Natural Woman -haaste

Kaunis ja ihana kaimani, hyvinvointivalmentaja Kirsi Salo, käynnisti pari päivää sitten Facebookissa “luonnonkaunis nainen” -haasteen, jonka ideana on julkaista omalla seinällään meikitön käsittelemätön ja muokkaamaton omakuva. Se on tuonut omaan uutisvirtaani toinen toistaan kauniimpien naisten kuvia ja heidän tuntemuksiaan asiasta. On jännä ilmiö, että monien on helppoa nähdä herkkyys, sielukkuus, ilmeikkyys – kaikki se eletty elämä, sydämen lämpö ja kauneus, mitä me naiset kasvoillamme ilmennämme – toisessa ihmisessä, kun taas omien kasvojen kohtaaminen paljaana vie herkästi epämukavuusalueelle, tuntuu vaikealta ja nolottaa.

18.34.22 kirsi ©kirsihallaseppalaItse en käytä lähes koskaan meikkiä, eikä siksi meikitön selfie ole ongelma. Itseasiassa koen niin olevani enemmän oma itseni, ja meikki tuntuu naamiolta. Ikävä kyllä. Koska joskus olisi ihana ehostaa ja hehkua meikin korostaessa kasvojen parhaita puolia. Sen sijaan oman naaman näyttäminen aamunturpeana, huonossa valossa ja ilman filtteriä… se on haaste tosissaan, kiusallinen ajatuskin. Päätän olla armollinen itselleni ja valitsen parin viikon takaisen kuvan, jossa olen aamupäivän luonnollinen valo kasvoillani, mutta täysin ilman meikkiä, kestovärjäyksiä tai muitakaan käsittelyjä, filttereitä tai manipulointeja. C’est moi.

Jotenkin tämä haaste sopii nyt erinomaisen hyvin tämän uuden blogin alkuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen julkaisseeni jotain täysin oman näköistä, rohkeaa ja paljasta. Sillä en suinkaan tarkoita tätä kuvaa, vaan kotisivujeni esittelytekstiä, joka on pidempi, henkilökohtaisempi ja avoimempi kuin mikään mitä olen koskaan julkisesti sanonut tai kirjoittanut. Olen ollut aina niin huolissani siitä mitä muut ajattelevat ja miltä jokin vaikuttaa ja mitä joku saattaa luulla, että olen päätynyt tekemään asioita anonyyminä tai muuten pitänyt omat jutut pöytälaatikossa. Nämä sivut ja tämä blogi on merkki siitä, etten pelkää enää niin paljon. Jos en vielä tänään ihan kokonaan tule kaapista ulos, niin ainakin kurkin sieltä pää ulkona hihkuen ja vilkuttaen iloisesti hymyileville ihmisille.


musiikki ARETHA FRANKLIN – (YOU MAKE ME FEEL LIKE) A NATURAL WOMAN

Tekemällä oppii

Olen aivan uskomattoman innoissani ja onnellinen siitä, että vuosien suunnittelun ja “en-mä-osaa” -ajattelun jälkeen tein itselleni nämä kotisivut. Ja kirouksenkaltaisesta perfektionismistani huolimatta uskallan melkein sanoa, että ne ovat valmiit. No toki pientä säätöä vielä…

Sitä kuulkaa osaa ihan mitä vaan, kun alkaa tekemään, eikä luovuta ennen kuin on valmista. Luulen että monella jää paljon toteuttamatta ihania juttuja, kun ajattelee ettei osaa. Itsekin olen kuullut joissain yhteyksissä että “hyvähän sun on tehdä kun osaat”. Mutta totuus on, että aloittaessa en ole osannut, vaan tekiessä oppinut. Ja rakastan sitä ihanaa, kihelmöivää, lämmintä ja hekumallista tyytyväisyyden tunnetta, kun on saanut jotain itselleen tärkeää tehtyä. Olkoon se sitten että on saanut pyykit narulle kuivumaan (se tuntuu joskus mahdottoman vaikealta), perustettua kasvimaan, aloitettua blogin, laulettua karaokessa tai ilmaistua jonkin tunteen runon sanoin


TEHKÄÄ IHMISET SITÄ MIKÄ TEKEE TEIDÄT ONNELLISIKSI TEHKÄÄ, ÄLKÄÄKÄ ANTAKO SEN OLLA ESTEENÄ, ETTÄ ETTE VIELÄ OSAA.


Dont Compare

Elämämme tärkein, vaikein ja yksinkertaisin opetus

Aurinko, tuo minuuden, sydämen ja luovan tietoisuuden symboli, on tällä hetkellä Oinaassa, eläinradan ensimmäisessä – itsestä tietoiseksi tulemisen – merkissä. Aurinko on myös vielä hetken aikaa oppositiossa Oinaan omaan Mars -planeettaan. Oinaan ohella Mars ajaa myös itseksi tulemisen teemaa – omien, itsestä lähtöisin olevien pyrkimysten ja autenttisen energiankäytön muodossa. Mars-energia voidaan helposti tuomita olemaan itsekästä ja omaa etua tavoittelevaa, mutta uskallan sanoa, että Marsin toteuttamisen pelko saa paljon pahempaa jälkeä aikaan, kuin vapaasti ja luovasti toteutuva Mars. (Jokaisella meillähän on omalla syntymäkartalla Mars jossakin merkissä, joka muiden tekijöiden ohella kuvaa kaikkein ominta tapaamme toimia ja käyttää energiaa. Ajassa liikkuva Mars kulkee myös merkistä merkkiin, ja kuvaa näin ajankohtaisia, kollektiivisia energioita maailmalla.)

Mars on nyt Vaa’assa, itselleen hyvin vieraassa merkissä. Siinä missä Vaaka on rauhan, diplomatian, toisten huomioonottamisen, asioiden punnitsemisen ja kompromissien merkki, Mars kaipaa suorasukaisuutta, nopeita ratkaisuja, räjähtävää toimintaa ja tekemistä, josta voi sanoa “tää on mun juttu”. Mars voi mennä kunnolla solmuun Vaa’an energioiden alaisena, mutta kun lisätään joukkoon vielä Marsin tämänhetkinen perääntyvä liike (näennäinen sellainen, planeetat eivät todellisuudessa vaihda suuntaa kiertoradoillaan), saadaan Mars, joka jahkaa, aikoo, pyytää muiden hyväksyntää, hukkaa tavoitteensa, tukahduttaa intohimonsa, suostuu vaikkei jaksa, sanoo kyllä vaikkei kiinnosta ja on kaikinpuolin kiltti ja kunnollinen. Arvatkaa mitä siitä seuraa, kun sodanjumala Ares (Marsin kreikkalainen vastine) laitetaan sinne missä hän ei halua olla, tekemään sellaista mikä häntä ei miellytä ja hymyilemään ja niiamaan niille joista hän ei pidä. 

Tämä on hyvä päivä miettiä sitä, kuka sinä olet ja mitä haluat elämältäsi. Oletko siellä missä haluat olla? Toteutatko sitä, minkä koet olevan oma juttusi? Asutko siellä missä viihdyt ja haluat asua? Teetkö sellaista työtä mistä nautit? Työskenteletkö siellä missä haluat olla töissä? Vietätkö päiväsi sellaisella tavalla, jota arvostat? Oletko juuri nyt, tällä hetkellä tätä lukiessasi siellä, missä haluatkin olla?

Ole suora ja rehellinen. Kiitä itseäsi rehellisyydestä. Tässä kaikki.

Halusin tänään jakaa kanssanne jotain, mitä itse pidän suuressa arvossa. Se on opetus, joka on niin yksinkertainen ja itsestäänselvä, että se on monille mahdoton ymmärtää saati toteuttaa omassa elämässään.

“Ole oma itsesi” vaikuttaa helpolta, mutta kuinka moni loppujen lopuksi edes tietää mikä se “oma itse” on, tai tiedostaa jatkuvasti yrittävänsä olla jotain muuta kuin on, tai ainakin haluaisi olla jotain muuta kuin on… Pysähdytään tähän. “Olla se kuka on.” Mitä se on? Tämän juuri koen olevan oman työni ydin astrologina, näkijänä, terapeuttina ja henkisenä ohjaajana: auttaa ihmisiä tiedostamaan oma ainutlaatuinen minuutensa JA toteuttamaan omaa tehtäväänsä/olemassaoloaan tässä maailmassa parhaalla mahdollisella tavalla. Uusia palveluja ja projekteja onkin kehitteillä, toivottavasti pääsen jakamaan hedelmät kanssanne pian.

Ja tässä vihdoin se teksti, joka innoitti tämän päivän transiittien ohella kirjoittamaan tämän artikkelin.

“Minulla on vain yksi sanoma. Se on: “ole oma itsesi”. Joten älä pidä idoleita, älä yritä tulla heidän kaltaisekseen, millainen et voi koskaan olla. Voit olla ainoastaan oma itsesi. Ellet yrittäisi olla jotain muuta kuin se mitä ja kuka olet, tulisit todella saavuttamaan suuria. On suuruutta olla se kuka olet, mitä tahansa oletkin.

Se mitä olet, ei ole tärkeää. Kysymys kuuluu, kuinka paljon olet itsesi kanssa, kuinka paljon rakastat itseäsi. Jos rakastat itseäsi ja ajattelet että kaikki sinussa on kunnossa, kaikki asiat sujuvat hyvin.

Kaikki ongelmat alkavat siitä, että et todella rakasta itseäsi etkä hyväksy itseäsi. Olet lukenut niin monia kirjoja, sinulla on niin monia idoleita ja haluat olla heidän kaltaisensa, ja yrittäessäsi tulla heidän kaltaisekseen, sinä tuhoudut.

Jokaikinen teistä on ainutlaatuinen. Sinua ei ole tehty olemaan sellainen kuin joku toinen on. Sinä olet erityislaatuinen. Olet yksilöllinen. Sinun täytyy olla oma itsesi, silloin elämä kuljettaa sinua. Yrittäessäsi olla joku toinen, et ole lainkaan yhteistyössä luonnon kanssa.

Joten, haluan sinun pitävän itseäsi tärkeänä, ei ylimielisesti, vaan hyväksyen sen, että sinut on tehty juuri sellaiseksi kuin olet, erityisen jumalallisen suunnitelman mukaan. Sinun kohtalosi on olla sitä. Siitä valaistumisessa on kysymys.” – Sri Bhagavan

Elämäntehtävä

Kun jokin sykli päättyy, emme yleensä tiedä onko se alku vai loppu. Järjellä voimme ajatella vanhan päättymisen olevan uuden airut, mutta kokemuksellisella tasolla saatamme tuntea vain luopumisen tuskaa ja hiljaiseksi vetäviä loppuja, päättymistä päättymisen jälkeen.

En tiedä onko tämä viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin, vai kenties ensimmäinen uuden sarjan alussa. En toimi enää ammattia harjoittavana astrologina, vaikka teenkin vielä satunnaisesti tulkintoja, jos joku sellaista sattuisi kaipaamaan.

Enemmän kuin astrologi koskaan, olen aina ollut näkijä ja mystikko. Elämäntehtävänäni – itse elämän kokemisen ohella – on auttaa ihmisiä palauttamaan tietoinen kontakti korkeampaan itseensä ja palaamaan mielen hallinnasta sydänyhteyteen ja sisäiseen ohjaukseen. Olen vuosia yrittänyt käyttää astrologiaa työvälineenäni tässä missiossa, mutta se ei ole siihen tarkoitukseen paras menetelmä.

Minulle astrologia ei ole tekniikoita, avainsanoja, ominaisuuksia, luonteenpiirteitä, hyviä ja huonoja aikoja, tulevien ennakointia tai luonteen hiomista, pyrkimystä tulla paremmaksi ihmiseksi. Minulle astrologia on, sanojen, käsitteiden, määritelmien, selitysten, uhkakuvien ja lupausten sijaan energiaa, sisäinen kokemus. Astrologinen syntymäkartta tai ajankuva ovat minulle elävää ja kokemuksellista, kuin elokuva johon voin hetkeksi astua sisään. Kartta symboleineen on kuvia, värejä, tuntemuksia, tuoksuja, makuja, musiikkia ja harmoniaa. Se on lähes aistillista kokemista ja sisäistä tietämistä. Se on toiminut elämässäni kompassin tavoin, kuin tähdet merimiehille ja muille matkaajille vuosisatoja sitten. Ei kuitenkaan ulkoapäin tulevana opastuksena, vaan sisäisenä tuntemisena siitä miten asiat ovat, missä on itä ja missä länsi, ja minne itse sijoitun matkallani juuri nyt, mistä tulen ja mihin suuntaan olen menossa.

Nyt tätä kirjoittaessa – tänä kylmänä tammikuun aamuna, kun lumi heijastaa auringon valoa lähes silmiä vihlovalla kirkkaudella – tunnen että se on alku. Kyllä, se on alku.

 

Konkkamuori ja sairastamisen taito

Runollinen sairastelusta nauttiminen ei mennytkään ihan niin kuin olin haaveillut. Kaikesta huolimatta olen joutunut olemaan töissä (lue: oma valinta) ja puuhailemaan yhtä sun toista särkylääkkeiden turruttavalla avustuksella. Silloin tauti pitkittyy ja alkaa muuttua epämiellyttäväksi. Ja sitähän me emme tahdo.

Flunssan innoittamana kaivoin kirjahyllyn kätköistä iki-ihanan lapsena lahjaksi saamani kirjan ja jälleen kerran haltioiduin Konkkamuorin elämänasenteesta ja viisaudesta.

Konkkamuori on virolaisen Aino Pervikin seitsemänkymmentäluvulla kirjoittama lastenkirja, jonka on kuvittanut Edgar Valter ja suomentanut Kirsi Kunnas. Kirja kertoo keskellä myrskyävää merta olevalla pienellä, terävien kivikkojen ympäröimällä saarella itsekseen asuvasta Konkkamuorista, joka on yrteillä ja loitsuilla itseään ja muita hoitava noita.

Kirja on luonnonläheinen ja riemastuttava rakkauskertomus. Ja kaikkein parasta koko kirjassa, minun mielestäni, on Konkkamuorin sairastumisesta kertova kohta.

Konkkamuori osaa suhtautua sairastumiseensa elämää syleilevällä, zeniläisellä viisaudella.

“Kun konkkamuori oli päässyt takaisin kotiinsa, alkoivat häntä puistattaa vilunväreet. Raivokkaat yskänpuuskat tärisyttivät häntä, nenä oli tukossa, kurkku turvonnut. Noidannuoli repi selkää, vatsanväänteet mahaa, päätä pyörrytti, jalat vapisivat ja kuume puistatti voimakkaasti.

– Konkkamuoripoloinen! Oletpa sinä kylmettynyt myrskyssä! hytisi Konkkamuori ihastuneena.” – Aino Pervik (1975)


“Hän alkoi sijata vuodetta. Koska hän aikoi olla sairaana oikein kauan ja nauttia siitä kunnolla, hän pani vuoteeseen puhtaat lakanat ja etsi uuden untuvapeitteen. Vuoteen viereen hän kasasi ison pinon nenäliinoja ja nipun kuumemittareita.

Kun Konkkamuorilla oli oikein korkea kuume, ei hän raaskinut lyödä sitä pois mittarista, ja siksi hänen piti joka kerta ottaa uusi mittari. Sairastaessaan hän mittasi kuumetta lakkaamatta. Se juuri olikin nautinnollista sairastamisessa. Ne kuumemittarit, joissa oli korkein lukema, hän pani jälkeenpäin erityiseen kulhoon ja katseli niitä silloin tällöin teetä juodessaan.” – Aino Pervik (1975)


“- Voi Konkkamuori parka, kylläpä sinulla onkin korkea kuume, hän sanoi makean murheen vallassa. Hänellä oli aivan suurenmoinen olo. Yhtämittaa hän hinkui voimakkaiden ja tuskallisten yskänpuuskien kourissa.

– Voi Konkkamuori parka, hän rohisi tukehtumaisillaan. – Sinullahan on oikea hevosen yskä! Yskiminen oli mukavaa, mutta alkoi ajan mittaa kovasti uuvuttaa. Konkkamuorista oli kamalaa luopua noin mahtavasta yskästä, mutta lopulta hän ei voinut kestää enempää ja valmisti itselleen lääkkeen.” – Aino Pervik (1975)

Yrttilääkinnästä kiinnostuneet huomaavat, että Aino Pervik oli varsin perillä lääkekasvien vaikutuksista. Kirjassa Konkkamuori tekee itselleen lääkkeen jossa on vesimintun lehtiä, merimintun kukkateriä, pukinjuuren juurakoita, punakoison varsia, sikoangervon kukkia ja kangasajuruohon aukeamattomia nuppuja.

“Siitä tuli voimakas ja kitkerän makuinen juoma, joka pani veden juoksemaan silmistä ja pyyhkäisi yskän pois käden käänteessä. Mutta eikös vaan pukinjuuri pannut hänet hikoilemaan niin että kuume uhkasi laske ja punakoiso lopetti vatsanpurut ja kangasajuruoho, vaikka sitä oli vain vähän, pelotti pois noidannuolen ja sikoangervo kirkasti kurkun.

Konkkamuori heitti peitot päältään ja työnsi ikkunat selkoselälleen, ettei kuume vain laskisi. Nuhaa oli sentään jäljellä sopivasti. Veto antoi sille lisää puhtia niin että nenä alkoi vuotaa kuin mahlakoivu, ja nenäliinapino hupeni. nyt kun yskä ei enää sekoittanut tahtia, kaikuivat aivastukset puhtaina kuin pasuunakuoro.” – Aino Pervik (1975)

Miten inspiroivaa tekstiä. Ja vaikkei itse haluaisi ihan noin innokkaana sairastaa, on kirja ainakin viihdyttävää luettavaa, aikuisellekin. Mutta tuota yrttiteetä en suosittele keittämään, punakoiso on erittäin myrkyllinen kasvi, ja luonnon lääkkeet voivat reagoida arvaamattomasti tottumattoman hyppysissä.