Sovitusta ja katkeraa kalkkia

Vaikka auringonpimennys tapahtuikin Kaksosissa jo viikko sitten, haluaisin silti sanoa pari sanaa siitä nyt jälkikäteen. Aurinko siis pimeni 0°25´ Kaksosten merkissä maanantaina 21.5.12 klo 2:47. Sääli että emme päässeet sitä täällä Suomessa juurikaan ihailemaan. Toisella puolen maapalloa otetut valokuvat sen sijaan kertoivat miten kauniista ja vaikuttavasta tapahtumasta oli kyse. Ja ei pelkästään ulkoisesti, vaan myös sisäisesti. Pimennyksillä on ollut aina vähän kolkko maine astrologiassa. Niihin on usein liitetty katastrofeja ja henkilökohtaisia kriisejä. Jokaisella pimennyksellä on kuitenkin aina omanlaisensa lataus, eikä tämä pimennys ollut ollenkaan pahimmasta päästä. Vaikka sen vaikutukset toki riippuvatkin aina siitä millaiset kuviot se itse kunkin kartalla ja elämässä aktivoi. On ollut myös mielenkiintoista muistella mitä edellisen vastaavanlaisen auringonpimennyksen aikaan tapahtui (21.5.1993), ja monet voivatkin saada osviittaa tähän pimennykseen elämässään vuonna 1993 ajankohtaisina olleista asioista.

Itselleni tämä auringonpimennys oli merkittävä, sillä se osui karttani tärkeisiin pisteisiin aktivoiden häkellyttävän määrän vanhoja asioita liittyen ihmissuhteisiin, terveyteen, työhön, talouteen ja omaan perhehistoriaani. Myös asiakkaitteni ja läheisteni elämässä huomasin erään merkillisen seikan toistuvan. Monet olivat kokeneet yllättäviä yhteydenottoja, joiden lopputuloksena oli ollut eräänlainen sovitus. Jotain oli jäänyt kesken, jotkin asiat olivat jääneet auki – ja vaikka olisivat olleet pitkänkin ajan unohduksissa ja käsitellyiksi kuitattuina – tämä ajankohta nosti pintaan tarpeen solmia vanhat langanpäät ja pyytää tai antaa anteeksi.

Perääntyvällä Venuksella oli tietysti oma osansa tässä vanhojen asioiden pintaan tupsahtamisessa (voit lukea vanhan artikkelini aiheesta täällä: Perääntyvä Venus), mutta auringonpimennys nosti nämä vanhat asiat jotenkin aivan uudelle tasolle. Itse ainakin koin vahvaa henkistä vuodatusta ja pääsin kontaktiin asioiden kanssa joita en tiennut edes olevan olemassa, mutta jotka paljastuessaan tuntuivatkin korvaamattoman arvokkailta. Ilmassa oli havaittavissa eräänlaista energian tihentymistä, joka ääneti huusi ja vaati esille tuloa. Näin minä sen ainakin koin.

Omalla kohdallani tämä perääntyvän Venuksen ja auringonpimennyksen yhteisvaikutus nosti pintaan monen muun asian ohella erään todella ikävän tapahtuman, mutta koska se tarjoaa meille niin loistavan astrologisen esimerkin jaan sen kanssanne. Auringonpimennyspäivänä Venus oli aivan tarkkana syntymäkarttani Kuun alasolmun päällä yhtymässä Saturnukseeni 10. h ja neliössä 8. h Aurinkooni. Menneisyyden havina ja karmallinen kuorma siis lähes käsin kosketeltavina tässä yhdistelmässä. Samaisena päivänä postilaatikkooni ilmestyi oikeuden päätös siitä miten vuoden 2008 opintotukieni takaisinperintää koskeva valitukseni oli hylätty ja saan maksettavakseni tämän tuhansien eurojen summan 15% korolla. Säästän teitä enemmiltä yksityiskohdilta, mutta vaikka edelleen koen että kyseessä on huutava vääryys ja ylitsepääsemätön ongelma, ei auta muu kuin niella tappion karvas kalkki ja yrittää vain selviytyä tilanteesta jollakin tavalla. Ja vaikka näinkin tässä tapahtumassa perääntyvän Venuksen (joka siis myös talousasioita symboloi ja Kaksosissa se liittyy luontevasti opintotukiin) ja auringonpimennyksen symboliikkaa yllin kyllin, niin arvatkaa vaan lohduttiko.

Silti auringonpimennyksestä jäänyt jälkimaku oli hyvä, suorastaan koskettava. Tapahtui vanhojen asioiden käsittelyä, sovitusta, anteeksiantoa, uutta ymmärrystä, armoa, lähentymistä, sallivuuden ja hyväksymisen lisääntymistä – ja mikä tärkeintä, karmallisten asioiden puhdistusta ja loppuunkäsittelyä.

Koitko tämän auringonpimennyksen olevan sinulle henkilökohtaisesti merkittävä vai menikö se ohi aivan huomaamatta? Huomasitko joitakin samankaltaisia seikkoja joita kuvailen yllä, vai oliko pimennyksen anti sinulle jotain aivan muuta?

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *