Kolmannen asteen yhteys – Uusikuu Vaa’assa

Aiheet:
pexels-daan-stevens-939328

Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen ajan energioiden tulkinta eli astrologinen katsaus ajalle 26.9. – 25.10.2022

Uusikuu on diplomaattisessa, ihmissuhdekeskeisessä ja rauhaa rakastavassa Vaa’an merkissä. Huomaa että Vaa’an merkkisymbolin edustama energia on rauhanomaista ja harmoniaan pyrkivää, eivät välttämättä ihmiset, jotka ovat aurinkomerkiltään Vaakoja (kuten eräs nimeltä mainitsematon naapurimaan isäntä – jonka askendentille on muuten tulossa auringonpimennys seuraavan uudenkuun aikaan). Kaikissa meissä on vaakaenergiaa, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisimme tasapainoisia, huomaavaisia ja sosiaalisesti taitavia diplomaatteja.

Uusikuu on saanut tällä kertaa ympärilleen suuren joukon planeettoja, kuin hovineuvoston tai juhlaseurueen, vaikka nyt tunnutaan kokoontuneen ennemminkin käytännön asioiden eikä ilonpidon ympärille. Liittojen ja yhteistyön merkissä Vaa’assa tämä uusikuu kumppaneineen on kuin yhteistyössä keskenään toimiva liittoutuma, demokraattinen ryhmä, joka pyrkii saamaan aikaan näkyvää jälkeä.

Kartan energia onkin hyvin sosiaalinen, kommunikoiva, uutta rakentava ja vanhaa uuden tieltä purkava. Vaikka ajassa on nyt paljon perääntyviä planeettoja, menneisyydessä kesken jääneet teemat ovat pinnalla, prosessit ovat hitaita ja asioita uudelleen arvioidaan, niin vihdoinkin ollaan menossa johonkin. Perääntyminen tässä kohtaa tuntuukin tarkoittavan eteenpäin menemistä, uutta alkua. Toivoa.

Uudenkuun kartalla komeilee kultainen kolmio käytännöllisessä, konkreettisessa ja ratkaisukeskeisessä maaelementissä. Se kokoaa kaikki maamerkit harmoniseksi kokonaisuudeksi, puhaltamaan yhteen hiileen. Kuvion muodostavat transformatiivinen Pluto Kauriissa, uudistusmielinen ja yllättävä Uranus Härässä, tulevaisuutta edustavan Kuun yläsolmun kanssa, sekä Venus ja perääntyvä Merkurius Neitsyessä. Tämä on hieno yhdistelmä voimaa (Pluto), muutosta (Uranus), kompromisseja ja sopuisuutta (Venus) sekä neuvotteluja, kommunikaatiota ja uusiin päätelmiin harkintajakson myötä päätyvää ajattelua (perääntyvä Merkurius).

Kuin kirsikkana kakun päällä, universaalia rakkautta ja visioita edustava Neptunus Kaloissa muuntaa suurkolmion leijaksi. Leija on planeettojen muodostama aspektikuvio, joka edustaa suurta potentiaalia ja avautuvia mahdollisuuksia. Mutta pääseekö leija lentoon ja tartutaanko mahdollisuuksiin tosimielellä ja ostohousut jalassa, sitä ei tarina kerro. Nähtäväksi jää.

Ajassa on nyt kuitenkin iso ja vahva energia. Sillä tavalla iso ja vahva, kuin POWER. Mutta tämä voima on nyt luonteeltaan maanläheistä ja rakentavaa, kasvun ja laajentumisen voimaa. Runsautta edustava Jupiter on Oinaassa vastakkain uudenkuun Auringon ja Kuun kanssa, mikä voi viitata vastakkainasetteluun ahneuden, itsekkyyden ja oman edun tavoittelun painaessa toisessa vaakakupissa, yhteistyön, kompromissien ja rauhanomaisten ratkaisujen ollessa toisessa.

Harmonisia tekijöitä on kuitenkin enemmän äänessä kuin pitkään aikaan, joista varsinkin soturiplaneetta Marsin kaunis kontakti yhteiskunnallisia rakenteita, sääntöjä ja esteitä edustavaan Saturnukseen tuntuu juuri siltä todellisuudentajuiselta järjen ääneltä, mitä tässä ajassa tarvitaankin. Mars ja Saturnus muodostavat myös lempeän aspektin Khironille, joka symboloi niin haavoittumista kuin paranemistakin. Terapeuttisen ja herkän Khironin ollessa läsnä kipukohdat nousevat usein esille, mutta eheytymisen ja anteeksiannon mahdollisuus on aina lähellä.

Parasta tässä uudenkuun kartalla on, edellä mainitun leijakuvion ja pikkukolmion lisäksi, uudenkuun Saabinen symboli. Eläinradalla, kuten ympyröissä aina, on 360 astetta. Jokaisella näistä asteista on oma luonteensa ja teemansa. Näitä eläinradan asteiden energioita kuvataan Saabisten symbolien avulla, jokaisella asteella on omansa. Ja tämän asteen, missä uusikuu nyt syntyi (3 astetta Vaakaa), Saabinen symboli on ”Kaikki muuttui uuden päivän aamunkoitossa” (The dawn of a new day, everything changed). Tehdään siitä muutoksesta mahdollisimman hyvä ja kaunis.

Ajankohtaiset teemat: 

uuden alun mahdollisuus, voima, muutos, uudelleen järjestäytyminen, yhteistyö, neuvottelut, harkinta-aika, kompromissit, sopuratkaisu, rakentavat päätökset, korjausliikkeet, järjen ääni, sujuvat muutokset, tarkkaan suunniteltu eteneminen, vastakkainasettelu, suuruuskuvitelmat, taipuminen enemmistön äänen voimasta

Uudenkuun kartalla:

Uudenkuun Saabinen symboli on ”Kaikki muuttui uuden päivän aamunkoitossa”. Aurinko ja Kuu Vaaka, yhtymä Merkurius ja Venus, oppositio Jupiter, kolmio Pluto. Pluto kolmio Uranus, sekstiili Neptunus. Neptunus oppositio Merkurius ja Venus, neliö Mars, sekstiili Uranus. Saturnus kolmio Mars. Mars neliö Venus. Pluto, Neptunus, Uranus, Saturnus, Jupiter, Merkurius ja Khiron perääntyvät. Leija: Pluto kolmio Uranus kolmio Venus (maamerkeissä), Venus oppositio Neptunus. Pikkukolmio: Saturnus kolmio Mars sekstiili Khiron. T-risti: Venus oppositio Neptunus neliö Mars.

Kuunkierron astrologiset kuviot:

26.9. UUSIKUU 3° Vaa’assa. 28.9. Mars kolmio Saturnus. 29.9. Venus siirtyy Vaakaan. 2.10. Merkurius lopettaa perääntymisen. 8.10. Pluto alkaa perääntyä. 9.10.2022 TÄYSIKUU 17° Oinaassa. 11.10. Merkurius siirtyy Vaakaan.  23.10. Saturnus lopettaa perääntymisen. 23.10. Venus siirtyy Skorpioniin. 23.10. Aurinko siirtyy Skorpioniin. 25.10. UUSIKUU ja AURINGONPIMENNYS 2° Skorpionissa.

© 2022 Kirsi Halla-Seppälä

Photo by Daan Stevens

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.