Terveisin nimimerkki ”Bleeding starseed”

”I am a man of the moment: neither I look backward nor I look forward. This moment herenow is enough unto itself. If I feel like speaking, I speak – whether there is anybody to hear it or not does not matter! If I don’t want to speak, even if the whole world is ready to listen, I will not speak. I simply live according to my feelings.” Osho

Ajattelin että pidän oikein pitkän kesäloman, sellaisen jonka aikana ehdin ladata akkuja, liikkua luonnossa ja tehdä kaikkea mukavaa SEKÄ hoitaa kaikki opiskeluun ja kodinhoitoon liittyneet rästityöt JA päivittää blogia. Voi pyhä yksinkertaisuus ja idioottimainen epärealistisuus. Mitenkäs se menikään, että ihminen tekee suunnitelmia ja jumala nauraa.

Koska en halua että tästä tulee henkilökohtainen sairaskertomus, kertaan vain lyhyesti, että itselläni on merkillinen taipumus verenvuotoon. Se alkoi täyttäessäni viisitoista vuotta ja on ollut siitä asti enemmän tai vähemmän iso osa elämänkokemustani.

At times like these I feel myself being tied to my physical body with so delicate, thin threads, most of me utterly in other dimensions. And it’s not all pleasant, since I want to continue occupying this quite dear body of mine and the life I have here.

Sen enempää asiaa mystifioimatta voin kertoa, että ilmiö aktivoituu lähes aina kun energiatasapainossa tapahtuu suurempia muutoksia. No nyt on sitten vuodatettu taas verta parin viikon ajan, ja hieman huteraan kuntoonhan sitä ihmiskeho menee semmoisesta meiningistä. Nyt olen ollut pari päivää jalkeilla ja se on ollut aivan ihanaa. Eilen sain ensimmäistä kertaa oikeaa ruokaa (kasvishernekeitto oli elämys!) ja pääsin ulos kävelylle. Kummasti oli maailma muuttunut sillä aikaa kun leijuin omassa sisäavaruudessani ja rakensin uusia soluja sisäelimiini. Kodin vieressä ollut pieni metsä oli kadonnut ja tilalla oli tukkipino, hiekkakenttä ja pari kaivuria. Luontokin oli ottanut salakavalasti harppauksen kohti alkusyksyä, ja kaikki näytti ihan erilaiselta.

Tunsin oloni vastakuorituneeksi, juuri munankuoresta ulos ryömineeksi untuvikoksi, ja taapersin pienenä ankanpoikasena halki aistimusten. Lehmus oli puhjennut kukkaan, ja sen tuoksu kietoutui ympärilleni kuin hellä halaus. Tietyt tuoksut vaikuttavat minuun hyvin voimakkaasti. Tunnustan joskus kääntyneeni seuraamaan erästä henkilöä muutaman sekunnin ajaksi, koska hän tuoksui suopursulta.

Niin kuin aina, minun ei tietenkään pitänyt kirjoittaa verenvuodosta, ankanpoikasista eikä suopursulta tuoksuvista ihmisistä. Mutta luova kirjoittaminen nyt vaan on niin paljon nautinnollisempaa kuin asiateksti, ja vaikka piti puhua perääntyvästä Venuksesta, säästän lukijaa, enkä ala vääntää esseetä tähän kuulumisten perään. Joten availlaan kanavia kevyesti tunnustellen, ja siirrytään asiaan tuonnempana.

Jos joku ihmettelee blogini englanninkielistä sisältöä, niin sille on syynsä, eikä se ole se että haluan brassailla sillä että osaan kirjoittaa englantia (itseironinen naurahdus). Tietyistä asioista johtuen aivoni ovat englanninkieliset, ja silloin kun en ole paljoa tekemisissä ihmisten kanssa (esim. asiakastyö) ajattelen/kirjoitan/luen/kommunikoin englanniksi. Lauseet tulevat sellaisenaan ja ajatusten kääntäminen tuntuu välillä turhan vaivalloiselta. Ette tietenkään menetä mitään tärkeää, vaikka sanat jäisivätkin ymmärtämättä. Just saying.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *