Olin päättänyt palata kesälomalta viime viikon alussa. Mutta kun kyseisenä maanantaiaamuna istuin kuuliaisesti koneen ääreen, huomasin, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä mitä pitäisi tehdä.
Tilanne ei ollut mikään vitsikkään letkeä “huhheijaa, onpa ollut niin hyvä loma että olen unohtanut mitä teen työkseni”. Tunnelma oli ensin hämmentävä, sitten kuumottava, sitten piinaava ja lopulta (kestettyään monta päivää) epätoivoa lähentelevän tuskainen.
Tuntui siltä, kuin aivoistani olisi kadonnut kaikki työhön liittyvät kansiot. Eikä pelkät kansiot, vaan myös kaikki ne sovellukset ja ohjelmat, joita työn tekemiseen tarvitaan.
Maanantai meni siinä, että yritin. Istuin koneen äärellä ja yritin hahmottaa tilannetta, yritin muistella mitä pitikään tehdä. Päivä toisensa jälkeen tilanne alkoi tuntua ahdistavammalta ja ahdistavammalta. En vaan kyennyt hahmottamaan mitään riittävästi, että olisin pystynyt tekemään jotain.
Tuntui siltä, kuin ylikuormittunut tietokone olisi laitettu hakemaan tiedostoa, jota ei enää ole, ja asian prosessoimiseen – siihen että se kävi läpi kovalevyn jokaisen nurkan, laatikon ja roskakorin – meni kymmenen päivää, eikä tietokoneella ollut mahdollista tehdä mitään muuta sillä aikaa, kun se kuumuutta hohkaten rupsutti eteenpäin. Prosessia ei voinut keskeyttää, lopettaa eikä varsinkaan nopeuttaa. Ei vaikka kuinka yritin.
Voisin linkittää tämän nolon aivotoimintaani käsittelevän tunnustuksen joihinkin ajankohtaisiin astrologisiin kuvioihin (Merkurius perääntyy ja sitä rataa), mutta totuus on, että kyseessä on yksi monista ilmiöistä, joilla neurologinen poikkeavuus rikastuttaa ja kuormittaa elämääni. Ihan joka päivä.
Sain sentään laitettua Instagramiin epätarkan kuvan siilistä kuvatekstillä, että tahmeaa, tahmeaa on. Siinä kaikki.
Pahinta siinä, kun ei pysty johonkin, ei ole se että jokin jää tekemättä. Pahinta on se, että sitä yrittää yrittämästä päästyään, vaikka kokemuksen myötä tietääkin jo, että siitä on pelkkää haittaa.
Toiseksi pahinta on syyllisyys, tai ehkä pikimminkin huoli, josta pian kasvaa pelko. Pelko siitä, että kun ei pysty siihen mitä “pitäisi”, jotain kamalaa tapahtuu. Ihmiset suuttuvat, menee maine, kaikki hylkäävät, menee terveys, rahat loppuu – ja tämän ajatuskelan loogisena päätepysäkkinä on tietenkin se monelle tuttu “ja kaikki tuhoutuu”.
Sillä lailla. Ja kaikki tämä vain siksi, että olin mielessäni ajatellut, että elokuun kolmannella viikolla palaan takaisin töiden pariin, mutta koska en siihen kovasta yrittämisestä huolimatta pystynyt, niin – kaikki tuhoutuu.
Semmoinen rohkaiseva, reilu, arvioissaan täsmällinen ja täysin realistinen ilopilleri se ihmismieli on. Kiitos nyt taas tästäkin.
Tänään heräsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaa iloiseen jälleennäkemiseen. Kas aivot, siellähän ne onkin! Long time, no see. Jaa että töitä? No katsotaanpa, jotain täällä taisi olla luonnosteltuna. Missä se viidensadankolmenkymmenenseitsemän kohdan tehtävälista olikaan?
Täällähän se leivänmurujen, kissanmintun, kukkamullan ja kahvitahrojen marinoima paperiarkki on sulassa sovussa kaikkien vuoden aikana käsiin sattuneiden mainoslehtisten, kassakuittien, jonotusnumeroiden ja ostoslistojen kanssa, niin nätisti arkistoituna metrin korkeaan läjään eteisen nurkassa.
Tästä se alkaa! Back to work. Ihan turhaan taas ajattelin, että muutan vuorille, suljen kaikki sometilit ja katoan iäksi.
Ja sitten sitä astrologiaa.
Täydenkuun ajankuva
“Täysikuu eteerisessä ja sisäisten virtaustensa varassa ajelehtivassa Kaloissa kuulostaa rentouttavan levolliselta.”
Tällä lauseella aloitin tämän tekstin kirjoittamisen. Mutta ilmeisesti ulkona pauhaavan kaatosateen vaikutuksesta sisäiset virtaukseni kuljettivat tämän kirjoitusprosessin tulvivaa katuojaa pitkin viemäriin. Piti olla täydenkuun ajankuva, mutta tulikin – no, kuka kävi lukemassa siitä Instagramissa postaamastani siilinkuvajulkaisusta sen äidiltäni oppimani elämänviisauden? Niin se.
Yritetään nyt kuitenkin vähän vielä. Jaksaa, jaksaa. Jos ei jaksa, niin koeta vaan jaksaa.
Täysikuu valaisee pimeät nurkat = löydät jo kadonneiksi luultuja tiedostoja aivoistasi ja unohdettuja tehtävälistoja paperipinoista kenkätelineeltäsi. Koska täysikuu on Kaloissa, kannattaa tarkastaa myös kylpyamme sekä akvaario.
Saturnus on yhtymässä Kuuhun = joko jäätävä stressi, paine ja ahdistus siitä mitä pitäisi tai olisi pitänyt jo viime vuonna, armoa ei tunneta, eikä ketään kiinnosta että et muka pystynyt. Toinen vaihtoehto (aina on toinen vaihtoehto!) on, että joku saturninen taho (sisäinen tai ulkoinen) rientää avuksi hoitamaan kaiken järjestykseen. Siinä voi tosin kestää 28,5 vuotta (Saturnuksen kierto).
Merkurius perääntyy Neitsyessä (oppositio Neptunus, kvinkunssi Khiron) = työ ei lopu tekemällä, mitä enemmän jynssäät, sitä enemmän jynssättävää ilmenee ja jynssätessäsi esiin paljastuu kaikki se, mitä olisi pitänyt jynssätä jo vuosia sitten, mutta koska et, niin jynssää sitten nyt. Jynssäyksen kohteena todennäköisesti jossakin muodossa terveyteen, järjestykseen tai puhtauteen liittyvät asiat. Jynssäys voi olla metafora.
Venus perääntyy Leijonassa (neliössä Jupiteriin) = jollet ole jo ollut tekemisissä vanhan eksän kanssa, katunut jotakin ulkonäköösi liittyvää ratkaisua tai yllättynyt jonkin uudelleen esiin nousseen rahaan liittyvän asian vuoksi, niin onko Venus edes perääntynyt? Vielä on kesää jäljellä ja mahdollisuus saada voitto kotiin Venus-retro-bingosta. Peukku!
© 2023 Kirsi Halla-Seppälä
Kuvaaja: Robert Linder
Tämä oli ihana, naurahdin muutamasti ääneen! 😀
Kiitos, ihana kuulla että tykkäsit!