Tammikuisen talven energia on syvä, tumma, tyyni ja kaunis, kuin sinimustaa samettia oleva tähtitaivas pakkasyönä.
Seison metsän laidalla, kaukana kaupungin valoista, sydäntalven yönä. Hiljaisuus on lähes käsin kosketeltava. Tunnen miten aika ja avaruus tiivistyvät ympärilleni.
Sydän tuntuu lyövän hyvin hitaasti, kuin jokaista sykäystä harkiten, enkä melkein uskalla hengittää, etten vain häiritsisi hetken taianomaista tuntua.
Ajattomuus. Hiljaisuus. Pysähtyneen hetken syvältä koskettava, lähes viiltävä kauneus, ja kaiken katoavaisuus.
Kuin olisi jonkin yhtä aikaa ikuisen, pyhän ja samalla ohikiitävän, silmänräpäyksessä iäksi kadotetun äärellä.
Yllä oleva runo on poiminta eräästä aiempana vuonna kirjoittamastani uudenkuun ajankuvasta. Sopii tähänkin hetkeen.
Aurinko ja Pluto ovat vielä hetken aikaa yhtymässä Kauriin viimeisimmillä asteilla, ja tätä yhdistelmää kuvaamaan tein sanoista helminauhan. Tässä se on:
Pysähtynyt. Intensiivinen. Maaginen. Syvä. Transformatiivinen. Perusteellinen. Mustavalkoinen. Synkkä. Tyyni. Hiljainen. Kaunis. Ajaton.
© 2024 Kirsi Halla-Seppälä
Kuvaaja: Alexandre P. Junior
sanaketjusta puuttuu VAHVA. Tämä Kauris-Pluto- Härkä-kuu aika on vahva. Hyvältä tuntuu minusta. <3
Vahva, voimakas, intensiivinen… tätä kaikkeahan se on, ja paljon muuta. Ihanaa että tuntuu hyvältä, niin minustakin, paineesta huolimatta. Ja varsinkin sen jälkeen.