Olen ollut kaksi viikkoa sikamaisessa flunssassa, vaikka luulin että kiertävät taudit eivät ole minun juttuni. Se iski juuri kun olin päässyt ihanasti jaloilleni rankan loppuvuoden jälkeen, juuri kun pulppusin taas intoa ja uusia ideoita, juuri kun olin laatinut hienoja suunnitelmia ja tietenkin täyttänyt kalenterini koulutuksilla ja asiakastapaamisilla.
Kun flunssa tarttui ensin lapsiin, ja sitten minuakin alkoi tutisuttaa, värisyttää, palella ja särkeä, kaivoin koko luontaislääke- ja noidantroppikokoelmani esiin ja aloin raskaan sarjan lääkitsemisen. Minähän en voi saada flunssaa. En varsinkaan nyt, mieluummin en koskaan. Ja sieltä se kuitenkin tuli, takavasemmalta ja jäi pidemmäksi aikaa kuin hyviin tapoihin kuuluu.
Olisi ollut helppo sortua asenteeseen, että jotain on nyt pahasti pielessä, ja että eihän tämän näin pitänyt mennä. Varsinkin kun kuvioissa on mukana muita ihmisiä, ja vankka velvollisuudentunto paukuttaa takaraivossa, että ei ole mahdollista peruuttaa (taas) kaikkea.
Mieli on elementissään, kun saa alkaa luoda kauhukuvia siitä, miten menee maine ja kaikki suuttuvat ja rahat loppuvat ja tuloksena on maailmanloppu ja nälkäkuolema.
Sen sijaan että olisin antautunut mielen miinakentälle, väistelemään toinen toistaan kamalampia uhkakuvia, keskityin pysymään läsnä hetkessä (joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä) ja luottamaan siihen, että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitää olla.
Sillä ihmismielen lempitemppuhan on kiukutella siitä miten asiat ovat, silloin kun ne eivät ole juuri niin kuin kuvittelemme että asioiden pitäisi olla.
Kun onnistuin rauhoittamaan tuon mielessä riehuvan pikkuapinan ja keskityin ymmärtämään, että kaikkitietävän viittaan mieluusti pukeutuva ihmismieli ei välttämättä kuitenkaan aina tiedä miten asioiden kuuluisi olla, ja että tässä hetkessä läsnäolevien asioiden vastustaminen ei ainakaan edesauta minkään asian muuttumista paremmaksi, niin siinä rauhassa on oikeastaan aika mukava paistatella. Flunssassa tai ei.
Tässä muuten flunssa-ajan suosikkicocktailini: kuumaa pakurikääpäjuomaa, auringonhattu-uutetta, seljankukkamehua, hunajaa, kanelia, kurkumaa ja Carmolis-tippoja. Uskon vakaasti että sen ansioista paranin peräti 14 päivässä. Muuten olisin kärvistellyt ainakin kaksi viikkoa.
P.S. Käyhän lukemassa uudenkuun kuulumiset eli mitä teemoja on aktivoitumassa ajassa seuraavan kuunkierron aikana. Käsittelen artikkelissa muun muassa sitä mitä ja ketä kosminen remonttikaksikko moukaroi (ja miksi) sekä ensi viikonlopun aikana tapahtuvaa ilmastonmuutosta elämänenergioissa.
© 2015 Kirsi Halla-Seppälä
Kuvaaja: Olga Mironova
