Luovuus, jazzsoolon soittamisen salaisuus ja sata muuta asiaa

Sydämessä on pitkän aikaa kytenyt syvä ja vilpitön halu alkaa kirjoittaa tänne sivustolle enemmän ja useammin. Varsinkin kun olen systemaattisesti sulkenut ja lopettanut kaikki muut blogini, tarve kirjoittaa ja jakaa ajatuksia, kokemuksia ja tunnelmia on suuri. Mutta, mutta… huomaan törmääväni blokkiin. Voisin perustella itselleni (kenellekään muulle ei tarvitse) että en ehdi (opiskelu, yrityksen pyörittäminen, vastaanotto, kotityöt yms.) tai en pysty (silmäleikkaus, yhteinen tietokone tyttären kanssa yms.) tai jotain muuta uskottavan tuntuista, mutta tiedän että kysymys ei pohjimmiltaan ole niistä asioista.

Näin Kuun kulkiessa Neitsyessä (päivän energia) on hyvä miettiä työhön, arkeen, rutiineihin, itsekritiikkiin, tottumuksiin ja asioiden järjestelyyn liittyviä seikkoja. Voisin toki perustella asiaa silläkin, että hyvänen aika, blogiinhan päivittyy kerran päivässä huolella laadittu, työllä ja vaivalla kirjoitettu ajankuva! Minähän sen kirjoitan, eikä se mistään tyhjästä ilmesty (niin kuin joskus toivoisin…), eli samalla kun mietin kirjoitusblokkia, pohdiskelen vaadinko itseltäni liikaa kun pitäisi kirjoitella artikkeleitakin vielä. Mutta siitäkään ei ole kysymys. Sillä minulla on tarve kirjoittaa ja tarve jakaa, ja päivä päivältä pidentyvä lista aiheista joista haluan kirjoittaa kasvaa, joten kysymys on todellakin siitä että haluan, eikä siitä että vaatisin itseltäni jotain mitä ”pitää”.

Ongelmani kautta aikojen on ollut se, että kun rima on liian korkealla, moni hyvä juttu jää tekemättä. Jos odotan että kaikki mitä julkaisen täällä blogissa on laadukasta artikkelitasoa ja kelpaisi julkaistavaksi lehdessä, tulee niitä artikkeleita kirjoitettua aika vähän. Tulee mieleen teini-ikäni pienessä merimiesten ja jatsimusiikin täyttämässä satamakaupungissa, kun olin Big Bandin pianistina. Ja kuten varmaan tiedätte, Big Bandissä soitetaan jatsia, johon kuuluu oleellisena osana improvisointi. Hoidin peruskompin kunnialla kera basistin, kitaristin ja lyömäsoittajan, ja myös nuoteista soittaminen sujui mallikkaasti. Mutta kun piti soittaa soolo, jähmetyin.

Sain silloin eräältä bändin jäseneltä ikimuistoisen ja viisaan opetuksen. Hän sanoi että en ikinä tule hyväksi jazzpianistiksi, jos en uskalla päästää irti kontrollista. Okei, hän ei sanonut ihan noin, mutta tuota se tarkoitti. Tarkka lainaus kuului: ”Et koskaan opi soittamaan hyviä sooloja jos et uskalla soittaa paskaa. Vain paskaa soittamalla voi oppia.” Niinhän se on kaiken luomisen ja tekemisen kanssa. Ensin pitää uskaltaa luoda paskaa. Sieltä lannoitteen seasta versoaa uusi kasvu, ja vain siltä pohjalta voi oppia. Ja sen muhevan aineksen seasta voi toisinaan löytää jotain todella hienoa ja arvokasta, jota ei olisi koskaan tullut saaneeksi aikaan, jos ei olisi vain heittänyt aivoja narikkaan ja sisäistä kriitikkoa ulos ikkunasta ja tarttunut talikkoon.

Joitakin vuosia sitten eräässä rakkaassa blogissani annoin itselleni haasteen. Lupasin kirjoittaa ja julkaista yhden kuukauden ajan joka päivä jonkin tekstin kuvineen. Monena iltana, juuri ennen vuorokauden vaihtumista, väsäsin velvollisuudentunteesta itselleni antamaani lupausta kohtaan jonkin kirjoituksen. Ja sen kuukauden aikana syntyi moni parhaista oivalluksistani ja antoisimmista teksteistäni ikinä. Opin siinä sen, mikä monelle luovan työn tekijälle on itsestäänselvyys. Työ syntyy tekemällä. Kun iskee kiinni hommaan ja alkaa tehdä jotain, se toisinaan imaisee mukanaan ja kuljettaa jonnekin, mitä ei etukäteen olisi osannut arvata. Kuten nyt tämä. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä olen kirjoittamassa ennen kuin aloin nähdä mihin tämä teksti on minua viemässä. Opin silloin kirjoitushaasteeni myötä sen, että jos haluat luoda jotain, ei kannata odottaa inspiraatiota tai sitä että olosuhteet tai oma sisäinen tila ovat ihanteelliset. Sitä ihmettä saa odottaa aika kauan.


LOPPUJEN LOPUKSI, KYSYMYS ON SIITÄ, ETTÄ SUOSTUU ASETTUMAAN KANAVAKSI JOLLEKIN, JOKA EI OLE LÄHTÖISIN SINUSTA, VAIKKA SE TULEEKIN SINUN KAUTTASI.


Julia Cameron taisi sanoa kirjassaan Tie Luovuuteen jotain sen suuntaista, että oman luovan lähteensä/jumalallisensa/korkeamman itsensä kanssa voi tehdä diilin, että ”minä vastaan työn määrästä (esimerkiksi siitä että tietty määrä sivuja tulee täyteen kirjaimia) ja sinä vastaat työn laadusta”. Tuo ajatus on aina puhutellut minua syvästi.

Nyt muuten muistan mistä minun piti tämä juttu kirjoittaa. Luin ihanan Jennyn ”Vastaisku ankeudelle” blogista hyvin ajankohtaisen ja tärkeän kirjoituksen ”Hei mikset sä tullutkaan?”, ja oli tarkoitus ottaa osaa aiheeseen. Samalla piti muistutella että ensi maanantaina olisi tarkoitus pitää pitkästä aikaa Täydenkuun näkijäilta (ma 4.5.15 klo 18-20, Helsinki) ja siinä missä kaikki aiemmat illat ovat olleet loppuunmyytyjä ja ollaan vietetty ihanat virittymiset, meditaatiot, deekshat ja kanavoinnit lähes kahdenkymmenen ihmisen voimin, tähän tulevaan iltaan on vain kourallinen ilmoittautuneita. Heitäpä sähköpostilla (yhteys@kirsihallaseppala.fi) jos haluat mukaan. Kerron iltojen sisällöstä enemmän viime syksyisessä kirjoituksessani: Täydenkuun näkijäillat

Täydenkuun iltaa odotellessa: “Remember, there is a creative energy that wants to express itself through you.” (Julia Cameron)

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *