Vuoden viimeinen uusikuu ei avaudu helpolla. Se on kuin kovan kuoren sisälle piiloutunut saksanpähkinä joulun napostelukulhossa, eikä sitä saa auki ilman tiukkaa keskittymistä ja hyvää onnea.
Uudenkuun kartalla on vahva kaurispainotus. Viisi planeettaa on ryhmittyneenä tähän paradoksaalisesti yhtä aikaa tiukan rationaaliseen sekä mystisen salakähmäiseen merkkiin, jonka symboli eläinradalla on Jousimiehen kentaurin ohella ainoa mytologinen olento: vuohi jolla on kalanpyrstö.
Mitä siitä sanotte? Te, jotka olitte niputtaneet Kauriin tylsän asialliseen ja ankaran askeettiseen mappiin, jossa on vain kapeakatseisia skeptikkoja, kunnianhimoisia liiketoimintasuunnitelmia, moneen kertaan käytettyjä pestyjä ja viikattuja muovipusseja, sekä Dickensin kovakantisia kirjoja.
Ajan energioissa on läsnä kourallinen hyvin erilaisia tekijöitä, joilla ei ensi silmäyksellä tunnu olevan mitään tekemistä keskenään. Eikä toisella silmäykselläkään. Tunnelma on kuin joulupäivällisillä, jonne suurin osa kutsutuista jätti tulematta, ja mankeloidulla valkoisella perintöpalttinaliinalla verhoillun ruokapöydän ääressä istuvat vain ne kaikkein etäisimmät ja epäsuhtaisimmat henkilöt tuijotellen ajan patinoimia hopeisia aterimia kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.
(Sopii hyvin tunnelmaan, että kirjoitan tätä ”joulutunnelmissa” kynttilöiden palaessa sateisen ikkunan edessä, vastamelukuulokkeissa jyskyttää Wimmen ”Rainbow”, digeridoo pörisee trancebiitin ja saamelaisen joikun taustalla, ja minä siemailen jääkylmää mangonmakuista kookosvettä.)
Kasvun, laajentumisen, optimismin ja ikuisen matkakuumeen planeetta Jupiter edustaa kaikkea sitä, mitä Kauriista emme löydä. Tämä hyväntahtoinen jätti onkin nyt isossa roolissa, sillä se on hetki sitten (20.12.) jättänyt Kalojen merkin ja siirtynyt eläinradan alkupisteelle, siihen mistä kaikki alkaa ison pamauksen saattelemana, ja tämä kyllä näkyy ja tuntuu, kunhan vauhtiin päästään.
Jupiterin luonteeseen kuuluu vahvistaa, aktivoida, paisuttaa, levittää ja liioitella kaikkea sitä, mihin se on kosketuksissa. Ja se on nyt hyvin voimakkaassa kohdassa eläinrataa, niin sanotulla oinaspisteellä, ja tekee sieltä intensiivistä kontaktia uudenkuun Auringolle ja Kuulle Kauriissa.
Mitä tämä sitten voi tarkoittaa, kun Jupiter vetää uudenkuun kaurisenergian nupit kaakkoon? Oikein tosi isoja risuja ja hiilimöhkäleitä, oikein tosi ruskeaan ja kestävään voimapaperiin ja juuttinaruun käärityissä lahjapaketeissa?
(Tässä kohtaa kuulokkeista jyrähti Musen ”Supermassive Black Hole”, ja nousin ylös taukojumppatanssimaan reidet maitohapoille. Jos kyseinen musiikkiteos tai maitohapot reisilihaksissa ovat tuttuja ilmiöitä, saanet hyvin kiinni tästä oinaspisteellä olevan Jupiterin neliöstä uusikuulle Kauriissa.)
Energiaa, toimintaa, assertiivisuutta ja aggressiota edustava Mars on ollut lokakuun lopusta saakka perääntyvänä mentaalisen jokapaikanhöylän merkissä Kaksosissa. Perääntymisjakso päättyy tämän kuunkierron aikana, kun Marsin kulku hidastuu hidastumistaan (lyijypainot Areksen Hermesiltä lainaamissa siivekkäissä sandaaleissa), kunnes pysähtyy kokonaan 12.1. ja eteneminen voi taas alkaa.
Perääntyvän Marsin aika tuo yleensä hyvin selkeästi tiettyjä teemoja elämään, mutta riippuu täysin siitä kuka olet ja mitä elämässäsi on meneillään, millä tavoin ne ilmentyvät. Monien vaihtoehtojen joukosta tyypillisimmät ovat:
- Kokonaisvaltaisesti tahmea energia, tuntuu että mitään ei voi, pysty, ehdi eikä jaksa – joko jostakin ulkoisesta syystä, tai niin kuin yleensä, koska väsyttää ja keho on kuin tervassa uitettu yhtä aikaa valuva ja jähmeä möhkäle.
- Jokin asia tai projekti ei tunnu etenevän, täytyy o-d-o-t-e-l-l-a, ja olo on kaiken kaikkiaan kuin jäitä polttelisi.
- Suuri muutos omassa energiatasossa tai toiminnan suunnassa. Jokin mikä on ollut itselle tyypillistä muuttuu tai päättyy. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että pitkään kestänyt passiivinen jakso jää taakse ja jokin jo menetetyksi luultu asia (jaksaminen, intohimo, kuntosalikortti, liikuntaharrastus, innostus) tekeekin yllättävän come backin.
Mars siis palaa tammikuussa takaisin raiteelleen Merkuriuksen merkissä Kaksosissa, mutta sitä ennen Merkurius on aloittanut perääntymisen (29.12.) Kauriissa. Merkuriuksen nopean liikkeen vuoksi se hoitaa perääntymisjaksonsa noin kolmessa viikossa, joten vain vajaan viikon päästä Marsin suunnanmuutoksesta (18.1.) Merkurius on myös valmis etenemään.
Muistavathan kaikki, että planeetat eivät koskaan käänny tai peruuta taivaallisilla poluillaan, perääntymisessä on kyse astronomisesta ilmiöstä, missä jokin planeetta näyttää maasta katsottuna perääntyvän kiertoradallaan.
Yhteenvetona tästä tämän kuunkierron ajan laadusta voisi sanoa, että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää, asiat eivät välttämättä etene siihen suuntaan kuin voisi kuvitella. Paras kattaus joulunaikaan on avoin mieli, joustava aikataulu, kyky hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat, taito nähdä kauneutta ja merkityksellisyyttä epätyypillisessä tai yleisesti väheksytyssä ja ennen kaikkea erinomainen huumorintaju.
Have fun, baby girl, ei oo niin vakavaa.
Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen ajan energioiden tulkinta eli ”kaikkia horoskooppimerkkejä” koskeva astrologinen katsaus koko kuunkierron ajalle 23.12.2022 – 21.1.2023.
Uudenkuun kartalla:
Uudenkuun Saabinen symboli on ”Kolmesta lasimaalausikkunasta yksi on vahingoittunut pommituksissa”. Aurinko ja Kuu Kauriissa neliössä Jupiteriin. Pluto yhtymä Merkurius, sekstiili Jupiter ja Neptunus. Neptunus sekstiili Merkurius yhtymä Jupiter. Uranus kolmio Merkurius ja Venus, neliö Saturnus. Jupiter neliö Aurinko ja Kuu. Venus yhtymä Merkurius. Khiron on pysähtyneenä, päättämässä perääntymisjaksoa. Mars ja Uranus perääntyvät.
Kuunkierron astrologiset kuviot:
23.12. UUSIKUU 2° Kaurista. 23.12. Khiron päättää perääntymisen. 29.12. Merkurius alkaa perääntyä. 3.1. Venus siirtyy Vesimieheen. 7.1. TÄYSIKUU 16° Rapua. 12.1. Mars päättää perääntymisen. 20.1. Aurinko siirtyy Vesimieheen. 21.1. UUSIKUU 2° Vesimiestä.
© 2022 Kirsi Halla-Seppälä
Kuvaaja: Julia Volk
HUOM! henkilökohtaisia tulkintoja on taas kyselty kovasti, ja ilokseni voin kertoa, että ensi vuonna siihen saattaa olla mahdollisuus pitkästä aikaa. Viime vuosina aikoja tulkintoihin on ollut tarjolla hyvin rajallisesti, pääasiassa oppilailleni ja vanhoille asiakkailleni.
Loppuvuoden kaikki tulkinta-ajat ovat täynnä, mutta ilmoitan pian alkuvuoden 2023 ajat postilistani kautta, joten ne ovat tarjolla kaikille uutiskirjeeni tilaajille. Pääset liittymään postilistalleni kotisivuillani olevan toiminnon kautta.
Uutiskirjettä odotellessa, selvitä tarkemmin kuka oikein olen, tutustu siihen mitä ajattelen astrologiasta, lue millainen tulkinta kanssani voisi olla ja etsi blogistani sinua inspiroivaa sisältöä.
Hei Kirsi,
Kiitos aivan huikeasta kaurispainotteisesta ajankuvaukaesta. Sinulla on mieletön kyky -lahja, pukea ilmiöt, tunnelmat ja jännitteet sanoiksi, kielikuviksi. 🙏✨💫
Voi miten ihana kuulla että tykkäsit. Kiitos paljon kauniista sanoistasi.
mahtavaa kun tulkinnat palaavat!! <3
Kiva että tämä on ollut odotettua!