Konkkamuori ja sairastamisen taito

Runollinen sairastelusta nauttiminen ei mennytkään ihan niin kuin olin haaveillut. Kaikesta huolimatta olen joutunut olemaan töissä (lue: oma valinta) ja puuhailemaan yhtä sun toista särkylääkkeiden turruttavalla avustuksella. Silloin tauti pitkittyy ja alkaa muuttua epämiellyttäväksi. Ja sitähän me emme tahdo.

Flunssan innoittamana kaivoin kirjahyllyn kätköistä iki-ihanan lapsena lahjaksi saamani kirjan ja jälleen kerran haltioiduin Konkkamuorin elämänasenteesta ja viisaudesta.

Konkkamuori on virolaisen Aino Pervikin seitsemänkymmentäluvulla kirjoittama lastenkirja, jonka on kuvittanut Edgar Valter ja suomentanut Kirsi Kunnas. Kirja kertoo keskellä myrskyävää merta olevalla pienellä, terävien kivikkojen ympäröimällä saarella itsekseen asuvasta Konkkamuorista, joka on yrteillä ja loitsuilla itseään ja muita hoitava noita.

Kirja on luonnonläheinen ja riemastuttava rakkauskertomus. Ja kaikkein parasta koko kirjassa, minun mielestäni, on Konkkamuorin sairastumisesta kertova kohta.

Konkkamuori osaa suhtautua sairastumiseensa elämää syleilevällä, zeniläisellä viisaudella.

”Kun konkkamuori oli päässyt takaisin kotiinsa, alkoivat häntä puistattaa vilunväreet. Raivokkaat yskänpuuskat tärisyttivät häntä, nenä oli tukossa, kurkku turvonnut. Noidannuoli repi selkää, vatsanväänteet mahaa, päätä pyörrytti, jalat vapisivat ja kuume puistatti voimakkaasti.

– Konkkamuoripoloinen! Oletpa sinä kylmettynyt myrskyssä! hytisi Konkkamuori ihastuneena.” – Aino Pervik (1975)


”Hän alkoi sijata vuodetta. Koska hän aikoi olla sairaana oikein kauan ja nauttia siitä kunnolla, hän pani vuoteeseen puhtaat lakanat ja etsi uuden untuvapeitteen. Vuoteen viereen hän kasasi ison pinon nenäliinoja ja nipun kuumemittareita.

Kun Konkkamuorilla oli oikein korkea kuume, ei hän raaskinut lyödä sitä pois mittarista, ja siksi hänen piti joka kerta ottaa uusi mittari. Sairastaessaan hän mittasi kuumetta lakkaamatta. Se juuri olikin nautinnollista sairastamisessa. Ne kuumemittarit, joissa oli korkein lukema, hän pani jälkeenpäin erityiseen kulhoon ja katseli niitä silloin tällöin teetä juodessaan.” – Aino Pervik (1975)


”- Voi Konkkamuori parka, kylläpä sinulla onkin korkea kuume, hän sanoi makean murheen vallassa. Hänellä oli aivan suurenmoinen olo. Yhtämittaa hän hinkui voimakkaiden ja tuskallisten yskänpuuskien kourissa.

– Voi Konkkamuori parka, hän rohisi tukehtumaisillaan. – Sinullahan on oikea hevosen yskä! Yskiminen oli mukavaa, mutta alkoi ajan mittaa kovasti uuvuttaa. Konkkamuorista oli kamalaa luopua noin mahtavasta yskästä, mutta lopulta hän ei voinut kestää enempää ja valmisti itselleen lääkkeen.” – Aino Pervik (1975)

Yrttilääkinnästä kiinnostuneet huomaavat, että Aino Pervik oli varsin perillä lääkekasvien vaikutuksista. Kirjassa Konkkamuori tekee itselleen lääkkeen jossa on vesimintun lehtiä, merimintun kukkateriä, pukinjuuren juurakoita, punakoison varsia, sikoangervon kukkia ja kangasajuruohon aukeamattomia nuppuja.

”Siitä tuli voimakas ja kitkerän makuinen juoma, joka pani veden juoksemaan silmistä ja pyyhkäisi yskän pois käden käänteessä. Mutta eikös vaan pukinjuuri pannut hänet hikoilemaan niin että kuume uhkasi laske ja punakoiso lopetti vatsanpurut ja kangasajuruoho, vaikka sitä oli vain vähän, pelotti pois noidannuolen ja sikoangervo kirkasti kurkun.

Konkkamuori heitti peitot päältään ja työnsi ikkunat selkoselälleen, ettei kuume vain laskisi. Nuhaa oli sentään jäljellä sopivasti. Veto antoi sille lisää puhtia niin että nenä alkoi vuotaa kuin mahlakoivu, ja nenäliinapino hupeni. nyt kun yskä ei enää sekoittanut tahtia, kaikuivat aivastukset puhtaina kuin pasuunakuoro.” – Aino Pervik (1975)

Miten inspiroivaa tekstiä. Ja vaikkei itse haluaisi ihan noin innokkaana sairastaa, on kirja ainakin viihdyttävää luettavaa, aikuisellekin. Mutta tuota yrttiteetä en suosittele keittämään, punakoiso on erittäin myrkyllinen kasvi, ja luonnon lääkkeet voivat reagoida arvaamattomasti tottumattoman hyppysissä.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *