Kuunvaiheet ja progressiivinen Kuu

Progressiivinen Kuu, kuunvaiheet ja progressiiviset kuunvaiheet ovat nyt olleet kovasti esillä Astro-TV:n myötä. Nämä termit tuntuvat kuitenkin aiheuttavan monelle päänvaivaa. Erityisesti kuunvaiheisiin liittyvät käsitteet tuntuvat monimutkaisilta ja menevät helposti sekaisin. Olen saanut useita kysymyksiä aiheesta, sekä toiveita selventää näitä käsitteitä.

Syntymäkartan Kuu eli kuumerkki (pysyvä)

Jokaisen syntymäkartalla Kuu on jossakin eläinradan merkissä, joka voi olla ihan mikä tahansa tähtimerkki riippumatta siitä, mikä ”horoskooppina” eli aurinkomerkkinä on. Esimerkiksi 15.10.1953 syntyneellä henkilöllä aurinkomerkki on Vaaka, mutta Kuu on Kauriissa. Kuumerkkinä on siis Kauris. Tämä on ja pysyy tämän henkilön omana henkilökohtaisena kuumerkkinä koko elämän ajan. Kuumerkki kertoo mm. henkilön tavasta ilmaista tunteita, reagoida, kokea turvallisuutta ja läheisyyttä, ravita ja hoivata itseään ja muita.

Progressiivinen Kuu (muuttuu 2,5 vuoden välein)

Progressio on astrologinen tekniikka, jolla syntymäkartan tekijöitä edistetään vuodessa yhden päivä verran. Koska Kuu viipyy 2,5 vrk yhdessä eläinradan merkissä, progressiivista tekniikkaa käyttäen Kuulta menee 2,5 vuotta yhden merkin läpikäymiseen. Näin ollen olemme noin 30-vuotiaina kokeneet progressiivisen Kuun kaikki merkkisijainnit. Esimerkiksi tällä 15.10.1953 syntyneellä esimerkkihenkilöllämme, jonka syntymäkartan Kuu on Kauriissa, progressiivinen Kuu olisi tällä hetkellä Vesimiehessä. Progressiivinen Kuu vaihtaa siis merkkiä aina 2,5 vuoden välein.

Kuunvaihe syntymäkartalla (pysyvä)

Kuunvaihe on sama kuin Auringon ja Kuun välinen suhde syntymäkartalla. Jos Aurinko ja Kuu ovat samassa merkissä (ja Kuu on Auringon edellä), kyseessä on uusikuu. Jos Aurinko ja Kuu ovat vastamerkeissä, kyseessä on täysikuu jne. Eli kun lapsi syntyy täydenkuun aikaan, hänen kuunvaiheensa on täysikuu. Yksinkertaista, eikö totta?

Samoin kuin syntymäkartan kuumerkki, myös syntymäkartan kuunvaihe on pysyvä. Se ei vaihdu eikä muutu. Esimerkkihenkilömme syntymäkartan Kuu on Kauriissa, mutta Aurinko on Vaa’assa. Koska Vaaka on eläinradan merkkijärjestyksessä kolme merkkiä ennen Kaurista (Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris…) ja jokainen merkki on 30 astetta, on Kuu siis 90 astetta edellä Aurinkoa. Syntymäkartan kuunvaiheena on siis ensimmäinen neljännes eli Rapu-kuunvaihe.

Kuunvaiheita voidaan jakaa erilaisilla järjestelmillä eri luokkiin. Karkea jako on 4 eri vaihetta, eli uusikuu, kasvava puolikuu, täysikuu ja vähenevä puolikuu. Yleisesti käytetty jaottelu on 8 kuunvaihetta, jossa vaiheet ovat uusikuu, kasvava sirppi, kasvava puolikuu, kasvukuu tai hullukuu, täysikuu, siemenkuu, vähenevä puolikuu ja vanhakuu. Kaikkein selkein ja helpoimmin tulkittava keino on jakaa kuunvaiheet aurinkomerkkien mukaan 12:een vaiheeseen, jolloin uusikuu vastaa Oinaan merkkiä, kasvava puolikuu Ravun merkkiä, täysikuu Vaa’an merkkiä ja vähenevä puolikuu Kauriin merkkiä.

Kuumerkillä ei ole siis mitään tekemistä kuunvaiheen kanssa. Kuunvaihe on Kuun ja Auringon välinen suhde, joten kuunvaihe määräytyy sen mukaan, millainen suhde Kuumerkillä ja Aurinkomerkillä on toisiinsa.

Progressiivinen kuunvaihe (muuttuu vuosien myötä)

Kuten progressiivinen Kuukin, myös progressiivinen eli edistetty kuunvaihe muuttuu koko ajan elämän myötä. Koska edistetty Aurinko liikkuu kartalla vain noin asteen vuodessa, ja edistetty Kuu noin 13 astetta vuodessa, Kuun ja Auringon suhde muuttuu progressiivisella kartalla. 15.10.1953 syntyneellä esimerkkihenkilöllämme syntymäkartan Kuu oli Kauriissa (pysyvä), ja progressiivinen Kuu tällä hetkellä Vesimiehessä. Syntymäkartan kuunvaihe (pysyvä) on kasvava puolikuu eli Rapu-kuunvaihe, mutta tällä hetkellä progressiivinen kuunvaihe on kasvava sirppikuu, koska progressiivinen uusikuu eli Oinas-kuunvaihe hänellä oli syksyllä 2005.

Vielä asiaa selkeyttääkseni lisään tähän yksinkertaisemman ja tiivistetyn vastaukseni minulle aiheesta esitettyihin kysymyksiin.

kysymys

Mm. kuunvaiheiden ja progressiivisen kuun käsittely on mielenkiintoista. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, miten syntymäkartalta näkyy kuun vaihe. Onko niin, että jos kuu on esim. Ravussa, on kysymyksessä ensimmäinen neljännes Auringon ja Kuun suhteessa eli Kuu on edistynyt Auringosta (uudesta Kuusta, jolloin Aurinko ja Kuu yhtyvät ja kuuta ei näy) 90 astetta. Eli voidaanko syntymäkartalta nähdä Kuun vaihe siitä, missä merkissä se on?

vastaus

Kuunvaihetta ei voi nähdä Kuun merkkisijainnista, koska kuunvaihe on Auringon ja Kuun välinen suhde. Se siis näkyy siitä kuinka monen asteen päässä nämä kaksi tekijää ovat toisistaan ja kumpi niistä on edellä ja kumpi takana. Jos esimerkiksi heinäkuun alussa Kuu on Ravussa, on kyseessä uusikuu, eli Oinas-vaihe, eikä suinkaan Rapu-vaihe, koska silloin myös Aurinko on Ravussa.

kysymys

Yhä vaan takkuaa nuo Kuujutut. Johanna puhui (Astro-TV:ssä) Progressiivisesta kuusta. No asiat tuntuivat selviltä, sitten Johanna sanoi soittajalle ”Sinulla on Kuu Ravussa ja kuunvaihe Jouskarissa.”

Miten syntymäkartalla voi olla kuunvaihe, siis Kuun asento Aurinkoon (täysikuu, sirppi jne), eri kuin se missä merkissä Kuu on ollut syntymähetkellä?

vastaus

Kuunvaihe on siis Kuun ja Auringon välinen suhde. Koska Aurinko vaihtaa merkkiä kuukauden välein ja Kuu 2,5 vuorokauden välein, ei Kuun merkkisijainnilla ole mitään tekemistä kuunvaiheen kanssa. Esimerkiksi kesäkuussa, kun Aurinko on Kaksosissa ja Kuu saapuu Kaksosiin, on uusikuu, eli kuunvaiheena Oinas-vaihe. Joulukuussa kun Aurinko on Jousimiehessä, ja jossain vaiheessa joulukuuta kun Kuu on Kaksosissa, onkin täysikuu, Aurinko ja Kuu ovat vastapäätä toisiaan, ja kuunvaiheena on Vaaka-vaihe. Molemmissa tapauksissa kuumerkkinä on Kaksoset, mutta kuunvaihe on eri.

Artikkelin kuva: Digital Illustration of the Phases of the Moon © William Radcliffe/Science Faction/Corbis

(Kat)astrologiaa Halloweeniin!

Halloweenin iloksi ajattelin käsitellä hieman (kat)astro(fi)logiaa, joten tässä teille kompakti paketti yleistä ohjeistusta tämän näppärän mielenpahoittamis…toisentuntemusmenetelmän harjoittamiseen.

Muista että horrorskooppi on kohtalo. On olemassa hyviä ja huonoja karttoja. Jos olet saanut huonon kartan, mitään ei ole tehtävissä. Ikävällä sukulaisellasi ja sillä hankalalla työtoverilla on myös huonot kartat. Velvollisuutesi on kertoa heille niistä (pyytämättä) niin paljon kuin ikinä vain pystyt ja jaksat. Mieluiten mahdollisimman monen ihmisen kuullen.

Ystävälläsi on todennäköisesti hyvä kartta. Kadehdi sitä. Puolisollasi on suhteenne laadusta riippuen joko hyvä tai huono kartta. Kummassakin tapauksessa kannattaa riidan tullen kertoa kartan huonoista puolista. Muistuta mahdollisimman usein, ja erityisesti ajankohtaisissa ristiriitatilanteissa, kuinka hänen karttansa todistaa sinun olevan oikeassa hänen vikojensa suhteen, ja kaikki ongelmanne ovat hänen syytään. Käyttökelpoisia tulkintaesimerkkejä: Pluto neliö Aurinko = dominoiva tyranni, Saturnus yhtymä Mars = kontrollifriikki, Venus askendentilla = nössö mielistelijä.

Ymmärrä, että sinun ongelmasi eivät ole sinun vastuullasi. Kaikki on horrorskooppisi syytä. Jos olet aina kiukkuinen ja rikot astioita suuttuessasi, syynä on Marsin ja Kuun neliö kartallasi, etkä sinä voi sille mitään.

Astrologinen tieto on valtaa. Anna läheistesi ymmärtää, että tunnet heidät (erityisesti heidän heikkoutensa) paremmin kuin he itse. Vihjaa myös, että ”tiedän mitä teet ensi kesänä…” Lipsauttele ennustuksia arkipäiväisten keskustelujen lomaan. Hyvä esimerkki keskustelusta ystävän kanssa: ”Mitä jos varaisimme ensi kesäksi matkan jonnekin etelään puolisoidemme kanssa – ai niin, tehän eroatte keväällä – no täytyy pyytää joku toinen pariskunta.”

Onnea kaikille katastrologian harjoittajille. Sitä tarvitaan.

HAUSKAA HALLOWEENIA!!!

Tämän artikkelin kuvat ovat iki-ihanasta “Suuri noitatieto” -kirjasta, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Malcolm Bird.

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Chiron, haavoittunut parantaja

Vuosi sitten syyskuussa (26.9.2009) puhuin tunnin mittaisessa Astro-TV -lähetyksessä ensimmäistä kertaa Chironista. Mutta koska ohjelma ei ole enää nähtävissä katsomossa, ja koska aihetta on toivottu paljon, käsittelin sitä uudestaan perjantaina Astro-TV -lähetyksessä (klikkaa tästä ja katso 12.11.10 tullut lähetys katsomosta), sekä täällä blogissa.

Chiron (tai Kheiron) on kiinnostava pieni kiertolainen astrologisella tähtitaivaalla, ja sen symboliikka on syvästi koskettavaa. Chironilla ei ole omaa tähtimerkkiä niin kuin astrologisilla planeetoilla, mutta se liitetään useimmiten Jousimiehen merkkiin (opettaminen, viisaus, filosofiat, totuuden etsiminen, laaja-alainen ymmärrys), ja siitä on löydettävissä myös Neitsyen (parantaminen, terveys, tieto, auttaminen) tematiikkaan liittyviä piirteitä.

Chironin mytologiaa

Alkuperältään Chiron juontaa juurensa kreikan mytologiaan, jossa hän oli oppinut, viisas ja myötätuntoinen kentauri. Hän sai taistelussa myrkkynuolen reiteensä ja kärsi suunnattomia tuskia pystymättä parantamaan itseään, vaikka oli arvostettu opettaja, parantaja ja astrologi. Kärsimyksen myötä hän saavutti syvällistä ymmärrystä ja myötätuntoa, jota hän käytti auttaessaan ja opettaessaan muita. Ja vaikka Chiron oli Kronos -jumalan poikana kuolematon, luopui hän siitä myöhemmin ihmiskunnan hyväksi.

Chiron, avain korkeampaan tietoisuuteen

Chironin symbolina käytetää hieman avaimen näköistä merkkiä, joka viittaa tietoon ja ymmärrykseen. Henki (ympyrä) kannattelee särkynyttä materiaa (puolikas risti). Syntymäkartalla Chironin asema kertoo kipupisteistä ja mahdollisista traumoista, mutta myös parantavista voimista, syvemmästä ymmärryksestä ja tietoisuudesta. Voimakas Chiron kartalla viittaa myös usein siihen, että henkilö on tavalla tai toisella tekemisissä haavojen, haavoitettujen, vammaisten tai apua tarvitsevien kanssa.

Chironin viisaus ja opetukset

Chiron ohjaa meitä kohti syvempää tietoa, joka saavutetaan hiljentymällä, kääntymällä sisäänpäin ja olemalla kontaktissa omaan sisimpään. Chiron suuntaa huomiomme ihmisen ja luonnon omiin rytmeihin, sanattomaan viisauteen ja parantaviin voimiin. Chiron tieto on läsnäolevaa ja intuitiivistä, sitä ei voi oppia kirjoista, eikä sitä voi käsitellä älyllisesti mielen avulla. Chironin parantava voima on kokonaisvaltaista ja luonnonläheistä. Chiron opettaa meille, että kärsimys ei koskaan ole itsetarkoitus, vaan vakavasti otettava viesti häiriötilasta. Tasapaino saavutetaan ymmärryksen kautta, ja ymmärtämällä kärsimystään, saa parantavat voimat käyttöönsä myös muiden ihmisten hyväksi.

Chiron terveydenhuolto on holistista ja eheyttävää. Sairaudenhoidossa ihminen otetaan huomioon kokonaisuutena, kehon viisautta kuunnellaan ja annetaan sen johdattaa meidät eheytymisen lähteille. Koska Chironin teemaan liittyvät haavat, vammat, viiltäminen ja kipu, ovat tyypillisiä Chiron-henkilöiden ammatteja mm. kirurgi, lääkäri, terapeutti, vammaishoitaja, kuntouttaja, akupunkturisti, kiropraktikko ja luontaishoitaja.

Chiron syntymäkartalla, transiiteissa ja synastriassa

Chiron syntymäkartalla viittaa siihen kohtaan, joka meissä on haavoittunut. Kipeät kohdat voivat olla yhtä hyvin tunnetasolla kuin fyysisessä kehossakin. Usein kyse ei ole mistään sen traagisemmista asioista kuin epävarmuudesta, huonosta itsetunnosta ja itse-epäilyistä sen alueen suhteen, mihin Chiron on kosketuksissa. Chironin transiitit kertovat prosesseista ja aikajaksoista, jolloin Chiron -teemat aktivoituvat elämässä. Jonkun elämässä se saattaa tarkoittaa terveydellisiä ongelmia, leikkausta ja paranemisprosessia, ja jollakin toisella pintaan nousevat eheytymistä kaipaavat emotionaaliset haavat. Vahvat Chiron -kontaktit kahden ihmisen syntymäkartoilla (synastria) kertovat merkityksellisestä suhteesta, jossa kipukohtia painellaan. Muodostuuko tällainen suhde eheyttäväksi ja parantavaksi, vai traumaattiseksi ja vahingolliseksi, riippuu siitä miten tietoisista ihmisistä on kysymys.

Chironin syntymäkartalla osoittamat haavat voivat myös jäädä parantumatta, ja silloin ihminen kantaa halki elämänsä mukanaan kipua ja usein myös siihen liittyvää katkeruutta. Astrologi voi nähdä kartalta voimakkaan Chiron-teeman, mutta ei sitä, miten tämä käytännön tasolla henkilön elämässä esiintyy.

Siis esimerkiksi Chironin ja Venuksen vahva kontakti kuvaa haavoitettua naiseutta, mutta mistä nämä haavat konkreettisesti juontuvat, kuinka syvällä ne ovat, ovatko ne fyysisiä vai henkisiä, ja miten  henkilö itse niihin suhtautuu tai miten hän on toiminut niiden kanssa, ei ole luettavissa suoraan syntymäkartalta. Kyseessä voi olla pelkkää epäuskoa omaa viehättävyyttään ja rakastettavuuttaan kohtaan, epävarmuutta omasta sosiaalisesta lahjakkuudesta tai vääristynyt kuva omasta ulkonäöstä. Kärjistettynä ja harvemmin esiintyvänä se voi tarkoittaa myös naiseuteen liittyviä terveysongelmia, traumaattisia ihmissuhteita ja jopa hyväksikäyttöä.

Usein ihmisillä, jotka eivät ole olleet syvällisesti astrologian kanssa tekemisissä, on monia harhakäsityksiä siitä, mitä astrologi ”näkee” kartalta. Kun asiakas kertoo kipeistä ja tunnepitoisista kokemuksistaan, astrologi tunnistaa vastaavuudet kartalta, mutta sama ei välttämättä ole sovellettavissa toisinpäin.

Esimerkiksi intensiivinen Chiron – Kuu -kontakti voi jonkun tietyn ihmisen elämässä viitata traumaattiseen äitisuhteeseen, mutta trauma on voinut aiheutua siitä, että äiti on ollut haavoittava (esim. väkivaltainen tai hylkäävä), siitä että äiti on ollut haavoittunut (esim. äidin vakava sairaus) tai että henkilön oma äitiys on haavoittunutta (esim. ongelmat äidiksi tulemisen kanssa). Jonkun toisen kohdalla äitiin tai äitiyteen ei ole liittynyt ongelmia, vaan Chironin kontakti Kuuhun  kertoo siitä, että henkilö työskentelee hylättyjen lasten, vammautuneiden tai traumatisoituneiden ihmisten kanssa, tai että hän on muuten hyvin kiinnostunut tietoisuuteen, terapioihin tai erilaisiin luontaishoitoihin liittyvistä asioista. Astrologinen symboliikka on moniulotteista ja rikasta, eikä samaa tulkintaa voi automaattisesti soveltaa koskemaan kaikkia ihmisiä.

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Neptunus-sukupolvet: Ajan illuusio onnesta osa I

Viime viikon tiistaina minulla oli tarkoitus käydä Astro-TV:ssä läpi näitä Neptunus-sukupolvien vaalimia käsityksiä siitä, mikä on se perimmäinen autuaaksi tekevä seikka elämässä. Mutta koska aika lähetyksen puitteissa on aina hyvin rajallinen, niin jatkanpa juttua täällä blogissani.

Neptunus onkin juuri nyt hyvin ajankohtainen, koska se perääntyy parhaillaan Vesimiehessä ja pysähtyy lauantaina 6.11. juuri samaan asteeseen, jossa se oli planeetan löytymishetkellä 23.9.1846. Eikä tässä vielä kaikki, Neptunus on parhaillaan matkalla kohti omaa merkkiään Kaloja, mihin se saapuu 4.4.2011. Kotitantereellaan, tai pitäisikö sanoa kotivesissään, Neptunus on viimeksi ollut 1860 -luvun tienoilla.

Neptunuksen matka eläinradalla yhden merkin läpi kestää noin 14 vuotta. Koska kyseessä on tällainen hitaasti vaeltava planeetta, ei sen pelkkä merkkisijainti syntymäkartalla kerro paljoakaan ihmisen luonteesta tai elämästä. Sen sijaan Neptunuksen huonesijainti ja muille kartan tekijöille muodostamat kontaktit ovat tärkeitä.

Neptunuksen merkkisijainnista voimme kuitenkin päätellä jotain koko sitä sukupolvesta, jolla Neptunus on samassa merkissä. Se kertoo paljon myös ajan laadusta yleisesti, arvoista, ihanteista ja unelmista, jotka ovat olleet kollektiivisesti ihailtuja, tavoiteltuja tai muuten vain pinnalla.

Unelmien, illuusioiden, haaveiden ja heijastusten symbolina Neptunus kuvaa hyvin eri aikoina vallalla olleita käsityksiä siitä, mikä on elämän syvin onnen lähde. Neptunuksen merkkisijainti on myös ilmentynyt kollektiivisella tasolla muodissa, viihteessä, taiteessa, elokuvissa, ajan yleisessä hengessä, sekä siinä mistä kukin Neptunus-sukupolvi on hakenut elämyksiä.

Neptunus-sukupolvet 1928 – 1969

1930 – 1940 Neitsyt

Syyskuussa 1928 Neptunus siirtyi Neitsyen merkkiin. Ajan teemaan sopii hyvin kieltolaki, ja sen päätyttyä (1932) vielä pitkään jatkunut alkoholin säännöstely. Neptunus Neitsyessä sukupolvi arvosti kohtuullisuutta, kunnollisuutta, raittiutta, terveellisiä elämäntapoja ja säännöllisiä elämäntapoja.

Saksan  pyrkimys toteuttaa kansan keskuudessa illuusio äärimmäisestä puhtaudesta, johti epäinhimilliseen rotuerotteluun ja kärjisti Neitsyt-teeman täydellisyyden tavoittelun ennen näkemättömiin mittasuhteisiin.

Sodan vaikutukset näkyivät myös muodissa, ja trendinä olikin hyvin niukat linjat ja vaatimaton väriskaala. Kansan parissa käytettiin neitsytmäistä nokkeluutta ja käsityötaitoja tekemällä  vaatteita verhoista ja peitteistä. Sukupolven avainsanoja olivat käytännöllisyys, niukkuus ja vaatimattomuus.

1940 – 1950 Vaaka

Lokakuussa 1942 Neptunus alkoi hiljalleen asettua rauhan merkkinä tunnettuun Vaakaan. Ja rauhan neuvotteluita ajankohtaan sisältyikin, kun jatkosota päättyi ja Pariisin rauhansopimus allekirjoitettiin.

Vaa’an merkkiin liittyvät kompromissit, toisten huomioon ottaminen, liitot ja yhteistyö. Ajankuvaan sopivat siis YYA-sopimuksen syntyminen sekä NATO -liiton perustaminen kuin hymykuopat Vaaka-ihmisen poskiin.

Ajan illuusio onnesta oli myös hyvin vaakamainen, ja se ilmeni parhaiten amerikkalaisen unelman muodossa: avioliitto, jossa charmantti, kukkia vaimolleen tuova mies, kaunis, herttainen ja huoliteltu vaimo, kaksi hymyileväistä ja punaposkista lasta sekä ihana, oma idyllinen talo sievällä pikkupihalla.

1950 – 1960 Skorpioni

Joulukuussa 1955 Neptunus otti ensiaskeliaan Skorpionissa. Elämä oli Neptunus-Vaaka -aikana tasaantunut ja vakiintunut, joten nyt oli aika siirtyä pintaa syvemmälle. Atomi oli halkaistu jo aikaa sitten, mutta ydinpommikokeilut yleistyivät, ydinvoimaloita perustettiin ja ydinaseita kehiteltiin, mutta skorpionimaisesti salassa, pinnan alla. Atomiaika oli alkanut.

Myös sellaiset Skorpioniin liitettävät teemat kuin psykologia, lääketiede (erityisesti kirurgia), talous ja seksuaalisuus saivat uusia ulottuvuuksia. Psykoanalyysi yleistyi, elinsiirtoja alettiin tehdä ja Länsi-Saksan ja Italian talousihme, eli hämmästyttävän nopea toipuminen toisen maailmansodan jälkeen.

Tämä ”tuhkasta uuteen kukoistukseen” on myös vahvasti skorpionimainen ilmiö.

Kuusikymmentäluvun loppua kohden myös seksuaalisuus alkoi nousta enemmän esiin, tabuja rikottiin ja estoja vapautettiin. Vapautunut seksuaalisuus, ja e-pillerien myötä mahdollistunut syntyvyyden aiempaa helpompi kontrollointi, edustivat yhtä puolta näistä Neptunus-Skorpioni -sukupolven onnen illuusioista. Muodissa protestoitiin, tehtiin rohkeita linjauksia ja haettiin shokeeraavaa, usein seksuaalissävytteistä vaikutusta, mistä pikkuriikkiset minihameet ovat hyvänä esimerkkinä.

*

Jottei kirjoitus paisu vallan mahdottoman pitkäksi, jatkan seuraavien sukupolvien analysoimista myöhemmin. Silloin luvassa ovat 1970-80 -lukujen Jousimies -ideologia,  1980-90 -lukujen Kauriin kapitalismi ja lama, 2000 -luvun teknologian esiinmarssi, sekä ensi keväästä alkava Kalojen aikakausi.

Tämän artikkelin kuvat: http://www.corbisimages.com/

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Fantasiatarinat ja astrologinen kartta

Astrologin päiväkirja osa I

Olin eilen tietokoneeni äärellä tekemässä kirjallista tulkintaa eräästä kartasta, kun yläasteikäinen poikani tuli koulusta. Hän alkoi kertoa päivänsä kuulumisia, jonka myötä ajauduimme keskusteluun fantasiakirjallisuudesta. Poikani kertoi asiantuntevasti siitä, miten jokaisessa fantasiatarinassa pitää olla hyvän ja pahan välinen taistelu, miten tarinoissa on aina tietyt hahmot, kuten sankari, uhattu neito, orpo, tietäjä ja velho. Hänen luokkansa oli äidinkielen tunnilla aloittanut kirjoittamaan tarinaa, jossa kaikki klassiset teemat olisivat mukana.

Niin kuin kaikki murrosikäisten vanhemmat tietävät, välillä tuntuu ettei jälkikasvun kanssa oikein löydy mitään yhteistä. Nuorten ikäkausihaasteena kun on irrottautua ”kalkkeutuneista” vanhemmista ja kyseenalaistaa (ainakin periaatteen tasolla) heidän edustamansa asiat ja arvot. Tartuin siis innoissani tähän yhteiseen puheenaiheeseen ja näytin pojalle edessäni olevaa karttaa: ”Hei, tuohan on juuri sitä mitä minä teen työkseni! Katsohan, tähän kartalle on piirretty oman elämämme ”fantasiatarina”. Täältä löytyy ritari (Mars), prinsessa (Venus), lohikäärme (Pluto), velho (Neptunus) ja kaikki muutkin hahmot!”

Poika näytti olevan edelleen kuulolla, joten jatkoin inspiroitunutta selostustani. ”Katsopas, täältä kartalta me näemme myös missä suhteissa nämä hahmot ovat toisiinsa. Ovatko sankari ja tietäjä ystäviä, toimivatko ne yhdessä ja pyrkivätkö ne samaan päämäärään. Ymmärrät varmaan millaista on, jos tarinassa tietäjä ja sankari eivät tunnekaan toisiaan tai ovat riidoissa. Tai jos he ovat niin erilaisia, että yhteistyöstä ei oikein meinaa tulla mitään. Joten jos täällä kartalla näkyy, että tietäjä puhuu ihan eri kieltä ja on ihan eri maailmasta sankarin kanssa, sankarin on vaikea toimia tehokkaasti ja menestyksekkäästi, koska häneltä puuttuu tarvittavaa tukea, näkemystä ja viisautta.”

”Astrologina voin auttaa ihmistä tulemaan tietoiseksi siitä, millaiset hahmot siellä oman itsen sisällä elävät, ja millaisissa suhteissa ne ovat keskenään. Kun näitä asioita pohdiskelee, niin ne riidoissa olevat hahmot voidaankin saada ymmärtämään toisiaan ja toimimaan yhteistyössä keskenään. Elämä muuttuu silloin paljon mukavammaksi, kun ei enää ole sellaista ristiriitaa, että yksi puoli itsestä pyrkii itään ja toinen länteen, mutta kumpikaan ei ole tietoinen toisesta. Ja silloin ihminen voi paremmin saavuttaa päämääränsä ja ymmärtää miksi hommat eivät aiemmin onnistuneet.” Tässä vaiheessa poika oli jo aikaa sitten poistunut paikalta mielenkiintoisempien puuhien pariin, mutta ajattelin jakaa tämän pienen tuokion teidän kanssanne.

Tästä työssäni nimittäin on kysymys. Vaikka en arkkityypeistä puhuisikaan, ja vaikka tulkitsisin karttaa mainitsematta niitä kertaakaan, siihen tämä kaikki perustuu. Millainen on sisäisen maailmani roolitus ja minkälaista sankaritarinaa luon omassa elämässäni? Pitääkö sankarin taistella lohikäärmeitä vastaan ihan yksin, vai onko mukana auttamassa viisas velho, perusturvasta huolehtiva äitihahmo, nokkela apuri ja tosi rakkaus? Tai ehkäpä tässä tarinassa ei ole lainkaan lohikäärmeitä, vaan ainoastaan pelkkä orporukka, jolle aina käy huonosti…Tulemalla tietoiseksi omista tarinoistamme, voimme luoda niihin toisenlaisen jatkon. Saduissahan kaikki on mahdollista.

Lue myös kirjoitukseni siitä, mitä arkkityypit ovat: Arkkityyppien lyhyt oppimäärä

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Arkkityyppien lyhyt oppimäärä

Monet ihmiset ovat kuulleet termin ”arkkityypit”, mutta eivät sen syvemmin osaa sanoa, mistä siinä oikein on kysymys. Psykologi Carl G. Jung vakiinnutti aikoinaan arkkityyppien käsitteen viittaamaan sellaisiin teemoihin, hahmoihin tai malleihin, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä, psyykessä luonnostaan esiintyviä alitajuisia ”tyyppejä”. Jung puhui paljon kollektiivisesta alitajunnasta, eli koko ihmiskunnan yhteisestä tiedostamattomasta, josta kumpuavissa tarinoissa arkkityypit esiintyvät.

Psykologi Carol S. Pearson on kehittänyt Jungin arkkityyppiajattelua edelleen, ja hänen kahdentoista arkkityypin järjestelmänsä sisältää paljon yhtymäkohtia astrologiseen tapaan jäsentää ihmispsyykeä. Pearson suhtautuu arkkityyppeihin universaaleina oppaina, jotka ovat olleet läsnä ihmiskunnan kehityksessä aikojen alusta asti. Ne elävät samanaikaisesti ihmispsyyken sisällä ja ulkopuolella. Joten vaikka arkkityypit elävät meissä, myös me elämme arkkityypeissä. Voimme löytää arkkityypit tutkailemalla sisintämme, mutta yhtälailla ulkopuolellamme olevista asioista: myyteistä, tarinoista, taiteesta, luonnosta, tähtikuvioista ja kaikista kulttuureista.

Pearsonin järjestelmässä arkkityyppejä on kaksitoista, ja niitä ovat mm. Viaton, Soturi, Etsijä, Tuhoaja, Luoja ja Rakastaja. Jungilaisen näkemyksen mukaan arkkityyppejä voi olla monia muitakin,  ja niillä voi olla erilaisia nimiä ja muotoja. Esimerkiksi Varjo, Suuri Äiti, Narri, Viisas, Paholainen ja Lapsi ovat arkkityyppejä, jotka ovat jossain muodossa läsnä meidän kaikkien elämässä. Jung kuvasi myös erilaisia arkkityyppisiä tapahtumia, joita kohtaamme kukin matkallamme. Näitä ovat esimerkiksi syntymä, kuolema, rakastavaisten liitto, ero vanhemmista jne.

On olemassa muitakin arkkityyppijärjestelmiä kuin nämä kaksi yllä mainittua. Esimerkiksi henkinen opettaja Caroline Myss kehitti kirjassaan Sielun sopimus oman kahdentoista arkkityypin menetelmän, jota hän käyttää työvälineenään, ja psykiatri Jean Shinoda Bolen sekä astrologi Marja-Liisa Niemi-Mattila ovat käsitelleet kirjoissaan kreikkalaiseen mytologiaan pohjautuvia arkkityyppejä. Näillä arkkityypeillä on vahva yhteys astrologiassa käytettyihin asteroideihin, jotka on nimetty näiden tiettyjen kreikkalaisten jumalien ja jumalattarien mukaan, joita ovat esimerkiksi Afrodite, Persefone, Demeter, Artemis jne.

Astrologisesti ajateltuna arkkityypit eivät pelkästään näy syntymäkartaltamme, vaan myös erilaiset ajan laatua kuvaavat tekniikat voivat paljastaa minkälaiset arkkityypit ovat aktiivisina missäkin elämänvaiheessa. Useimmilla meistä on tietyt ”omat” arkkityyppimme, jotka ilmenevät näkyvästi elämässämme, mutta usein ne myös vaihtelevat hieman eri ikäkausien ja elämäntilanteiden myötä.

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Tähtimerkkien aikakäsitykset

Astrologia on aikaan sidottu, ja oikeastaan koko oppi perustuu ajan laadun käsitteelle. Mutta mitä aika on? Suhteellista, sanoi Einstein, edustaen hyvin aurinkomerkkinsä Kalojen aikakäsitystä. Mutta miten muut eläinradanmerkit kokevat ajan? Lisää ideoita ja oivalluksia otetaan vastaan.

Mitä aika sinun mielestäsi on, ja minkä tähtimerkin aikakäsitys tuntuu sinusta tutuimmalta tavalta käsittää aikaa?

Oinas: 

Oinaan sisäisessä tiimalasissa on juoksuhiekkaa. Aika kuluu ja kello käy. Asiat pitää hoitaa samantien, mieluummin eilen kuin huomenna, sillä kohta on liian myöhäistä.”Pää kolmantena jalkana” juontaa alun perin juurensa Oinaiden tavasta tarttua hetkeen.

Aikakäsitys: Aikaa on vähän!

Motto: Aikainen lintu madon nappaa.

Ajattelee salaa mielessään: ”Kun olen ensimmäinen, niin ainakin ehdin ennen muita.”

Vinkki Oinaan ystäville: Älä ole jarruna, Oinaalla on KIIRE! Äläkä viisastele siitä, että rauhallisella etenemisellä asiat hoituisivat nopeammin kuin päättömästi sinne tänne sinkoillen.

Härkä: 

Härällä ei ole kiire. Aikaa on jokaisella 24 tuntia vuorokaudessa, ja joskus jopa 25 tuntia. Aika on arvokasta, sitä ei tuhlata hötkyilemällä. Härkä haluaa käyttää aikansa itselleen arvokkaisiin asioihin, ja hän haluaa paneutua niihin rauhassa, ajan kanssa.

Aikakäsitys: Aikaa on!

Motto: Hiljaa hyvä tulee, hätäkös tässä valmiissa maailmassa.

Ajattelee salaa mielessään: ”Miksi kiirehtisin tänään jotain, jonka ihan hyvin ehtii huomennakin jättää tekemättä?”

Vinkki Härän ystäville: ÄLÄ HOPUTA! Mitä enemmän yrität saada liikettä Härän tahtiin, sitä hitaammin hän (ihan periaatteellisista syistä) toimii.

Kaksoset: 

Aika mahdollistaa kaikenlaisten asioiden ja projektien parissa puuhailemisen. Kaksosilla näyttää olevan aina aikaa puhua vielä yksi puhelu, lukea vielä yksi kirja (ainakin puoliväliin) ja kirjoittaa vielä yksi juttu Facebookiin. Tämä johtuu osittain Kaksosten kyvystä maksimoida ajankäyttönsä siten, että hän tekee mahdollisimman montaa asiaa samanaikaisesti.

Aikakäsitys: Aika on moniulotteista!

Motto: Kun on monta rautaa tulessa, ei ehdi pitkästyä.

Ajattelee salaa mielessään: ”Parhaiten ehtii, kun tekee montaa asiaa yhtä aikaa.”

Vinkki Kaksosten ystäville: Kaksoset tulee levottomaksi, jos häntä vaaditaan pitkäjänteisesti keskittymään vain yhteen asiaan. Anna hänen lukea, syödä, katsoa televisiota ja chattailla samanaikaisesti, sillä näin hän kokee olevansa tehokas ja aikaansaava.

Rapu: 

Nostalginen Rapu elää puoliksi menneisyydessä. Tämä ei tietenkään estä häntä toimimasta tehokkaasti nykyhetkessä, mutta emotionaalisesti hän kaipaa mennyttä aikaa. Hän vaalii lapsuusmuistojaan, harrastaa vintagea ja kuuntelee samaa musiikkia kuin nuoruudessaan. Ainakin joskus, salaa, silloin kun kukaan muu ei ole kuuntelemassa.

Aikakäsitys: Aika on kuin julma juna, joka kulkee vääjäämättömästi eteenpäin ja muuttaa asioita korjaamattomalla tavalla.

Motto: Ennen oli kaikki paremmin.

Ajattelee salaa mielessään: ”Pystyn kyllä kulkemaan ajan mukana, mutta en suostu päästämään otteesta tärkeitä asioita menneisyydestäni.”

Vinkki Ravun ystäville: Ravulle on tärkeää tuntea olevansa kontaktissa menneisyyteen, historiaan, juuriinsa jne. Sieltä hän ammentaa voimaa ja turvallisuuden tunnetta. Ehkäpä sinäkin voisit osallistua hänen kanssaan sukututkimukseen tai keskiaikaharrastukseen.

Leijona: 

Ajan kuluminen riippuu siitä, mistä on kysymys. Omien mielipiteiden ja neuvojen jakamiseen on aina aikaa. Toisinaan voi olla suorastaan kiire päästä kertomaan omia näkemyksiä asioista. Sen sijaan aika parrasvaloissa, suosionosoituksia kuunnellessa, on aina liian lyhyt. Kummallista.

Aikakäsitys: Aina on aikaa tärkeille asioille.

Motto: It’s showtime!

Ajattelee salaa mielessään: ”Minun tapauksessani 15 minuuttia julkisuudessa on aivan liian vähän.”

Vinkki Leijonan ystäville: Leijonissa on kiireetöntä aristokraattisuutta. Hätäily ja kiirehtiminen on moukkamaista, eikä sovi Leijonan arvolle. Älä yritä nopeuttaa asioiden kulkua, silloin kun Leijona johtaa niitä. Hän kyllä tietää luontaisella tyylitajullaan milloin myöhässä oleminen on suorastaan välttämättömyys, eikä suinkaan pahe.

Neitsyt: 

Neitsyet saattavat kärsiä ikävästä ”Valkoisen Kaniinin oireyhtymästä”. (Valkoinen Kaniinihan on tietysti tämä Liisa Ihmemaasta tuttu, kellon kanssa juokseva töpöhäntä.) Kiire on, ja niin monta asiaa hoidettavana, ja vaikka joku näin kovassa kiireessä hoitaisi asiat huolimattomasti, Neitsyiden maailmankaikkeudessa kiire ei ole riittävän hyvä syy jättää joitakin yksityiskohtia huomioimatta.

Aikakäsitys: Aika on rajallista, mutta useimmiten sitä on riittävästi.

Motto: Aina on aikaa korjata ja viimeistellä.

Ajattelee salaa mielessään: ”Ihmiset jotka eivät osaa pitää huolta aikatauluistaan ovat muutenkin epäluotettavia. Myöhästyminen on myöhästyminen, oli kyse sitten minuutista tai kahdesta minuutista.”

Vinkki Neitsyen ystäville: Neitsyiden mielestä täsmällisyys on hyve, joka antaa asiallisen vaikutelman ihmisestä. Hän on aina ajoissa, ellei jokin ehdottoman tärkeä pikkuseikka ole asettanut ylipääsemättömiä esteitä hänen etenemiselleen.

Vaaka: 

Vaa’an ajankäyttö voi vaikuttaa ulkopuolisesta ristiriitaiselta. Toisinaan hän on kärsimätön ja haluaa saada nopeasti tulosta, mutta tiettyjen asioiden ollessa kyseessä hän viipyilee mittaamattoman pitkiä aikoja saamatta mitään aikaiseksi. Vaaka käyttää paljon aikaa asioiden punnitsemiseen: mikä kannattaa ja mikä ei, ja mitä muut mahtavat siitä ajatella.

Aikakäsitys: Aika venyy ja paukkuu tarpeen mukaan.

Motto: Harkintaan ei voi koskaan käyttää liikaa aikaa.

Ajattelee salaa mielessään: ”Aina on oikea aika muuttaa mieltään.”

Vinkki Vaa’an ystäville: Jos lähdet Vaa’an kanssa ostoksille, varaa  siihen kunnolla aikaa ettet hermostu. Monien vaihtoehtojen punnitseminen ja mielen muuttaminen moneen otteeseen viime metreillä vie aikaa. Ja todennäköisesti vielä seuraavanakin päivänä pitää palata vaihtamaan joitakin ostoksia (jos niitä ylipäätään ollenkaan tehtiin), koska kotona tarkemmin harkittuaan Vaaka saattaa huomata, että hänen ostamansa lakanat ovat sittenkin asteen tummempaa malvan sävyä kuin verhot.

Skorpioni: 

Skorpionit suhtautuvat aikaan niin kuin kaikkeen muuhunkin tärkeään elämässään: mustavalkoisesti. Kun asiat pitää saada hoidettua, aikaa käytetään niin paljon kuin täytyy, ja vielä vähän enemmänkin. Paneutuessaan intohimoisesti johonkin tehtävään Skorpioni saattaa unohtaa ajan kulun kokonaan. Ja päästäessään irti valmiista työstä tai projektista, Skorpioni vaihtaa suuntaa ja sukeltaa syvälle toiseen ääripäähän. Kolmen viikon irtiotto raskaasta työputkesta syvänmeren sukellusmatkalla luulisi riittävän lataamaan Skorpioninkin ydinenergiaa virtaavat akut.

Aikakäsitys: Aika on kolmipäinen lohikäärme. Sen yksi pää syöksee tulta ja tuhoaa, toinen nielee kadotukseen ja kolmas puhuu viisauden sanoja.

Motto: Aika parantaa haavat.

Ajattelee salaa mielessään: ”Aika on syntyäja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta…”

Vinkki Skorpionin ystäville: Skorpioni on ehdoton oman ajankäyttönsä suhteen, ja Kauriin tavoin ei mielellään ”tuhlaa” aikaa joutavuuksiin. Ja Skorpionin mielestähän kaikki muu on joutavaa, paitsi se mille hän kulloinkin haluaa omistaa elämänsä, on se sitten uusi rakastettu, kehitysyhteistyö Afrikassa tai nettipokeri. Älä kyseenalaista näitä jos haluat että hänellä on vielä joskus aikaa sinullekin.

Jousimies: 

Jousimiehillä on aina aikaa, vaikka muille jakaa. Mielellään hän sitä muille jakaakin. ”Turistaan vielä muutama tunti, eihän tässä ole hätä eikä mikään, otetaan vielä kolmas tuoppi, mikäs tässä on istuskellessa.” Kunnes inspiraatio iskee ja sisäinen levottomuus pakottaa Jousimiestä ottamaan jalat, omat tai toisen, alleen. Silloin mennään eikä meinata.

Aikakäsitys: Runsas ja laaja.

Motto: Carpe Diem! Tartu hetkeen!

Ajattelee salaa mielessään: ”Tänään tai huomenna tai ensi viikolla, suuremmasta mittakaavasta tarkasteltuna sillä ei ole mitään merkitystä.”

Vinkki Jousimiehen ystäville: Jousimiehillä on optimistinen mieli ja aika on laaja käsite. Varsinkin hyvässä seurassa ja mukavia puuhaillessa aika laajenee aivan erityisen paljon. Niin paljon, että joskus jopa yksi päivä saattaa venyä muutamaksi viikoksi. Ethän ole pikkumainen ja nipota turhaan tällaisista seikoista Jousimiehelle, joka kyllä ehtii ihan hyvin huomennakin.

Kauris: 

Lineaarinen, kronologinen aikakäsitys. Kun aikaa on vähän, hoidetaan ensin työ ja sitten huvi, jos jää aikaa. Ajan tuhlaaminen on Kauriille kauhistus. Ja ikävä kyllä joidenkin Kauriiden kohdalla saattaa olla niin, että kaikki muu paitsi työn tekeminen on ajan tuhlaamista.

Aikakäsitys: Aika on pyhää!

Motto: Aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Ajattelee salaa mielessään: ”Hyvähän teidän on siinä puhua, mutta ei minulla ole sellaista ylellisyyttä kuin aikaa mihinkään noin joutavaan asiaan kuin rentoutumiseen.”

Vinkki Kauriin ystäville: Älä ilmesty kesken työpäivän Kauriin näköpiiriin ehdottelemaan pitkiä lounaita ja rentouttavia rupatteluhetkiä. Kauriilla ei ole aikaa eikä kiinnostusta sellaiseen. Mutta toki hän haluaa palata asiaan sitten vapaa-ajallaan, eli sitten joululomalla ensi kesäkuussa.

Vesimies: 

Vesimies on ehkä edellä aikaansa, mutta silti vahvasti kiinni sen rattaanpyörässä Kauriin tavoin. Vesimiehillä on usein kiire odottamaan. He ovat herkästi etuajassa, koska elävät oikeastaan koko ajan toinen jalka tulevassa.

Aikakäsitys: Realistisen utopistinen.

Motto: En minä ole edellä aikaani. Te kaikki muut olette jäljessä!

Ajattelee salaa mielessään: ”Aikakoneen rakentaminen on kyllä teknisesti jo lähes mahdollista toteuttaa, mutta miten se vaikuttaisi ihmiskunnan kehitykseen, jos olisi mahdollista vaikuttaa jo tapahtuneen rakenteeseen…”

Vinkki Vesimiehen ystäville: Jos olet kutsunut Vesimiesystäväsi kylään, älä kata pöytää valmiiksi etukäteen, vaan ylläty iloisesti kun hän tulee hieman etuajassa. Niin kuin aina. Vesimiestä ei saa määritellä eikä ennakoida, hän haluaa säilyä ainutlaatuisena ja arvaamattomana vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Kalat: 

Kalat näkevät ajan harhan läpi, ja ovat siis vielä askeleen edempänä Vesimiehiä aikakäsityksessään oivaltaessaan että aikaa ei ole. Kaloissa voi olla havaittavissa tietty ajattomuuden aura. Normaalit aikataulut eivät heitä sido, ja eräänkin aurinkomerkiltään Kalat-lapsen äiti päivitteli: ”Sinä se et tiedä mitä aika tarkoittaa.” Mutta ehkäpä tämä Neptunus-lapsi ymmärsi sen paljon paremmin ja syvällisemmin kuin kyseinen Neitsyt-äiti ikinä. (Terveisiä vaan äidille!)

Aikakäsitys: Afrikkalainen ajantaju.

Motto: Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Ajattelee salaa mielessään: ”Lupasin kyllä ilmestyä paikalle tasan kahdeksalta, mutta siitä oliko kyse ilta- vai aamukahdeksasta ei ollut mitään puhetta.”

Vinkki Kalojen ystäville: Anna olla. Älä edes yritä ymmärtää Kalojen omintakeista ja toisesta maailmasta peräisin olevaa tapaa suhtautua aikaan. He ajelehtivat ajan virrassa antamatta sen koskettaa tai rajoittaa heitä.

Artikkelin alempi kuva: Salvador Dali, “The Persistence of Memory,” 1931. Wikimedia Commons

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Kuu ja äitikuva

Jotta voisi ymmärtää astrologiaa, on ymmärrettävä abstraktien käsitteiden ja konkreettisten ilmiöiden välinen ero. Astrologia on symbolikieli, ja se tarkoittaa sitä, että astrologiset tekijät (planeetat, tähtimerkit, huoneet jne.) ovat käsitteitä, eivätkä viittaa suoraan olemassa olevaan ja objektiivisesti koettuun todellisuuteen.

Suomeksi sanottuna:

Astrologinen Kuu ei ole sama kuin taivaalla oleva kuu. Astrologinen Kuu on symboli, joka käsittää muun muassa yksilön kokemuksen varhaisesta symbioosista, häntä huolta pitäneistä henkilöistä ja tavasta, miten hänen perusturvallisuutensa on rakentunut. Jos siis Kuu kertoo äitikuvasta, ja siitä, miten henkilö on kokenut äitinsä, se ei tarkoita sitä, että äiti konkreettisesti olisi tämän mielikuvan kaltainen.

Syntymäkartan Kuuta tutkimalla voimme saada kattavan kuvan siitä, miten henkilö on kokenut lapsuudessaan saaneensa lämpöä, läheisyyttä, huolenpitoa, ravintoa ja turvallisuutta. Useimpien kohdalla tämä viittaa äitiin, koska perinteisesti juuri äiti on se henkilö, johon nämä yllä mainitut seikat liitetään.

Yksinkertaistettuna voimme olettaa, että se missä tähtimerkissä Kuu omalla syntymäkartalla sijaitsee, kuvaa parhaiten niitä ominaisuuksia, joita olemme äidissämme havainneet. Siis jos Kuu omalla syntymäkartalla on Neitsyessä, on oma äiti koettu tarkkana, asiallisena, siistinä, kriittisenä ja käytännönläheisenä. Kuu Oinaassa viittaisi kokemukseen äidistä energisenä, impulsiivisena, toiminnallisena ja suorasukaisena henkilönä, joka on ollut nopea reagoimaan erilaisiin tilanteisiin.

Syvällisempää äitikuvaa hakiessamme, meidän täytyy ottaa huomioon myös aspektit, joita kartan muut planeetat mahdollisesti tekevät Kuulle. Vahvat kontaktit erityisesti hitailta planeetoilta saattavat muuttaa Kuun merkkiin liitettyjä ominaisuuksia oleellisesti. Esimerkiksi jos Kuu on Ravussa (=sitoutuva, perhekeskeinen, tunteellinen, herkkä, huoltapitävä, äidillinen ja omistautuva), mutta vahvassa kontaktissa Uranukseen (=riippumaton, vapaa, epäsovinnainen, sitoutumaton, kapinallinen ja arvaamaton) on tulkinta aivan toisenlainen, kuin vastaavassa tapauksessa, jossa kontaktia Uranukseen ei ole olemassa. Aspektien tutkiminen voi johtaa meidät paradoksaalisiin yhdistelmiin, ja kuten kaikki varmasti tiedämme, ihmisluonteet usein sisältävät monia ristiriitaisuuksia ja vastakohtaisiakin ominaisuuksia.

Perheiden karttoja tulkitessa törmään usein siihen, että äidin kartalta löytyy samoja merkkejä, joissa lasten Kuut sijaitsevat. Esimerkiksi läheisessä tuttavaperheessä vanhimman lapsen Kuu on Leijonassa, ja äidin Venus on Leijonassa, keskimmäisen lapsen Kuu on Ravussa ja äidin Aurinko on Ravussa, ja nuorimmaisen Kuu on Härässä, joka on äidin nousevamerkki. On luontevaa, että lapsen äitikuva kattaa niiden merkkien ominaisuuksia, joita äidin syntymäkartta osoittaa hänellä olevankin. Mutta aina lapsen Kuun ja äidin kartan välillä ei ole tällaista selkeää yhteyttä.

Lapsi voi rakentaa äitikuvansa osittain myös äidin transiittien pohjalta, eli silloin lapsen Kuu on siinä merkissä, jonka hallitseva planeetta on sävyttänyt äidin ajankuvaa lapsen syntyessä. Esimerkiksi  lapsen Kuu voi olla Skorpionissa, vaikka äidin syntymäkartalla ei olisi Skorpionin merkki edustettuna, vaan sen sijaan äidillä oli voimakkaat Pluton transiitit aktiivisina lapsen ensimmäisten ikävuosien aikana. Näin äidin läpikäymä elämänvaihe ja hänen sen aikainen tunneilmastonsa on ollut muodostamassa lapsen kokemusta äidistä.

Mitä Kuu sinun syntymäkartallasi kertoo äitikuvastasi? Onko sinun Kuumerkkisi edustettuna äitisi kartalla, tai löytyykö sinun syntymäkartaltasi lapsesi Kuun merkkiä? Entä omat transiittisi  lapsesi ensimmäisinä elinvuosina, ovatko sinun Kuutasi silloin transitoineen planeetat kontaktissa lapsesi syntymäkartan Kuuhun?

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit

Perääntyvä Venus

Useimmat astrologiasta kiinnostuneet ovat kuulleet puhuttavan perääntyvästä Merkuriuksesta; tuosta ajasta, jolloin mikään ei tunnu etenevän, viestintä tökkii, tekniikka pettää, väärinkäsitykset sekoittavat pakkaa ja asiat viivästyvät. Harvempi on kuitenkaan tietoinen siitä, että myös muut planeetat perääntyvät. Ja perääntyessään nostavat pintaan erilaisia asioita, oman symboliikkansa mukaisesti.

Venus perääntyy noin 18 kuukauden välein, ja tänä syksynä 8.10. – 18.11.2010 Venus retroilee eli perääntyy Skorpionissa, ja vähän Vaa’assakin. Mutta tämän perääntyvän vaiheen voidaan katsoa täysin päättyneen vasta 20.12.2010, kun Venus on päässyt pois varjoalueeltaan ja takaisin siihen pisteeseen (13°14′ Skorpionia) mistä retroilunsa aloittikin.

Käytännössä Venuksen perääntyminen on aikaa, jolloin voimme uudelleenarvioida ihmissuhteitamme, asioita joihin olemme sitoutuneet tai sitoutumassa ja ns. ”esteitä rakkauden tiellä”. Tämä on aikaa, jolloin kannattaa nostaa kissa pöydälle ja puhua niin ystävyssuhteissa kuin parisuhteessakin asioista niiden oikeilla nimillä. Erityisesti Venuksen nykyinen merkkisijainti Skorpionissa viittaa pinnan alle jääneiden asioiden paljastumiseen, asioiden syväluotaavaan käsittelyyn ja parantamiseen. Pahimmillaan kyse voi olla vanhojen kaivelusta, mustasukkaisuudesta, epäluuloisuudesta, valtataisteluista ja epäkohtiin takertumisesta, mutta parhaimmillaan tämä on hyvin rehellistä, puhdistavaa ja terapeuttista aikaa kohdata syvimpiä tuntoja ja parantaa menneisyydestä juontuvia haavoja.

Ajalle voi olla ominaista tietynlainen tunteiden intensiivisyys. Peräytyvä Venus ei itsessään saa mitään aikaan kenenkään elämässä, eikä aiheuta tunteita tai tapahtumia, vaan se kuvaa ajanjaksoa, jolloin se mitä on ollut kätkettynä pinnan alle (lakaistuna maton alle?) nousee tietoisuuteen ja näin ollen käsiteltäväksi. Jos jokin tilanne on kytenyt jo pitkään, voi tämä aika vahvistaa ja korostaa jo olemassa olleita tuntemuksia. Venuksen peräytymisen aika ei kuitenkaan välttämättä ole parasta aikaa lopullisille ratkaisuille. Suuntaan eikä toiseen. Sakeiden tunteiden sumentaessa ajattelukykyä voi olla vaikea arvioida tilannetta objektiivisesti, ja tehdyt ratkaisut saattavat kaduttaa jälkeen päin.

Yllättävän usein perääntyvän Venuksen aikana kohtaamme tärkeitä ihmisiä menneisyydestämme. Ehkäpä entinen rakastettu soittaa kyselläkseen kuulumisia, tai vanha luokkatoveri tupsahtaa vastaan kaupungilla. Joku löytää jo kadotetuksi luullut rakkauskirjeet ja kymmenien vuosien takaiset tunteet tulvahtavat pintaan tuoreina ja vahvoina. Ja joku toinen päättää käydä läpi kaikki ex-puolisonsa sähköpostit ja tekstiviestit, ja ristiriitaisten tunteiden ailahdellessa poistaa ne lopullisesti.

Niin kuin perääntymiset aina, tämäkin on loppuunsaattamisen aikaa. Vanhat langanpäät on solmittava, keskeneräisiksi jääneet asiat on kohdattava ja vietävä päätökseen. Pitkään ”vaiheessa” olleet suhteet hakevat ratkaisuaan, jompaan kumpaan suuntaan olisi kallistuttava. Mutta sitä ennen on vetäydyttävä hetkeksi sisäänpäin, kuulosteltava ja pohdiskeltava mitä on ehkä jäänyt aiemmin huomaamatta, ja mikä olisi se ratkaisu, johon voi koko sydämestään sitoutua.

Ehkäpä yleisin ilmiö perääntyvän Venuksen aikana onkin ihmisten tarve vetäytyä ja arvioida uudelleen tilannetta liittyen erilaisiin sosiaalisiin kuvioihin. Venuksen liike Skorpionissa ja Vaa’assa viittaavat tietysti ensisijaisesti rakkaus- ja parisuhteisiin, mutta myös liikekumppanuudet ynnä muut liitot voivat aiheuttaa päänvaivaa ja pohdiskelua.

Ihmissuhteiden lisäksi Venus vie huomiomme talousasioihin ja rahan käyttöön, kauneudenhoitoon, estetiikkaan ja naiseuteen. Yleisenä ohjeena perääntyville ajoille on välttää suurten, pitkäkestoisten päätösten tekemistä, koska perääntyvän liikkeen lakattua saatamme muuttaa mieltämme ja ihmetellä mitä oikein ajattelimme. Kyseessä voi olla pikainen kihlautuminen, rahojen sijoittaminen, jokin suuri taidehankinta tai sisustusratkaisu, uusi permanentti tai kauneusleikkaus. Perääntyvän Venuksen aikana maltti on valttia. Suunnittele, punnitse erilaisia vaihtoehtoja, tutkiskele sisintäsi ja sitä mitä oikeasti haluat. Ja vasta sitten (joulukuun 20. päivän jälkeen), toteuta aikomuksesi, jos se vielä tuntuu hyvältä idealta.

Tämän artikkelin kuvat: http://www.corbisimages.com

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissa Astrologia ja arkkityypit.

Jupiterin ja Uranuksen yhtymä

Tästä on puhuttu paljon, tästä on kirjoitettu paljon, mutta Jupiterin ollessa kyseessä, paljonkaan ei ole koskaan liikaa.

Jupiter kohtaa Uranuksen eläinradalla aina noin 14 vuoden välein. Kesäkuussa 2010 Jupiter kohtasi Uranuksen oinaspisteellä, 0° Oinasta. Tämä astrologisesti merkittävä piste aloittaa eläinradan ja symboloi kaikkea uutta, alkuvoimaista, innovatiivista ja ennen kokematonta. Ja kahden omalla tavallaan vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin liitettävän planeetan treffit tässä voimapisteessä on varmasti tuntenut jokainen, jolla on syntymäkartallaan tärkeitä tekijöitä johtavien merkkien* alkupään asteissa. Edellisen kerran tämä täsmälleen sama kuvio (= Uranus yhtymä Jupiter 0° Vaakaa) oli heinäkuussa 1969 eli juuri sinä päivänä, kun ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle!

Heinäkuussa 2010 sekä Uranus että Jupiter aloittivat perääntyvän liikkeen, ja nyt syyskuun puolella vallaton parivaljakko päätyikin takaisin Kalojen merkkiin. Aivan käsi kädessä ne eivät ole matkaansa taittaneet, koska kiertävät rataansa toisistaan poikkeavalla nopeudella. Mutta ennen kokonaan eri teille päätymistä ne kohtaavat vielä kaksi kertaa. Nimittäin juuri nyt ja tammikuun alussa 2011.

Ja mitä tämä sitten tarkoittaa?

Jupiter ja Uranus jakavat paljon yhteistä symboliikkaa, vaikka niiden luonteet toki ovat hyvin erilaisia. Molempiin liitetään muutokset, kasvu, oppiminen, eteenpäin meneminen, seikkailu ja vapaus sekä vanhojen rajojen ylittäminen, (Jupiterin tapauksessa laajentumalla yli rajojen, Uranuksen tapauksessa rikkomalla rajat). Planeettojen yhteistä pohjaa on ehkä helpompi mieltää niiden hallitsemien tähtimerkkien avulla: Jupiterin hallitsema Jousimies ja Uranuksen oma merkki Vesimies ovat molemmat aktiivisia, muutoshakuisia, tulevaisuuteen suuntautuneita sekä riippumattomuutta ja vapautta hakevia merkkejä.

Tämä Jupiter-Uranus yhtymä kertoo ajasta, jossa sekä kollektiivisesti että henkilökohtaisella tasolla ilmassa on uusia aloituksia, läpimurtoja, irtiottoja, vanhojen arvojen ja uskomusten kyseenalaistamista, uutta tietoa, vallankumouksellisuutta ja epäsovinnaisuutta. Mutta ennen kun innostumme liikaa tästä dynaamisesta ja energisestä kuviosta, täytyy muistaa, että ilonpilaajan maineessa kulkeva Saturnus on vastapäätä Jupiteria ja Uranusta, ja vielä hillitsevässä, siloittelevassa ja kompromissihakuisessa Vaa’assa. Eli kovin vallattomaksi meno tuskin yltyy, kun poliisi valvoo vieressä. Näin vertauskuvallisesti ilmaistuna.

Yksilötasolla Uranuksen ja Jupiterin osuminen syntymäkartan tärkeisiin kohtiin voi siis tarkoittaa reippaita otteita, uusia kuvioita, nopeita liikkeitä, äkillisiä käänteitä, salamaoivalluksia, radikaalia pyrkimystä vapautumiseen, yllättäviä onnenpotkuja, suunnan muutoksia, äkillisiä tapahtumia ja puhtaalta pöydältä aloittamista liittyen siihen elämänalueeseen, mihin viittaaviin tekijöihin Uranus ja Jupiter ovat nyt kosketuksissa syntymäkartalla. Esimerkiksi niiden ollessa vahvoissa kontakteissa Kuuhun, Venukseen, tai kodin huoneeseen (4.h) liittyvät edellä mainitut asiat ihmissuhteisiin, perheeseen, kotiin ja tunne-elämään.

Erityisen ajankohtaista ja merkittävää tämä on juuri nyt, kun torstaina 23.9. puolenpäivän aikaan täysikuu on yhtymässä tähän planeettapariin, ja lähes minuutilleen samassa asteessa, missä Jupiter ja Uranus olivat ensimmäisessä kohtaamisessaan kesäkuussa, eli oinaspisteellä 0° Oinasta.


*Johtavat merkit: Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris


Tämän artikkelin kuvat: 
http://www.corbisimages.com

Artikkeli on julkaistu alunperin blogissa Astrologia ja arkkityypit