Kuka hullu julkaisee uuden palvelun, tai ylipäätään aloittaa jotain uutta, juuri sinä päivänä kun Merkurius on pysähtynyt ryhtyessään perääntymispuuhiin. Minä tietenkin. Ehkä olen kapinallinen tai pelkästään tyhmä, aika näyttää.
Ihan uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys, ei ollenkaan. Pohjimmiltaan “uusi palvelu” on jotain, mitä olen tehnyt jo vuosia pitkäaikaisten asiakkaideni kanssa, jotain mitä olen pitänyt kaikkein tärkeimpänä ja arvokkaimpana mitä minulla on tarjottavana. Ja nyt tuntuu hyvältä, kun se saa näin omalla nimellä oman paikkansa palveluiden joukossa, ja näin se tulee rakkaille asiakkailleni myös paljon halvemmaksi, kuin säännöllisten ja usein toistuvien tulkintojen tilaaminen.
Tämä muutos enteilee muutenkin uutta aikaa työssäni, sillä olen siirtymässä entistä kokonaisvaltaisempiin ja henkilökohtaisempiin palveluihin, sekä syvempiin ja pitkäaikaisempiin asiakassuhteisiin. Taakse ovat jäämässä yksittäiset tulkinnat ja muut kertatapaamiset, kun keskityn tarjoamaan entistä parempaa palvelua säännöllisten tapaamisten muodossa asiakkaille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään sydänyhteyden vahvistumisen, omalle korkeammalle tietoisuudelle avautumisen sekä tietoiseen läsnäoloon juurtumisen parissa.
Muutos ei ole tapahtumassa ihan lähiviikkoina vaan asteittain, hiljalleen. Tehtäväni tässä maailmassa on kristallin kirkas, ja se vetää minua puoleensa vääjäämättömällä voimalla, vaikka se tarkoittaisi kaiken vanhan ja tutun hylkäämistä, ja (suhteellisen) turvallisesta toimeentulosta luopumista. Mikäli visioni tulevasta pitää paikkansa, luovun vähitellen vastaanottotyöstä ja tulkintojen tekemisestä, ja siirryn kokonaan uusille vesille, toteuttamaan sitä mitä varten olen tänne tullutkin.
Uusi palvelu on nimeltään Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus, ja pohjimmiltaan kyse on palvelusta, jossa kaikki osaamiseni ja ammattitaitoni yhdistyy. Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus voi pitää sisällään oman kartan tulkintaa + energiatransmissiota + tietoisuusohjausta + terapeuttista työskentelyä, siinä määrin kuin se on tarkoituksenmukaista ja suuntaa asiakasta pois mielen hallinnasta sydänyhteyteen ja läsnäoloon. Kaiken työskentelyn päämääränä on hiljentää mieltä ja vahvistaa omaa yhteyttä sisäiseen ohjaukseen, ei lisätä informaatiota tai ruokkia vanhoja ajatusrakennelmia. Eikä tämä työskentely jää pelkästään vastaanoton seinien sisäpuolelle, vaan olen hyvin omistautunut auttamaan tietoisuusohjauksessa olevia asiakkaitani kaikin mahdollisin tavoin, ja yhteydenpito muun muassa sähköpostein ja puhelimitse on mahdollista tapaamisten välillä, mikäli tilanne niin edellyttää.
Palvelua on saatavilla ainoastaan kolmen ja viiden kerran sarjoina, jolloin yhden käyntikerran hinta muuten laskee vielä entisestään, koska lisäsin sarjoihin näin kevään kunniaksi vielä sarja-alennuksen. Yksittäisen Läsnäolo- ja tietoisuusohjauskerran hinta on 95€, ja viiden kerran sarja sisältää 15€ alennuksen.
Tässä tarkempi kuvaus siitä, mistä tässä palvelussa on kyse.
Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus on palveluistani tärkein. Se on syväsukellus omaan itseen ja todellisuuden kokemiseen suoraan ilman mielen tulkintoja. Se johdattaa sinut läsnäoloon ja elämän kokemiseen tässä ja nyt, missä kaikki on koko ajan hyvin.
Tietoisuusohjaus on jokaisen kohdalla täysin henkilökohtainen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa autan sinua tilanteen mukaan tulkinnan, energiatransmission, meditaation, erilaisten luovien, toiminnallisten ja terapeuttisten välineiden tai henkisten harjoitusten ja läsnäoloa sekä sydämen avautumista vahvistavien menetelmien avulla. Kyse on kuitenkin koko ajan enemmän olemisessa kuin tekemisessä.
Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus toteutuu säännöllisten tapaamisten, läheisen vuorovaikutuksen ja yhteydenpidon muodossa, ja se on tarkoitettu asiakkaille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään sydänyhteyden vahvistumisen, omalle korkeammalle tietoisuudelle avautumisen sekä tietoiseen läsnäoloon juurtumisen parissa.
Tietoisuusohjaus ei pidä sisällään mitään tiettyä filosofiaa, uskontoa tai henkistä suuntausta, eikä sinun ole tarkoitus omaksua mitään uutta ajattelutapaa tai uskomusjärjestelmää. Se sopii yhtä hyvin ateistille, uskovaiselle kuin henkisesti omaa yksilöllistä polkuaan kulkevallekin. Työskentelyn tarkoituksena on aktivoida ja tukea omaa, ainutlaatuista, yksilöllistä kasvuprosessiasi ja siirtymistä pienen mielen hallinnasta sydämen ja korkeamman itsen ohjaukseen.
Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus on luonteeltaan maadoittavaa ja lempeää lisäten elämään turvallisuuden tunnetta, käytännönläheistä toimijuutta ja läsnäoloa siinä mikä on. Se voi näkyä elämässä lisääntyneenä rauhan, levollisuuden ja ilon kokemuksena ja sen tarkoitus on auttaa sinua elämään antoisampaa ja täysipainoisempaa elämää vapaana peloista, huolista ja muista mieleen samaistumisen aikaansaamista ongelmista. Ongelmaa ei voi ratkaista mieli, joka on sen alunperinkin luonut. Tietoisuusohjauksen tarkoitus on auttaa sinut juurtumaan todellisuuteen, vapaana mielen luomasta ongelmakeskeisyydestä, sillä elämä on mysteeri koettavaksi ja elettäväksi, ei loputon ongelmien jatkumo ratkottavaksi.
P.S. Huominen täysikuu on energioiltaan jotain ihan huikeaa. Jupiter yhtymässä Kuuhun ja Uranus yhtymässä Aurinkoon ja vaikka mitä, taju lähtee. Tule mukaan huomiseen ihanaan iltaan, muutama paikka vielä tarjolla nettikaupassa. ♡
© 2017 Kirsi Halla-Seppälä
Kuulostaa just siltä mitä varmasti tää aika itse kullekin kehottaa hyppämään tuntemattomaan vailla pelkoa 🙂
Näin on, ja oikeaan suuntaan kannattaa hypätä vaikka pelottaisikin. Mua ainakin vähän pelottaa. 😀
Kiitos, Kirsi, uudenlaisesta palvelusta. Tällaista olen ehkä tiedostamattani toivonutkin. Nähdään pian ja pelko pois!
Hei Anmari! Ihanaa että tämä tuli sinulle kuin tilauksesta. Nähdään! ♡