Menneiden elämien ohjelmoinnit

Työskennellessäni asiakkaiden kanssa vastaanotollani, useimpien kohdalla esiin nousee tiettyjä menneistä kokemuksista peräisin olevia ohjelmointeja, asenteita ja uskomuksia, jotka vaikuttavat elämäämme. Nämä yleensä pelkoon pohjautuvat osittain tai kokonaan tiedostamattomat käsikirjoitukset luovat tilanteita, joilla on taipumus toistua ja estää meitä elämästä sellaista elämää kuin haluaisimme. Tällä kurssilla haluan antaa osallistujille mahdollisuuden päästä kurkistamaan näihin omiin sisäisiin koodeihin, jotta niistä olisi mahdollista vapautua. Kun näemme mitä ja miksi, alkavat ohjelmoinnit välittömästi purkautua ja elämän ohjaaminen uuteen suuntaan on vihdoinkin mahdollista.

Käymme kurssilla läpi sielunsuunnitelmaa, karmallisia kuvioita sekä yleisesti menneisiin elämiin ja sieltä peräisin oleviin ihmissuhteisiin, pelkoihin, sopimuksiin, uskomuksiin yms. liittyviä seikkoja. Tämän lisäksi kartoitamme jokaisen osallistujan keskeisimpiä karmallisia koodeja ja menneistä elämistä peräisin olevia elämää ohjaavia toimintamalleja. Kurssin sisältöön kuuluu luovia ja toiminnallisia menetelmiä, kuin myös teoreettista sisältöä. Kurssin ehkä tärkein ulottuvuus on kuitenkin sen aikana (ja jo ennen kurssin alkua) tapahtuva energiatyöskentely, joka auttaa jokaista osallistujaa omassa tietoisuuden laajenemisen ja karmasta vapautumisen prosessissa.

Annan kurssilaisten käyttöön koko ammattitaitoni voimavarakeskeisenä terapeuttina, astrologina ja intuitiivisena näkijänä. Vaikka osa kurssin sisällöstä on osallistujien sielunsuunnitelman lukemista ja kanavointia, pääpaino on kuitenkin siinä, että osallistuja itse näkee ja kokee, avautuu korkeammille taajuuksille ja näin vanhasta painolastista vapautumisen prosessi on mahdollista.

Kurssi on ilmapiiriltään turvallinen, lämminhenkinen ja intiimi, jonka vuoksi pidän osallistujamäärän pienenä. Työskentelen kurssille ilmoittautuneiden kanssa energiatasolla jo ennen kurssin alkua, siksi sitoutuminen kurssille osallistumiseen on erityisen tärkeää.

Mikäli workshopiin on vapaita paikkoja, voit ostaa pääsylipun nettikaupastani https://holvi.com/shop/kirsihallaseppala/ Pääsylipun ostamisen lisäksi muuta ilmoittautumista ei tarvita. Mikäli et pääsekään tilaisuuteen, voit antaa tai myydä paikkasi eteenpäin, lunastetun pääsylipun hinta palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että tilaisuus peruuntuu järjestäjän toimesta

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan tälle matkalle menneisiin elämiisi juuri sellaisena kuin olet, juuri niissä tunnelmissa missä olet. Ota mukaan omat eväät lounastaukoa varten, muistiinpanovälineet, vesipullo, villasukat ja mukavat vaatteet joissa on helppo rentoutua. Istumme/makaamme tilaisuudessa lattialla, joten kannattaa tuoda mukana jokin mielellään napakka ja paksu istuintyyny, joogamatto tai makuualusta, jonka päällä voit viettää mukavasti koko päivän, sekä kevyt peitto. Niille joiden terveys ei salli lattialla istumista on tarjolla myös tuoleja. Koetaan ihanan ihmeellinen kurssipäivä yhdessä. ♥