Hän joka näkee pimeässä

Aiheet:
han joka nakee pimeassa

Syksy alkaa tänään kello 22:21. Istun sohvalla odottamassa sitä. Minulla on neljä puseroa päällekkäin (t-paita, ohut puuvillaneule, huppari ja ruotsalainen villapusero), ja se on ollut ilmeisen toimiva ratkaisu, koska sormet eivät ole enää jäässä, vain sivistyneesti viileät.

Olin viime viikolla silmäalueen leikkauksessa ja toipuminen etenee mukavasti. Tänään on ensimmäinen päivä kun näen lukea. Vaikka vietin melkein kaksi kuukautta kesälomaa, tämä viikon mittainen usvainen hämärä on tuntunut rentouttavammalta kuin mikään koko vuonna.

Mitä sinä tekisit, tai miltä tuntuu edes ajatuksena, että et voisi avata silmiäsi viiteen päivään? Ja tiesitkö muuten, että sana “shamaani” tarkoittaa samaa kuin “hän joka näkee pimeässä”.

No niin. Ja nyt valmiina. Syyspäiväntasaus klo 22:21. Nähdään toisella puolella!

© 2021 Kirsi Halla-Seppälä

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta jo 30 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi opettaa elävää astrologiaa Sielunkartta® -koulutusohjelmassa, ohjaa transformatiivisia tietoisuusprosesseja Sydänyhteys® -ryhmissä ja kirjoittaa kirjaa.