Kuunsolmut ja elämän tarkoitus?

kysymys

Ymmärsin että kuunsolmujen avulla voidaan löytää se elämän pohjimmainen tarkoitus. Kartallani on yläsolmu Oinaan alussa yhtymässä Kheironiin (29 Kaloja). Tämä kaksikko huoneessa 11. Mitä tästä voi päätellä?

vastaus

Astrologinen kartta on moniulotteinen, monen tekijän yhdessä muodostama kokonaisuus. Yhtäkään kartan tekijää ei siksi voi tulkita yksinään ilman että sen merkitys muuttuu. Pitäisi siis nähdä koko kartta, jotta voisi tulkita kuunsolmujen merkitystä syvällisesti.

Pieniä suuntaviivoja toki pelkästä merkki- ja huonesijainnistakin voi saada. Sinun kuunsolmusi Oinaassa nostaa esille ihmissuhteissa tehtyjen kompromissien ja yhteistyön (mahdollisesti ristiriitaisen) suhteen omiin, yksilöllisiin päämääriin. Yläsolmun yhtymä Kheironiin kertoo paranemisen/parantamisen teemoista ja haavojen/vajavaisuuksien kohtaamisesta eri muodoissa tässä elämässä.

Elämän tarkoituksen määritteleminen astrologista karttaa apuna käyttäen on iso ja pitkäaikainen prosessi. Astrologi voi antaa ohjausta ja suuntaviivoja siihen tulkitsemalla kartan symboleja, mutta lopullisen ”löytöretken” aiheeseen voit tehdä vain sinä itse.

Lue blogin muita kuunsolmuista kertovia artikkeleita.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2009 blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *