Manifestaation voima – Uusikuu Kauriissa

Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 17.1.2018 – 14.2.2018

Vuoden ensimmäinen uusikuu on intensiivinen ja karismaattinen, huolimatta siitä, että uusikuu on Kauriin merkissä, joka tyypillisesti herättää enemmän maanläheisiä ja pragmaattisia mielleyhtymiä. Uudenkuun kartta suorastaan kylpee Kauriin energiassa, sillä kuusi tärkeää planeettaa on kokoontunut tähän konkretian ja päämäärätietoisuuden merkkiin. Näistä tärkein on Kauriin oma hallitsijaplaneetta Saturnus, tuo rakenteiden, sääntöjen ja kurinalaisuuden symboli, joka siirtyi vastikään omaan merkkiinsä ja viihtyy siellä noin kaksi ja puoli vuotta tästä eteenpäin auttaen meitä luomaan aiempaa kestävämmät ja totuudellisemmat raamit ja rakenteet elämällemme.

Uudenkuun aikaan on aina erityisen suosiollista aloittaa jotain. Aina kysymys ei ole mistään suurista avauksista tai elämää mullistavista muutoksista, mutta kenellä on yhteys luonnon rytmeihin ja kuka kuulee sisimpänsä syklit voi huomata, että uusikuu pitää sisällään siemenenergiaa, ja tämä aika tukee luontevasti kaikkia aloituksia, niin isoissa kuin pienissä asioissa. Nyt kun uusikuu on Kauriissa ja kaverina vielä harvinaisen monta muuta planeettaa samassa merkissä, aloituksissa on mukana harkintaa, realismia, käytännöllisyyttä, päämäärätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä, maalaisjärkeä sekä mahdollisesti myös strategista silmää ja kunnianhimoakin. Kauriilla on kyky nähdä päämäärä, hahmottaa käytännön askeleet joilla tavoitteisiin päästään ja sitoutua tekemään töitä tavoitteen saavuttamisen eteen.

Unelmien toteuttaminen oli jo viime kuussa uudenkuun keskeisimpiä teemoja, mutta silloin kyseessä oli Jousimieskuun visiot ja rohkeat heittäytymiset. Sama teema jatkuu edelleen, mutta astetta vakavammissa ja vakaammissa merkeissä. Nyt päästään jo tekemään töitä unelmien toteutumisen eteen, eikä enää vain visioida ja unelmoida. Vaikka en ihan allekirjoitakaan kaikkea, mitä vetovoimanlaista kerrotaan ja oma käsitykseni manifestaatiosta voi olla jotain muuta mitä sanalla yleisesti tarkoitetaan, niin uskaltaudun käyttämään tätä kutkuttelevaa termiä siitä huolimatta.

Olemme olleet jo muutaman viikon ajan eräänlaisella ”manifestaation taikaportilla”, mikä on ollut ajoituksensa kannalta riemastuttavan osuva. Uudenvuoden aika on tunnetusti se hetki, jolloin luomme katsauksen tulevaan vuoteen ja siihen, millaisia muutoksia toivoisimme sen tuovan tullessaan. Kun käännämme uutuutta kiiltävissä kalentereissamme puhtaan sivun, voimme samalla tuntea että edessämme on mahdollisuus uuteen alkuun. Jotkut tekevät uudenvuoden lupauksia, toiset luonnostelevat tulevan vuoden teemaa tai uusia suunnitelmia. Heti vuodenvaihteen jälkeen tapahtunut täysikuu (upea superkuu Ravun merkissä) avasi energeettisen portin, joka auttoi meitä nostamaan esiin toiveitamme, ja nyt kahden viikon kuluttua siitä kun saavumme uudenkuun kohdalle, on aika laittaa suunnitelmat toteen.

Kauris ja Skorpioni ovat eläinradan merkeistä ne, joilla on kaikkein suurin manifestoinnin taito. Huomaathan, että aina kun puhun tähtimerkeistä, kyse on tietyistä laaduista joita on meissä kaikissa, ei ihmisistä ja heidän ”horoskooppimerkeistään”. Parin viikon ajan meillä on ollut Mars (toiminnan voima) yhtymässä Jupiteriin (runsauden voima) intensiivisessä ja intohimoisesti tavoitteilleen omistautuneessa Skorpionissa, ja Venus (vetovoima), Aurinko (luomisvoima) sekä Pluto (transformatiivinen voima) yhtymässä Kauriissa.

Toisin sanoen nämä kaksi pakettia ovat siis Mars ja Jupiter (aktiivisen ambition voima) sekä VenusAurinko ja Pluto (magneettisesti puoleensavetävä voima), jotka ovat olleet kauniin harmonisessa suhteessa keskenään koko alkuvuoden ajan muodostaen yhdessä niin herkullisen toimivan ja unelmien toteutumista edistävän latauksen että alta pois.

Ajassa on nyt poikkeuksellisen sujuva laatu, ja voimme tuntea sen kosketuksen erityisesti kun olemme sen äärellä mikä on meille arvokasta ja tärkeää. Priorisointi, karsiminen ja kiteyttäminen voivat olla oleellisen merkittäviä työkaluja, jotta pääsemme käsiksi niihin asioihin. Toisinaan prosessi edellyttää luopumista, sillä luonnonlakien mukaisesti vanhasta on päästettävä irti, jos aikoo tarttua johonkin uuteen. Voit saada mitä haluat, mutta et kakkosvaihtoehtoasi myös.

Merkurius on uudenkuun kartalla yhtymässä Saturnukseen ja vahvistaa mielen kykyä kriittiseen arviointiin. Jyvät täytyy erotella akanoista ja kakkosluokan asioille on aika sanoa hyvästi. Mikäli halua päästä käsiksi siihen mitä oikeasti haluat, on sinun luovuttava siitä mitä et halua, mutta mistä et syystä tai toisesta koe voivasi irrottautua. Merkurius ja Saturnus kuvaavat lasersäteen kaltaista keskittymistä ja sellaista pyrkimyksen voimaa, joka muuntaa hiiltyneet kokemukset, ideat tai asiat timantiksi. Elämä kysyy sinulta nyt mikä on oikeasti tärkeää ja mihin haluat aidosti, sydämesi pohjasta sitoutua. Pelkkä vastaus ei riitä. Toimintasi pitää olla linjassa arvojesi kanssa. Mutta valinnan saat tehdä ihan itse.

”There’s a rule, I think. You get what you want in life, but not your second choice too.” Alison Lurie

Kuukauden keskeiset teemat: sitoutuminen, keskittyminen, prioriteetit, karsiminen, kriittinen arviointi, tavoitteet, toimintasuunnitelma, käytännöllisyys, kärsivällisyys, manifestointi, pyrkimyksen voima, suunnitelmien konkretisointi, järjestelmällisyys, kurinalaisuus, päämäärätietoisuus, sitkeys, periksiantamattomuus, intohimo, omistautuminen missiolle, päättäväisyys

Uudenkuun astrologiset kuviot: Aurinko ja Kuu Kauriissa yhtymässä Plutoon ja yhtymässä Venukseen, neliössä Uranukseen, puolineliössä Neptunukseen, sekstiilissä Marsiin ja Khironiin, Merkurius yhtymässä Saturnukseen ja sekstiilissä Neptunukseen, Venus sekstiilissä Marsiin ja neliössä Uranukseen, Mars yhtymässä Jupiteriin, kvinkunsissa Uranukseen. Mikään planeetoista ei peräänny.

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *