Jos olisi yksi asia, mitä toivoisin että kaikki ymmärtäisivät astrologiasta, se olisi tämä: tähtimerkit eivät ole ihmistyyppejä. Ne eivät koskaan ole olleet luonnekategorioita, mihin kaikkien maailman ihmisten ajatellaan kuuluvan syntymäpäivänsä perusteella.
Tämä väärinkäsitys alkoi itää asiaan perehtymättömien ihmisten mielissä varmaan joskus 1930-luvun jälkeen, kun ensimmäiset lehtihoroskoopit julkaistiin Sunday Expressin päätoimittajan palkkaaman astrologin Richard H. Naylorin ideoimana.
Joten vaikka astrologia on oppina tuhansia vuosia vanha, se mitä valtaosa ihmisistä pitää astrologiana eli horoskoopit, on ihmiskunnan historian näkökulmasta keksitty eilen.
Jokaisen sisällä asuu pieni Neitsyt
Jos aloitamme siitä, että tähtimerkit eli horoskooppimerkit eivät ole eri ihmistyyppien luonnekuvauksia, niin voisimmeko samalla sisäistää myös sen, että jokaisessa meissä on kaikki merkit. Ne ilmentyvät meissä ainutlaatuisen yksilöllisessä muodossa ja eri tavoin eri elämänalueilla.
Kun kirjoitan alla olevassa tekstissä Neitsyestä, ei juttu ole suunnattu koskemaan vain elo-syyskuussa syntyneitä aurinkomerkiltään Neitsyitä, eikä edes niitä joiden syntymäkartalla on Kuu tai nousumerkki Neitsyessä. Ei, tämä koskee ihan meitä kaikkia.
Kaikilla meistä on oma “Sisäinen Neitsyt”. Ja vaikka se onkin jokaisen kohdalla omanlaisensa, se edustaa meissä olevaa tarkkanäköisyyttä, arvostelukykyä, kriittistä ajattelua, huolellisuutta, järjestelmällisyyttä, käytännöllisyyttä, johdonmukaisuutta, huomaavaisuutta, keskittymistä ja erottelukykyä. Vain muutaman asian mainitakseni. Alkaako hahmottua?
Jos ei, niin sisäinen Neitsyesi saattaa olla epätasapainossa.
Alla oleva kirjoitus on pieni pätkä “Elävän astrologian vuosi – paluu sisäiseen luontoon” -koulutukseen kirjoittamastani materiaalista. Tässä koulutuksessa teemme vuoden mittaista matkaa omaan sisäiseen luontoomme ja tutustumme muun muassa näihin eri tähtimerkkien edustamiin puoliin itsessämme.
Jos olet kuullut “elävästä astrologiasta” ja miettinyt että mitä hittoa se oikein on, niin se on esimerkiksi juuri tätä. Ja paljon kaikkea muuta. Mutta tässä kuitenkin pieni maistiainen siitä, miten voimme työskennellä oman sisäisen Neitsyemme kanssa.
Ihana Neitsyt sinussa nyt ja lapsena
Onko elämässäsi jokin haaste tai ongelma, mikä selkeästi tuntuu liittyvän neitsytenergiaan? Siis tarkkaavaisuuteen, huolellisuuteen, keskittymiseen, analyyttisyyteen, erottelukykyyn, loogiseen ajatteluun, käytännöllisyyteen, järjestelmällisyyteen, kriittisyyteen, perfektionismiin tai muuhun Neitsyen tematiikkaan kuuluvaan asiaan?
Jos on, niin todennäköisesti tiedät sen, ja melko suurella varmuudella olet yrittänyt tehdä jotain muuttaaksesi sen.
Kun aloitat tutkimusmatkan oman sisäisen Neitsyesi kanssa, hyvä alku voisi kuitenkin olla miettiä ensin kaikkia niitä hyviä taitoja ja ominaisuuksia, mitä sisäisellä Neitsyelläsi on. Mitä ne sitten omalla kohdallasi ovatkaan.
Kuten esimerkiksi:
“Olen tarkka ja huolellinen, noudatan mielelläni sääntöjä, mielestäni värityskirjan kuvat on tarkoitus värittää viivojen sisäpuolelta.”
“Huomaan ja havainnoin, näen pienimmätkin sävyerot ja yksityiskohdat.”
“Parasta mitä tiedän on saada olla toisen apuna, teen mielelläni pieniä hyödyllisiä palveluksia ja ilahdutan auttamalla.”
“Olen tarkkanäköinen, nokkela ja looginen. Huomaan heti jos jokin on vialla ja keksin nopeasti erilaisia tapoja miten asian voisi korjata.”
Muistele miten toteutit Neitsyttä lapsena. Saitko kiitosta siitä, että pidit huoneesi siistinä tai järjestelit vapaa-ajallasi eteisen kenkähyllyn moitteettomaan ojennukseen? Arvostettiinko tarkkanäköisyyttäsi ja antamaasi rakentavaa kritiikkiä, otettiinko ehdotuksesi ilolla vastaan jos olit laatinut pyykinpesuaikataulun tai uuden kotityölistan ratkaisemaan jotain ongelmaa perheessäsi? Tunsitko että sinut otettiin vakavasti ja huomioitasi ihan oikeasti kuunneltiin, eikä vain sivuutettu lapsen arvottomina höpinöinä? Kannustettiinko sinua jatkamaan niiden asioiden parissa mistä olit kiinnostunut, vai moittivatko vanhempasi sinua siitä että kulutat aikaasi vääränlaisten kiinnostuksen kohteiden parissa?
Ja vaikka Neitsyestä puhumisen yhteydessä yleensä korostetaan kyllästymiseen asti siivoamista, järjestelyä ja puhtautta, niin haluan muistuttaa, että yhtä hyvin Neitsyt meissä voi olla sotkuinen ja epäjärjestyksen keskellä kukoistava henkilö, jonka Neitsyen yksityiskohtiin jumittava ja täydellisyyttä tavoitteleva mielenlaatu voi kohdistua viulunsoittoon, urheiluharrastukseen, postimerkkien keräilyyn, korealaiseen popmusiikkiin tai astrologiaan!
Omasta lapsuudesta muistan, kuinka pienenä nousuneitsyenä halusin palavasti olla avuksi ja päästä pesemään ikkunoita, mutta pyrkimykseni torpattiin sanomalla että “tekisit jotain mitä osaat”. Ja toinen harmillinen Neitsyttä haavoittanut asenne oli se, että huomiota kiinnitettiin aina siihen missä oli korjattavaa, ei koskaan siihen hyvään mitä oli tehty. Esimerkiksi kun olin ensimmäistä kertaa ikinä tiskannut itse astiat, koska halusin yllättää ja ilahduttaa, niin ilahtumisen sijaan sainkin niskoilleni ryöpyn moitteita, sillä lattialle oli roiskunut vettä, enkä ollut huomannut pyyhkiä sitä.
Onko sinulla jotain tällaisia kokemuksia, missä sisäinen pikku Neitsyesi on tullut lyttyyn lyödyksi?
Ihmisestä riippuen vastaus lapsuudessa tapahtuneeseen systemaattiseen kritisointiin tai jatkuvaan vähättelyyn on yleensä joko alikorostuneen neitsytenergian kehittyminen: “Ei sitten, ei kiinnosta, en ikinä enää yritä auttaa tai siivota mitään.” Tai vaihtoehtoisesti ylikorostuneen neitsytenergian toimintamallin rakentuminen: “Seuraavalla kerralla olen siten vielä tarkempi ja huolellisempi ja parempi, ettei kukaan vaan löydä pienintäkään virhettä tai moitteen sijaa. Sittenpä näkevät.”
Ihaninta tietysti olisi, jos Neitsyttä sinussa (ja minussa) olisi kohdeltu lempeästi ja arvostavasti. Otettu kädestä ja pesty ikkunoita yhdessä, opeteltu uutta taitoa. Tai että huomio olisi kiinnitetty kaikkeen siihen hyvään mitä oli vilpittömin mielin yritetty, ja tarpeen tullen lempeästi ohjattu seuraavalla kerralla tekemään jotain toisin.
Kolme Neitsyttä eniten vahingoittavaa asiaa
Neitsyt on herkkä kritiikille ja kärsii enemmän kuin mikään muu merkki meissä siitä, että saa osakseen negatiivista arvostelua ja moitteita. Varsinkin silloin kun se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja tilanteeseen nähden epäoleelliselta.
Sanoisin että on kolme asiaa, mitkä vahingoittavat sisäistä Neitsyttä enemmän kuin mikään muu – ensimmäinen on jatkuva negatiivinen arvostelu, toinen on epäjohdonmukaisuus ja kolmas on kaaos.
Jatkuva kritisointi satuttaa Neitsyttä syvästi, sillä hän pyrkii tekemään kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Ja jos arvostelun tarkoitus on moittia eikä auttaa, se ei käy Neitsyen järkeen. Mitä hyötyä siitä sitten on? Miksi valittaa, jos sen tarkoitus ei ole jollain tavalla muuttaa asioita paremmaksi?
Neitsyt meissä haluaa että asiat (esim. vanhempien puheet ja toiminta) ovat loogisia ja järkeviä. Se että asiat käyvät järkeen ja ovat ymmärrettäviä, tuo sisäiselle Neitsyelle turvaa. Ne saavat elämän tuntumaan siltä, että on sentään jotain mihin luottaa. Ja jos kodista syystä tai toisesta puuttuu tällainen järjestelmällisyys ja johdonmukaisuus (esimerkiksi vanhempien päihteiden käytön vuoksi), lapsen sisäinen Neitsyt saattaa alkaa ottaa tämän tehtävän harteilleen, yrittää palauttaa kodin järjestys tavalla tai toisella, jotta voisi kokea olevansa turvassa.
Ja vaikka krooninen kaaos eli jatkuva sisäinen tai ulkoinen epäselkeyden tila mitä ei voi hahmottaa tai hallita on Neitsyelle myrkkyä, niin pieni ripaus luovaa kaaosta silloin tällöin on neitsytenergiaa hoitava ja tasapainottava juttu.
Miten rakastaa Neitsyttä?
Tutki sitä millainen Neitsyt sinussa elää ja mitä Neitsyt sinussa kaipaa. Et tarvitse sen selvittämiseen astrologiaa, se voi jopa haitata prosessia, jos koetat mennä älyllisesti kartta edellä ja löytää kartan kautta asioita joista Neitsyt sinussa pitää, kuuntelematta Neitsyttä sisimmässäsi. Voit kuitenkin saada lisänäkemystä ja uusia ideoita tutkimalla myös sitä, missä merkissä ja huoneessa Merkurius on syntymäkartallasi, mitä planeettoja on Neitsyessä, missä huoneessa Neitsyen merkki on ja niin edelleen.
Mitä Neitsyt sinussa haluaa? Ihan samaa kuin kaikki muutkin puolet itsessäsi. Se haluaa tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi sellaisenaan. Se haluaa että annat sille aikaa ja tilaa olla olemassa juuri sellaisena kuin se on.
Emme niinkään yritä korjata, parantaa tai tasapainottaa Neitsyttä itsessämme, vaan pyrimme näkemään sen sellaisena kuin se on. Haluamme oppia tuntemaan sen. Ja luomalla elävän suhteen siihen, oppia hiljalleen rakastamaan sitä sellaisena kuin se on.
Vaikka jokaisen sisäinen Neitsyt tarpeineen on erilainen, on tässä joitakin tyypillisiä asioita, mitä Neitsyt kaipaa voidakseen hyvin:
- Yhteyttä kehoon, luontoon ja arjen rytmeihin, lempeää huolehtimista terveydestä ja hyvinvoinnista
- Puhtautta, selkeyttä, järjestystä ja johdonmukaisuutta kaikessa
- Saada rauhassa keskittyä oman kiinnostuksen kohteensa tai erityisosaamisensa kanssa puuhaamiseen
- Yksityiskohtiin paneutumista, sitä että saa hioa ja hienosäätää niin kauan kunnes tuntee sisäisesti että on valmista
- Ympäristöä, jossa yksityiskohtia, järjestystä ja hienovaraisuutta arvostetaan
- Tilaisuuksia palvella ja auttaa muita omalla erityisosaamisella, kokea olevansa tarpeellinen
- Mahdollisuuden työskennellä rajatulla alueella jonkin suuremman kokonaisuuden taustalla
- Rutiineja ja rakenteita, jotka tukevat sisäistä rauhaa, selkeyttä ja järjestystä
- Tasapainoa työn ja levon välillä, kykyä hyväksyä epätäydellisyys osana inhimillisyyttä
Tyytyväinen ja tasapainoinen Neitsyt
Kun Neitsyt meissä on tyytyväinen ja voi hyvin, on helppo olla käytännöllinen ja keskittynyt, hoitaa arjen askareet ja kehittää sen lisäksi omia luontaisia taitoja entistäkin paremmiksi. Tasapainossa oleva neitsytenergia huokuu huolellisuutta, ratkaisukeskeisyyttä, tarkkaavaisuutta ja nokkelaa mieltä. Kehossa se näyttäytyy niin, että vatsa toimii säännöllisesti ja suolisto on kunnossa. Hermosto on tasapainossa ja rauhoittuminen sujuu luontevasti virikkeellisenkin päivän jälkeen.
Tyytyväinen ja tasapainoinen Neitsyt tekee elämästäsi mielekästä ja sujuvaa. Hahmotat asioita selkeästi, tiedät mitä olet tekemässä ja miten se tehdään. Se pitää huolen siitä, että osaat ratkaista niin arjen pikku pulmia kuin isompiakin ongelmia. Se näkee haasteet asioina, mitkä voivat osiin pilkkomalla ja toimintasuunnitelman laatimalla viedä elämää parempaan suuntaan. Sen avulla huomaat, opit, ymmärrät ja korjaat sen missä on epäkohtia.
Tasapainoinen Neitsyt on tarkkanäköinen, johdonmukainen, maanläheinen ja nokkela. Sillä on luonnosta viisautensa ammentavan kasviparantajan sielu. Se ymmärtää miten pienimmälläkin osasella on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Ja se ymmärtää että vaikka ei olisikaan kaikkein äänekkäin tai näkyvin, se ei tarkoita sitä että ei olisi tärkeä ja vaikuttava.
Neitsyt toimii mieluummin kulisseissa, pitää huolen siitä että kaikki etenee saumattomasti ja sujuu moitteetta, vaikka se on vaatinut häneltä valtavaa panostusta ja loputtomia työtunteja. Neitsyt hoitaa, korjaa ja parantaa omaksi ilokseen. Ei siksi että pitää, vaan siksi että kiinnostaviin asioihin uppoutuminen on suuri nautinto itsessään.
Ja nähdessään lopputuloksen, missä jokainen pieni yksityiskohta on hoidettu mitä suurimmalla huolella, hän voi hymyillä itsekseen ja kokea olevansa täydellisen tyytyväinen.
Teksti: Kirsi Halla-Seppälä
Kuva: Lisa Horbach / Unsplash
