Jumalan sormi silmässä eli miten elää sietämätöntä elämää?

niko-tsviliov-83sVn2nb3lc-unsplash

Elävän astrologian koulutuksessa annan koko astrologisen osaamiseni oppilaiden käyttöön. Opintokokonaisuus ei ole siis vain jotain ennalta päätettyjä ja valmiiksi tehtyjä sisältöjä – vaikka niitäkin toki on – vaan koulutuksen sisältö elää ja kasvaa oppilaiden mukana. Tehtäviä tehdessä ja karttoja tulkitessa oppilaiden mieleen tulee kysymyksiä, joihin olen sitten vastannut melkein kellon ympäri. Ja koska olen mitä olen, vastaukset ovat perusteellisia, pitkiä ja moniulotteisia, haluan kertoa kaiken.

Hetki sitten oppilas kysyi kvinkunsseista, näistä monien vähättelemistä, mutta oman kokemukseni perusteella valtavan tärkeistä aspekteista, joilla on aivan oma tarina kerrottavanaan niin syntymäkartalla kuin ajankuvassa. Juuri ennen kun olin alkamassa kirjoittaa siitä uutta esseetä, muistin tämän vuonna 2014 kirjoittamani artikkelin, joka on jäänyt arkistojeni lukittujen ovien taa, lakkauttaessani vanhan blogini joitakin vuosia sitten.


Kärsimystä eivät aiheuta asiat, vaan käsityksemme niistä

Elämme voimakkaita aikoja. Monet tuntuvat olevan ratkaisujen edessä, vaikka eivät välttämättä tiedosta että puristava olo, paine, ahdistus ja kummallinen tyhjyyden tunne ovat merkkejä siitä, että muutos on edessä.

Olen kohdannut ihmisiä, jotka keskittävät viimeiset voimansa hakeakseen vastauksia ja helpotusta sietämättömältä tuntuvaan tilanteeseensa. Harvakseltaan vastaan tulee myös heitä, jotka ovat tehneet tai tekemässä ulkopuolisesta yllättävältä (jopa järjettömältä) tuntuvaa luopumisprosessia, suunnanvaihdosta, irtiottoa ja täyskäännöstä.

Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos mielemme ei kuvittelisi tietävänsä miten asiat ovat tai miten niiden tulisi olla. Jos mieli on määritellyt, että työn, ihmissuhteen tai elämän ylipäätään tulisi olla tietynlaista ja edetä tietyllä tavalla, kaikki siitä poikkeava tuntuu epäonnistumiselta.

Kuten vanha viisaus kuuluu, kärsimystä eivät aiheuta itse asiat, vaan käsityksemme niistä.

Itse koen tämän ajan tärkeimmän tarkoituksen olevan mielen tyhjentäminen tietyistä ennakko-odotuksista, määritelmistä ja tulevaisuutta sekä menneisyyttä koskevista mielikuvista.


Jumalan sormi kertoo karmallisesta haasteesta

Omassa elämässäni olen elänyt merkillistä aikaa. Syntymäkartallani komeilee kimurantti ja vähintäänkin haasteellinen YOD eli “Jumalan sormi” -kuvio. Se on aspektikuvio, jossa on mukana vähintään kolme planeettaa, joista kaksi muodostaa kuvion kantana olevan sekstiilin, ja ne ovat samalla kvinkunssissa kärkenä olevaan kolmanteen planeettaan.

Kaikista kartallani olevista leijoista ja kultaisista kolmioista sun muista “herkuista” huolimatta, koen tämän YODin luoneen varjonsa koko elämääni syntymästäni lähtien. Ohjanneen sekä rajoittaneen mahdollisuuksiani valtavasti.

Haluan tarkentaa, etten suinkaan ajattele minkään kartallani olevan tekijän aiheuttaneen mitään. Syntymäkartan aspektit eivät tee elämästäni sitä eivätkä tätä, ne vain peilaavat sitä mikä on. Kyseinen jumalan sormikin on siis vain symboli sille, mikä minussa ohjaa, säätelee ja rajoittaa elämääni – kuvion kärjessä on nimittäin Saturnus 10. huoneessa.

Mikä ihmeen kvinkunssi?

Kvinkunssi on astrologisella kartalla oleva aspekti eli kontakti kahden tekijän välillä, jotka ovat 150° päässä toisistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kvinkunssin muodostavat planeetat ovat keskenään todella ristiriitaisissa merkeissä. Merkeissä jotka edustavat eri elementtiä, eri laatua ja eri orientaatiota keskenään. Päällisin puolin vaikuttaa siltä, että niillä ei ole mitään yhteistä.

Mielestäni kvinkunssi on aspekteista mystisin, moniulotteisin, vaikeaselkoisin ja hienovaraisin. Se on luonteeltaan hyvin alitajuinen, karmallinen ja hiertävä.

Kun kvinkunssit sävyttävät ajankuvaa (transiiteissa ja progressioissa), olemme usein tilanteessa jolle emme syystä tai toisesta voi mitään. Huomaan käyttäväni sanoja “kiikkulauta”, “ambivalenssi” tai “puun ja kuoren välissä”, puhuessani kvinkunssi-ajasta.

Kvinkunssi vie meidät vastatusten asioiden kanssa, jotka täytyy vain ottaa vastaan ja hyväksyä. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että olemme tilanteessa jossa ei tunnu olevan hyvää ratkaisua, ja epämukavuutta täytyy vain sietää. Suo siellä, vetelä täällä.

Kvinkunssit syntymäkartalla

Syntymäkartalla voimakkaat kvinkunssit näyttäytyvät usein niin, että elämässä toistuu tietty epäonnistumisen tai menettämisen teema. Olet juuri saavuttamaisillasi jotain, kun se yllättäen otetaankin pois. Omassa elämässäni tämä “matto jalkojen alta” -tematiikka on enemmän kuin tuttu, yleensä terveydellisistä syistä johtuen.

Syntymäkartan kvinkunssin laatu eli sen muodostavat planeetat, sekä niiden merkit ja huoneet kertovat tarkemmin siitä mistä asioista kenenkin elämässä on kyse.

On hyvä muistaa, että erityisesti kvinkunssien kohdalla sillä on suuri merkitys, onko kyseessä avautuva vai sulkeutuva kvinkunssi. Avautuvassa on enemmän vaikutusmahdollisuuksia, kun taas sulkeutuva näyttäytyy usein niin sanottuna “kiinteänä pisteenä” sielunsuunnitelmassa. Karmallisena asiana, tilanteena tai olosuhteena, johon ei toiminnalla pysty paljoa vaikuttamaan.

Miten kohdata kvinkunssien edustamaa karmaa?

Kvinkunssit ovat epämukavia. Oli kyseessä sitten syntymäkartan tai ajankuvan kvinkunssit, ne laittavat meidät kasvotusten asioiden kanssa, jotka on pakko kohdata.

Kvinkunssit kuvaavat yleensä asioita, joiden juuret ovat niin syvällä ja niin kaukana, että meidän on lähes mahdoton ymmärtää älyllisesti mistä on kysymys ja miksi. Siksi analysointi on turha (ja turhauttava) lähestymistapa kvinkunssien kanssa elämiseen.

“Kun kohtaamme jotain latautunutta karmallista materiaalia – jota kvinkunssit siis edustavat – yleisimmät reaktiot ovat: ‘Miksi?! Miksi minä? Ja varsinkin: miksi aina minä? Epäreilua!'”

Monen sisimmästä kumpuaa tuskainen vastalause, sillä tilanteessa näyttää toteutuvan huutava vääryys. Näistä tunteista käsin on helppo lähteä syyttelemisen, katkeruuden, kaunan ja vihan polulle.

Kvinkunssit voivat ilmentyä raha-asioissa käsittämättöminä ja epäoikeudenmukaiselta tuntuvina menetyksinä tai asioina jotka eivät vain järjesty. Ne voivat ilmetä ihmissuhteissa, petetyksi tai jätetyksi tulemisena, hyväksikäyttönä tai jonain muuna asiana, joka tuntuu menevän ihan väärin. Kvinkunssit kovin usein toteutuvat myös pitkäaikaisina, kroonisina ja usein selittämättöminä terveyshaasteina. Yhteistä kaikelle on se, että tilanne tuntuu kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Siitä herää tunne, että pitää taistella, pitää saada oikeutta ja korjata vääryys.

Itsensä puolustaminen, rajojen vetäminen ja omaan voimaansa kytkeytyminen ovat toki tärkeitä asioita, mutta kvinkunssien ollessa kyseessä, taistoon ryhtyminen vain pahentaa asioita.

Saatan kuulostaa jyrkältä ja yksioikoiselta, kun sanon että kvinkunssien kanssa on vain yksi oikea suhtautumistapa. Koe kaikki tilanteeseen liittyvät tunteet arvostelematta, hakematta syyllisiä tai selityksiä, ja hyväksy tilanne juuri sellaisena kuin se on. Luovuta, antaudu, anna olla. Pysy siinä mikä on. Hengitä.

Mystinen kvinkunssi – sen saat mistä luovut

Olen huomannut mystisen ilmiön kvinkunsseista. Kun tunnet menettäneesi kaiken (ehkä viidennen kerran elämässäsi), kun tunnet elämäsi pohjan pudonneen ja missään ei tunnu olevan mitään järkeä, kun tunnet olevasi jonkin pahantahtoisen kirouksen uhri – ja olet täysin läsnä näissä tunteissa, arvostelematta tai tuomitsematta, kun hyväksyt tilanteen olevan se mikä se on ja ettei asioita voi muuksi muuttaa – jotain ihmeellistä tapahtuu. Rauha saapuu.

Tunnet todella irtautuvasi asiasta siten, että huomaat ettei sillä loppujen lopuksi ollutkaan niin väliä, se ei vain enää kosketa sinua TAI yllättäen saatkin takaisin sen – tai jotain vielä paljon parempaa- mistä luulit joutuneesi luopumaan. Mutta tämä tapahtuu vasta sitten, kun olet antautunut tilanteelle, hyväksynyt sen täydellisesti ja päästänyt irti.


Omassa elämässäni elän Saturnuksen ja Pluton transiittien muodostamien kvinkunssien sävyttämää aikaa syntymäkarttani kvinkunssien lisäksi. Kaikki suunnitelmat, kuvitelmat ja mielikuvat tuntuvat katoavan kuin tuhka tuuleen. Jumalallinen pyyhekumi heiluu elämäni kirjan yllä, ja sivu toisensa jälkeen muuttuu tyhjäksi.

Taas uusi, merkillinen geneettinen poikkeavuus kehossani on ilmoittanut itsestään ja silmieni sarveiskalvo repeilee öisin.

Huvitan itseäni miettimällä mitä metaforia siitä voisi kehittää, että silmäni pinta kuoriutuu, luo nahkansa kerta toisensa jälkeen, täysin ennakoimatta ja yllättäen. Makaan päivä toisensa jälkeen liikkumatta, lappu silmällä, lähes hengittämättä, ettei kipu yltyisi yhtään pahemmaksi.

Kipu tuntuu siltä, kuin palava hiilihanko lävistäisi silmäni (sarveiskalvossa on enemmän tuntosoluja kuin koko kehossa yhteensä), ja aina rullalle menneen sarveiskalvon (silmälääkärin runollisin sanoin se on “rytyssä kuin räsymatto liukkaalla lattialla”) poistamisen jälkeen pari vuorokautta kestävä tunne siitä, kuin syövyttävää happoa kaadettaisi silmään. Siinä sitten olen enkä muuta voi.

Mutta kipu on vain kokemus. Olen tottunut siihen. Kokemuksena kipu voi olla tila johon sukeltaa, ja voin olla sen sisällä ihan onnellinen. Se mikä on vaikeaa, on epävarmuuden sietäminen. Se ettei koskaan voi tietää mitä ja milloin.

Olen iloinen siitä, että astrologina olen vuosien saatossa kasvanut niin paljon, että sen sijaan että yrittäisin hakea selitystä tai vastaavuutta tähdistä (“Mikä kuvio, mikä asteroidi, mikä kiintotähti, mikä keskipiste… mikä edustaa silmiä, mikä syntymäkartalla kertoo tästä, mikä ajassa sai tämän alkamaan nyt…”) olen vaan ja annan elämän olla.

Niin hienoa ja arvokasta kuin astrologia onkin, se saattaa toisinaan harhauttaa meidät eksymään tunteesta ja kokemuksesta älyllisen rationalisoinnin ja analysoinnin turviin. Mieli ei halua hukkua kokemukseen, se haluaa kuvitella hallitsevansa tilanteen ja ymmärtävänsä mitä, miksi ja milloin. Mutta kuten opinahjossani Intiassa sanotaan: “Elämä on mysteeri elettäväksi, ei ongelma ratkaistavaksi.”

“The eye goes blind when it only wants to see why” Rumi


Tästäpä tulikin pitkä ja niin henkilökohtainen kirjoitus, että pohdin voiko tätä edes julkaista. Samalla jokin sisälläni sanoo, että jollekulle joka tätä lukee on tästä hyötyä ja ehkä jopa apua. Siispä julkaisen. Sinulle, sinun vuoksesi, joka tunnistat tämän itsessäsi, joka tunnet että kirjoitin tämän juuri sinulle.

P.S. Maailmankaikkeus on ihana. Suuressa viisaudessaan se pitää huolta siitä, että menemme oikeaan suuntaan tai pysymme paikoillamme, vaikka kuinka itsepäisesti yrittäisimme pyristellä vastaan.

Sen lisäksi että olen saanut viettää suurimman osan ajastani sängyssä silmät kiinni maaten, universumin syvä viisaus hajotti myös tietokoneeni ja autoni. Tietokonetta voin käyttää joinakin päivinä vähän aikaa, kunnes koko kone pimenee eikä enää käynnisty – kunnes sitten taas joskus toimiikin, kun on sen aika. Auton moottorin ohjauselektroniikassa on häiriö, eikä sitä voi käyttää lainkaan.

Eli jos tämä onkin elämässäni “liikkumatta, paikoillanne” -vaihetta, niin eiköhän se “hep!” liikkeellelähtökäskykin sieltä vielä jossain vaiheessa kajahda. Sillä jos jotain olen oppinut elämästä, niin sen, että This Too Shall Pass. Kaikki on ohimenevää. Kaikki.


Kirjoitus on julkaistu alun perin 13.7.2014 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Teksti: Kirsi Halla-Seppälä
Kuva: Niko Tsviliov / Unsplash