Vallan näkymätön viitta – Uusikuu Ravussa

Aiheet:
pexels-klaudia-ekert-13306833

Vaikka heinäkuun uusikuu on yleisesti tunteisiin, hoivaan ja huolenpitoon liitetyn äiti-arkkityypin merkissä Ravussa, vievät uudenkuun kartan tärkeimmät tekijät huomion valtaan. Nyt alkavan kuunkierron ajan energiacocktailin keskeisimmät ainesosat ovatkin valta, arvot ja paine.

Rapu on toinen aloitteellisista eli johtavista (Cardinal) merkeistä Oinaan jälkeen, Kauriin ja Vaa’an ohella, joten mistään pehmoisesta heittopussistahan ei ole kysymys. Rapu on kyllä emotionaalinen ja herkkä, mutta sen lisäksi voimakas, hallitseva, dynaaminen ja aikaansaava tahtomerkki, joka pitää mielellään ohjakset saksissaan tiukassa puristusotteessa.

Tässä ajassa Ravun valtaan ja voimaan liittyvät teemat korostuvat, koska uudenkuun muodostavat Aurinko ja Kuu ovat vastakkain valtateemoja hallitsevan, intensiivisen Pluton kanssa. Myös aggression ja puolustautumisen planeetta Mars on oppositiossa kontrollia ja hallintaa edustavaan Saturnukseen.

Ja kuinka ollakaan, tyyliin ”huudetaan niin että takarivilläkin kuullaan”, uudenkuun asteen (25° Rapua) Saabinen symboli on ”Johtaja kietoutuneena vallan näkymättömään viittaan”, mikä entisestään alleviivaa tätä esiin nousevaa teemaa.

Uusikuu oppositio Pluto ja neliö Khiron

Epätasapainoinen rapuenergia voi ilmentyä elämässä hoivan tai huolenpidon muodossa esiintyvänä vallankäyttönä. Kyseessä voi olla emotionaalinen manipulointi, toisen ohjailu tunteisiin vetoamalla, hoivalla alistaminen ja toisen tahdon jyrääminen tai mitätöiminen auttamisen valeasussa.

Tällainen vallankäyttö voi olla niin näkymätöntä ja hienovaraista, että vaikka se on painostavaa ja tukahduttavaa, sitä on äärimmäisen vaikea havaita tai todistaa. Ja vaikka se on harvoin täysin tietoista, tarkoitushakuista toimintaa, se on siitä huolimatta vaarallista ja myrkyllistä kuin häkä.

(Kukkauutteita tuntevalle tämä ilmiö on tuttu nimellä kielteinen Chicory-tila. Mainitsen tämän nyt tässä sen enempää selittelemättä, sillä astroherbalismista ja kukkauutteista on tulossa kirjoituksia, kunhan vaan saan viimeisteltyä ja julkaistua ne.)

Usein näkee läheisriippuvuuden käsitettä käytettävän henkilöstä, joka ei osaa olla yksin ja tarvitsee paljon muita ihmisiä. Läheisriippuvuuden määritelmä ei kuitenkaan ole se, että joku on riippuvainen läheisyydestä. Termi vakiintui alun perin Amerikassa 1970-luvun loppupuolella tarkoittamaan ”kanssariippuvaista” (codependent) eli yleensä päihteiden käyttäjän puolisoa tai perheenjäsentä, joka hoivallaan oli mukana mahdollistamassa päihteiden käytön jatkumista, koska tarvitsi sitä asemaa ja roolia, jossa sai olla ”auttamassa” toista.

Myöhemmin käsitteellä alettiin tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia siitä että heitä tarvitaan ja tarvitsevat sitä, että saavat olla (tai joutuvat olemaan) auttajan roolissa. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että läheisriippuvainen työntää pyörätuolissa henkilöä, joka voisi kävellä, ellei häntä työnnettäisi pyörätuolissa. Tämän toiminnan pohjalla on uskomus siitä, että ”hän ei pärjäisi ilman minua, kukaan muu ei voi auttaa”.

Läheisriippuvainen kokee usein olevansa toisen auttaja vasten tahtoaan, kuin raskasta taakkaa kantava olosuhteiden uhri, vaikka tosiasiassa hän tarvitsee auttajan roolia välttyäkseen kohtaamasta omia kipukohtiaan. Hänen näkökulmastaan tilanne kohentuu ainoastaan sillä, että auttamisen kohteena oleva henkilö muuttuu, että hän vapautuisi näin velvollisuuksistaan ja voisi elää vapaana ja onnellisena. Mutta jos tätä hänelle tarjottaisiin, ei hän välttämättä olisikaan valmis luopumaan asemastaan.

Uudenkuun vahvat kontaktit Plutolle ja Khironille voivat liittyä asetelmiin, joissa valta-asetelmat tukea tarvitsevan ja auttajan välillä kärjistyvät tai jossa avun antamisen ja saamisen, toisen tunteiden jyräämisen, tarvitsevuuden tai omavaltaisuuden teemat nousevat käsittelyyn. Tämä voi ilmentyä niin henkilökohtaisissa suhteissa kuin yhteiskunnan rakenteellisilla tasoillakin.

Mars oppositio Saturnus

Aloitteellisuutta, assertiivisuutta, toimintaa ja aggressiota edustava Mars on Saturnuksen lujassa otteessa. Parhaimmillaan näiden kahden energian yhdistelmä toteutuu keskittyneenä, harkitsevaisena ja pitkäjänteisenä toimintana. Sitoutuminen yhteen päämäärään ja strateginen eteneminen kohti kristallin kirkasta fokusta, on tämän kuvion kaunis ilmentymä.

Tiedostamattomasti toimiessaan Marsin ja Saturnuksen energiat voivat liittyä rajoitteisiin ja esteisiin. Mars haluaisi luonteensa mukaisesti syöksyä eteenpäin impulsiivisesti ja ilman holttia, mutta kun Saturnus vaatii sitä tilille – ottamaan vastuun, olemaan kärsivällinen, toimimaan harkitusti ja kypsästi, noudattamaan sääntöjä tai yhteistä sopimusta, niin keskenkasvuinen Mars voi alkaa kiukutella. Ja koska se ei voi tehdä sitä suoraan ja näkyvästi (Saturnus edustaa valvontaa ja auktoriteettia), sen kontrollin alle pakotettu aggressio voi alkaa putkahdella esiin salakavalasti verhotussa muodossa.

Pahimmillaan Mars ja Saturnus on sadistinen ja systemaattisen julma, vaativa, ankara, rankaiseva ja sydämetön. Parhaimmillaan se on kypsä, hallittu, rakentava ja sisukas.

Kun Mars ja Saturnus ovat vastakkain, on todennäköistä että näiden kahden hyvin erilaisen energian välinen ristiriita koetaan ulkoisena asetelmana. Jonakin tilanteena tai tapahtumana, jossa itse on samastuneena toiseen puoleen ja toinen rooli koetaan itsestä riippumattomana ulkoisena tekijänä. Jos siis sinä samastut Marsiin, koet Saturnuksen jonkun toisen ihmisen tai ulkoisen olosuhteen kautta.

Tällaisessa tilanteessa saatat kokea että joku tai jokin koettaa määrätä, rajoittaa tai estää sinua olemasta mitä haluat olla tai tekemästä mitä haluat tehdä. Uhma saattaa kuohahtaa Saturnuksen heristäessä sormea nenäsi edessä.

Sisäinen Mars voi kuulostaa vaikka tältä: “Minuahan ei määräillä, minä teen mitä huvittaa.” Tai uhrimoodissaan tältä: “Koskaan ei ole aikaa, voimia tai rahaa tehdä mitä haluan.”

Erityisen voimakkaana tämän energioiden ristivedon voi tuntea 20.7. tienoilla, kun Marsin ja Saturnuksen kontakti on tarkimmillaan.

Venus jumalansormen kärjessä

Arvomaailmaa, talousasioita, rauhaa, harmoniaa ja tasapainoa edustava Venus on poikkeuksellisen korostuneessa roolissa uudenkuun kartalla.

Venus on parhaimmillaan hyvin painokas, sillä se aloittaa perääntymisjakson 23.7. Se on myös hyvin voimakkaissa kontakteissa melkein kaikkien planeettojen kanssa, ja muodostaa Pluton ja Neptunuksen kanssa aspektikuvion, jonka nimi on jumalansormi tai YOD.

Taidan kirjoittaa Venuksen merkityksestä tässä ajassa ihan oman juttunsa, koska sen sullominen muutamaan lauseeseen tässä yhteydessä tuntuu mahdottomalta. Lyhyt maininta kuitenkin siitä, että uskoisin Venukseen liittyvien asioiden nousevan otsikoihin vieläkin enemmän kun on jo nähty.

Perääntyvä Venus voi kaivaa esiin sen, mikä ei ole kaunista ja rakkaudellista. Sen kontakti Uranukselle ravistaa ja räjäyttää, oppositio Saturnukselle rajoittaa ja pohtii soveliaisuussääntöjä tai julkikuvaa.

Palataan näihin syvemmin lähipäivien aikana. Sillä vaikka omissa kaapeissa piilevät luurangot eivät palstatilaa saisikaan, kannattaa jokaisen olla Venuksen perääntymisjaksolla mahdollisimman hyvin kartalla sen suhteen, mistä on kysymys ja mitä tästä kaikesta olisi tarkoitus oppia.


Uudenkuun ajankuva on kollektiivisia ajan energioita käsittelevä astrologinen tulkinta koko kuunkierron ajalle 17.7. – 16.8.2023.


Uudenkuun kartalla:

Uudenkuun Saabinen symboli 25° Rapua on ”Johtaja kietoutuneena vallan näkymättömään viittaan”. Aurinko ja Kuu Ravussa oppositio Pluto, kolmio Neptunus, sekstiili Uranus, neliö Khiron. Pluto kvinkunssi Venus, kolmio Uranus ja sekstiili Neptunus. Neptunus kvinkunssi Venus. Uranus neliö Venus. Saturnus oppositio Venus ja Mars. Jupiter neliö Merkurius. Pluto, Neptunus ja Saturnus perääntyvät.

Kuunkierron astrologiset kuviot:

17.7. UUSIKUU 25° Rapu. Kuunsolmupari siirtyy Oinaaseen ja Vaakaan. 20.7. Mars oppositio Saturnus. 23.7. Aurinko siirtyy Leijonaan. 23.7. Venus ja Khiron alkavat perääntyä. 28.7. Merkurius siirtyy Neitsyeen. 1.8. TÄYSIKUU 9° Vesimies. 1.8. Mars kolmio Jupiter. 16.8. UUSIKUU 23° Leijona.


AJANKOHTAISTA

Vaikka olen kesälomalla koko tämän kuunkierron ajan, ja palaan toimistolle vasta seuraavan uudenkuun myötä, päivitän silti uusia juttuja blogiin ja kerron ajankohtaisista asioista instassa.

Pyrkimyksenä on olla mahdollisimman paljon poissa kaikenlaisten älyvempeleiden taikakentästä, mutta samalla kuitenkin kirjoittaa ja julkaista juttuja täällä blogissa. Saa nähdä miten onnistun tässä mahdottomalta tuntuvassa tavoitteessa.

En siis vastaa sähköpostiin, puhelimeen tai sosiaalisessa mediassa tulleisiin yhteydenottoihin, mutta blogissa käyn joka päivä ja kommenttilootaan putkahtaneisiin viesteihin voinen lomavastaavan valvonnassa kommentoida.

Kaikki kesän tulkinta-ajat menivät heti edellisen uutiskirjeen ilmestymisen jälkeen. Joten jos haluat varata ajan elo-syyskuulle, niin reagoi nopeasti ilmoittaessani vapaat ajat kuun vaihteessa ilmestyvässä kirjeessä.

Voit tilata tämän muutaman kerran vuodessa ilmestyvän, huolella ja rakkaudella laatimani uutiskirjeen tällä sivulla olevasta “Liity postilistalle” -laatikosta. Löydät sen tummansiniseltä pohjalta etusivun alaosasta, sekä jokaisen blogitekstin alta.

Asiakasajat ovat tarjolla ainoastaan uutiskirjeeni tilaajille.

Oletko jo kuunnellut kesäkuun alussa julkaistun “Luvattu Maa” podcastin jakso, jossa keskustelen Manuela Boscon kanssa muun muassa läsnäolosta, tietoisuuden heräämisprosessista ja elävästä astrologiasta? Tästä on tullut tosi ihanaa palautetta, kiitos paljon kaikille kauniista sanoista! Pääset kuuntelemaan jakson Podimossa esimerkiksi maksuttoman kokeilujakson muodossa.

© 2023 Kirsi Halla-Seppälä

Kuvaaja: Klaudia Ekert 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.