Niin vain vierähti tämäkin vuosi, ja taas on aika tutkailla tulevan vuoden kuvioita. Yleensä katson näitä asioita ja laadin ajankuvaa aivan eri otteella, mutta ei saa unohtaa sitä, että kepeällä, popularistisella astrologiallakin on arvoa. Jos ei muuta niin viihdearvo. Monelle se on ainoa kosketus astrologiaan, mitä koskaan elämänsä aikana saa tai haluaa.
Kaikki jotka tunnette paremmin astrologiaa (tai minua, haha) tiedättekin, että nämä horoskooppihommat ovat silkkaa iloista viihdettä. Toki juttua lukiessa huomaatte, että horoskooppi perustuu ihan oikeille astrologisille kuvioille ja planeettojen sijainneille, mutta yleistys on aina yleistys, ja siinä mielessä silkkaa viihdettä. Huomatkaa muuten, että horoskoopit eivät koske ainoastaan aurinkomerkkejä, vaan voitte lukea myös omaa nousumerkkiä, kuumerkkiä ja vaikkapa vielä venuksen merkkiä koskevat tekstit.
Ja sanovat tähdet mitä hyvänsä, vuodesta ja horoskoopista riippumatta tärkeintä on se rakkaus mikä on sinussa. Ainoastaan se rakkaus mitä itse itsessäsi tunnet, minkä ohjaamana toimit ja mistä muille jaat voi tehdä sinut onnelliseksi. Ei se kuviteltu tai todellinen, jostain ulkopuoleltasi, joltakin toiselta henkilöltä “saatu” rakkaus. Jos sinussa ei ole rakkautta, kukaan ei voi sitä sinulle antaa eikä saada sinua kokemaan sitä. Ja siksi on hyvä muistaa – ei ole meidän tehtävämme tavoitella rakkautta, vaan esteitä sen tiellä – taitaa olla Ihmeitten oppikurssista tämä jo melkein kolmekymmentä vuotta matkaani valaissut lause. Vuoden 2019 johtotähtenä siis kulkekoon tieto siitä, että #kunsydänonaukimuutaeitarvita
Kun sydän on auki, muuta ei tarvita.
Kirsi Halla-Seppälä
Tässä suorat linkit jokaiseen horoskooppiin:
KIITOS Kirsi jälleen tästäkin kirjoituksestasi <3 Otan ilolla vastaan uusia postauksiasi <3 Ihanaa tätä vuotta sinulle ja kaikille rakkaillesi <3
Lämmin kiitos Susanna, ja samoin kaikkea ihanaa sinulle tähän uuteen vuoteen. ♡