Ilmainen kurssi ja synttäritarjous tulkinnoista

pexels-cottonbro-studio-4974553

Polku syntyy ottamiesi askelten myötä. Et voi edetä jos yrität jäljitellä jotain esikuvaa tai ideaa. Yrittäessäsi toimia kuin joku toinen, kadotat ainutlaatuisuutesi. Se sammuttaa myös oman innostuksesi ja päädyt vain toistamaan vaisuja koreografioita, sen sijaan että tanssisit hulluna oman sisäisen sykkeesi ohjaamana. 

Kirsi Halla-Seppälä, Narrin askeleet


Lähetin juuri vuoden kolmannen uutiskirjeen postilistalla oleville, mutta tällä kertaa halusin myös julkaista osan siitä tänne blogiin, jotta mahdollisimman moni voisi näistä “synttärilahjoistani” ilahtua.

Uutiskirjeen sisältö

  1. Synttärikuulumisia
  2. Ilmainen kurssi- ja webinaaritallenne
  3. Alennus tulkinnoista ja koulutuksesta
  4. Kevään tulkinta-ajat ja ohjeet ajanvaraukseen

Synttärikuulumisia

Täytän tällä viikolla isosti pyöreitä, ja ehkä kyseessä on jokin kevätviurahdus tai peräti viidenkympin villitys, mutta sen sijaan että itse juhlisin millään tavalla, on ollut tarve antaa muille. Ilahduttaa ja yllättää iloisesti, lahjoittaa toisille.

Olin kyllä viime viikonloppuna Helsingissä synttärien varjolla, ihan vaan koska halusin tehdä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Kysyin sosiaalisessa mediassa vinkkejä minne voi mennä ja mitä kannattaa tehdä, jos haluaa kokea jotain ihanaa, mutta ei ole rahaa eikä jaksamista, ei kestä aistiärsykkeitä eikä halua nähdä ihmisiä.

Osa naureskeli ja osa samastui, ja lisäksi sain paljon hyviä ideoita. Lupasin kertoa myöhemmin mitä niistä valitsin.

Ensin kävin Théhuoneella nauttimassa kupillisen teetä. Siihen meni yli kaksi tuntia, sillä yritin toipua matkasta ja systeemini kokemasta järkytyksestä, siitä että olin niin sanotusti isolla kirkolla. Siis kuin peuranvasa liukkaalla ja ruuhkaisella autobaanalla.

Sitten menin Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, mikä oli sinänsä kiva idea (kasvit ja lämpö = taivas), mutta koska puutarha taisi olla auki ensimmäistä viikonloppua remontin jälkeen, tuntui että koko Helsinki ja muutama turistibussillinen väkeä sen lisäksi oli ahtautunut ahtaaseen, hiostavaan ja liian kirkkaina kirkuvien valojen täyttämään tilaan. Meinasin seota. Mieliala oli tietenkin erinomainen, ei siitä ollut kyse että olisi harmittanut mikään, mutta tämä keho yliluonnollisen herkkine aisteineen… Päädyin istumaan silmät kiinni kylmässä aulatilassa vastamelukuulokkeet korvilla, Theta-aallot kuulokkeissa aivojani lepytellen.

Illan viimeinen ohjelmanumero oli korealainen BBQ, jossa sain itse grillata tofua, kesäkurpitsaa, ananasta ja muuta makoisaa. Suupalat kääräistiin mausteisen kastikkeen ja kimchin kera salaatinlehteen, ja ei kun ääntä kohti (omaan suuhun, ei naapuripöytään, tämä mainittakoon).

Iloitsin myöhäisestä saunavuorostani, koska raahauduttuani kotiin bussiasemalta kuoriuduin ihmiskostyymistä välittömästi ulko-oven kynnyksellä ja ruokittuani kissat pääsin vielä makoisiin löylyihin. Ja nukkumaan hyvissä ajoin ennen puoltayötä.


Ilmainen kurssi- ja webinaaritallenne

Olen jakanut linkkejä pari viikkoa sitten pitämäni Elävän astrologian webinaarin tallenteeseen. Kyseessä oli hyvin vapaa ja epämuodollinen jutustelutilaisuus. Sellainen missä kaadoin innostuksissani ison mukillisen teetä futonsängylleni, jossa istuin webinaaria pitämässä.

Olin juuri linkittämässä sitä myös tähän kirjeeseen, kun ajattelin että se webinaari ei kyllä tainnut olla niin informatiivinen mitä moni ehkä olisi voinut toivoa.

Ja ajattelin että annetaan sitten samalla myös pääsy erään johdantokurssin tallenteeseen, sen sisältö ja luonne on hyvin erilainen, kuin tuo tänä vuonna pitämäni webinaari.

Kyseessä on 12.1.2022 livenä pitämäni koulutusillan tallenne. Tämä kurssi oli maksullinen ja se sisältää paljon informaatiota ja opetusmateriaalia elävän astrologian perusteista.

Käsittelen esimerkiksi kartan rakennetta, astrologian perustekijöitä ja ulottuvuuksia. Kerron havainnollistavan kuvamateriaalin kera muun muassa aurinkokunnan ja ihmisolemuksen rakenteellisesta yhteneväisyydestä.

Kurssilla on myös sisältörikas PowerPoint -esitys, jossa on paljon tietoa elävästä astrologiasta ja jopa joitakin koulutuksessa käyttämiäni materiaaleja.

Johdantokurssi on katsottavissa vain viikon ajan, joten kirjaudu sisään kurssialustalle, niin pääset näkemään sen ilmaiseksi täällä.

Ja webinaarin tallenteen pääset katsomaan ilmaiseksi täällä.


Elävän astrologian koulutusohjelma alkaa 20.3.

Aivan ihana ryhmä on jo kasassa, ja hyvin onnellisena sekä pitelemättömän innostuksen vallassa lähden tekemään tätä taianomaista matkaa heidän kanssan.

Jos tämä ainutlaatuinen astrologinen koulutus kutsuu sinua, niin vielä on muutama aikaa päivä tulla mukaan.

Ja koska ilmoittautuminen päättyy pian, päätin tehdä jotain todella epätavanomaista.

Kaikki jotka ilmoittautuvat koulutukseen nyt 11.3.-13.3. välisenä aikana, saavat kurssihinnasta 150€ alennuksen!

Huomasithan että koulutus on mahdollista maksaa myös pienemmissä kuukausierissä. joten jos tämä kiinnostaa, niin olehan yhteydessä!

Pääset tutustumaan koulutuksen sisältöön täällä.


Alennus tulkinnoista ja koulutuksesta

Synttäreitä tekosyynä käyttäen toivon ilahduttavani teistä mahdollisimman monia. Tässä vielä yhteenveto näistä todellakin ennen näkemättömistä eduista.

1) Ilmainen “Johdantokurssi elävään astrologiaan” on katsottavissa 18.3. asti.

2) Ilmainen “Elävän astrologian webinaari” on myös tarjolla katsottavaksi.

3) 15€ alennus uutiskirjeessä antamistani tulkinta-ajoista.

4) 150€ alennus 20.3. alkavasta Elävän astrologian koulutusohjelmasta 11.3.-13.3. ilmoittautuneille.


Tuo yllä mainitsemani synttäritarjous tulkinnoista koskee ainoastaan uutiskirjeessä mainittuja aikoja. Ja koska niitä on rajallisesti tarjolla, (en ikävä kyllä pysty järjestämään tulkintoja kaikille jotka niitä haluaisivat) niin tulkinnat menevät ensisijaisesti joko oppilailleni ja vanhoille asiakkailleni tai heille joiden yhteydenoton perustella tunnen vahvan kutsun tehdä tulkinta juuri hänelle, juuri nyt.

Mahdolliset peruutusajat ovat tarjolla kaikille ja nopein saa napattua sellaisen itselleen. Laitan ne aina tarjolle instastooreihin, joten sieltä nappaamalla tulkinta-ajan voi joskus saada vaikka samalle päivälle.

Seuraamalla minua Instagramissa saat luovuuteni kukkasten (kuvat ja tekstit) lisäksi tietoa kuulumisistani ja kaikista ajankohtaisista tapahtumista.

Muistutan tässä samalla vielä siitä, että annan kaikki asiakasajat aina tämän uutiskirjeen kautta, yleensä muutaman kerran vuodessa, joten jos on toiveissa saada astrologinen tulkinta minulta, niin uutiskirjeen kautta tämä on mahdollista.

Uutiskirjeen tilaustoiminto löytyy esimerkiksi tämän kirjoituksen alta, mutta myös etusivun alaosasta, tummansiniseltä taustalta.

Ihanaa uutta kuunkiertoa kalat-ajan tunnelmissa!

Muistithan jo käydä lukemassa Uudenkuun ajankuvan, jossa kerron tämän jakson 10.3.-8.4. teemoista ja tunnelmista?

© 2024 Kirsi Halla-Seppälä

Kuvaaja: cottonbro studio  

kisskiss

Kirsi Halla-Seppälä

Ratkaisukeskeinen terapeutti, ammattiastrologi, läsnäolo- ja tietoisuusohjaaja Kirsi Halla-Seppälä on ammattiuransa astrologina noin 30 vuotta sitten aloittanut luontokeskeisen Elävä Astrologia® -suuntauksen kehittäjä, sekä Sielunkartta® ja Sydänyhteys® -konseptien perustaja. Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa luontokeskeisestä elävästä astrologiasta, ohjaa koulutus- ja kasvuryhmiä, sekä tarjoaa asiakkaille astrologisia tulkintoja, sielunkarttamaalauksia sekä tietoisuusmatkoja.

Kirsi Halla-Seppälä