Kuokkavieraana ahdistus

Eräänä iltana huomasin Sydänyhteysryhmän Whatsapp-keskustelun käyvän kuumana. Toinen toisensa jälkeen kertoi sinä päivänä vallanneesta ahdistuksesta, alakuloisuudesta tai ikävästä. Itkupäiviä oli vietetty urakalla. Ryhmäläiset jakoivat kokemuksiaan rehellisesti, tukivat ja kannustivat toisiaan kauniilla tavalla. Tulivat kuulluiksi ja nähdyiksi. Hyväksytyiksi sellaisenaan.

Rakastan tätä Sydänyhteysryhmissä vallitsevaa yhteisöllisyyttä, tunnetta siitä että huolimatta erilaisista kokemuksista ja elämäntilanteista, kaikki me olemme samassa veneessä. Parasta tämä yhteinen jakaminen ja liittyminen on erityisesti silloin, kun itsemyötätunto on vähissä ja riittämättömyyden tunteet valtaavat sydänalaa puristavien vaatimusten, moitteiden ja “pitäisi” -ajatusten muodossa. Joku kysyi keskustelun lomassa minulta neuvoa, toivoi toimivaa lähestymistapaa ahdistuksen kohtaamiseen. Alla oleva kirjoitus on se, mitä kauttani silloin kirjoittautui.


Heräsin aamulla aivan jäätävään ahdistukseen itsekin ja uppouduin siihen kuin vaahtokylpyyn. Tosin vähän haalistuneeseen ja sameavetiseen sellaiseen. Tälle tuntemukselle ei ollut, ei sitten niin minkäänlaista syytä, eikä se liittynyt mihinkään erityiseen. Se oli vain tuntemus, energiaa, tietyn taajuuden kenttä, kaikesta ajattelusta vapaa. Ikään kuin usva, joka laskeutuu ympärille ja läpäisee koko kehon.

Olin siinä sen kanssa sitten aikani, ja kuin hämmentynyt, hieman eksyksissä oleva kuokkavieras, se poistui kyläpaikasta vähin äänin. Tarjosin sille kyllä teetä, mutta ei huolinut.

Ahdistuksen kanssa pätee samat lainalaisuudet kuin muidenkin epämiellyttäviltä tuntuvien tunteiden kanssa. Älä pakene mieleen. Älä ala analysoida ja selittää. Älä mieti miksi. Kun otat tunteen vastaan, kiinnostuneena ja avoimin sylin. Sanot että tänne vaan, tervetuloa, show me what you got. Silloin kaikki muuttuu.

Jos pyrkimyksenä on “päästä ahdistuksesta eroon”, se jää ikiajoiksi vaanimaan ikkunan alle. Jos sanot sille että tuu vaan, aina silloin kun haluat seuraa, täällä mä oon, muutat pelin säännöt ja kirjoitat tarinan uusiksi. Sehän raukka vielä hölmistyy siitä, pitää sinua hulluna, eikä ikinä enää uskalla palata takaisin.

Ja jos joskus tuleekin, ei haittaa. Sinä olet niin iso ja vahva, niin lämmin ja rakastava, että kyllä aina välillä tuollainen pieni reppana, rujo ahdistuksen poikanen tai vähän rotevampikin kaveri, mahtuu sinne sinun syliin käpertymään. Pitele sitä hetken aikaa, älä loukkaa nyrpistelemällä tai valittamalla sen tapojen puutteesta tai hajusta. Kyllä te molemmat mahdutte sinne samaan sänkyyn tai saman pöydän ääreen. Ja kun se tietää että aina on lupa palata, ei se koskaan asetu taloksi.

Translate »