Uusikuu Leijonassa saa ulkoisesti näyttävän, mutta sisäisesti puhuttelevan kartan syntymähetkelleen. Perääntyvä Venus yhtymässä uudenkuun Aurinkoon ja Kuuhun, Uranuksen vahva läsnäolo ja näyttävä suurkolmio meinaavat varastaa shown, mutta pintakiiltoa raaputtamalla hohtavan julkisivun alta paljastuu jotain paljon hienovaraisempaa ja herkempää, kuin ensisilmäyksellä voisi arvata.
Arkkityyppisen Leijonan elämänasenne on kääntää katse valoon ja keskittyä positiiviseen. Veikkaan, että leijonaenergioilla oli käpälänsä pelissä, kun sanonta “Ilo pintaan vaik syvän märkänis” ensimmäistä kertaa lausuttiin. Eikä siinä mitään. Myönteinen elämänasenne on hieno voimavara, paitsi sitten, kun se ei enää ole.
Auringon lapsi Leijona meissä voi porskuttaa eteenpäin laulaen vanhaa jazz-sävelmää “On the Sunny Side of the Street”, jopa siinä määrin, että itsepintaisesti kieltää tosiasiat ja ummistaa silmänsä siltä, mikä huutaa huomiota.
Jos nyt sanon, että itsetutkiskelu ei ole Leijonan juttu, ja peiliin katsotaan vain ihaillakseen omaa loistoa, niin tuleeko sieltä vastaukseksi kommentteja, että “ei kaikki Leijonat”?
Ei kai enää tässä vaiheessa maailmanaikaa tarvitse sanoa, että Leijona ei ole luonnetyyppi vaan kaikissa meissä asuva arkkityyppinen laatu, joka voi ilmentyä elämässämme ylikorostuneesti, alikorostuneesti tai tasapainoisesti virraten. Ei siis syytä loukkaantua vaikka Aurinko olisi syntymäsi aikaan Leijonan merkissä komeillutkin. Sinä et ole Leijona. Sinussa on Leijonaa.
No niin, takaisin asiaan ja sinne kadun aurinkoiselle (ja tällä hetkellä täällä pienessä merenrantakaupungissa, jossa tätä tekstiä naputtelen, aivan hemmetin hiostavalle) puolelle.
Kultainen maakolmio
Uudenkuun kartalle piirtyy mahtipontinen ja suuria lupaileva leijakuvio. Sen kärjessä on Mars Neitsyessä, yhtymässä pian perääntymisjaksonsa aloittavan Merkuriuksen ja asteroidi Pallas Athenen kanssa. Mars muodostaa Neitsyestä kultaisen suurkolmion maamerkeissä, kun Uranus Härässä ja Pluto Kauriissa ovat kaikki kolmiossa keskenään.
Suurkolmioissa on aina läsnä suuri potentiaali, paljon harmoniaa ja sujuvaa synkroniaa. Maaelementissä tämä ilmenee yleensä jotenkin käytännönläheisesti, konkreettisesti ja aistein havaittavassa muodossa. Mars Neitsyessä on tyypillisesti palveluorientoitunut tehokas toimija, joka luontevasti keskittää energiansa asioiden korjaamiseen. Oli kyse sitten virheistä, roskista, rikkinäisistä asioista, ihmissuhteista, kehosta, mielestä tai sielusta.
Uranus uudistaa ja ravistelee
Mars saa nyt paljon tukea erityisesti Uranukselta, jonka kanssa se muodostaa koko kartan täsmällisimmän kontaktin. Mars ja Uranus voivat olla hektinen ja arvaamaton yhdistelmä, mutta tällä kertaa niiden energiat ovat linjassa niin, että molempien parhaat puolet pääsevät esiin.
Uranus on kontaktissa myös uudenkuun Auringon ja Kuun kanssa, mutta haastavammassa ja intensiivisemmässä muodossa. Uranuksen läsnäolo ajassa liittyy aina tavalla tai toisella uudistuksen tarpeeseen. Sillä on kyseenalaistava ja uhmakkaan kapinallinen luonne, ja se pyrkii ravistelemaan luutuneita ja puutuneita energioita.
Mikäli ravistelun kohteena oleva asia (esimerkiksi työ, ihmissuhde tai asenne) on riittävän tuore ja taipuisa, se hyötyy suuresti Uranuksen uudistavasta ja raikastavasta läsnäolosta. Mutta jos muutokselle ei ole tilaa tai mahdollisuutta, Uranus heittää sen karuselliin ja kytkee korkeajännitevirran päälle. Tahti kiihtyy ja kierrokset lisääntyvät kunnes koko homma on valmis irtoamaan pultit poksahdellen uriltaan.
Mars ja Uranus ovat kuin männävuosien pesuainemainos. Se mikä räjäyttää lian pois. Mutta mukana voi mennä koko rakenne, ei pelkkä vertauskuvallinen lika.
Neptuninen leija
Suurkolmio muuntuu leijan muotoon, kun Kaloissa oleva Neptunus tekee oppositiota vastamerkissään Neitsyessä oleville Marsille ja Merkuriukselle. Tämä on erityisen kiinnostavaa ja tuo aikaan hyvin herkän ja usvaisen sävyn.
Tätä langanpäätä seuratessa päädymme sisäiseen ja hieman surrealistiseen labyrinttiin, minne on helppo eksyä. Neptunus on kangastusten ja heijastusten mestari, eikä sen energioissa kulkiessa voi luottaa siihen miltä asiat näyttävät. On parempi sulkea silmänsä ja kytkeä sisäinen navigaattori, sydänkompassi tai henkinen johdatus päälle. Olettaen että ne ovat kunnossa ja voit luottaa niihin.
Khiron on hiertävässä alitajuisessa kontaktissa Merkuriukseen, mikä yhdessä Neptunuksen kanssa muodostaa voimakkaan imun kompastua muiden syyllistämiseen ja marttyyrin viittaan kietoutumiseen. Joku sanoi pahasti tai varmaan ainakin ajatteli pahaa, vaikkei olisi mitään sanonutkaan. Teki jotain väärää tai ainakin väärään aikaan. Tai jos ei tehnyt eikä sanonutkaan, niin silti kaikki on hänen syytään.
Uhrimarttyyri ja projektion voima
Tämän kanssa kannattaa nyt edes yrittää olla tarkkana. Kenellä on taipumusta syyttää muita (oikeutetusti, tietenkin!) ja kokea olevansa vain epäonnekas uhri kärsiessään muiden aiheuttamista hankaluuksista, niin on suuri todennäköisyys että tätä on nyt sitten tilauksessa ja saapuu tiettyihin osoitteisiin oikein perhepakkauksiin pakattuna.
Kuten sanottu, rehellinen itsetutkiskelu ei ole Leijonan juttu, sillä kissankullasta rakennettu minäkuva ei kestä vastuunottoa omista tunteista. Kun “minä” on rakennettu pelkästä “valosta”, sen täytyy olla aina joku muu, joka luo synkät varjot ja pilaa kaiken.
Kun sukellettiin yhä syvemmälle ja syvemmälle ajan energioissa, tuli hyvin selväksi se, että uudenkuun tärkein teema on kutsu itsereflektioon.
Kun elokuun aamuyön usvan täyttämää labyrinttia suunnistaa eteenpäin silmät kiinni, mutta sydän auki, päätyy sen ytimeen. Labyrintin keskellä on peili. Katsoessasi siihen ilman ennakkoluuloja ja menneisyydessä tehtyjen johtopäätösten taakkaa, näet että kaikki mitä luulit olevan, oli pelkkä mielen luoma tarina. Tarina jonka kerroit todeksi vuosi toisensa jälkeen. Tarina josta tuli osa sitä kuka luulit olevasi. Näytelmä, jossa sinä olit oikeassa ja hän väärässä. Käsikirjoitus, jossa sinä tiedät millainen hänen pitäisi olla (olisi pitänyt olla), jossa sinun ajatuksesi siitä mikä on oikein ja hyvää, on kaiken kattava laki ja totuus. Tai toisinpäin.
Kun Mars tulee tarkkaan oppositioon Neptunuksen kanssa 22.8. ja Merkurius alkaa perääntyä 23.8. saat mahdollisuuden astua labyrinttiin ja kulkea sisäänpäin totuudellisen itsereflektion äärelle. Mahdollisuus ei tietenkään tarkoita sitä, että sen ottaisi vastaan, mutta kovin suositeltavaa se on.
Joka tapauksessa, tämä leijonakuusta alkava kuunkierto on parhaimmillaan sujuvaa, luovaa ja tehokkaan toiminnallista aikaa, ja se tarjoaa lahjojaan erityisen auliisti sydämeltään puhtaille ja lapsenkaltaisille, hyväntahtoisille ja pienestä ilahtuville elämän ihmettelijöille.
Ja vaikka en tällä kertaa käsittele Leijonassa perääntyvää Venusta sen enempää, se on kuitenkin edelleen yksi kaikkein tärkeimpiä ajassa olevia teemoja, eikä sen merkitystä kannata ohittaa. Voit lukea lisää aiheesta näistä alla olevista julkaisuista.
Istu alas sydämesi äärelle eli miten työskennellä perääntyvän Venuksen kanssa
Uudenkuun ajankuva on kollektiivisia ajan energioita käsittelevä astrologinen tulkinta koko kuunkierron ajalle 16.8. – 15.9.2023.
AJANKOHTAISTA
Palaan kesälomalta maanantaina 21.8. ja heti alkuun luvassa on riemukas sähköpostirumba, kun kirjoitan postilistalle vuoden toisen (vai kolmannen?) uutiskirjeen, sekä vastaan kaikkiin loman aikana tulleisiin yhteydenottoihin.
Uin kesän aikana syvissä, kauniissa ja kirkkaissa sydänvesissä, joista toin mukanani uusia palveluita. Uutiskirjeen myötä saat tietoa kaikista näistä ajankohtaisista tunnelmista, uusista kuvioista ja syksyn tulevista tapahtumista, sekä mahdollisuuden henkilökohtaiseen tulkintaan tai tietoisuusmatkaan.
Sen verran voin paljastaa, että syksyn avainsana ja ydinteema on rakkaus. Olin itse visioinut jotain ihan muuta, ja vaikka tiedossa on ollut jo pitkään että toimintaani ohjaa jokin ihan muu kuin tämän pienen henkilön mielen visiot, niin olin silti yllättynyt.
Kaikki kesän tulkinta-ajat menivät heti edellisen uutiskirjeen ilmestymisen jälkeen. Joten jos haluat varata ajan elo-syyskuulle, niin reagoi nopeasti ilmoittaessani vapaat ajat ensi viikolla ilmestyvässä kirjeessä.
Voit tilata tämän muutaman kerran vuodessa ilmestyvän, huolella ja rakkaudella laatimani uutiskirjeen tällä sivulla olevasta “Liity postilistalle” -laatikosta. Löydät sen tummansiniseltä pohjalta etusivun alaosasta, sekä jokaisen blogitekstin alta.
Asiakasajat ovat siis tarjolla ainoastaan uutiskirjeeni tilaajille.
Oletko jo kuunnellut kesäkuun alussa julkaistun “Luvattu Maa” podcastin jakso, jossa keskustelen Manuela Boscon kanssa muun muassa läsnäolosta, tietoisuuden heräämisprosessista ja elävästä astrologiasta? Tästä on tullut tosi ihanaa palautetta, kiitos paljon kaikille kauniista sanoista! Pääset kuuntelemaan jakson Podimossa esimerkiksi maksuttoman kokeilujakson muodossa.
Uudenkuun kartalla:
Uudenkuun Saabinen symboli on ”Epäsiisti joogi, jolla on transsendenttisia voimia”. Aurinko ja Kuu Leijonassa yhtymä perääntyvä Venus, neliö Uranus, kolmio Khiron. Pluto kolmio Mars, kolmio Uranus ja sekstiili Neptunus. Neptunus oppositio Merkurius ja Mars, sekä sekstiili Uranus. Uranus neliö Aurinko ja Kuu, kolmio Merkurius, neliö Venus, kolmio Mars ja yhtymä Jupiter. Aspektiton Saturnus. Jupiter kolmio Merkurius, neliö Venus, kolmio Mars. Mars yhtymä Merkurius. Pluto, Neptunus, Saturnus, Khiron ja Venus perääntyvät. Merkurius alkaa perääntyä.
Kuunkierron astrologiset kuviot:
16.8. UUSIKUU 23° Leijona. 22.8. Mars oppositio Neptunus. 23.8. Aurinko siirtyy Neitsyeen. 23.8. Merkurius alkaa perääntyä. 27.8. Mars siirtyy Vaakaan. 31.8. TÄYSIKUU 7° Kalat. 4.9. Jupiter alkaa perääntyä. 4.9. Venus alkaa edetä. 15.9. UUSIKUU 22° Neitsyt. 15.9. Merkurius alkaa edetä.
© 2023 Kirsi Halla-Seppälä
Kuvaaja: Sebin Thomas