Päivä päivältä enemmän ja enemmän tunnen olevani puu, heinä tai kukka.
Ruusu on ruusu. Kissankello on kissankello. Ruusu ei voi valita olevansa kissankello, eikä se voi päättää sitä, milloin sen terälehdet avautuvat tai milloin ne putoavat, ja on aika siirtyä uuteen vaiheeseen. Kuolla ruusuna ja syntyä ruusunmarjana.
Tässä minä kasvan kuin heinä, puu tai kukka, joka olen syntymästäni saakka ollut.
Ja jokainen vaihe avautuu edessäni – sisälläni – silloin kun sen aika on ja sellaisena kuin sen täytyy.
Jotain villiä, mutta niin lempeää on tapahtumassa sisäisesti, eikä sen seuraamiselta paljon muuta ehdi. Tunnen kuinka hän siinä muodossaan, jossa viime vuodet on elänyt, on vääjäämättä jäämässä taakse.
Edessä on muodonmuutos, enkä minä tiedä mikä minä olen tai miksi olen muuttumassa. En tiedä miksi enkä tiedä milloin. Olen vain osa tätä liikettä, tätä tapahtumaa, tätä avautumista joksikin, mitä olen aina ollut, mutta en ole vielä ollut.
Sen seuraaminen on kiehtovampaa kuin mikään muu mitä saatan kuvitella.
© 2021 Kirsi Halla-Seppälä
