Uteliaisuus liikuttaa minua

pexels-pixabay-66928

Kun Aurinko siirtyi Kaksosiin, ja sen myötä astuimme kaksosaikaan, yhtäkkiä kaikki on täynnä informaatiota. Linnut laulavat, kukat tuoksuvat, siitepöly leijailee, pörriäiset pöristävät – viestiä, viestiä, viestiä. Ja aivan yhtäkkiä tunnen valtavaa tarvetta olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

Mietin mitä kaikille vanhoille asiakkailleni kuuluu, teille ketä en ole nähnyt vuosikausiin. Missä olette te, kenen kanssa istuskeltiin kynttilän valossa Katajanokan työhuoneella terapian, tulkintojen, täydenkuun iltojen tai eri workshopien myötä? Mitä puuhailette, missä kuljette ja mitä teille kuuluu? Haluan tietää!

Äkisti kasvanut tarve vuorovaikutukseen tarkoittaa tässä erakkoelämässäni myös sitä, että palasin reilun kuukauden tauon jälkeen Instagramiin ja aloin riemukkaan vimmaisella innolla vastailla kaikkien kommentteihin ja kysymyksiin Facebookissa. Olen kuin mustarastas omenapuun oksalla, laulan informaatiota jokaiselle kulkijalle, joka vain osaa kuulla ja ymmärtää.

Mutta informaatio kulkee kahteen suuntaan. Kun kävelen Tervaleppälehdon tuomikatedraalissa, tuuli tuo tietoisuuteeni uutta tietoa ja innostavia ideoita. Mietin eläviä elementtejä ja planeetta-arkkityyppejä. Keksin että Marsin merkki syntymäkartalla kertoo siitä, mikä ketäkin liikuttaa. Siis kirjaimellisesti. Testaan teoriaa itseeni ja tyttäreeni, ja kun se pitää osuvasti paikkansa, nauramme että perinpohjaisten empiiristen tutkimusten perusteella voimme täten pitää teoriaa totena.

Minulla on Mars Kaksosissa, uteliaisuus liikuttaa minua.

En koskaan lähtisi liikkeelle vain siksi että se on hyväksi, liikunnan fyysisten vaikutusten vuoksi tai siksi että pitää. Sen sijaan, juoksen malttamattomana ulos jo aamuvarhain katsomaan joko kielot kukkivat, onko siilien ruokintapaikalla käyty, mitä värejä merenpinta heijastaa juuri ennen ukkosta ja onko vanhassa vaahterassa jo linnunpesä elämää täynnä. Haluan tietää!

Taidankin kirjoittaa näistä Marsin merkkisijainneista blogiin pienen tutkielman. Käy täällä lähipäivinä kurkistamassa toimiiko tämä sinun kohdallasi ja kerro kommenteissa huomiosi. Olettaen, että olen jaksanut istua levottomalla ja kaikesta kiinnostuvalla sangviinisella Mars Kaksosissa takamuksellani riittävän pitkään, että olen saanut kirjoituksen valmiiksi.

(edit. Pääset lukemaan kirjoituksen täältä.)

© 2023 Kirsi Halla-Seppälä

Kuvaaja: Pixabay    

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.