Parisuhdetulkinta ja merkkien yhteensopivuus

kysymys

Olen erittäin kiinnostunut astrologiasta ja siksi olen aikoinaan tilannut oman syntymäkartan yms. Nyt minua kiinnostaa astrologiselta kannalta ihmissuhteeni. Olen tapaillut erästä henkilöä nyt 5 kk, ja meillä tuntuu synkkaavan melko hyvin kaikin puolin. En tietysti halua ajatella suhdetta vain astrologisten seikkojen kautta, mutta nyt kun tiedän tämän ihmisen kartan, haluaisin hieman tietää meidän yhditelmästämme.

Alla tietääkseni tärkeimmät planeettakuviot yms.

minä:
asc kaksonen
aurinko kauris
kuu oinas
merkurius kauris
venus vesimies
mars vaaka

hän:
asc vaaka
aurinko kaksonen
kuu jousimies
merkurius rapu
venus leijona
mars neitsyt

vastaus

Pelkkien planeettojen merkkisijaintien pohjalta on melko mahdotonta tehdä mitään vakavasti otettavaa tulkintaa kahden ihmisen suhteen laadusta ja rakenteesta. Kartta on aina kokonaisuus, ja siitä irrotetut tekijät saattavat kertoa jotain ihan muuta erillään kuin kartan kokonaisuus huomioiden. Pientä synastriaa eli vertailua toki voi näin annettujen merkkien välilläkin tehdä, mutta silloinkin tarvitaan asteluvut. Esimerkiksi jos sinun Venus on 1 aste Vesimiestä, ja hänen Merkurius 29 astetta Rapua, on niiden välillä oppositio eli vastakkaisuus, mutta jos asteluvut ovat molemmilla lähellä toisiaan, niiden välinen suhde on kvinkunssi. Tulkinta on silloin hyvin erilainen.

Teen vastaanotollani myös ihmissuhdetulkintoja. Niihin varataan aika sähköpostilla, ja tulkintoihin tarvitaan molempien osapuolien tarkka syntymäaika sekä syntymäpaikka.

Lue myös blogin muita ihmissuhdeastrologiaa ja merkkien yhteensopivuutta käsitteleviä artikkeleita.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2010 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *