Haavoittunut ego – Uusikuu Oinaassa

Aiheet:
uudenkuun ajankuva oinas

Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen astrologinen tulkinta ajalle 1.4. – 30.4.2022

Aurinko + Kuu + Merkurius + Khiron Oinaassa

Uudenkuun kartalla on ahdasta. Energia on pakkautunut tiukkaan suppuun ja tuntuu kuin vanne puristaisi päätä. Kaikki planeetat ovat todella kapealla alueella, melkein vain yhden neljänneksen sisällä. Uusikuu syntyy aprillipäivän aamuna Oinaassa, Merkuriuksen ja Khironin saattelemana. Kun Kuu on Oinaan merkissä lyhytjänteinen, spontaani, impulsiivinen, suorasukainen sekä vähän ajattelematon, ja Merkuriuksen elohopeamainen luonne on maustettuna taipumuksella kepposiin sekä käytännön piloihin, saatetaan tämän yhdistelmän kanssa mennä nyt piirun verran liian pitkälle.

Khironin läsnäolo liittyy usein loukkaantumiseen tai ainakin pahaan mieleen, tunteeseen siitä että joutuu syrjityksi, kiusatuksi tai muutoin epäoikeudenmukaisen panettelun kohteeksi, ja tuliperäisen Oinaan merkissä ruuti on kuivaa ja liipasinsormi herkässä. Pinna voi palaa nyt herkemmin kuin tavallisesti ja pienetkin epäkohdat voivat ärsyttää kohtuuttomasti. Suusta voi tulla sammakoita ja ihan vahingossa voi tulla loukanneeksi pahastikin, vaikka se ei alkuunkaan olisi ollut tarkoitus.

Pahimmillaan tämä yhdistelmä (uusikuu yhtymässä Khironiin ja Merkuriukseen Oinaassa) on kypsymätön, itsekeskeinen ja muiden tunteista piittaamaton. Se voi tarkoittaa tilanteita, joissa toimitaan kuin laput silmillä, yksilön egoistisen oman edun tavoittelun ohjaamana jyräten muut jalkoihin vailla huolen häivää. Toinen lukemattomista muista mahdollisista skenaarioista on sellainen, missä joku ottaa itseensä ja pahastuu, vaikka kukaan ei ole oikeasti tehnyt mitään väärää.

Kartan luonnetta tutkiessa on pakko todeta, että “Smells Like Teen Spirit”, sillä sieltä löytyy niskojaan nakkelevan, muista viisveisaavan, omiin mielihaluihin keskittyvän kärsimättömän ja uhmakkaan teinin energia. Sellaisen joka kokee että ”kukaan ei ymmärrä” ja ”kaikki on syvältä”, ja vain siksi että maailmankaikkeudessa kaikki ei tapahdu tismalleen  oman mielen sanelemaan tahtiin. Tämä kollektiivisissa energioissa ilmentyvä vertauskuvallinen teini on nyt hätäinen, malttamaton, jankuttava ja huolissaan siitä, että ei saa sitä minkä kokee itselleen kuuluvan. Ja tässä tilassa tietenkin muut ihmiset ovat tyhmiä, väärässä ja ärsyttävät enemmän kuin koskaan.


Haavoittunut ego ja tiedostamaton khironhaava

Kun oma haava aktivoituu, haemme herkästi syyllistä ja koemme jo olemassa olleen kivun pintaan nostaneen henkilön toimet henkilökohtaisena ja tarkoituksenmukaisena loukkauksena, vaikka kyse olisi jostain ihan muusta. Haavoittuneella Khironilla, varsinkin Oinaassa, on taipumus liioitella omaa merkitystä. Samalla kun Khiron liittyy alemmuuden kokemukseen ja riittämättömyyden tunteeseen: ”minussa on jotain vikaa, en kelpaa, en ole tarpeeksi hyvä, olen arvoton ja vähäpätöinen, eikä kukaan välitä minusta” niin haavoittunut ego voi ilmentyä myös korostamalla omaa erityisyyttään: ”olen kaikkein huonoin, kenelläkään ei ole näin vaikeaa, kukaan ei ole koskaan joutunut kärsimään näin kuin minä” tai paisuttamalla omaa merkitystään niin, että ottaa kaiken henkilökohtaisesti ja kuvittelee, että kaikessa on aina kyse juuri minusta.

Haavoittunut ego, yksi Khironin ulottuvuuksista, korostaa erillisyyttä sekä ulkopuolisuutta ja alleviivaa väärinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta, vaikka sitten vääristämällä narratiivia. Laulun kertosäe on kuitenkin aina pelkkää ”minä, minä, minä, minä” ja sävelmän tunnelma on mahtipontisen surkea.

Pelottavinta tämä on silloin, kun khironhaava on tiedostamaton ja sitä projisoidaan ulkopuoliseen maailmaan, ei pelkkiin yksilöihin, vaan kokonaisiin ihmisryhmiin tai kansoihin. Sinussa on haava, joka saa sinut tuntemaan että sinussa on jotain vikaa, olet vähempiarvoinen ja huonompi kuin muut. Ja se on muiden syytä. Koska tämä on tiedostamatonta, et ole kosketuksissa tähän osaan itseäsi, joten se on pakko kierrättää haisevan psyykkisen biojätteen lailla heittämällä se tietoisen mielen puhtoisesta keittiöstä naapurin tontille. Näin näet sen, mitä et voi itsessäsi hyväksyä, toisessa. Tämä synnyttää vihaa. Ja koska sisimmässäsi koet että olet a) parempi kuin muut (koska olet projisoinut khironhaavan itsesi ulkopuolelle) tai että b) muut ovat syyllisiä kokemaasi epäoikeudenmukaisuuteen, voit kokea olevasi oikeutettu hirmutekoihin.

Se, toteutuuko tämä haukkumalla toinen pataluhaksi sähköpostissa, lyömällä toista kasvoihin tuhansien ihmisten edessä, vai pommittamalla kokonaista kansakuntaa sotakoneistolla, riippuu siitä missä asemassa olet ja mitkä ovat resurssisi tiedostamattomasta khironhaavasta käsin reagoimiseen.

Mutta kuten kaikissa astrologisissa kuvioissa, myös tässä on mahdollisuus johonkin kauniiseen. Mikään astrologinen tekijä ei ole hyvä tai huono, kaikki riippuu siitä, ilmentyykö se tiedostamana vai ei. Näin ollen tässä kuviossa Merkurius voi parhaimmillaan avata suoran keskusteluyhteyden, Khiron voi edustaa kuvion terapeuttista ja eheyttävää potentiaalia, ja Oinas voi saada mutkat suoristettua hämmästyttävän nopealla aikataululla.

Mars + Saturnus + Juno + Venus Vesimiehessä

Toinen uudenkuun kartalla olevista kolmesta ryhmittymästä nostaa esiin liittojen, liittymien ja yhteistyön merkityksen. Vesimies on yhteisön etua ajava, kollektiiviseen hyvään tähtäävä, vapauteen, rauhaan ja tasa-arvoon pyrkivä merkki. Yksinkertaistettu rautalankamalli tästä kuviosta voisi olla esimerkiksi tällainen.

  • MARS = aggressio ja sota
  • SATURNUS = säännöt, rajat, sopimukset ja sitoutuminen
  • JUNO = liitto ja liittymät
  • VENUS = arvot, rakkaus ja rauha

Tässä on keittokirjamaiseen tapaan esiteltynä ainekset, mutta se minkä makuinen soppa näistä syntyy jää vain nähtäväksi.

Uranus Härässä neliö Mars Vesimiehessä

Kapinallisen vapaustaistelijan ja yllätyksellisen uudistajan maineessa oleva Uranus on ainoa, yksin ja erillään uudenkuun kartan muista ryhmittymistä oleva tekijä. Se on kuin puolueeton maa, joka ei osallistu eikä ota kantaa, muuta kuin etäältä ja hyvän matkan takaa. Kuitenkin tämä Uranuksen läsnäolo voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, mikä saa dominoefektin liikkeelle.

Uranus on voimakkaassa ja vähän haastavassa, mutta aktiivisessa kontaktissa aloitteita ja energiaa edustavaan Marsiin. Tämä voi olla kuin henkireikä, jonka kautta latautunut tilanne purkautuu, tai sitten se voi olla kuin äärimmilleen paisuneeseen ilmapalloon tökätty neula.

Uranuksen ja Marsin kontakti on räjähdysaltis, mutta maltillisessa ja maanläheisessä Härässä Uranuksella on myös potentiaalia olla pingottuneen jännitteen helpotuksen huokaisuun purkava tekijä. Niin kuin tiukan solmun aukaiseva nykäisy juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan suuntaan – ja kas, koko solmu olikin pelkkä pahainen langanpätkä ihmiskunnan historiassa?

Jupiter + Neptunus Kaloissa

Vaikka ajassa on läsnä puristavaa, satuttavaa, kapeakatseista ja fanaattistakin energiaa, tuo tämä uudenkuun aika lupauksen muutoksesta. Pinnan alla kytee ja asiat ovat liikkeessä, ratkaisevaa on se mihin suuntaan sähikäinen eli tämä sihisevä ja kipinöivä energiapallo ohjautuu.

Toivoa, luottamusta ja hyväntahtoisuutta edustava Jupiterin ja Neptunuksen yhtymä epäitsekkäässä ja myötätuntoisessa Kalojen merkissä voi tuoda aikaan kaivattua siunausta ja suojelusta. Tämä kuvio on kuin suojelusenkeli, jota lapsena ihmettelit mummolan seinällä olevassa kellastuneessa pahvitaulussa. Se voi olla kuin  pimeän rotkon yli huteraa puusiltaa pitkin kulkevan ihmiskunnan yllä loistava lohtua ja valoa tuova tähti. Seurataan sitä.

 

Selfishness is the cause of every suffering. An awakened consciousness expands the limits and takes one beyond “I”.

Sri Preethaji

 

Ajankohtaiset teemat: 

reaktiivisuus, suorasukaisuus, loukkaantuminen, ärtymys, kärsimättömyys, turhautuminen, hyökkäävyys, vaativuus, kiirehtiminen, itsekeskeisyys, tulehtunut ego, herkkänahkaisuus, haavasta käsin reagoiminen, aggressio, toisten syyttäminen, loukkaantuneisuus, ei luottamusta, asioiden runttaaminen väkisin oman mielensä mukaisesti johtuen turvattomuudesta, kapeakatseisuus, sokeus omaa itseä kohtaan, liittoutuminen ja yhteistyö, visio paremmasta maailmasta, muutos, toivo, luottamus, siunaus, hyväntahtoisuus, empatia

Uudenkuun kartalla:

Uudenkuun Saabinen symboli on ”Villihanhien parvi”. Aurinko ja Kuu Oinaassa, yhtymä Merkurius ja Khiron. Mars, Saturnus, Juno ja Venus yhtymässä Vesimiehessä. Jupiter ja Neptunus yhtymässä Kaloissa. Uranus neliössä Marsiin. Mikään planeetta ei peräänny. Kaikki planeetat ovat kuunsolmulinjan toisella puolella.

Kuunkierron astrologiset kuviot:

1.4. UUSIKUU 12° Oinaassa. 5.4. Mars yhtymä Saturnus. 5.4. Venus siirtyy Kaloihin. 11.4. Merkurius siirtyy Härkään. 12.4. Jupiter yhtymä Neptunus. 15.4. Mars siirtyy Kaloihin. 16.4. TÄYSIKUU 27° Vaa’assa. 20.4. Aurinko siirtyy Härkään. 29.4. Pluto alkaa perääntyä. 30.4. Merkurius siirtyy Kaksosiin. 30.4. AURINGONPIMENNYS ja UUSIKUU 10° Härkää.

 

© 2022 Kirsi Halla-Seppälä

kirsihs mv

Kirsi Halla-Seppälä

Kirsi on toiminut astrologina sekä kirjoittanut ja luennoinut hyvinvoinnista ja elämäntaidosta yli 25 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n entinen puheenjohtaja, nykyinen varapuheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen, hänellä on yliopistotutkinto ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta (PGD in Solution Focused Therapy) ja vuosien kokemus terapeuttisesta työstä. Tällä hetkellä Kirsi kouluttaa astrologeja shamanistisen astrologian koulutusohjelmassa, ohjaa Sydänyhteys® -ryhmiä ja tekee shamanistisia matkoja sekä astrologisia tulkintoja asiakkaille.