Kirjoitin eilen vuoden ensimmäisen uutiskirjeen, enkä tavanomaiseen tapaani käynyt sitä suurennuslasin, mikroskoopin ja vainukoiran kanssa läpi sataa kertaa (ainoastaan 98 kertaa). Ja kuinkas sitten kävikään, kirjeeseen jäi VIRHEITÄ!
Heti kun olin lähettänyt sen eteenpäin, kävin lukemassa sen omasta sähköpostistani, ja eikö vain alkanut perfektionistikriitikko aukoa päätään saman tien: “Ai ka-ma-la mikä väri tuolla fontilla, olisi pitänyt laittaa harmaa. Tämä tavoiteltu minimalistinen muotoilu ei nyt kyllä toimi, kaikki yhtä pötköä, ei tätä kukaan jaksa lukea. Ja KIRJOITUSVIRHEITÄ! Olisit voinut myös tarkistaa, että vuosiluku on oikein – – – “
Eikä sitten ihmekään, että sen jälkeen tuli sellainen ihan lapsekas ja epäonnistunut olo. Sellainen että ääh, tää on ihan tyhmä ja huono ja kukaan ei tykkää ja pläääh. Jos omassa sisäisessä maailmankaikkeudessa on tyyppi, joka aina näkee kaikki epäkohdat, valittaa ja kritisoi, niin kai siellä on sitten sekin, johon se kolahtaa ja jonka mielen se pahoittaa.
Ja niin se vaan on, että vaikka miten monta vuotta olisi näitä juttuja tehnyt ja olisi jo paljon kokemusta takataskussa, niin mitään teflonpintaa on turha odottaa kasvavaksi. Näitä ihmisyyteen kuuluvia epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteita ajelehtii ihmismielen meressä, ja aina välillä sitä on kuin sinivalas, joka nielaisee kitaansa annoksen planktonia.
My thoughts are not my thoughts. Minun ajatukseni eivät ole minun ajatuksiani. Ne ovat sitä kollektiivisessa ihmismielessä ajalehtivaa ajatuksen virtaa, joka kulkee yksityiseksi kokemani mieleni läpi kuin lännensankarit saluunaan ja sieltä ulos.
Ja mitä noihin hetkittäin polvet notkauttaviin epävarmuuden tunteisiin tulee, niin aika ihanaa oikeastaan. Koska silloin tietää, että tekee tätä aidosti omana itsenään, eikä jonkin coolin roolin takaa.
Tässä vielä rakkaudellinen muistutus, minkä lähetin tänään Sydänyhteysryhmäni Whatsappiin, sillä keskustelu on käynyt tällä viikolla kovin kuumana tämän aiheen ympärillä.
Ole oma itsesi. Ei tarvitse pilkkoa ja paloitella itseään sopiviksi suupaloiksi (tai yrittää huomata ja korjata jokaista virhettä), jotta toisten olisi helpompi hyväksyä sinut. Ole sitä mitä olet. Kaikkineen päivineen. Joku tykkää ja joku ei, mutta se hinta minkä maksat yrittäessäsi olla jotain mitä et ole, on liian suuri hinta jonkun toisen tykkäämisistä.
© 2021 Kirsi Halla-Seppälä
