eli kuinka vanhat ohjelmoinnit purkautuvat ja uusien asetusten myötä koko näkökulma maailmaan ja omaan itseen muuttuu
Olin eilen Helsingissä pikavisiitillä, ja vaikka pulputan ideoita jatkuvalla syötöllä ihan normaalioloissakin, niin kun omaan muistikirjaan oli muutaman tunnin reissussa olon aikana tullut 38 uutta ideaa, myönsin jo itsekin, että nyt on poikkeuksellisen runsasta tämä maailmankaikkeuden loputtomasta lähteestä kauhominen.
Inspiraatio on toinen nimeni, mutta nyt ideat tuntuivat olevan erityisen käytännöllisiä ja vähemmän suureellisia kuin yleensä. Sellaisia, mihin on helppo tarttua ja mitkä ovat realistista toteuttaa.
Sillä niinhän sitä sanotaan, että ideat ovat arvottomia, ellei niitä toteuta. Minun mielestäni niillä on kyllä ainakin viihteellinen arvo, jollei muuta, mutta totta kai se on. Ei paljoa lämmitä hautoa mielessään kymmeniä loistavia suunnitelmia, ellei mikään niistä koskaan saa näkyvää muotoa.
Merkurius edustaa astrologisesti ajattelua, ideoita, kommunikaatiota, viestintää ja mielenlaatua. Tänään (14.6.) Merkurius kohtaa Auringon Kaksosissa, ja vaikka planeettojen läheisyys Auringolle ei yleisesti ottaen ole suotuisa asia sen planeetan ilmentymisen kannalta, nämä hetket kun planeetta on cazimissa eli “auringon sydämessä” ovat aina erityisiä voimapaikkoja, hetkiä jolloin Aurinko lataa ja aktivoi kyseisen planeetan elinvoimalla, valolla ja kirkkaudella.
(Tiedän kyllä, että aurinko kirjoitetaan pienellä kirjaimella, niin kuin myös kuu, mutta kun puhutaan astrologiasta, käytän Auringosta ja Kuusta isoja alkukirjaimia alleviivatakseni sitä, että kyse on erisnimistä, joilla kutsumme tiettyjä arkkityyppisiä voimia, ei taivaankappaleista itsestään.)
Kun planeetta saapuu (maasta katsottuna) niin lähelle aurinkoa, että se on suorastaan sen keskellä, kyseessä on eräänlainen uudestisyntymä, nollautuminen, vanhan syklin päätös ja uuden alku. Auringon sydämessä planeetta uudistuu, elpyy, voimaantuu ja syntyy uudelleen.
Kun kyse on Merkuriuksesta Kaksosten merkissä, tämä voi tarkoittaa oman ajattelumallin uusiutumista, ei vain uusia ideoita, vaan todellista muutosta tietoisuudessa. Sellaista, missä vanhat ohjelmoinnit purkautuvat ja uusien asetusten myötä koko näkökulma maailmaan ja omaan itseen muuttuu.
Parhaimmillaan kyseessä voisi olla vanhan, alitajuisten kielteisten uskomusten myllyä pyörittävän identiteetin korvautuminen uudella – sellaisella, joka ei vain usko, vaan näkee ja kokee, kuinka kaikki on mahdollista.
Kuulostaa varmaan hurjan mahtipontiselta, joten on hyvä muistuttaa, ettei tämä Merkuriuksen cazimi ole mitenkään harvinainen juttu. Se tapahtuu monta kertaa vuodessa. Itsessään se ei siis saa mitään radikaalisti elämää mullistavia muutoksia aikaan.
Mutta mikäli “shift in consciousness” on ollut tilauksessa, jos olet ollut valmis muutokseen ja kutsunut sitä luoksesi jo pidemmän aikaa, päänsisäisten kytkimien napsahtaminen uuteen asentoon saattaa tapahtua juuri tällaisena aikana.
Niin minullekin kävi.
Oliko tämä Merkuriuksen cazimi sinulle uusi juttu? Miten olet itse kokenut tämän ajan? Onko mieli ollut poikkeuksellisen aktiivinen vai tyyni, kirkas vai samea? Tuntuuko hajanaiselta vai onko äkisti palaset loksahdelleet paikoilleen uuden ymmärryksen myötä?
On aina ihana kuulla muidenkin kokemuksia (ja saada tietää että joku itseasiassa lukee näitä kirjoituksiani). Joten kerro alla mitä tuumit, vastaan kaikkiin kommentteihin.
Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.6.2024 Substackissa Komorebi-kirjeitä kanavallani.
Teksti: Kirsi Halla-Seppälä
Kuva: Silvan Schuppisser / Unsplash
