Uusi palvelu suoraan sydämestä

Kuka hullu julkaisee uuden palvelun, tai ylipäätään aloittaa jotain uutta, juuri sinä päivänä kun Merkurius on pysähtynyt ryhtyessään perääntymispuuhiin. Minä tietenkin. Ehkä olen kapinallinen tai pelkästään tyhmä, aika näyttää.

Ihan uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys, ei ollenkaan. Pohjimmiltaan ”uusi palvelu” on jotain, mitä olen tehnyt jo vuosia pitkäaikaisten asiakkaideni kanssa, jotain mitä olen pitänyt kaikkein tärkeimpänä ja arvokkaimpana mitä minulla on tarjottavana. Ja nyt tuntuu hyvältä, kun se saa näin omalla nimellä oman paikkansa palveluiden joukossa, ja näin se tulee rakkaille asiakkailleni myös paljon halvemmaksi, kuin säännöllisten ja usein toistuvien tulkintojen tilaaminen.

Tämä muutos enteilee muutenkin uutta aikaa työssäni, sillä olen siirtymässä entistä kokonaisvaltaisempiin ja henkilökohtaisempiin palveluihin, sekä syvempiin ja pitkäaikaisempiin asiakassuhteisiin. Taakse ovat jäämässä yksittäiset tulkinnat ja muut kertatapaamiset, kun keskityn tarjoamaan entistä parempaa palvelua säännöllisten tapaamisten muodossa asiakkaille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään sydänyhteyden vahvistumisen, omalle korkeammalle tietoisuudelle avautumisen sekä tietoiseen läsnäoloon juurtumisen parissa.

Muutos ei ole tapahtumassa ihan lähiviikkoina vaan asteittain, hiljalleen. Tehtäväni tässä maailmassa on kristallin kirkas, ja se vetää minua puoleensa vääjäämättömällä voimalla, vaikka se tarkoittaisi kaiken vanhan ja tutun hylkäämistä, ja (suhteellisen) turvallisesta toimeentulosta luopumista. Mikäli visioni tulevasta pitää paikkansa, luovun vähitellen vastaanottotyöstä ja tulkintojen tekemisestä, ja siirryn kokonaan uusille vesille, toteuttamaan sitä mitä varten olen tänne tullutkin.

Uusi palvelu on nimeltään Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus, ja pohjimmiltaan kyse on palvelusta, jossa kaikki osaamiseni ja ammattitaitoni yhdistyy. Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus voi pitää sisällään oman kartan tulkintaa + energiatransmissiota tietoisuusohjausta + terapeuttista työskentelyä, siinä määrin kuin se on tarkoituksenmukaista ja suuntaa asiakasta pois mielen hallinnasta sydänyhteyteen ja läsnäoloon. Kaiken työskentelyn päämääränä on hiljentää mieltä ja vahvistaa omaa yhteyttä sisäiseen ohjaukseen, ei lisätä informaatiota tai ruokkia vanhoja ajatusrakennelmia. Eikä tämä työskentely jää pelkästään vastaanoton seinien sisäpuolelle, vaan olen hyvin omistautunut auttamaan tietoisuusohjauksessa olevia asiakkaitani kaikin mahdollisin tavoin, ja yhteydenpito muun muassa sähköpostein ja puhelimitse on mahdollista tapaamisten välillä, mikäli tilanne niin edellyttää.

Palvelua on saatavilla ainoastaan kolmen ja viiden kerran sarjoina, jolloin yhden käyntikerran hinta muuten laskee vielä entisestään, koska lisäsin sarjoihin näin kevään kunniaksi vielä sarja-alennuksen. Yksittäisen Läsnäolo- ja tietoisuusohjauskerran hinta on 95€, ja viiden kerran sarja sisältää 15€ alennuksen.

Tässä tarkempi kuvaus siitä, mistä tässä palvelussa on kyse.

Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus on palveluistani tärkein. Se on syväsukellus omaan itseen ja todellisuuden kokemiseen suoraan ilman mielen tulkintoja. Se johdattaa sinut läsnäoloon ja elämän kokemiseen tässä ja nyt, missä kaikki on koko ajan hyvin.

Tietoisuusohjaus on jokaisen kohdalla täysin henkilökohtainen ja ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa autan sinua tilanteen mukaan tulkinnan, energiatransmission, meditaation, erilaisten luovien, toiminnallisten ja terapeuttisten välineiden tai henkisten harjoitusten ja läsnäoloa sekä sydämen avautumista vahvistavien menetelmien avulla. Kyse on kuitenkin koko ajan enemmän olemisessa kuin tekemisessä.

Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus toteutuu säännöllisten tapaamisten, läheisen vuorovaikutuksen ja yhteydenpidon muodossa, ja se on tarkoitettu asiakkaille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään sydänyhteyden vahvistumisen, omalle korkeammalle tietoisuudelle avautumisen sekä tietoiseen läsnäoloon juurtumisen parissa.

Tietoisuusohjaus ei pidä sisällään mitään tiettyä filosofiaa, uskontoa tai henkistä suuntausta, eikä sinun ole tarkoitus omaksua mitään uutta ajattelutapaa tai uskomusjärjestelmää. Se sopii yhtä hyvin ateistille, uskovaiselle kuin henkisesti omaa yksilöllistä polkuaan kulkevallekin. Työskentelyn tarkoituksena on aktivoida ja tukea omaa, ainutlaatuista, yksilöllistä kasvuprosessiasi ja siirtymistä pienen mielen hallinnasta sydämen ja korkeamman itsen ohjaukseen.

Läsnäolo- ja tietoisuusohjaus on luonteeltaan maadoittavaa ja lempeää lisäten elämään turvallisuuden tunnetta, käytännönläheistä toimijuutta ja läsnäoloa siinä mikä on. Se voi näkyä elämässä lisääntyneenä rauhan, levollisuuden ja ilon kokemuksena ja sen tarkoitus on auttaa sinua elämään antoisampaa ja täysipainoisempaa elämää vapaana peloista, huolista ja muista mieleen samaistumisen aikaansaamista ongelmista. Ongelmaa ei voi ratkaista mieli, joka on sen alunperinkin luonut. Tietoisuusohjauksen tarkoitus on auttaa sinut juurtumaan todellisuuteen, vapaana mielen luomasta ongelmakeskeisyydestä, sillä elämä on mysteeri koettavaksi ja elettäväksi, ei loputon ongelmien jatkumo ratkottavaksi.

 

 

 

P.S. Huominen täysikuu on energioiltaan jotain ihan huikeaa. Jupiter yhtymässä Kuuhun ja Uranus yhtymässä Aurinkoon ja vaikka mitä, taju lähtee. Tule mukaan huomiseen ihanaan iltaan, muutama paikka vielä tarjolla nettikaupassa. ♡

Tajunnan räjäyttävä täysikuu

Tunnetteko tämän jännittävän innostuneen pulputuksen energioissa? Jotain uutta kuplii, kuin vapaaksi pyrkivä vesi jään pinnan alla. Kun jään pintaan rapsahtaa railo, ei aikaakaan kun se (=rajoittava rakenne ja muoto) alkaa sulaa ja vapauttaa veden aaltoilemaan niin kuin se haluaa, ja se pystyy taas heijastamaan auringon kultaamat säteet pinnastaan.

Tule huomenna mukaan Täydenkuun iltaan, siellä puhun näistä ajan energioista ja mantran laulamisen ja meditaation jälkeen saatte kylpeä ihanassa kultaisessa siunausenergiassa, iltaan on muutamia paikkoja vielä jäljellä. Käy ostamassa paikka suoraan nettikaupastani niin varmistat pääsyn tilaisuuteen. Sydämessä kutkuttelee, että siitä tulee i-h-a-n-a ilta.

*

Huhtikuun täysikuu Vaa’an merkissä on huikean energinen ilotulitus muutos- ja uudistumisenergiaa. Ihmiskunta on kokemassa tietoisuuden kvanttihyppyä ja tämä täysikuu on yksi kosmisista porteista, jolloin meitä ”tuupataan eteenpäin” ja tietoisuuden laajentumisen myötä uusien näköalojen, oivallusten, keksintöjen ja kykyjen avautuminen on mahdollista. Jäykät ja luutuneet vanhan energian rakenteet eivät tule kestämään tätä muutosta, eikä todellista tietoisuuden kasvua voi tapahtua ilman sydänyhteyttä, empatiaa, rakastavaa välittämistä ja syvää juurtumista läsnäolevaan hetkeen. Tule mukaan rakkaudelliseen, avaavaan ja koskettavaan iltaan, missä kaikki on mahdollista! ♥

Illan aikana kerron selkein sanoin mitä ajan energiat ovat tällä hetkellä aktivoimassa käytännön elämässä. Sen jälkeen laulamme yhdessä kaunista ja tietoisuutta kohottavaa mantraa, sitten teemme yhdessä matkaa syvälle sisimpään voimallisen ryhmämeditaation muodossa, jonka jälkeen välitän kaikille osallistujille siunaavaa läsnäoloa ja sydänyhteyttä vahvistavaa deekshaa.

*

Täydenkuun ilta on kerran kuukaudessa järjestettävä tilaisuus, jonne voit tulla näkemään ja kokemaan, hiljentymään, rauhoittumaan tai latautumaan. Iltojen sisältöön kuuluu yhteinen meditaatio/hiljentyminen, mantrachanting ja mahdollista keskustelua esiin nousevista teemoista ja ajan energioista. Tilassa on läsnä korkeat parantavat, karmaa purkavat ja tietoisuutta kohottavat energiat, jotka voivat aikaansaada merkittäviä muutoksia osallistujien elämässä. Kyseessä on siis voimallinen tilaisuus, joka hoitaa, siunaa ja transformoi elämääsi juuri sinulle parhaalla mahdollisella tavalla!

Meditaation, kanavoinnin ja keskustelun jälkeen välitän jokaiselle osallistujalle henkilökohtaisesti deekshan eli ykseyden siunauksen, joka aikaansaa neurobiologisen muutoksen aivoissa ja käynnistää tietoisuuden heräämisprosessin tai vahvistaa jo käynnissä olevaa prosessia entisestään.

Olen saanut omakohtaisesti todistaa ja myös kuulla asiakkailtani miten uskomattomia asioita deeksha on saanut aikaan. Ihmeitä todellakin tapahtuu! Deekshalla ei kuitenkaan pyritä mihinkään tiettyyn (mielen luomaan) lopputulokseen tai ulkoiseen muutokseen. Korkeimmasta tietoisuudesta (joku voi kutsua sitä jumalalliseksi, joku toinen kollektiiviseksi älyksi tai korkeammaksi itseksi) peräisin oleva siunausenergia ei ole mikään parannusmenetelmä eikä sitä yritetä ohjailla välittäjän toimesta. Se ei myöskään pidä sisällään mitään tiettyä filosofiaa, uskontoa tai henkistä suuntausta, eikä sinun ole tarkoitus omaksua mitään uutta ajattelutapaa tai uskomusjärjestelmää. Se sopii yhtä hyvin ateistille, uskovaiselle kuin henkisesti omaa yksilöllistä polkuaan kulkevallekin.

Deeksha toimii jokaisen elämässä omalla tavallaan, aktivoiden vastaanottajan omaa, ainutlaatuista, yksilöllistä henkistä kasvuprosessia ja siirtymistä pienen mielen hallinnasta sydämen ja korkeamman itsen ohjaukseen.

Järjestäjä: Kirsi Halla-Seppälä
Missä: Kruunuvuorenkatu 1, 00160 Helsinki (porttikoodi: 4733)
Milloin: 11.4.2017 klo 18 – 20
Mitä: ryhmämeditaatio, mantra, deeksha eli oneness blessing
Maksu: 35€ https://holvi.com/shop/kirsihallaseppala/
Peruutukset: mikäli et pääsekään tilaisuuteen, voit antaa tai myydä paikkasi eteenpäin, lunastetun pääsylipun hinta palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että tilaisuus peruuntuu järjestäjän toimesta

Ota mukaan vesipullo, villasukat ja mukavat vaatteet joissa on helppo rentoutua. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet, juuri niissä tunnelmissa missä olet. ♥

Hiljainen huhtikuu

Huhtikuu käänsi kalpeat kasvonsa esiin ja minä istun aamun varhaisina tunteina ikkunalla ja hymyilen maisemalle joka näyttää köyhän taiteilijan luonnokselta. Se on pehmeä ja utuinen, kuin kaikki värit olisivat loppu paletilta, jäljellä pelkkää harmaata harmaalle. Kaunista yhtäkaikki.

Pari päivää sitten istuin raitiovaunussa matkalla kotiin. kevät oli jo kuiskutellut lupauksiaan sinitaivaan, auringon hehkun ja iholla tuntuvan lämmön muodossa, mutta yhtäkkiä, kirkkaalta taivaalta alkoi sataa lunta. Paljon lunta. Suuret, pehmeät hiutaleet putosivat sakena verhona, muutama hajamielinen leijui siellä täällä toiseen suuntaan.

Minäkin siinä. Uppoutuneena omiin ajatuksiini. Yhtäkkiä tempauduin hetkeen. Olemisen kauneus iski tajuntaan kuin ilmestys. Ei yhtään sanaa, ei ajatustakaan. Vain se taivaallinen kauneus, lumihiutaleet, valot, varjot, maailman liike ympärilläni. Kaikki oli täydellisen kaunista. Kaikki oli täydellisen hyvin.

*

Vietän huhtikuussa hiljaisuuden aikaa. Käyn Rosenterapiassa kuuntelemassa kehoani, matkustan retriittiin tammimetsän siimekseen, tummien vesien äärelle. Ja kuten niin monta kertaa aiemminkin, sosiaalinen media hiljenee, koneet pysyvät kiinni ja karsin, karsin, karsin. Keskityn oleelliseen. Kuten harmaan kissan tassuihin ja toisen samanmoisen hymyilevään buddha-naamaan. Syön paljon omenoita ja porkkanoita, spelttimannapuuroa ja kanelia. Kirjoittelen omiani ja annan elämän olla.

Anything I cannot transform into the marvelous, I let go. Anaïs Nin

Rautainen annos nättiä ja makeaa (Oinas uusikuu)

Tänään aamulla kuuden aikoihin saimme ihanan uudenkuun Oinaan merkissä. Uusikuu on yhtymässä Venukseen, jonka uudelleensyntymää juuri vietimme lauantaina. Jännä yhdistelmä tämä perääntyvä Venus ja uutta alkua päälle puskeva oinasajan energia. Perääntymisjaksoillahan perinteisesti ei suositella tehtäväksi uusia aloituksia, koska ennemminkin arvioidaan vanhaa ja tehdään ehkä korjausliikettä, mutta kevätpäiväntasaus, uusi Venus, uusikuu ja planeetat Oinaassa työntävät eteenpäin vaikka väkisin. Venus myös kaikessa hempeydessään on Oinaan vastamerkin eli Vaa’an hallitsija.

Summataan tämä näin: Rakkaudellisia ja toiset huomioonottavia uusia alkuja perustuen menneistä kokemuksista opituille huomioille. Enää emme voi toistaa vanhoja virheitä. Nyt kaikki on uutta.

Tein aamulla treenin jälkeen tämän ihanan pinkin mansikkapirtelön ja näköjään tekemäni smoothiet kanavoivat ajan energioita. Tämä antaa potkua päivään (Oinas) mutta ai että oli nättiä ja makeaa (Venus).

2 dl vaniljaproteiinijauhetta (voimaruoka)
10 pakastemansikkaa
1 kypsä banaani
2,5 dl kauramaitoa

Uudenkuun kartalla Oinaan aloitteellisessa, energisessa ja impulsiivisessa merkissä on peräti viisi astrologista tekijää. Merkurius ja Uranus ovat yhtymässä merkin loppupuolella tuoden sieltä salamaoivalluksia, neronleimauksia, yllätyksellisiä sanallisia purkauksia, totuuden räjähtävää voimaa, tietoisuuden kvanttihyppyjä ja kiihkeällä tempolla sykkivää hermostoa ja ajatuksen rientoa. Tässäpä kerrassaan maaninen yhdistelmä, enkä sano sitä psykoterapeuttisesta viitekehyksestä vaan ihan kansanomaisesta näkökulmasta käsin.

Kuu ja Aurinko muodostavat uudenkuun ja ovat saaneet juuri uudeksi syntyneen Venuksen kaverikseen. Perääntyvä Venus Oinaassa, hmm, mahtaako olla kummallisempaa sijaintia Venukselle – vastamerkissään Oinaassa ja vielä Oinaan ”ETEENPÄIN!” tyyppiselle mentaliteetille omituisesti perääntyvänä, mikä suuntaa enemmän energioita sisäänpäin itsereflektioon ja menneisyyden kokemusten sulatteluun ja uudelleen arviointiin kuin luotisuoraan etenemiseen. Kummallisella en tietenkään tarkoita sitä, etteikö Oinas olisi Venukselle oikein mainio sijainti. Itse ainakin arvostan Venuksen suorasukaista, yksinkertaistavaa, toimintaorientoitunutta ja dynaamista luonnetta tässä merkissä. Mutkat suoriksi ja mitään monimutkaisia ihmissuhdepelejä ei pelata.

Uusikuu Oinaassa on astrologisen vuoden ensimmäinen uusikuu, ja aloittaa vuoden kuunkierrot nyt täynnä intoa ja inspiraatiota, mutta pitää sisällään kummasti myös jotain enemmän, jotain syvempää ja hienostuneempaa, kuin yleisesti Oinaan merkkiin liitettävää päätöntä kohkaamista (puhun tässä tietenkin arkkityyppisestä oinasenergiasta enkä ihmisistä joilla on kartoillaan Oinasta) ja toiminnan ohjautumista fiilispohjalta sen kummempia miettimättä. Yleensä Oinaan merkissä ruuti on kuivaa ja liipasinsormi herkässä, mutta nyt perääntyvän Venuksen myötä uudenkuun aika on arvojen, liittojen, yhteistyön ja yhteiseen hyvään pyrkivien muutosten aikaa.

Vaikka Venus perääntyykin, sen juuri 25.3. alkanut uusi sykli ja muuttuminen aamutähdeksi alleviivaa nyt enemmän sitä mikä on alkamassa, kuin sitä mikä on ollut. Tämä voi parhaimmillaan olla kohta, jolloin jotain voi huomata muuttuneen. Sisäisesti tämä aika saattaa toteutua siten, että vanha suola ei vaan enää janota. Jokin on vain vääjäämättä, peruuttamattomasti ohi, ja ihanasti niin. Aivan niin kuin talvi on nyt takana ja luonto puskee uutta melkoisella vimmalla, myös sisäisillä taajuuksilla energiat ohjautuvat vähitellen uuden kasvattamiseen.

Tämä on erinomainen ajankohta kirkastaa omaa päämäärää ja luoda intentio tulevalle vuodelle – tai kenties koko loppuelämälle. Kuin salama kirkkaalta taivaalta (Merkurius ja Uranus Oinaassa), mieleen saattaa välähtää kristallin kirkas tavoite: Tätä minä haluan! Tämähän se olikin!

Itselläni kävi juuri näin eilen kävellessäni ekokampaajalle energialeikkaukseen halki aurinkoisen kantakaupungin. Heureka! Sehän se olikin. Niin yksinkertaista. Niin kovin yksinkertaista, ja toiminta seuraa luonnollisesti itsestään, mitään pakottamatta.

Ihanaa oinasaikaa itsekullekin! ♡

Venuksen syntymäpäivä

Tänään on Venuksen syntymäpäivä. Hiphei hurraa, paljon onnea Venus!

Elämme parhaillaan aktiivista aloitusten aikaa. Viime maanantaina 20.3. Aurinko aloitti uuden astrologisen vuoden siirtymällä eläinradan ensimmäisen merkin ensimmäiselle asteelle Oinaaseen, ja tämän lisäksi meillä on Oinaassa perääntyvä Venus, Merkurius sekä Uranus. Tänään puolen päivän aikoihin perääntyvä Venus kohtaa Auringon, ja tapahtuu Venuksen alakonjunktio. Tämä on verrattavissa siihen, kun Kuu kohtaa Auringon ja syntyy uusikuu. Näin myös Venuksen yhtyessä Aurinkoon syntyy ”uusi Venus”. Uusikuu tapahtuu kuunkierron mukaan 29 päivän välein, mutta Venuksen syntymäpäiväjuhlia saamme odotella aina noin 18 kuukautta, sillä Venuksen kierto eläinradan ympäri kestää suurin piirtein sen verran.

Se, että nyt nämä uudet aloitukset (Aurinko oinaspisteellä, uusi Venus ja tiistaina koittava uusikuu) ovat kaikki eläinradan ensimmäisessä merkissä, tarkoittaa sitä, että ajassa on intensiivinen uuden alun vaatimus. Siemen, joka on kylvetty maahan joskus menneisyydessä, kokee nyt pakottavan paineen. Ja kun se halkeaa, uusi elämä lähtee versoamaan aivan uudessa muodossa. Hetken toki voi olla hapuilua pimeässä, niin kuin verso mustassa mullassa, kun se ei vielä tiedä mistä on kysymys ja mihin ollaan menossa. Aurinko ei ihan vielä paista silmiin ja saa versoa avautumaan lehdiksi.

Venuksen kiertorata on mielestäni kiehtovin kaikista, se on täydellisen symmetrinen, kuin viisisakarainen tähti tai ruusu jossa on viisi terälehteä. Jokaisen näiden ”terälehden” piirtäminen taivaankannelle kestää 18 kuukautta, ja se että kaikki viisi ovat valmiina ja kukka saavuttaa täyttymyksensä kestää 8 vuotta. Näin ollen Venus aloitti uuden kukkasen synnyttämisen Oinaan alussa viimeksi maaliskuussa 2009, ja tämän syklin päätyttyä aloittaa taas uuden kierroksensa Oinaan alkuasteilla tänään, maaliskuussa 2017.


Mitä elämässäsi alkoi tai päättyi maaliskuussa 2009? Mikä oli silloin ajankohtaista? Mikä oli sen ajan keskeisin teema elämässäsi?


Astrologia on toistuvien syklien, kiertoratojen, rytmien ja geometrian juhlaa, joten aina kannattaa omien transiittien sekä näiden kollektiivisten kuvioiden kohdalla kurkistaa mikä oli ajankohtaista edellisellä kierroksella samaan aikaan. Samaa ympyrää tuskin kukaan meistä toistaa, aina mennään uusiin ulottuvuuksiin, mutta edellisten kierrosten teemojen muistelu voi tuoda jotain lisäymmärrystä siihen, missä ollaan nyt ja miksi.

Venus kuvaa astrologiassa arvoja, sitä mikä on tärkeää, rakasta, arvokasta ja arvostettua. Kansankielellä sanottuna, sitä mistä tykkää ja miten tykkää. Tämä Venuksen perääntymisjakso (4.3.-15.4.) Oinaan ja Kalojen merkeissä antaa meille loistavan mahdollisuuden hengittää sisäänpäin, vetäytyä, tarkastella, arvioida ja ymmärtää jotain, mikä Venuksen teemoihin liittyy yleisesti ja mitä se omalla syntymäkartallamme kertoo (huone- ja merkkisijainti sekä sen muodostamat aspektit).


Venuksen perääntyessä on aika tarkastella sitä mikä omassa rakkauselämässä ja ihmissuhteissa kaipaa muutosta.


Venuksen perääntymisjakso antaa meille mahdollisuuden mennä syvemmälle Venuksen symboloimissa rakenteissa, nähdä mikä toimii ja mikä ei toimi, ja tehdä rakentavaa arviointia oman Venuksensa ilmentämisen ja siihen liittyvien asenteiden kanssa.

Tarkastelun alla on nyt:

oma rakkauskäsitys, rakkauteen liittyvät odotukset, ihmissuhdekuviot, parisuhde tai sen puute, oma sosiaalisuus – tarve yhteyteen ja/tai yksinoloon, rahankäyttö, talousasiat, rahaan liittyvät asenteet, omaan viehättävyyteen ja kauneuteen liittyvät asiat, estetiikan taju, harmonian tarve, kauneuskäsitys, omanarvontunne, kokemus omasta rakastettavuudesta, kyky rakastaa ja arvostaa itseään ja toisia, itselle tärkeiden asioiden puoleensavetäminen ja kokemus siitä että ansaitsee sen mitä haluaisi saada

Joillakin tämä perääntyvän Venuksen käynnistämä prosessi voi liittyä pelkästään ihmissuhteisiin ja rakkauteen, toisilla ainoastaan rahaan ja talousasioihin, joku kolmas saattaa käydä läpi ulkonäköön liittyviä asioita, ja jollakulla muulla saattaa suurennuslasin alla olla kaikki mahdolliset Venukseen liittyvät teemat yhtäaikaa.

Joka tapauksessa Venuksen perääntymisen aika nostaa esiin jotain vanhaa, jotain unohdettua tai kätkettyä, jotain jota ei ole voinut aiemmin kohdata tai ymmärtää, mutta nyt voit nähdä se nyt uusin silmin. Parhaimmillaan tämä on suurten oivallusten aikaa, jolloin voimme huomata millaisia muutoksia meidän pitää elämässämme tehdä, jotta voisimme elää kauniimpaa, harmonisempaa, rakastavampaa ja tyytyväisempää elämää. Perääntymisjakson aikana havaittujen muutosta kaipaavien asioiden kanssa työskentely alkaa sitten huhtikuun puolivälissä, kun Venus suoristaa kurssin ja alkaa lipua eteenpäin Kalojen 26 asteesta. Nyt tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.

Se, että Venus perääntyy kohtaan, jossa Khiron majailee tällä hetkellä, antaa meille hyvän käsityksen siitä, miten syvistä, tärkeistä ja mahdollisesti myös kipeistä asioista on kysymys. Venuksen perääntymisen päätekohta on hetkenä, jolloin Aurinko on yhtymässä Uranukseen Oinaassa ja Venus yhtymässä Khironiin Kaloissa ja nämä kaksi neliössä Saturnukseen. Kaikki eväät muutokseen (jopa nopeaan ja räjähtävään sellaiseen) on olemassa, mutta samalla pintaan saattaa pöllähtää Saturnuksen neliön myötä rajoitteita, esteitä, pelkoja, syyllisyyttä ja ahdistusta. Huomatkaa, että planeettasymbolit eivät tuo kenenkään elämään mitään eivätkä aikaansaa minkäänlaisia tunteita tai tilanteita. Jos tuo Venus/Khiron neliö Saturnus tuntuu tukalalta, niin esiin on vain tulossa jotain, mikä on jo valmiiksi ollut sisällä odottamassa nähdyksi tulemista ja vapauttamista.


Ihminen on kuin appelsiini, puristettaessa esiin tulee se, mitä on kätketty sisimpään.


Vanhan viisaan sanonnan mukaan ihminen on kuin appelsiini, paineessa purskahtaa esiin se mikä on jo sen sisällä. Jos sisällä on surua tai ahdistusta, puristuksessa se tulee ulos. Jos sisällä on pakkautunutta kiukkua ja vihaa, paineen alla ulos roiskuu juuri sitä samaa. On aina suunta eteenpäin nähdä se, mikä on. Vasta sitten kun näemme mitä sisällämme on, pystymme tekemään tarvittavia oikeita muutoksia elämämme suhteen.

Tuo appelsiinivertaus sopii muuten kuvaamaan myös ihmissuhteita. Kun suhde joutuu kriisiin, esiin tulee se mitä suhde pitää sisällään. Suurin osa niin henkilökohtaisista kuin ihmissuhteisiin liittyvistä ongelmistamme johtuu siitä, että emme halua nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat, mikä on syynä siihen, että tällaisten paranemisprosessien aikana joudumme kohtaamaan jotain mikä saattaa tuntua epämiellyttävältä. Jos olisimme olleet valmiit olemaan täysin rehellisiä ja avoimia koko ajan ja kohdanneet asiat sellaisena kuin ne ovat silloin kun ne olivat ajankohtaisina, nämä Venuksen perääntymisjaksot eivät tietenkään nostaisi esiin mitään yllätyksiä maton alta.

Mutta kuten sanottu, kaikki mitä nyt tapahtuu tai on tapahtumassa on omaksi parhaaksemme ja vie meitä eteenpäin. Rohkealla asenteella valoa päin, ja jotain aivan ihanaa uutta voi alkaa. Tämä uusien aloitusten aika on omiaan tuomaan elämään uuden rakkauden, uuden tavan ansaita rahaa, uuden iloa ja hyvää oloa tuovan muutoksen ulkonäössä tai jotain muuta viehättävää. Nyt on Venuksen syntymäpäivä, ja jos annat hänelle lahjaksi vilpittömän halusi nähdä totuuden sisäisestä Venuksestasi ja lupauksen toteuttaa tätä Afrodite-arkkityyppiä niin arvostavasti ja rakastavasti kuin osaat, niin Venus antaa sinulle lahjaksi jotain kaunista ja ihanaa, joka lisää entisestään mielihyvää ja rakkautta elämässäsi.

 

 

 

P.S. Olen aiemminkin kirjoittanut perääntyvästä Venuksesta, ja jos haluat tutustua näihin artikkeleihin, jotka ovat edelleen ja erityisesti nyt kovin ajankohtaisia, niin kurkkaa näitä: Sydän särkyy, Venus perääntyy ja Perääntyvä Venus.

Minulla on sinulle lahja! (+ohjeita energiatransmissioon)

Olen harmitellut sitä, että blogi päivittyy niin harvakseltaa, enkä ole tajunnut, että kirjoitan pitkät pätkät blogikelpoista materiaalia Instagramissa, yleensä useamman kerran viikossa. Tästä viisastuneena ajattelin, että miksipä en koettaisi postailla siellä julkaisemiani juttuja myös täällä blogissa.

Instagramista puheen ollen, minulla on siellä useampikin tili, joista yhdessä (kirsihallaseppala) julkaisen ainoastaan itse ottamiani kuvia ja kirjoittelen pitkät pätkät tunnelmia ja kuulumisia englanniksi, toisessa (awarenessastrology) kirjoitan ajan energioista, astrologiasta ja sen sellaisesta suomeksi. Ja se kolmas on oma kissapäiväkirjani, jossa ihan omaksi ilokseni päivittelen rakkaiden kissojeni Miltonin ja Marvelin kuvia ja kuulumisia (miltonandmarvel).

Joka on seuraillut Facebookissa tapahtuvaa toimintaani, on varmaan huomannut, että tällä viikolla oli jaossa ilmainen tulkinta ja energiatransmissio. Valitsin eilen illalla sivuni tykkääjien joukosta henkilön, jonka kanssa tulkinnan ajankohtakin on jo ehditty sopia (ihanaa!) MUTTA ilmainen energiatransmissio on lahjani kaikille, jotka sitä haluavat. Myös kaikille teille, jotka ette ole Facebookissa. Jos haluat osallistua tänä iltana 25.3.2017 klo 21 tapahtuvaan energianvälitykseen, laita siitä kommentti tämän kirjoituksen yhteyteen tai sähköposti minulle, jos kommentointi ujostuttaa. Kaikki, jotka ovat ilmoittaneet asiasta Facebook-sivullani, ovat myös mukana.

Pieni ohje illan transmissiota varten:

  1. Asetu noin 20:55 johonkin rauhalliseen tilaan, missä voit istua tai maata rentoutuneesti ja ilman häiriötekijöitä.
  2. Hengitä rauhallisesti ja näe/koe sydämesi kohdalla kultainen valopallo, josta suloisesti leviää kultaista, lämmintä valoa hiljalleen kaikkialle kehoosi ja kehosi ympärille.
  3. Jos toivot energiatransmissiosta apua johonkin tiettyyn vaivaan tai asiaan, kuvittele itseäsi tilanteessa, jossa toiveesi on jo toteutunut. Näe itsesi terveenä tai vapaana siitä ongelmasta, johon toivot muutosta.
  4. Tunne ilo ja kiitollisuus siitä, että olet nyt täysin vapaa siitä vaivasta.

Mitä suurempaa iloa ja kiitollisuutta pystyt tuntemaan ja mitä todellisemman kokemuksen pystyt kehoosi ja mieleesi saamaan siitä, että vaivaa ei enää ole, sitä suurempi mahdollisuus energiatransmissiolla on toimia toiveesi mukaan.

Mikäli tuo ajankohta tänä iltana klo 21 on sinulle hankala, etkä pysty olemaan yksin tai rauhallisessa rentoutuneessa tilassa, voit silti mielessäsi ottaa pienen hetken – vaikka vain puoli minuuttia – ja olla mukana transmissiossa. Tämä on lahja, jonka jokainen joka virittyy vastaanottamaan saa itselleen. Et voi pilata tapahtumaa tai epäonnistua vastaanottamisessa. Luota siihen, että kaikki tapahtuu täydellisesti sinun parhaaksesi ja olet turvassa ja rakastettu. Maailmankaikkeus haluaa auttaa sinua, ja on kaikkien etu että olet mahdollisimman onnellinen, hyvinvoiva ja tyytyväinen. ♡

Menneiden elämien ohjelmoinnit -workshop

Matka menneisiin elämiisi / Past Life Recall

Työskennellessäni asiakkaiden kanssa vastaanotollani useimpien kohdalla esiin nousee tiettyjä menneistä kokemuksista peräisin olevia ohjelmointeja, asenteita ja uskomuksia, jotka vaikuttavat elämäämme. Nämä yleensä pelkoon pohjautuvat osittain tai kokonaan tiedostamattomat käsikirjoitukset luovat tilanteita, joilla on taipumus toistua ja estää meitä elämästä sellaista elämää kuin haluaisimme.

Tällä kurssilla haluan antaa osallistujille mahdollisuuden päästä kurkistamaan näihin omiin sisäisiin koodeihin, jotta niistä olisi mahdollista vapautua. Kun näemme mitä ja miksi, alkavat ohjelmoinnit välittömästi purkautua ja elämän ohjaaminen uuteen suuntaan on vihdoinkin mahdollista.

Käymme kurssilla läpi sielunsuunnitelmaa, karmallisia kuvioita sekä yleisesti menneisiin elämiin ja sieltä peräisin oleviin ihmissuhteisiin, pelkoihin, sopimuksiin, uskomuksiin yms. liittyviä seikkoja. Tämän lisäksi kartoitamme jokaisen osallistujan keskeisimpiä karmallisia koodeja ja menneistä elämistä peräisin olevia elämää ohjaavia toimintamalleja. Kurssin sisältöön kuuluu luovia ja toiminnallisia menetelmiä, kuin myös teoreettista sisältöä. Kurssin ehkä tärkein ulottuvuus on kuitenkin sen aikana (ja jo ennen kurssin alkua) tapahtuva energiatyöskentely, joka auttaa jokaista osallistujaa omassa tietoisuuden laajenemisen ja karmasta vapautumisen prosessissa.

Annan kurssilaisten käyttöön koko ammattitaitoni voimavarakeskeisenä terapeuttina, astrologina ja intuitiivisena näkijänä. Osa kurssin sisällöstä on osallistujien sielunsuunnitelman lukemista ja kanavointia. Pääpaino on kuitenkin siinä, että osallistuja itse näkee ja kokee, avautuu korkeammille taajuuksille ja näin vanhasta painolastista vapautumisen prosessi on mahdollista. Kurssi on ilmapiiriltään turvallinen, lämminhenkinen ja intiimi, jonka vuoksi pidän osallistujamäärän hyvin pienenä. Työskentelen kurssille ilmoittautuneiden kanssa energiatasolla jo paljon ennen kurssin alkua, siksi sitoutuminen kurssille osallistumiseen on erityisen tärkeää.

Järjestäjä: Kirsi Halla-Seppälä
Missä: Kruunuvuorenkatu 1, 00160 Helsinki (porttikoodi: 4733)
Milloin: 2.4.2017 klo 11 – 17
Mitä: Syväsukellus menneistä elämistäsi peräisin oleviin ohjelmointeihin, asenteisiin ja uskomuksiin, sekä työkaluja niiden purkamiseen
Maksu: Osta pääsylippu (135€ ) tilaisuuteen nettikaupasta

Ilmoittautuminen: Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua erikseen, pääsylipun ostaminen riittää
Peruutukset: Mikäli et pääsekään osallistumaan, ilmoita asiasta pikimmiten (yhteys@kirsihallaseppala.fi). Voit halutessasi antaa tai myydä oman kurssipaikkasi jollekin toiselle henkilölle. 20.3. jälkeen tapahtuneista peruutuksista peritään 45€ varausmaksu, ja mikäli peruutus tulee myöhemmin kuin 48h ennen tapahtuman alkua, suoritettua osallistumismaksua ei palauteta. Lunastetun pääsylipun hinta palautetaan kokonaisuudessaan siinä tapauksessa, että tilaisuus peruuntuu järjestäjän toimesta

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan tälle matkalle menneisiin elämiisi juuri sellaisena kuin olet, juuri niissä tunnelmissa missä olet. Ota mukaan muistiinpanovälineet, vesipullo, villasukat ja mukavat vaatteet joissa on helppo rentoutua. Voit myös halutessasi ottaa mukaan makuualustan tai joogamaton, tyynyn ja peiton. Koetaan ihanan ihmeellinen kurssipäivä yhdessä. ♥

Astrologiaa arkistoista

Kuka muistaa vielä blogini Astrologia ja arkkityypit? Pidin sitä auki monta vuotta, vaikka olen kirjoittanutkin jo pitkään tässä toisessa osoitteessa. Joku aika sitten blogi sulkeutui, eikä sen runsaaseen astrologisia aiheita käsittelevään arkistoon ole enää pääsyä. Ajattelin että kuka niitä kaipaa. Sitten eräänä iltana tyttäreni pyrähti luokseni kuin hätää kärsimässä: ”Äiti, missä se sun Khiron -artikkeli on? Miksei sinne sun blogiin enää pääse?” Tästä havahtuneena vietin kuumeisen (kirjaimellisesti) illan siirtäen muutamia vanhoja artikkeleitani kotisivujeni blogiin.

Mikäs sen sopivampaa näin perääntyvän Venuksen aikaan, kuin löytää jotain menneisyyteen unohtunutta, mutta ehkä yhä vielä arvokasta. Astrologiasta kiinnostuneille ja erityisesti asiaa opiskeleville suosittelen kahlaamaan läpi blogini astrologia kategoriaa, jokunen videokin siellä on. Paljon asiaa transiiteista, ajan laadun tulkitsemisesta, onnenpisteestä, Khironista, kvinkunsseista, jumalansormesta, kuunsolmuista ja vähän perääntyvistä planeetoistakin.

http://kirsihallaseppala.fi/category/astrologia/

Jos selaaminen tuntuu hankalalta ja haluat täsmäiskuna löytää jonkin tietyn artikkelin, niin tässä lista näistä tällä hetkellä blogista löytyvistä astrologiaa käsittelevistä kirjoituksista vanhimmasta uusimpaan.

Blogista löytyy myös astrologiaa käsittelevä sivu, jossa esittelen lyhyesti omaa astrologiakäsitystäni sekä astrologisia palveluitani: http://kirsihallaseppala.fi/astrologia/

*

Vaikka artikkelit ovat jo vuosia vanhoja ja visuaaliselta ulkoasultaan paikoitellen suorastaan noloja, niin toivottavasti löysit sieltä jotain kiinnostavaa ja mahdollisesti uusia ajatuksia herättävää. Nyt on minun aika alkaa kirjoittaa uusin energioin ja päivittyneestä tietoisuudesta käsin aivan uutta materiaalia blogiin, pysyhän kartalla.

Koriste tai taikakalu, sinä päätät

Terveisiä Lontoosta, vaikka olenkin jo palannut kotiin potemaan reilut 5kk kestänyttä on-off kuumeilua ja flunssaa. Mikään ei harmita niin paljon, kuin joutua siirtämään asiakastapaamisia, mutta sanoisin että aika hyvin pelattu, kun tänä aikana olen joutunut tekemään sen vain kaksi kertaa.

Lontoossa käydessä tulee aina vierailtua suosikkikaupassani nimeltään ”Astrology Shop”. Kun astuu sisään sen kauniin sinisestä ovesta, saapuu juuri sellaiseen suitsukkeen tuoksuiseen, unisieppareita, kristalleja, tarot-kortteja ja hörhökirjallisuutta täynnä olevaan maailmaan, jollaisessa tunsin olevani kotonani reilut 20 vuotta sitten. Tehtyäni pitkän kierroksen zeniläisittäin yksinkertaisemmassa, pelkistetymmässä, tieteellisemmässä ja rationaalisemmassa maailmassa, olen alkanut hiljalleen palata vanhojen ihastuksieni pariin (Venus perääntyy, hihi). Nyt ei enää tee tiukkaakaan kantaa taskussa kirjavia kiviä ja ihastella sateenkaaren väristä yksisarviskeijuenkelijumalatar-korttipakkaa tai polttaa 70-luvun hipiltä tuoksuvaa suitsuketta. Näillä asioilla on nimittäin tasan se merkitys, jonka itse niille annamme, emmekä tarvitse kenenkään toisen antamia merkityksiä pilaamaan iloa, jota jostakin kauniista tai hassusta tai ihanasta tai jännittävän kiinnostavasta voimme saada.

Kun olen matkoilla, käyn aina paikallisissa luontaistuotekaupoissa ja kirjakaupoissa. Vaikka olisi kuinka eksyksissä ja koti-ikävissään, ne palauttavat turvallisuuden tunteen ja kodikkaan olon. Vietin aikoinaan (silloin 20 vuotta sitten) hurjan paljon aikaa Helsinkiläisessä legendaarisessa Era Nova -kirjakaupassa, ja jokin tuossa Lontoon Astrology Shopissa etäisesti muistuttaa minua siitä. Siellä käyminen on siis kuin pieni aikamatka menneisyyteen, ja samalla voi tarkistaa onko kirjahyllyssä tarjolla jotain uutta, innostavaa ja tasokasta luettavaa. Tällä kertaa mukaan lähti vain muutama kaunis ja hoitava kivi. Kuvissa näkyvät lumihiutaleobsidiaani, apatiitti, seepramarmori ja suosikkini, ihana puuakaatti. Kaikki nämä suloisen maadoittavia ja vahvistavia kiviolentoja, jotka tällä hetkellä majailevat työhuoneellani luoden siellä rauhoittavan turvallisia ja luontoyhteyttä vahvistavia energioitaan ympärilleen. Tai ainakin ovat tosi kauniita jos ei muuta. Koriste tai taikakalu, sinä päätät.

Virityin kiviin yksitellen, ja tässä omat havaintoni ja tulkintani niiden energioista.

Lumihiutaleobsidiaani

Auttaa hälventämään pelkoja, avaamaan tunnelukkoja ja emotionaalisia tukkeutumia. Apuna suunnitelmien toteuttamisessa ja materialisoimisessa. Puhdistava ja maadoittava.

Sininen apatiitti

Manifestaation kivi. Vahvistaa itsenäisyyttä, päämäärätietoisuutta ja motivaatiota. Hoitaa sydäntä ja syventää meditaatiota. Auttaa yhdistämään intuition ja rationaalisen mielen.

Seepramarmori

Maadoittava ja vahvistava kivi, joka lisää realiteettien tajua, järjestelmällisyyttä ja kehotietoisuutta. Auttaa pysymään kiinni konkretiassa, hoitamaan käytännön asiat ja nauttimaan elämän fyysisistä ja materiaalisista puolista.

Puuakaatti

Vahva metsäenergia, syventää yhteyttä luontoon ja tuo rauhaa, vakautta ja tasapainoa kiireiseen mieleen. Lisää optimismia, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Hyvä kivi hermostuneelle ja kierroksilla käyvälle henkilölle.

*

Toivottavasti näistä matkatunnelmista ja kivienergioiden tulkinnoista oli iloa sinulle. Muistathan, että voit aina jättää ajatuksiasi ja toiveita siitä, mitä haluaisit blogistani lukea, tuonne kommenttiosioon. Kirjoitusvimma on niin kova, että luulen blogin päivittyvän aiempaa tiheämpään tahtiin.

 

Voi mikset sä tullutkaan?

On työilta vastaanotollani. Olen tullut sinne hyvissä ajoin kanavoimaan tilaan oikeaa energiaa ja virittymään tuleviin asiakkaisiin. Kynttilät palavat, rauhallinen musiikki soi taustalla, ilmassa on hento patsulin ja ylang ylangin tuoksu. Kymmenen minuuttia asiakkaan saapumiseen, ja olen yhtäaikaa innoissani ja myös vähän jännittynyt. Jokaisen asiakkaan kohtaaminen on ainutlaatuinen tapahtuma, kuin vuorovaikutteinen tilataideteos, jossa lähes poikkeuksetta tapahtuu jotain kaunista ja ihmeellistä, jota ei voi sanoin tavoittaa. Olen syvässä meditatiivisessa tilassa, mutta samanaikaisesti valppaana tietoisuuden kentässä, kanavat auki sille verbaaliselle ilotulitukselle, jonka muodossa tulkinnat usein tulevat. Kello on viisi yli. Vedän itseäni tietoisesti enemmän takaisin päivätajunnan piiriin ja alan kurkkia ikkunoista näkyykö asiakasta jossain pihalla. Ei näy. Odottelen vielä tovin. Kello on viisitoista yli. Tartun puhelimeen ja alan laittaa tekstiviestiä. Kenties jotain on sattunut, ehkä hän on eksynyt tai liikenteessä on tullut jotain yllättävää eteen. 

*

Olen vuosien saatossa tottunut siihen, että asiakkaani ovat vastuuntuntoisia aikuisia, pitävät huolen sovituista asioista, tulevat ajallaan, maksavat tekemästäni työstä ja yllättävien muutosten edessä peruvat varaamansa ajan riittävän ajoissa, että ehdin saada toisen asiakkaan heiltä vapautuneelle asiakaspaikalle. Tunnen valtavan suurta arvostusta ja lämpöä asiakkaitani kohtaan, ja osoitan tämän sillä, että olen myös heidän luottamuksensa arvoinen. Olen paikalla sovitusti ja hyvissä ajoin, valmistautuneena ja täysin paneutuneena heidän asiaansa. Vastaanottotilanteessa olen 100% läsnä ja pyrin kohtaamaan asiakkaan syvästi henkilökohtaisella tasolla ja täyttämään kokonaisvaltaisesti heidän tarpeensa ja odotuksensa työni suhteen.

Annan työssäni kaikkeni ja rakastan sitä. Haluan sydämeni pohjasta auttaa, olla oikeasti hyödyksi, haluan puhua asioista jotka ovat asiakkaalle merkityksellisiä ja ajankohtaisia, ja puhun niistä suoraan, rehellisesti, ytimekkäästi ja käytännönläheisesti. Jotta tämä olisi mahdollista, olen kouluttanut itseäni ja maksanut koulutuksistani useita kymmeniä tuhansia euroja. Olen perustanut yrityksen, hankkinyt työhuoneen, rakentanut toimintaani vuosia, maksanut veroja ja ylittänyt mukavuuskynnykseni aina uudestaan ja uudestaan kun kyseessä on ollut kirjanpitoon, laskutukseen tai markkinointiin liittyviä asioita. Pienyrittäjänä tuntuu usein, että on yhtäaikaa monta eri työtä ja koko ajan töissä, mutta rahaa tulee vähemmän kuin normaalia keskivertopalkkaa saava ihminen ansaitsee.


Annan työssäni kaikkeni ja rakastan sitä.


Ja nyt päästään siihen miksi kirjoitin tämän tekstin. Olen hämmentynyt, ihmeissäni ja vähän surullinen. Se alkoi jo viime syksynä. Olin pitänyt itsestäänselvyytenä, että sovitut asiat pitävät ja kukaan ei jätä tulematta jos aika on varattuna. Olin kovin yllättynyt, kun syksyllä alkoi ilmaantua tilanteita, joissa joku ei tullutkaan. Joku ilmoitti aamulla ettei tule, joku vasta kaksi tuntia ennen tapaamistamme. Tänä vuonna olen ollut vasta reilun kuukauden töissä, ja yllättäviä ajan perumisia, perumattomia poisjääntejä ja muita minusta riippumattomia kimurantteja tilanteita on ollut nyt niin paljon, että on ollut pakko alkaa harkita työnkuvaa uudestaan.

Yleisenä käytäntönähän on ollut, että varattu aika maksetaan tilille ennakkoon niin, että se näkyy tililläni viimeistään 3 päivää ennen tapaamista. Mikäli varattua aikaa ei peruta ajoissa (24h) tai se jätetään kokonaan perumatta, maksua ei palauteta. Mutta nyt löydän itseni tilanteesta, jossa maksua ei ole suoritettu, varattuja aikoja ei ole peruttu ja istun tunti toisensa jälkeen vastaanotolla ihmettelemässä mitenköhän tämänkin tilanteen hoitaisi lempeästi ja ymmärtäväisesti, mutta niin että kuukausituloistani ei katoa kolmasosaa, ja on epävarmaa millä maksan seuraavan kuun vuokran.


Olin pitänyt itsestäänselvyytenä, että sovitut asiat pitävät ja kukaan ei jätä tulematta jos aika on varattuna.


Koska työni luonne on niin erityistä ja asiakastapaamiset kaikessa ihanuudessaan myös vaativia, minulla ei ole kovin montaa asiakaspaikkaa tarjolla viikossa. Olen mitoittanut työt niin, että saan juuri kuukausittaiset menot hoidettua, mutta ylimääräistä ei jää. Kun tästä yllättäen katoaa iso summa siihen, että varatut asiakaspaikat jäävät käyttämättä (samaan aikaan monet jonottavat vapaata aikaa viikkoja, jopa kuukausia), on pakko ryhtyä miettimään mitä voisi tehdä toisin. Ymmärrän erinomaisen hyvin sitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista; auto menee rikki, bussi ajaa kolarin, lapsi sairastuu, kissa kuolee, kalenteri häviää, puhelimesta loppuu akku ja sähköpostit menevät roskapostikansioon. Mutta kun nämä sattumukset johtavat siihen, että istun yksin vastaanotolla odottamassa ja ihmettelemässä, samalla kun moni odottaa malttamattomana milloin ajanvarauskalenteristani löytyisi vapaita aikoja, niin tilanne edellyttää korjaavia toimenpiteitä.

Kotisivuilleni on lähiaikoina tulossa muutoksia. Tähän asti palvelu on varattu ajanvarauskalenterini kautta ja maksu on suoritettu tilille asiakkaan omantunnon mukaan. Nyt käytäntöön tulee sellainen uudistus, että vastaanottoajat ja pääsyliput tilaisuuksiin ostetaan jo heti varauksen yhteydessä suoraan nettikaupasta. Koska tämän toteuttaminen tuo melkoisesti lisäkustannuksia, kattaakseni edes pienen osan niistä joudun tekemään kaikkiin voimassa oleviin hintoihin 5€ korotuksen.

En ollut tällaista suunnitellut enkä toivonut, mutta jotta voisin jatkossakin tarjota teille palveluitani, tähän suuntaan on nyt kuljettava. Ja kun kuuntelen intuitiotani uskon, että se tuo vielä mukanaan paljon uutta ja innostavaa. Kun energiani ei ole sitoutunut tasapainoilemaan yritystoiminnan kannattavuuden kanssa siksi, että joku on unohtanut maksaa ja tulla varaamaansa tapaamiseen, voin suunnata kaiken luomisvoimani palvelujeni ja uusien kurssien kehittämiseen, sekä esimerkiksi astrologiaa, elämäntaitoa ja henkistä kasvua käsittelevien blogiartikkelien kirjoittamiseen.