Trooppinen hedelmäsmoothie

Muistivihkoon on kertynyt pitkä lista aiheita, joista palan halusta kirjoittaa tänne blogiin, mutta syventyminen kirjoituspuuhiin ei ole vielä onnistunut akuutimpien asioiden kiilatessa edelle. Onneksi on aina aikaa surauttaa herkullinen hedelmäpirtelö, ja koska tämän aamuinen smoothie oli aivan erityisen onnistunut, haluan jakaa reseptin kanssanne. Yleensä teen smoothiet fiilispohjalta, niistä aineista mitä kotoa sattuu löytymään, ja siksi reseptit jäävät kirjoittamatta muistiin. Siispä se, että kirjoittelen niitä tänne, toimii sekä muistiona itselleni, että toivottavasti myös inspiraationa teille. Tämä smoothie oli nimittäin todella hyvän makuinen, ravitseva ja aivan ihanan raikas näin helteisenä kesäpäivänä.

2 kypsää banaania
2 kypsää persikkaa
1 makea omena
1 kypsä ja makean mehukas mango
400 ml tölkki kookosmaitoa
1 dl ananasmehua (tai enemmän)
2 rkl Puhdistamon riisiproteiinia

Annoksesta tulee tosi iso, joka riittää useammallekin henkilölle. Jos haluat kerta-annoksen, puolita määrät. Parhaan lopputuloksen saat laadukkaista luomuraaka-aineista ja jos banaanit on kuorittu ja pilkottu illalla pakastimeen ja laitat ne jäisinä mukaan blenderiin. Muuten saat odotella sen aikaa, että smoothie viilenee jääkaapissa. Lämmin hedelmäpirtelö ei ole ainakaan minun makuuni. Kuvaa trooppisesta smoothiesta en ehtinyt ottaa, koska… tiedätte kyllä.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *