelee tärkeäksi.

Onko sinulla jokin avainsana, toive tai intentio ensi vuodelle? Minkä aika elämässäsi on nyt?