Onpa ollut. Tämä syksy on tuntunut siltä, miltä kuvittelen Ihmemaan Liisasta tuntuneen, kun hän pujahti kaninkoloon ja päätyi sieltä toiseen todellisuuteen. Kaikenlaista sattuu, kaikkea tulee eteen, mitään ei voi ennakoida, ja on suuri kosminen vitsi edes kuvitella olevansa ohjaksissa, pystyvänsä kontrolloimaan jotain. Mitään ei oikeasti voi varmuudella ennakoida, elämä ei ole kontrolloitavissa, vaikka usein tuudittaudummekin valheellisen hallinnantunteen harhaan. Unohdamme elämän todellisen luonteen, kunnes se väsyy esittämään kesyä ja esittelee meille ajan, jossa voimme vienosti hymyillen huomata, että emme ole ohjaksissa nyt, emmekä koskaan ollutkaan. Mutta niin vain Liisa leijui tyynen rauhallisesti, uteliaan kiinnostuneena vastaantulevia asioita tutkaillen, tuon maan uumeniin johtaneen tunnelin kautta uuteen maailmaan.
Elokuun puolivälissä kerroin Merkuriuksen perääntymiseen liittyviä pieniä sattumuksia, ja mietin mitä sen kulku askendentillani, oppositiossa omaan Merkuriukseeni mahtaisi tuoda tullessaan jakson edetessä. Myös elokuun molemmat pimennykset osuivat asteelleen karttani tärkeille pisteille. Ja kuulkaa, on näkynyt ja on tuntunut. Säästän teidät tarkemmilta omaa elämääni koskevilta yksityiskohdilta, mutta kerron siitä mikä on mielestäni tärkeää. Niin paljon tulee kohdattua sellaista, että ajan haastaviin energioihin suhtaudutaan asenteella “sais jo riittää”, “millon tää loppuu”, “tässä ei oo kyllä mitään hyvää”, ja niinpä todellisuus heijastaa meille erilaisten tapahtumien ja tilanteiden muodossa juuri sitä mitä siitä ajattelemme.
Kun ajan laatu haastaa, se vie meidät portin ääreen. Ne ovat kohtia elämässämme, jolloin jotain todella suurta ja merkittävää voi tapahtua. Jos osaamme hiljentyä, olla syöksymättä pikaisiin johtopäätöksiin ja mielen meille syöttämiin tarinoihin, ne ovat aikoja jolloin voimme nähdä paremmin, ymmärtää syvemmin ja oivaltaa sisäisesti jotain niin tärkeää, joka voi muuttaa koko elämämme suunnan. Ne ovat hetkiä jolloin tietoisuus tiivistyy ja kutsuu astumaan sisään.
Itse olen tänä elokuun aikana kokenut yllätyksen toisensa jälkeen. Rakas vuoden vanha kissamestarini Marvel kuoli äkillisesti ja kovin traagisesti kun kuunpimennys osui meidän Venuksellemme (parisielu-kissaveljekseni Milton ja Marvel ovat syntyneet venuksenpaluuni päivänä, eli meillä kaikilla on Venukset millitarkasti samassa sijainnissa), omalla kartallani lemmikkieläinten huoneessa (6.h). Venus liittyy myös rakkauden, rakkaiden, ystävien ja arvojen lisäksi rahaan – ja sain eläinlääkäritiimin tehokkaasta mutta turhaksi osoittautuneesta työstä lähes kahden tuhannen euron laskun. Raha on täysin epäoleellinen seikka tässä tarinassa, mutta mainitsin sen astrologisen symboliikan selventämiseksi.
Nyt viikonloppuna, kun Merkurius (= viestintä, kommunikointi, aikataulut) perääntyi samaan asteeseen, jossa tuo parin viikon takainen auringonpimennys tapahtui, ja tuli yhtymään Marsin kanssa (nämä vastakkain Merkuriustani), olen ollut sellaisen setvimisen ja veivaamisen äärellä sähköpostieni ja ajanvarausteni kanssa, ettei koskaan ennen ole ollut vastaavaa. Taloyhtiössä jossa työhuoneeni sijaitsee, alkoi juuri putkiremontti, ja suunnitelmien ja piirustusten mukaan sen piti tulla työhuoneelleni vasta tammikuussa. Merkuriuksen alettua perääntyä kävikin ilmi, että mikään ei ollutkaan niin kuin oli luultu, ja koko remontin kannalta oleelliset pääputket menevät työhuoneeni halki, ja remontti alkaa siellä heti eikä kohta. En jaksa vaivata teitä enkä itseäni kaikella sillä mikä tällaisiin tilanteisiin tuntuu kuuluvan, että sanotaan yhtä ja luvataan toista ja toivotaan kolmatta ja lopulta mikään ei ole niin kuin oli kuviteltu. Sanon vaan että on pitänyt olla kieli keskellä suuta ja muistaa koko ajan keskittyä olennaiseen.
Huomatkaa, pidän tärkeänä tätä pientä asenteellista yksityiskohtaa, että ei ajatella “ettei mikään ei mennyt niin kuin piti”. Uskon vakaasti ja taipumatta, että kaikki on aina juuri niin kuin pitää. Jos jotain muuta tuli kuviteltua, se ei tarkoita sitä että todellisuus olisi väärässä ja ihmismieli oikeassa. Helpottaa muuten suunnattomasti elämää elää siinä syvässä luottamuksen tilassa, että kaikki on aina juuri niin kuin pitää. Ai mistä sen muka voi tietää? Jos jokin on, niin silloin sen kuuluukin olla. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että sen pitäisi olla niin aina ja ikuisesti. Olemassaolevan hyväksyminen ei tarkoita sitä että kieltäytyy muutoksesta. Olemassaolevan hyväksyminen mahdollistaa muutoksen.
Tilanne on nyt siis tämä. Asiakaskalenterini on enemmän tai vähemmän täynnä marraskuun alkupuolelle saakka. Ryhmiä ja tilaisuuksia on myös sovittu pitkin syksyä. Putkiremppaylläri laittoi kaiken iloisesti rempalleen, ja jouduin muun muassa perumaan kolmen viikon ajalta kaikki asiakkaat, ja niitä uudelleen sovittaessa ja samalla uutta työtilaa etsiessä ja sen löydyttyä siivotessa, järjestäessä, huonekaluja ja muuta kamaa yksin omin pikku kätösineni kantaessa (yhyy) on ollut vähän tuuliset tunnelmat. Ihmismielen luonne on mikä on. Hetkittäin saa olla sen kanssa kuin puolivillin koiralauman kouluttaja. Herpaamaton ote. Keskity ratkaisuun, älä ongelmaan. Nosta, koukista, ojenna.
Ja silti kaikesta huolimatta ja juuri siksi, kaikki on hyvin. Muutos on suuri siunaus. Kun ottaa askeleen takavasemmalle ja tarkastelee kokonaisuutta vähän laajemmasta perspektiivistä voi huomata, että enpä olisi itse osannut keksiä parempaa ja niin monta pitkään roikkunutta asiaa samalla kertaa ratkaisevaa suunnitelmaa.
Huomenna Merkurius taas pysähtyy alkaen kulkea eteenpäin (maasta katsottuna) kohti Neitsyttä, jossa se kolmisen viikkoa sitten iski peruutusvaihteen päälle. Uusi tila on kohta valmis ja korkataan keskiviikkona Täydenkuun illan merkeissä (pari vielä mahtuu mukaan, tervetuloa). Mutta asiat muuttuvat. Taas niin kuin aina. Tästä eteenpäin teen tulkintoja myös puhelimessa (Katajanokan työhuoneella se ei ollut mahdollista) ja vastaanotolle tulijat saavat, jos ovat onnekkaita, nauttia myös kissapuvussa asustava valaistuneen mestarin, parantajan ja terapeutin, kollegani Miltonin seurasta.
© 2017 Kirsi Halla-Seppälä
