Valkea kuulas – Uusikuu Neitsyessä

Aiheet:
pexels-jasmin-chew-7962427

Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen ajan energioiden tulkinta eli astrologinen katsaus ajalle 27.8. – 26.9.2022

Tämä elokuinen uusikuu Neitsyessä on kuin puhtoinen ja raikas, toisinaan jopa vähän kirpeä kotimainen omena. Se kannattaa syödä nyt eikä kohta, tai sitten siitä pitää valmistaa jotain mikä säilyy pitkälle tulevaisuuteen.

Neitsyt muuttuvana maamerkkinä edustaa maaelementeistä kasvikuntaa. Uudenkuun Saabinen symboli ”Ihminen näkee unta keijuista” voidaankin tulkita avautumisena todellisuuden hienojakoisille ulottuvuuksille, ja tämä sopii täydellisesti tähän luonnolliseen ja maanläheiseen merkkiin. Sillä vaikka Neitsyttä pidetään usein konkreettisiin tosiseikkoihin keskittyvänä realistina, on se kuitenkin myös syvästi yhteydessä luonnonvoimiin. Oli kyse sitten rohtoyrteistä tai metsäkylvystä, niin parhaimmillaan Neitsyt ymmärtää myös hienojakoista, näkymätöntä todellisuutta ja erityisesti luonnon parantavia voimia.

Kilpailuhenkinen ja hätäinen Mars on intensiivisessä suhteessa uudenkuun muodostavaan Aurinkoon ja Kuuhun lisäten terävyyttä ja impulsiivisuutta erityisesti mielen, ajattelun ja kommunikoinnin alueelle. Kärkkäät kommentit, harkitsemattomat sanat ja liian sukkelaan vedetyt johtopäätökset voivat nyt olla tämän ajan kiusana. Mars toki liittyy myös rohkeuteen ja aloitekykyyn, minkä lisääntyminen tänä aikana voi olla kerrassaan mainio asia, jos sen myötä uskallat osallistua tärkeään keskusteluun, ilmaista mielipiteesi rehellisesti tai otat ensimmäisen askeleen jonkin sellaisen asian suhteen, mihin et ole aiemmin kokenut olevasi valmis tai riittävän hyvä. Mikään ei ehkä ole muuttunut sen suhteen miten valmis tai hyvä koet olevasi, mutta kun liipasinsormi on tutissut liian pitkään paikallaan, saatat vain olla riittävän kyllästynyt nykytilanteeseen uskaltaaksesi ottaa riskin ja heittäytyä uuteen.

Tänä syksynä Merkuriuksen perääntymisjakso (10.9. – 2.10.) alkaa Vaa’an merkistä ja päättyy lokakuun alussa Neitsyeen. Tämä antaa meille tilaisuuden tarkastella ihmissuhteitamme ja erityisesti siellä tapahtuvaa energianvaihtoa kriittisellä silmällä. Kollektiivisesti jumalten sanansaattajan perääntyminen neuvottelujen, kompromissien, rauhan ja diplomatian merkissä saa tietysti toivomaan parasta tiettyjen maailman tapahtumien suhteen, ja niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä tämä perääntymisen aika voi olla eräänlainen uudelleen harkitsemisen aika, jolloin saatetaan havahtua siihen kuinka paljon eri vaakakupeissa olevat asiat oikeasti painavat, mikä on lopulta kaiken hinta, ja millaisiin myönnytyksiin ollaan valmiita jotta vältyttäisiin todellisilta ylilyönneiltä.

Perääntyvän Merkuriuksen aikaan on tyypillistä huomata tarkastelevansa jo varmoina pitämiään asioita eri näkökulmasta, mikä saattaa toisinaan johtaa mielen muuttumiseen, asioiden perumiseen ja suunnan muutokseen. Ihan uusia asioita ei yleensä suositella aloittamaan tällaisena ajankohtana, mutta sen sijaan jonkin aiemmin haudatun tai kesken jääneen projektin henkiin herättämiseen tai jatkamiseen tämä on erittäin hyvä. Jopa niin, että eteen saattaa tupsahtaa jo unohdetuksi luultuja sopimuksia, ihmissuhteita tai rahaan liittyviä yksityiskohtia, jotka nyt on otettava vastaan ja hoidettava asianmukaisella tavalla. Pakoon et pääse.

Koko uudenkuun kartan keskeisin tekijä on Venuksen, Saturnuksen ja Uranuksen muodostama t-risti. Mukana kuviossa on myös pikkuplaneetta Ceres ja Kuun yläsolmu, jotka tuovat asetelmaan karmallista ulottuvuutta ja tunteen syvyyttä heille, joiden oman syntymäkartan tekijöiden päälle tämä kuvio napsahtaa aktivoiden tiettyjä henkilökohtaisia ohjelmointeja.

Venus symboloi astrologiassa arvoja ja kaikkea sitä, mitä pidämme arvokkaana. Sen kolme kaikkein tyypillisintä ilmentymismuotoa liittyvät joko ihmissuhteisiin, raha-asioihin tai omanarvontuntoon. T-ristillä Venuksen lisäksi olevat Uranus ja Saturnus ovat olleet haastavassa suhteessa toisiinsa jo yli puolitoista vuotta, ja vaikka etäisyys niiden välillä onkin nyt kasvamassa ja vääntösuhde raukeamassa, niin tämä Venuksen kanssa muodostuva kuvio voi edelleen nostaa tämän konservatiivin (Saturnus) ja radikaalin (Uranus) välisen kissanhännän vedon otsikoihin. Toinen vetää kohti vapautta, uudistumista ja yhdenvertaisuutta, toisen vetäessä kohti sopivaisuussääntöjä, vanhoja rakenteita ja jumiutumista.

Henkilökohtaisella tasolla kyseessä voi olla esimerkiksi johonkin ihmissuhteeseen tai talousasiaan liittyvä tilanne, jossa on kova vimma päästä irti vanhoista kahleista ja edetä sisimmässä oikealta tuntuvaan suuntaan – sydän huutaa TULEVAISUUS ja VAPAUS, täältä tullaan! – mutta samalla tuntuu siltä, kuin nilkoissa olisi rautakahleet ja rintaa puristaisi lyijypanssari. Ja erityisesti Merkuriuksen alkaessa perääntyä (10.9.) voivat suunnitelmat ottaa takapakkia, kun maa alkaa tutista jo varmoilta näyttäneiden askelien alla.

Älä kuitenkaan anna tämän lannistaa, vaan käytä mahdollinen mutka matkassa hyödyksesi varmistamalla käytännön asioita ja kiinnittämällä huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin. Ei tee ollenkaan pahaa lukea suurennuslasin kanssa sitä pienellä präntättyä tai käydä läpi vielä kerran sitä, että tarkoitattehan molemmat samoja asioita niillä sanoilla ja käsitteillä, joilla olette yhteisiä suunnitelmia solmimassa.

Uudenkuun kartalla:

Uudenkuun Saabinen symboli on ”Ihminen näkee unta keijuista”. Aurinko ja Kuu Neitsyessä neliö Mars. Pluto kolmio Merkurius, Mars ja Uranus. Pluto sekstiili Neptunus. Neptunus oppositio Merkurius. Uranus neliö Venus ja Saturnus. Saturnus oppositio Venus. Jupiter oppositio Merkurius. Mars neliö Aurinko ja Kuu. Mars kolmio Merkurius. Pluto, Neptunus, Uranus, Saturnus ja Khiron perääntyvät.

Kuunkierron astrologiset kuviot:

27.8. UUSIKUU 4° Neitsyessä. 5.9. Venus siirtyy Neitsyeen. 10.9. Merkurius alkaa perääntyä Vaa’assa. 10.9. TÄYSIKUU 17° Kaloissa. 23.9. Aurinko siirtyy Vaakaan. 23.9. Merkurius yhtymä Aurinko. 23.9. Merkurius perääntyy Neitsyeen. 25.9. UUSIKUU 3° Vaakaa.

 

© 2022 Kirsi Halla-Seppälä

 

Photo by jasmin chew

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.