Taivaankannen kuningatar Juno

Aiheet:
pexels-yaroslava-borz-10059999

Asteroidi Juno oli yhtymässä tämän kuunkierron aloittaneen uudenkuun kanssa, ja Merkurius on parhaillaan yhtymässä siihen nostalgian, tunteiden ja muistojen merkissä Ravussa. Loistava ajankohta siis nostaa esiin vanhan blogini vastauspalstalla pari vuotta sitten lukijan kysymykseen vastaukseksi kirjoittamani artikkeli.

Tämä helmikuussa 2009 aloittamani blogi on oikea astrologian aarreaitta, mutta sinne ei ole ollut pääsyä enää muutamaan vuoteen, joten uskon ja toivon, että otatte ilolla vastaan sieltä esiin kaivamani kultahippuset.



Onko Junolla mitään mainittavaa merkitystä rakkausteemassa ja mitä se edustaa?

Junolla on paljonkin merkitystä tutkiessamme ihmissuhteisiin ja rakkauteen liittyviä asioita astrologisesti. Deskendentti eli nousumerkkiä vastapäätä oleva merkki, Venus, Kuu ja Mars ovat yleensä ensimmäiset tekijät mihin huomio kiinnittyy ihmissuhdeasioiden ollessa kyseessä, mutta Juno tuo toisenlaista näkökulmaa ja syvyyttä asiaan. Asteroidina se on aivan eri taajuuksilla kuin planeetat ja akselit.

Jumalten kuningattaren myrskyisä avioliitto

Mytologiselta taustaltaan Juno on ylijumala Jupiterin puoliso ja kreikkalaisissa jumaltarustoissa he ovat nimeltään Zeus ja Hera. Jumalten Kuningattarena, The Queen of the Gods, Heralla oli hyvin korkea, arvostettu asema ja paljon valtaa, mutta myrskyinen avioliitto Zeuksen kanssa oli kuitenkin hänen elämänsä keskiössä.

Hera sieti pettämiset, juonittelut, nöyryytykset ja aviottomat lapset, kunhan vain sai pitää Zeuksen omanaan. Kostotoimenpiteet kohdistuivat aina Zeuksen naisiin ja heidän lapsiinsa, ei koskaan itse aviopuolisoon.

Juno ja luonnonvoimat

Mielenkiintoinen seikka sinänsä, että Juno on usein vahvasti läsnä ajassa silloin kun on maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia tai muita myrskyjä. Se siis saattaa kuvata myös parisuhteessa mustasukkaisuuteen, valtataisteluun, riitaisuuteen ja kostamiseen liittyviä teemoja, eikä pelkästään sielujen harmoniaa ja ihmeellisen ihanaa “made in heaven” -tyyppistä rakkaussuhdetta, mihin se yleisimmin liitetään.

Parisielut ja kaksoisliekit

Junon merkitys kartalla on todella monipuolinen ja syvä, eikä paljon käytetty parisieluasteroidin määritelmä tee sille oikeutta.

Junon symboliikkaan on kuitenkin usein liitetty käsitys tavanomaisuuden yläpuolelle nousevasta, elämää suuremmasta parisuhteesta tyyliin parisielut ja kaksoisliekit. Mikäli Juno on korostuneesti esillä syntymäkartalla, parisielun metsästyksestä voi tulla pakkomiellettä muistuttava päämäärä.

Kahden ihmisen synastriassa vahvat kontaktit toisen Junoon saattavat näkyä voimakkaana projektiona, jossa toinen nähdään omana sielunkumppanina tai ainakin tulevana aviopuolisona. Yhteensopivuudesta syvemmällä tasolla on mahdoton sanoa mitään pelkän Junon sijainnin perusteella.

Juno syntymäkartalla

Juno edustaa syntymäkartalla tarvetta liittoon, tasapainoon, yhteenliittymiseen, energioiden ja asioiden jakamiseen sekä syvään yhteyteen toisen kanssa. Sen aihepiiriin kuuluvat siis erilaiset ihmissuhteet, erityisesti parisuhteet ja yhteistyökumppanuudet, liitot ja sopimukset, jaetut resurssit, yhteinen energia, valtasuhteet, intohimo sekä tarve liittyä, jakaa ja kokea syvää yhteyttä toisen kanssa.

Jos Juno on hyvin korostuneessa roolissa kartalla, Heran mytologinen tarina voi toimia alitajuisena käsikirjoituksena elämässä, ja se voi johtaa vaiherikkaaseen ja syvään parisuhteeseen, jossa mennään äärimmäisyydestä toiseen.

Erityisesti silloin, kun Juno on kartalla yhtymässä Aurinkoon, nousumerkkiin, Kuuhun, Venukseen, Kuun yläsolmuun tms. voi tarve aivan erityiseen parisuhteeseen olla keskeinen pyrkimys. Silloin “vaimoudesta” (sukupuolesta riippumatta) eli toisen puolisona olemisesta voi tulla elämän tärkein asia ja niin suuri osa identiteettiä, että ajatuskin yksin olemisesta on pelottava ja vieras.

Junon edustama liitto ja yhteistyö ei välttämättä liity millään tavalla rakkaussuhteisiin, vaan kumppanuus voi olla rakentunut mille pohjalle tahansa. Teema voi myös ilmentyä jonkun toisen henkilön kanssa solmittuna sopimuksena tai sitten kyseessä voi olla oman sisäisen feminiini- ja maskuliinienergian yhdistyminen uudella tavalla, kenties jonkin luovan päämäärän hyväksi.


Näin Pride-viikolla on tärkeä tuoda esiin, että kaikki ihmiset eivät tunne romanttisia tai seksuaalisia tunteita. On monia ihmisiä, jotka eivät koskaan elämänsä aikana ole parisuhteessa tai koe romanttisesti sävyttyneitä suhteita. Junon merkitys aromanttisten ja aseksuaalien kartoilla täytyy siis aina tulkita yksilön omasta kokemuksesta käsin, ilman että yrittäisimme sulloa heitä allonormatiiviseen tai amatonormatiiviseen muottiin. He saavat kokea sitä painetta jo ihan riittävästi tässä maailmassa.


Yleistyksenä voisi sanoa, että syntymäkartalla Junon merkki ja huone kertovat siitä millä tavalla kaipaamme syvempää yhteyttä ja energioiden jakamista merkityksellisten ihmisten kanssa, se kertoo alitajuisesta avioliittokäsityksestämme ja deskendentin sekä Venuksen ohella niistä ohjelmoinneista, joiden pohjalta parisuhteeseen suhtaudumme ja miten siinä toimimme.

Junon aspektit kartalla näyttävät syvällisemmin ja seikkaperäisemmin sitä millaisia asioita parisuhderintamalla on odotettavissa. Ei siksi, että se näyttäsi “kohtalomme”, vaan siksi että alitajuiset uskomuksemme pyrkivät tulemaan näkyviksi konkreettisten elämän tapahtumien ja kokemusten muodossa.

Työskentely Junon kanssa

Junolla, niin kuin kaikilla astrologisilla tekijöillä, on monia eri puolia. Niiden ilmentyminen elämässä riippuu täysin siitä miten tietoisesti Junon edustama periaate on käytössä ja millä taajuuksilla sitä ilmentää elämässään.

Jos omassa elämässä haluaa muutosta parisuhdetilanteeseen, kannattaa tutkia sisäistä Junoaan ja alkaa nähdä miten sitä toteuttaa omissa asenteissa ja toimintamalleissa.

Junon sijainti syntymäkartalla, ja erityisesti sen aspektit eli miten se on kontaktissa kartan muihin tekijöihin, kertoo omaa tarinaansa niistä aiemmista avioliittoon tai parisuhteeseen liittyvistä kokemuksista, joita olemme tuoneet mukanamme tähän elämään.

Kun alamme nähdä mitä sisällämme on, voimme valita toisin ja antaa muutoksen tapahtua.

Tietoisuuden lisääntyminen vapauttaa meidät vanhoista malleista ja mahdollistaa aivan uudenlaisen suunnan rakkauselämässä. Silloinkin, kun tuntuu että “on tuhoon tuomittu” tai että aina on “epäonnea rakkaudessa”.

Junoon liittyviä avainsanoja

parisuhde, avioliitto, liittyminen, yhteistyö, kompromissi, oikeudenmukaisuus, tasapaino, tyylitaju, naisvoima, feminismi ja naisten oikeuksien puolustaminen, valtataistelu, myrsky, maanjäristys, tulivuorenpurkaus, intohimo, parisielut ja sielunkumppanit, tarve “syvempään” suhteeseen tai “henkiseen” parisuhteeseen, uskottomuus, väkivalta, seksuaalisuus vallankäytön välineenä, pyhä seksuaalisuus, tantra, energianvaihto suhteessa, kundalini, raivo, kostaminen, juonittelu, manipulointi, mustasukkaisuus, sitoutuminen, voimautuminen, vaikuttaminen, naisen oikeus päättää omasta kehosta, uskollisuus, kaipuu syvään yhteyteen ja jakamiseen suhteessa


Junon merkki ja huone syntymäkartalla

  • millä tavalla kaipaamme syvempää yhteyttä ja energioiden jakamista
  • alitajuinen avioliittokäsitys
  • parisuhteeseen liittyvät odotukset, asenteet ja toimintamallit

Junon aspektit syntymäkartalla

  • alitajuiset ohjelmoinnit, jotka käynnistyvät parisuhteissa
  • millaisia asioita parisuhderintamalla on odotettavissa
  • merkityksellisiin ihmissuhteisiin liittyvät tiedostamattomat uskomukset, jotka tulevat näkyviksi konkreettisten elämän tapahtumien ja kokemusten muodossa

Artikkeli on julkaistu alun perin 23.1.2020 blogissani Astrologia ja Arkkityypit.

© 2023 Kirsi Halla-Seppälä

Kuvaaja: Yaroslava Borz 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.