Pysähtyminen ennen läpimurtoa – Uusikuu Oinaassa

Aiheet:
pexels-photo-2812193c

On kolme syytä, miksi tämä uusikuu Oinaassa on epätavanomaisen voimakas. Se, että se on poikkeuksellisesti samassa merkissä kuin tätä edeltänyt uusikuu, ei kuitenkaan ole yksi niistä syistä.

Astrologinen vuodenkierto alkoi näyttävästi oinaspisteeltä, kun kevään ensimmäinen uusikuu oli Oinaan merkin ensimmäisellä asteella. Tämä huhtikuinen uusikuu on myös Oinaassa, mutta sen viimeisellä asteella.

Kaksi uusikuuta peräkkäin impulsiivisen, aloitteellisen ja suoraviivaisen pässin merkissä. Mikäli tämä tarkoittaa sitä, että kevät tulee rynnäköllä ja aurinko saa pian viimeisetkin hiekan marinoimat jäälaatat sulamaan kärsimättömän kuuman oinasenergian vaikutuksesta, niin kyllä kiitos.

Mutta ne kolme syytä siihen, miksi ajan laatu on tämän kuunkierron aikana hyvin erityinen, ovat tässä: 1) uusikuu on samalla myös auringonpimennys, 2) se on yhtymässä Jupiteriin 3) ja neliössä Plutoon, joka on varsin painokas alkaessaan pian perääntyä.

Perääntyvä Merkurius yhtymä Uranus

Kun mentaalinen ja elohopeamainen Merkurius on omalle luonteelleen hieman vieraassa, pysyvyyttä arvostavassa ja konkretiaan keskittyvässä laadultaan kiinteässä maaelementin merkissä Härässä, sen käytännönläheiseen rationaalisuuteen suuntautuvat ominaisuudet korostuvat. Samalla se on yhtymässä uudistusmieliseen ja yllätykselliseen Uranukseen.

Uranus voi avata ajattelussa aivan uusia ulottuvuuksia, tuoda näkökulman muutoksen tai sisäisen oivalluksen, joka vapauttaa mielen luomista kahleista ja rajoitteista. Leppoisan ja aistillisen Härän merkissä tässä on mahdollisuus löytää jokin uusi idea tai lähestymistapa, joka (jossain vaiheessa) tuo lisää levollisuutta tai turvaa käytännön elämään.

Tämän kuunkierron aikana saamme myös nauttia perääntyvän Merkuriuksen (eli “Perkuriuksen” nerokasta tytärtäni lainaten) antimista. Sillä näin sen oikeasti pitäisi olla. Että odottaisimme ilolla tätä mentaalisen paaston aikaa, jolloin on ihan tähtiin kirjoitettu, että nyt saa ja pitää ottaa iisisti. Lakisääteinen kolmen viikon mittainen tauko kaikesta turhasta ajatteluun, viestintään, mediaan, informaatioon, logistiikkaan, kaupankäyntiin ja mentaalienergiaa aktivoivaan toimintaan, kiitos. Ja jos näin olisi, saisimme kokea sen, mistä perääntyvän Merkuriuksen ajassa oikeasti on kysymys.

Perääntyvällä Merkuriuksella on ymmärrettävästi, mutta kovin harmillisesti, huono maine astrologiaa syvällisemmin ymmärtämättömien keskuudessa. Ihan niin kuin Uranuksen “yllätyksellisyys” saa elämän järkkymään ja se koetaan negatiivisena silloin, kun elämämme on liian kaavoihin kangistunutta, eikä meissä ole riittävästi joustavuutta ja uudistumiskykyä. Samoin perääntyvä Merkurius saa pasmat sekaisin ja älypuhelimen lukkiutumaan, läppärin tiedostot katoamaan tai tärkeimpien sovellusten salasanat unohtumaan, koska emme noudata luonnollisia rytmejä tai kuuntele sisäisiä viestejämme.

Kun hidastaminen, pysähtymisestä puhumattakaan, on mahdotonta. Kun hiljentyminen ei onnistu ja elämän luotijuna paahtaa eteenpäin maanisella vimmalla. Silloin Merkurius tulee hätiin ja yrittää auttaa, mutta saa kiitokseksi pelkkiä “Mercury Retrograde Ruined My Life” meemejä, kera huolen ja vaikerruksen; taas meni toimiston tulostin ja anopin pesukone rikki, autossa on moottorivika, lentoliput tuli varattua väärälle päivälle, mikään ei toimi, kaikki on pielessä, eikä kukaan tajua mitään mitä yritän sanoa.

Merkurius perääntyy 21.4. – 15.5. ja suosittelen tutkailemaan tätä aikaa ja esiin nousevia ilmiöitä uudesta näkökulmasta. Jos tietäisit absoluuttisella varmuudella, että kaikella mitä elämässäsi nyt tapahtuu, olisi salainen pyrkimys auttaa sinua voimaan paremmin, niin miten kokemuksesi eri tilanteista muuttuisi?

Uusikuu yhtymä Jupiter ja Vesta

Seikkailuihin, tietoisuuden laajentumiseen, yltäkylläisyyteen, matkusteluun (niin sisäisissä kuin ulkoisissakin maailmoissa) ja korkeampaan opiskeluun erikoistunut Jupiter on yhtymässä auringonpimennyksen muodostavaan Kuuhun ja Aurinkoon. Mitä tahansa Jupiter koskettaakaan, sillä on taipumus paisua ja kasvaa. Joku joskus sanoi, että auringonpimennys on kuin uusikuu steroideilla, ja kun se on vielä yhtymässä Jupiteriin, niin totisesti, juurikin näin.

Mutta mikä laajentuu ja leviää, kun Jupiter boostaa auringonpimennyksen Oinaassa? En tiedä. Taistelutahto? Aloitteellisuus? Edelläkävijyys? Jonkinlainen läpimurto voisi olla kyseessä, erityisesti kun otamme Merkuriuksen ja Uranuksen nerokkaan, uudistusmielisen ja korkeampaa tietoisuutta aktivoivan yhtymän huomioon.

Sisäisen tulen papitar Vesta on myös yhtymässä uudenkuun kanssa korostaen sekä oinasenergiaan että Jupiteriin toisinaan liittyvää jopa fanaattisuudeksi yltyvää omistautumista ja suoraviivaista keskittymistä yhteen päämäärään. Vesta edustaa kaikkea sitä elämässämme, mikä sytyttää ja kutsuu heittäytymään, asioita, joihin haluaisimme kohdistaa kaiken huomion unohtaen ajankulun ja arjen realiteetit, mikäli se vain olisi mahdollista.

Plutoninen pimennysportaali

Elämää suuremman Jupiterin ja Vestan laserin kaltaisen fokuksen lisäksi uusikuu saa vaikutteita transformatiiviselta Plutolta. Pluto on aina energialtaan intensiivinen, mutta nyt vieläkin painokkaammassa muodossaan, koska se on pian aloittamassa perääntymisjaksoaan Vesimiehen merkin ensimmäisiltä metreiltä (eli kaariminuuteilta), johon se tänä keväänä saapui aloittaen samalla kokonaan uuden aikakauden kollektiivisen ihmistietoisuuden kehityksessä.

No niin, kerrataanpa vielä. Sopasta löytyy siis uusikuu (Aurinko ja Kuu) Oinaan viimeiseltä, kriittiseksi kutsutulta asteelta. Tähän on yhtymässä Jupiter Oinaassa ja Vesta Härässä. Ja näihin kaikkiin vahva kontakti Plutolta. Oliko vielä jotain? Ai niin, kyseessä ei olekaan tavanomainen uusikuu, vaan auringonpimennys. Okei.

Mahtipontinen ja megalomaaninen, olivat ensimmäisenä mieleen tulleet asiat, jotka koin itsessäni virittyessäni tämän uudenkuun tunnelmaan. Muita avainsanoja jotka kiteyttävät tämän auringonpimennyksen energian, ovat intohimoinen, fokusoitunut, briljantti, kirkas, intensiivinen, lasersäteen lailla läpäisevä, fanaattinen, transformoiva, peruuttamaton, pakottava, omistautuva, ehdoton, syvä, valaiseva, käynnistävä, tulinen, pakkomielteinen, polttavan kuuma, suorasukainen, innostava, tuhoava, uutta aloittava, motivoiva, läkähdyttävä, riemukas ja laajentava.

Pimennysportit avautuvat joka vuosi kahteen kertaan, mutta pimennysajan luonne on aina teemaltaan ainutkertainen. Tänä keväänä pimennysjakso on sävyltään erityisen plutoninen, koska auringonpimennys on tarkassa neliökulmassa Plutoon ja toukokuun alussa oleva kuunpimennys tapahtuu täysikuun ollessa Skorpionissa.

Plutoniset energiat voivat viedä meidät syviin vesiin tai pimeisiin tunneleihin. Kysymyksessä on kuitenkin todennäköisesti psykologiset ilmiöt, todelliseltakin tuntuvat kauhuskenaariot ovat vain mielensisäisiä varjoja, ja vaikka ne voivat tuntua hyvin uskottavilta, ei ole ollenkaan varmaa että mikään niistä toteutuisi oikeasti. Hän joka pystyy pysymään painajaisensa keskellä hereillä, kokee seikkailun eikä tragediaa.

Jos pimennysten merkitys elämäsi kannalta kiinnostaa, käy lukemassa tämä selkeä ja helppotajuinen kirjoitus. Kerron siinä lyhyesti mistä pimennyksissä oikein on kysymys.

Pimennysaika – tulikaste, vihkimys ja siunaus

Pimennysajan tunnelmia

Pimennysajat ovat usein voimakkaasti latautuneita, ja vaikka niiden henkilökohtainen merkitys ja painokkuus vaihtelee, on hyvin tyypillistä että tietyt syvällä olevat (karmalliset) teemat aktivoituvat, tunteet voivat olla pinnassa, olo herkillä ja monet saattavat kokea poikkeuksellista väsymystä ja/tai ylivireyttä.

Pimennysajat ovat poikkeuksellisen voimakkaasti latautuneen energian aikoja, jotka vähemmän herkkäkin yleensä huomaa joko unettomuutena, pohjattomana väsymyksenä tai näiden molempien yhdistelmänä, sekä muina henkisinä ja fyysisinä tuntemuksina. Herkälle ihmiselle nämä ovat usein aikoja, jolloin omassa olemisessa onkin pitelemistä. Ylivirittyneisyys, ahdistuneisuus ja toisinaan suoranainen hajoamisen tunne ovat monelle erityisherkälle tuttuja ilmiöitä. Sen enempää näitä erilaisia tuntemuksia kuvaamatta tiivistän, että pimennysajat (erityisesti kun ne osuvat tarkasti oman kartan tärkeille tekijöille) ovat korkean energian aikaa, ja vaikka kaunista avautumista ja toivottuja muutoksia voi tapahtua, herkille ihmisille tämä voi olla myös todella kuormittavaa.

Miten selviytyä pimennyksistä? Viisi vinkkiä erityisherkille

Mikäli haluat tutkia mitkä elämänalueet tämän kevään pimennykset aktivoivat omalla syntymäkartallasi, niin kaiva esiin syntymäkarttasi ja etsi sieltä se kohta, missä Oinas vaihtuu Häräksi ja katso mikä huone on kyseessä. Kuunpimennyksen löydät Skorpionin merkin puolivälistä. Alla olevasta linkistä pääset lukemaan kirjoittamani ilmaiset tulkinnat, mitä pimennys missäkin huoneessa voi tarkoittaa käytännön elämässä.

20.4.2023 AURINGONPIMENNYS 29° OINAS 50′

5.5.2023 KUUNPIMENNYS 14° SKORPIONI 58′

Mitä pimennys tarkoittaa sinun elämässäsi?

Lue kaikki pimennyksiä käsittelevät kirjoitukseni täältä.

  1. Pimennysaika – tulikaste, vihkimys ja siunaus
  2. Näin löydät pimennyksen kartaltasi
  3. Mitä pimennys tarkoittaa sinun elämässäsi? (pimennys huoneissa -tulkinnat)
  4. Miten selviytyä pimennyksistä? Viisi vinkkiä erityisherkille

Uudenkuun ajankuva on kollektiivisia ajan energioita käsittelevä astrologinen tulkinta koko kuunkierron ajalle 20.4. – 19.5.2023.


Uudenkuun kartalla:

Uudenkuun Saabinen symboli on ”Ankkalampi ja sen pesue”. Aurinko ja Kuu Oinaassa neliö Pluto, sekstiili Saturnus ja yhtymä Jupiter. Pluto neliö Jupiter. Pluto sekstiili Neptunus. Uranus yhtymä Merkurius. Uranus sekstiili Mars. Saturnus neliö Venus. Mars sekstiili Merkurius. Kaikki planeetat etenevät, mutta Merkurius on aloittamassa perääntymisjaksoaan.

Kuunkierron astrologiset kuviot:

20.4. UUSIKUU ja AURINGONPIMENNYS 30° Oinas. 21.4. Merkurius alkaa perääntyä Härässä. 27.4. Mars neliö Khiron. 29.4. Mars sekstiili Uranus. 1.5. Pluto alkaa perääntyä Vesimiehessä. 5.5. TÄYSIKUU ja KUUNPIMENNYS 15° Skorpioni. 7.5. Venus siirtyy Rapuun. 15.5. Merkurius päättää perääntymisen. 16.5. Jupiter siirtyy Härkään. 18.5. Jupiter neliö Pluto. 19.5. UUSIKUU 28° Härkä.


AJANKOHTAISTA

Henkilökohtainen instatilini on pienellä tauolla. Ajankuvapostaukset päivittyvät sinne kuitenkin suoraan muuta kautta. Unelmoin siitä, että alkaisin taas julkaista enemmän blogissa, samalla kun kirjoitan kirjaa ja rakennan ihan uudenlaisia verkkokurssikokonaisuuksia.

Sielunkarttasivusto on vielä hienosäätöä vailla, mutta käynnistynee hiljalleen. Sielunkartta-instagram on sen sijaan jo täydessä vauhdissa, voit seurata astrologisia päivityksiä sieltä.

Asiakasajat ovat tarjolla ainoastaan uutiskirjeeni tilaajille. 

Joitakin uusia aikoja tulkintaan ja tietoisuusmatkoille saattaa tulla tarjolle seuraavan uutiskirjeeni myötä.

Jos haluat mahdollisuuden ajanvaraukseen tai tietoa järjestämistäni tapahtumista, liity postilistalle tällä sivulla olevasta “Liity postilistalle” -laatikosta. Löydät sen tummansiniseltä pohjalta sekä etusivun alaosasta, että jokaisen blogitekstin alta.

Seuraavan kirjeen kirjoitan todennäköisesti loppukeväästä. Sitä odotellessa voit ihmetellä kuka oikein olen, lukea siitä mitä ajattelen astrologiasta, selvittää millainen tulkinta kanssani voisi olla, sekä etsiä blogistani sinua inspiroivaa sisältöä.

Kuvaaja: Brady Knoll

© 2023 Kirsi Halla-Seppälä

2 ajatusta aiheesta “Pysähtyminen ennen läpimurtoa – Uusikuu Oinaassa”

  1. Ankkalampi ja sen pesue 😀
    Siltähän tämä tuntuukin, koko perhe polskii kahdennessatoista huoneessa. Ja koko tuo avainsanalista kuvaa täydellisesti tätä syväluotaavaa, riemukasta valokeilaa, joka ulottuu tämän huoneen pimeimpiin nurkkiin. Olen ihan läkähdyksissäni tästä oivallusten virrasta, jonka keskellä surffaan, suorastaan haltioissani.

    Fysiikka sitten ottaa hittiä, viime viikolla väsytti ja päätä särki, tällä viikolla niska/hartiaseutu on aivan jumissa, yleensä ei koskaan, aika fyysistä…

    Mahtavat voimat jyllää, jee,

  2. Kaikki ne adjektiivit joilla kuvasit tätä kuuta, Tarvitsen kaikkea sitä. Nyt sen tajuan. Mulla ei oo mitään 10 h meneillään ja uutta duunia oon hakenut vuosikaudet. Kyllästyin jo ja sanoin universumille et mies sitten kiitos. Molempia ollut enemmän tai vähemmän vailla viimeiset 10 v. Niin se huippuduuni vaan comes knockin, ja hävettää kun siihenkin paikkaan oon hakenut ainakin 5 krt! Nyt sanon universumille, et tuokaa se mies samalla. Mä kestän ihan mitä vaan! 7 huoneen transiittia toki on mut duunipa ilmoittautu ensin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.