Kuin syleilyyn kyllästyneet lapset

Tänään on huhtikuussa alkaneen Sydänyhteysryhmän viimeinen tapaaminen. Prosessi ei kuitenkaan pääty tähän, se on elämänmittainen matka. Päämäärää vailla.

Jokainen ryhmä ja jokainen prosessi on ollut aivan omanlaisensa, prosessissa muodostuva ryhmäsielu tai osallistujien yhteinen tietoisuus on aina täysin yksilöllinen ja ennen kokematon. Tässä ryhmässä oli jotain aivan erityisen syvää, koskettavaa, viisasta ja lähes viiltävän kaunista.

Meillä on prosessin aikana aina yhteinen Whatsapp-ryhmä, jossa kaikki saavat kertoa, kysyä, jakaa tunnelmia ja avautua. Viestit käsittelevät kaikkea painajaisunista, vastoinkäymisistä, romahduksista, sairastumisesta, häpeästä ja pelosta ihmeellisiin sattumuksiin, unelmien toteutumisiin, oivalluksiin, sydämen avautumiskokemuksiin, luonnosta haltioitumisen hetkiin, luovuuden purskahduksiin ja rakkaudellisiin autuuden tiloihin. Kaikelle on tilaa ja kaikki saavat olla. Kukaan ei arvostele tai kritisoi, kukaan ei puutu eikä neuvo, ei tiedä paremmin. Jos jokin virtuaalinen asia voi olla pyhä tila (tietenkin voi), niin nämä Sydänyhteysprosessien keskusteluryhmät ovat mitä inhimillisin, rakkaudellisin ja lempein katedraali.


Kirjoitin tämän alla olevan tekstin juuri äsken ryhmän luettavaksi. Kun syvennyin taas uudestaan kaikkeen siihen mitä siellä oli viimepäivinä jaettu, tällaisia sanoja alkoi muodostua:

Älä yritä päästä irti katkeruudesta, vihasta tai pettymyksestä. Pidä niistä kiinni, purista ne vasten sydäntäsi niin tiukalla otteella, että kuin syleilyyn kyllästyneet lapset, ne alkavat vääntelehtiä ja kiemurrella, kunnes pääsevät irti otteestasi, liukuvat jaloilleen ja pinkaisevat pakoon, mielenkiintoisempien puuhien pariin.

Älä yritä antaa anteeksi, älä yritä löytää myötätuntoa. Pitele haavojasi hellin sormin, kunnes huomaat niiden ääriviivojen pehmenneen. Kuin vuosikymmenien silittelystä ohueksi hiutunut lakana, pyykkinarulla kesätuulessa lähes olemattomana aaltoileva, hohtaa se pian valoa hauraan rakenteensa läpi.

Aina ja aina vaan tärkein opetus on nähdä se mikä on ja sitten antaa sen olla. Kaiken kivun ihmissuhteissa aiheuttaa yksi ja sama syy: loukkaantuneisuus sinussa, kauna omassa sydämessäsi, mutta riittää että näet ja kuulet sen. Sinun tehtäväsi on antaa sille tilaa, sallia sen olemassaolo. Yrittämättä päästä siitä eroon tai muuttaa sitä. 

On kaksi erilaista tapaa jäädä jumiin kipeän ihmissuhteen kanssa. Ensimmäinen on se, että syytät toista ja ajattelet sen mitä hän on, mitä hän tekee tai on tehnyt, olevan syy kaikkeen. Toinen on se, että uskot ettei sinun pitäisi (enää) tuntea sitä mitä tunnet, ja yrität kieltää loukkaantuneisuuden tai haluat päästä tunteistasi eroon. Tämän voi tehdä monella tavalla, esimerkiksi ymmärtämällä toista itsesi kustannuksella, järkeilemällä tunnetta pois (ei ole mitään syytä tuntea näin, tämä on pikkumaista, pitäisi valita rakkaus, siitä on jo niin kauan, ei se nyt ollut niin vakavaa…) Yrittäessäsi olla jotain mitä et ole, et ole läsnä siinä mikä on.

Näe että kaikki se mitä tunnet on sinun sisälläsi. Ja anna sen olla siellä. Pyydä apua maailmankaikkeudelta, korkeammalta tietoisuudelta tai Jumalalliselta sinussa. Siinä kaikki. 

Translate »