Kaksi tärkeää ilmoitusasiaa

Vaikka onkin pyhäinpäivän aatto, niin tunnelmoinnin sijaan tulee kaksi tärkeää ilmoitusasiaa: ohje ystäväpostin tarjoukseen tarttuneille sekä tarkennus psykoterapeutin ammattinimikkeen käytöstä (ja käyttämättä jättämisestä).

halloween ©kirsihallaseppala

Sain viime sunnuntaina ilmestyneen ystäväpostin jälkeen 127 sähköpostia teiltä rakkaat lukijat! Lämmin kiitos kaikille. Luin jokaisen kirjeen huolella, ja oli ihanaa tuntea se lämpö ja rakkaus ja välittäminen, jota sananne ja kuvanne sydämessäni sytyttivät. Voi, kun näkisitte itsenne minun silmini, olette kaikki niin sanoinkuvaamattoman kauniita, arvokkaita ja rakkaita. Ihania enkeleitä! Ja ansaitsette sen kaiken hyvän, mitä kirjeissänne toivoitte. Aioin ensin vastata jokaiselle teille yksilöllisesti, mutta näin opinnäytetyön vääntämisen, tenttiin luvun ja tiiviin asiakastyön sekä ryhmien ohjaamisen ohessa, eihän se ollutkaan mahdollista. (Juu, en maininnut kotitöitä enkä ruuanlaittoa. Näin kahden lapsen yksinhuoltajana nämä asiat toteutuvat meidän kotona sitten ehkä vähän ennen joulua…)

Tärkeä ilmoitusasia nr. 1:
Te jotka tartuitte ystäväpostin tarjoukseen, deekshan välitys tapahtuu joka ilta 1.-7.11. klo 22.00. On hyvä olla levossa noin 21:55-22:15 välisenä aikana, jotta vastaanottaminen tapahtuu toivotulla tavalla. Mutta älkää stressatko jos makuulla olo ei joka ilta ole mahdollista tuohon aikaan. Se on suositus, ei ehdoton sääntö. Lukekaa ihmeessä deekshaa käsittelevä kuvaus täältä, jotta ymmärrätte paremmin mistä asiassa on kyse. Olen myös itse käsitellyt deekshaa täydenkuuniltoja koskevassa kirjoituksessani.

Tärkeä ilmoitusasia nr. 2:
Olen psykoterapeuttiopiskelija ja annan harjoitusterapiaa osana opintojani. Tämä tarkoittaa sitä, että en käytä itsestäni nimitystä “psykoterapeutti”, joka on suojattu ammattinimike ja jonka käyttö edellyttää opinnoista valmistumista ja sen jälkeistä Valviran hyväksyntää. En ole koskaan tätä nimitystä itsestäni käyttänyt, ja toivon ettette käytä tekään. Sen sijaan olen pitänyt teitä koko ajan kartalla opintojeni suhteen, muun muassa valittamalla facebookissa opiskelun ja yrittäjyyden yhdistelmän aiheuttamaa kiirettä ja stressiä ja tekemättä jääneitä asioita…

Olen aina ollut tarkka sanoista joita käytän. Se, että jokainen sana on harkittu ja merkityksellinen, on yksi ominaispiirteitäni. Olen ärsyttänyt läheisiäni myös sillä, että muistan vuosien takaisia dialogeja (ja monologeja) sanasta sanaan. Joten erityisesti tällaisessa tilanteessa, jossa väärän ilmaisun käyttö rikkoo lakia, voitte uskoa että olen ollut tarkkana. Toinen ominaispiirteeni nimittäin on ehkä hieman neuroottinenkin pyrkimys noudattaa sääntöjä ja sovittuja asioita. (Paitsi ruokareseptejä ja käyttöohjeita, niille olen allerginen.) Kaikki jotka olette tutustuneet kotisivuihini, facebook-sivuuni, muihin kirjoituksiini tai ilmoitteluuni, olette tietysti tämän huomanneet. Halusin vain vielä korostaa asiaa, koska kaikille se ei ollut vielä aivan selvää.

Ja nyt, ihanaa, levollista ja tunnelmallista pyhäinpäiväviikonloppua kaikille teille. Muistetaan heitä, jotka ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen. Sytytetään kynttilöitä ja nautitaan pimeiden iltojen lempeästä syleilystä. Rakkautta ja rauhaa sydämiin itsekullekin!

kirsi-allekirjoitus

Kauneus on katsojan silmässä

Loppusyksyn kauneus on siinä, että harmaan tuhannet sävyt pehmentävät maiseman. Useana aamuna usva on levittäytynyt pientareille leijuen taivaan ja maan välillä kuin toinen todellisuus, ja astumme ulos kuin uneen. Kun katsot ikkunasta tällaisena lokakuun harmaana ja koleana päivänä, mitä näet? Sanotaan, että emme näe todellisuutta sellaisena kuin se on, näemme sen sellaisena kuin itse olemme. Näetkö syksyn harmaudessa ja pimeydessä masentavaa ankeutta, rumia mustia puunrunkoja ja kuolevan luonnon? Vai näetkö levollisen, epäoleellisesta karsitun ja paljaudessaan koskettavan maiseman, joka huokuu sielukkaita sävyjä. Kauneutta on kaikkialla. On itsestäsi kiinni näetkö kuihtuvassa kukassa roskan vai puhuttelevaa dekadenttia kauneutta. Maailma on sisimpämme peili. Miten suhtaudut itseesi, suhtaudut myös asioihin ympärilläsi, ja miten näet maailman, samoin silmin tarkastelet myös itseäsi.

Näetkö oman kauneutesi vain laittautuneena ja tietystä kuvakulmasta? Osaatko nähdä miten arvokas ja täydellinen olet jokaisena hetkenä, miten kaunis olet vastaheränneenä, paljaana, rypistyneenä, hauraana, pyöreänä tai ohuena, punakkana tai harmaantuneena? Jos koet että elämästäsi puuttuu arvostusta tai rakkautta, kyseessä on aina sinun oma kyvyttömyytesi arvostaa ja rakastaa itseäsi. On helppo sanoa “totta kai rakastan itseäni”, mutta jos maailma peilaa sinulle takaisin jotain muuta, on itsensä rakastamisen tiellä vielä muutamia askelia otettavaksi. Mieti tätä. Rakkaus on aina oikea tapa suhtautua itseesi kaikissa elämäsi tilanteissa. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua itseensä ja nähdä oma kauneutensa kaikessa monimuotoisuudessaan. Sinä olet rakkaus, rakkaus joka ei useinkaan ole vielä täysin tietoinen itsestään. Tänään on hyvä päivä nähdä itsesi rakkauden silmin.

Täydenkuun näkijäillat

Olen jo pitkään miettinyt miten voisin paremmin palvella teitä, jotka joudutte odottelemaan tulkintaan pääsyä useamman kuukauden, tai teitä joille täyspitkä tulkintatapaaminen tuntuu tällä hetkellä liian suurelta satsaukselta, tai teitä jotka haluaisitte saada vastauksen vain johonkin tiettyyn asiaan, tai teitä jotka olette kysyneet miten ja missä voisitte vastaanottaa tietoisuutta kohottavaa deekshaa (Awakened Oneness Blessing) eli sydäntietoisuutta ja pysyvää mielenrauhaa sekä läsnäoloa aktivoivan siunauksen.
125 valoheinät 2011 ©kirsihallaseppala
Näistä mietteistä syntyi idea tapahtumasta, joka sai nimeksi Täydenkuun näkijäilta. Kyseessä on kerran kuukaudessa järjestettävä tilaisuus, jonne voit tulla näkemään ja kokemaan, hiljentymään, rauhoittumaan tai latautumaan. Iltojen sisältöön kuuluu yhteinen meditaatio/hiljentyminen, jonka jälkeen halukkailla on mahdollisuus esittää minulle kysymyksiä. Ne voivat olla yleisesti astrologiaan, henkisyyteen, näkemiseen, kanavointiin tai muuhun osaamisalueeseeni liittyviä, tai sitten ne voivat olla aivan henkilökohtaisia, kysyjän omaa elämää koskevia kysymyksiä. Kanavoinnin ja keskustelun jälkeen jokainen joka haluaa saa vastaanottaa deekshan eli ykseyden siunauksen, joka aikaansaa neurobiologisen muutoksen aivoissa ja käynnistää tietoisuuden heräämisprosessin tai vahvistaa jo käynnissä olevaa prosessia entisestään.

Olen saanut omakohtaisesti todistaa ja myös kuulla asiakkailtani miten uskomattomia asioita deeksha on saanut aikaan. Ihmeitä todellakin tapahtuu! Deekshalla ei kuitenkaan pyritä mihinkään tiettyyn (mielen luomaan) lopputulokseen tai ulkoiseen muutokseen. Korkeimmasta tietoisuudesta (joku voi kutsua sitä jumalalliseksi, joku toinen kollektiiviseksi älyksi tai korkeammaksi itseksi) peräisin oleva siunausenergia ei ole mikään parannusmenetelmä eikä sitä yritetä ohjailla välittäjän toimesta. Se ei myöskään pidä sisällään mitään tiettyä filosofiaa, uskontoa tai henkistä suuntausta, eikä sinun ole tarkoitus omaksua mitään uutta ajattelutapaa tai uskomusjärjestelmää. Se sopii yhtä hyvin ateistille, uskovaiselle kuin henkisesti omaa yksilöllistä polkuaan kulkevallekin.

Deeksha toimii jokaisen elämässä omalla tavallaan, aktivoiden vastaanottajan omaa, ainutlaatuista, yksilöllistä henkistä kasvuprosessia ja siirtymistä pienen mielen hallinnasta sydämen ja korkeamman itsen ohjaukseen. Voit lukea lisää deekshasta täältä.

Missä: Kruunuvuorenkatu 1, 00160 Helsinki
Milloin: 8.10.14 klo 18-20
Mitä: yhteinen meditaatio/hiljentyminen, viestien ja vastausten kanavointi, deeksha eli awakened oneness blessing
Hinta: 25€ (sis. 24% alv. + oma astrologinen syntymäkartta ja ajankuvataulukko)
Ilmoittautuminen: Sähköpostitse: yhteys@kirsihallaseppala.fi . Anna ilmoittautumisen yhteydessä myös puhelinnumerosi sekä syntymätietosi (syntymäpäivämäärä, kellonaika ja syntymäpaikka).

Syntynyt kirjailijaksi

209 kirjailija kirsihs ©kirsihallaseppala208 kirjailija kirsihs ©kirsihallaseppala

Rakastan kirjoittamista. Olen kirjoittanut päiväkirjaa jo ennen kouluun menoa ja tarinoitani julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä ennen kuin täytin 10 vuotta. Kirjoittaminen – nuo monimerkitykselliset, mutta itsessään tyhjät sanat – on ollut aina minulle omin ilmaisumuoto, teininä sanoin sen olevan hengityslaite, elinehto. Olen pari kertaa tässä elämäni aikana kysynyt itseltäni, miksi ihminen, joka on syntynyt kirjailijaksi, ei ole kirjoittanut yhtään kirjaa. Mikä tragedia! (Runokirjan olen julkaissut vuonna 2004, mutta sitä ei lasketa.) Nyt olen kysynyt asiaa itseltäni uudestaan. Miksi jokin, mitä pidän niin tärkeänä, ei saa aikaa eikä tilaa elämässäni?

Siksi koska pitää vastata tekstiviesteihin ja sähköposteihin, päivittää facebookia, tarkastaa instagramin uudet kuvat ja hoitaa yksi ja satamiljoonaa pikkuruista, arkipäivääni kuormittavaa juoksevaa asiaa. Niinkö?

Puhun asiakkailleni usein siitä, että jos haluaa toteuttaa jotain itselleen tärkeää, elää itsensä näköistä elämää, täytyy tehdä jotain eri tavalla kuin ennen. Joka päivä. Ajatuksena ja unelmana muutos on usein iso, abstraktilta tuntuva asia. Toivomme jotain tapahtuvaksi, mutta emme pysähdy miettimään millaiset konkreettiset askeleet sinne johtaisivat. Kun toivottu muutos ei toteudukaan, ihminen usein lannistuu, luopuu toivosta, teeskentelee ettei se ollut tärkeää.


ON OLEMASSA UNELMIA, NIIN SITKEITÄ, NIIN KOVAÄÄNISIÄ, NIIN TÄRKEITÄ, ETTÄ NE POLTTAVAT SYDÄNTÄMME, SYKKIVÄT RINNASSAMME VAATIVINA, PAKOTTAVINA, EHDOTTOMINA – PELOTTAVINA – JA KIELTÄYTYVÄT KUOLEMASTA. LOPULTA JOUDUMME VALITSEMAAN. KUMPI ON KAUHISTUTTAVAMPAA, SE ETTÄ UNELMA EI TOTEUDU, VAI SE ETTÄ SE TOTEUTUU?


Sydäntäsärkevää. Aivan kuten sekin, etten vielä ole kirjoittanut loppuun yhtäkään aloittamaani kirjaa, en niitä tarinoita ja kohtaloita, jotka vaativat päästä ulos ja tulla kerrotuiksi, jotka tuntuvat niin intensiivisiltä ja todellisilta ja tärkeiltä. Olen yrittänyt, mutta en ole vakavoitunut unelmani edessä, en ole ryhdistäytynyt ja tehnyt mitä tehdä pitää. Yrittäminen ei riitä. Pitää toimia niin että asia toteutuu.

Yrittämisen ohella toivominen, unelmointi tai aarrekartta ja visualisointikaan eivät riitä. Pitää alkaa ottaa askelia, jotka vievät kohti unelman vääjäämätöntä toteutumista.

1. Määritä yksityiskohtaisesti ja elävästi mitä haluat.

2. Mieti mikä omassa arjessasi, omassa toiminnassasi ja valinnoissasi estää sitä toteutumasta.

3. Kartoita mitä sinun pitää tehdä (joka päivä), että päädyt sinne minne haluat.

Ei se ole mitään kvanttifysiikkaa, vaan hyvin yksinkertaista. (“Elementary, my dear Watson.”) Kun otat askelia tiettyyn suuntaan, päädyt sinne mitä kohti kävelet. Tilanne on ongelmallinen silloin, kun teet asioita jotka ovat viemässä sinua jonnekin, etkä oikeasti halua mennä sinne vaan jonnekin muualle, mutta et kuitenkaan halua muuttaa mitään siinä mitä olet tekemässä. Kun haluamme paradoksaalisia asioita (esim. haluat kokea rakkaudellisen parisuhteen, mutta pysyt yhdessä ihmisen kanssa joka halveksii sinua), kun yritämme toteuttaa yhtälöä joka on mahdoton, olemme valinneet pettymyksen jo ennen ensimmäisenkään askeleen ottamista. Silloin on turha kiukutella, turha syyttää kohtaloa, turha olla yllättynyt. Sait sen kaiken itse aikaan, kävelit sinne omin jaloin.

Ihmiset toimivat näin koska he eivät näe mihin ovat menossa, tai kuten minä, he huijaavat itseään kuvittelemalla, että kyllä se vielä toteutuu (itsestään), ja aikaa on… vaikka mikään omassa toiminnassa ei viittaa siihen että olisi edes etäisesti menossa siihen suuntaan. On oleellisen tärkeää havahtua huomaamaan mihin se arki ja ne tavat ja toimet joita jokapäiväisessä elämässämme ylläpidämme ovat johtamassa. Muuten päätyminen sinne, minne emme koskaan halunneet, tulee ikävänä yllätyksenä.

Kirjoitan tätä enemmän itselleni kuin kenellekään muulle. Jos rakastan kirjoittamista ja koen sisimmässäni palavaa, intohimoista halua kirjoittaa kirjan, on luovuttava siitä mikä on sen esteenä ja alettava ottaa askelia mitkä vääjäämättömästi vievät minut tilanteeseen, jossa kirjani on valmis.

Jumalatararkkityypit-terapiaryhmä naisille

jumalatararkkityypit terapiaryhmä kirsihs ©kirsihallaseppalaJumalatararkkityypit pitävät sisällään ikiaikaista viisautta, joka elää yhä edelleen kaikissa meissä vaikuttaen arkipäiväämme konkreettisin tavoin. Tiedostamattomat ja piiloon jääneet “jumalattaret” voivat heijastua ihmissuhdeongelmina, vaikeutena hyväksyä ja rakastaa itseään, ongelmina suhteessa kehoon, syömiseen, itseilmaisuun, rajojen vetämiseen, elämästä nauttimiseen tai ylipäätään itsensä toteuttamiseen kokonaisena ja vailla kielteisten uskomustemme luomia rajoitteita.


Jumalatararkkityypit-terapiaryhmä tapaa 8 kertaa syksyn 2014 aikana. Jokaisella kerralla tutustumme yhteen naisarkkityyppiin itsessämme. Ryhmässä käsittelemme muun muassa itsetuntoon, rajojen vetämiseen, itsensä rakastamiseen, ihmissuhdeongelmiin, kehokuvaan, masennukseen, yli- tai alisuorittamiseen, miellyttämiseen, omaan unelmaitseen ja omiin elämäntavoitteisiin liittyviä teemoja.

Tule mukaan tälle upealle terapeuttiselle ja voimauttavalle tutkimusmatkalle itseesi! Käytämme tapaamisissa ratkaisukeskeisen psykoterapian periaatteita ja erilaisia luovia ja toiminnallisia menetelmiä. Jumalatararkkityypit johdattavat meitä tiettyihin teemoihin joita käsittelemme sekä sanallisesti että tietoisen läsnäolon, ajatusten ja uskomusten tunnistamisen sekä tunteiden kohtaamisen ja kuvaamisen avulla.

Ryhmän ohjaajana toimii ratkaisukeskeinen psykoterapiaopiskelija Kirsi Halla-Seppälä. Tapaamme kahdeksan kertaa perättäisinä torstai-iltoina alkaen 11.9.14 klo 18:30-20:00 Helsingin Katajanokalla olevassa tunnelmallisessa terapia- ja koulutustilassa. Koska kyseessä on psykoterapiakoulutukseen liittyvä toiminta, ryhmän hinta on 50% normaalista. Näin ollen kaksoisterapiatunnin (90 min.) hinnaksi tulee vain 25€ x8. Ryhmä maksetaan kokonaisuutena ennakkoon yhdessä tai kahdessa erässä.


PÄIVITYS 23.8.14 – Suuren kysynnän vuoksi järjestän myös toisen “Jumalatararkkityypit” -terapiaryhmän, joka alkaa Helsingissä 7.10.14 ja sisältää 8 tapaamista perättäisinä tiistai-iltoina klo 18:30-20. Ilmoittaudu pian jos tunnet että ryhmä voisi olla sinua varten!


Jumalatararkkityypit ovat syvällisiä ja moniulotteisia symboliikaltaan, mutta esittelen ne tässä vain muutamalla sanalla:

Hestia – sisar, papitar ja itsellinen nainen, intohimoinen omistautuminen omalle jutulleen, sielun palo tai viileys ja etäisyys, seksuaaliset teemat

Hera – kulissipuoliso ja voimavaimo, parisuhteen ristiriidoista itsensä kunnioittamiseen ja yhteistyöhön, tasa-arvo ja valtataistelukysymykset

Demeter – rakastava ja kaikkensa antava äiti, riippuvuuden ja irtipäästämisen prosessi, masennuksesta ja uhrautumisesta takaisin kukoistavaan elämään

Persefone – huoleton neito ja mystinen manalan kuningatar, transformatiivinen matka äidin tyttärestä oman elämänsä hallitsijaksi, vastuullisuuden ja itsenäisyyden teemat

Artemis – poikatyttö ja metsän villinainen, kesyttämätön, kilpailunhaluinen ja päämäärätietoinen nainen

Athena – viisas strategi ja soturinainen, isän tyttö miesten maailmassa, hyväksynnän ansaitseminen tekojen ja suorittamisen kautta sekä kompleksinen naiseus

Afrodite – rakkauden ja kauneuden jumalatar,  feminiininen “Marilyn”, suhde omaan kehoon ja eroottisuuteen, rakkaudentarpeen täyttäminen manipuloimalla, olenko arvokas ja olemassa ellen viehätä muita?

Kenestä löydät itsesi? Kuka kaipaisi enemmän tilaa elämässäsi?

Olet lämpimästi tervetullut ryhmään! Ilmoittaudu heti (yhteys@kirsihallaseppala.fi) jos tunnet kutsun sydämessäsi, ryhmästä tulee pieni ja intiimi, joten paikat täyttyvät pian.

“Treffit meedion kanssa”

Tällä uusimman Voi Hyvin -lehden kannessa olleella lauseella viitattiin juttuun, jossa oli haastateltu kolmea erilaista näkijää ja vertailtu heidän palvelujaan. Itseni lisäksi jutussa oli mukana Susan Hedman ja Harriet Piekkola. Ja koska ihmiset usein kaipaavat nimikkeitä, määritelmiä ja luokittelua, Susan oli nimetty kanavoijaksi, Harriet meedioksi ja minut näkijäksi. Nämä nimitykset antavat kuitenkin usein epämääräisen mystisiä mielikuvia, ja suurelle osalle ihmisistä ne eivät avaudu ollenkaan. Mistä siis on kysymys?

Itselleni nimitys “näkijä” on tuntunut sopivimmalta siksi, että se kertoo luonnollisesta kyvystä nähdä ja havainnoida – vaikkakin ehkä sellaista, mikä monelta jää huomaamatta. Omalla kohdallani intuitiivinen näkeminen on kokonaisvaltainen aisti, joka ilmenee paljon monimuotoisemmin kuin pelkkänä visuaalisena kykynä, eikä sitä voi sammuttaa tai panna pois päältä. Kuten lehtijutussa sanotaankin, luulin pitkään että kyky aistia, nähdä ja ymmärtää energioita, tunnelmia, latauksia, sisäisiä rakenteita, ääneen lausumattomia ajatuksia ja kätkettyjä tunteita – siis asioiden sisäpuolta – on aivan jokapäiväistä ja normaalia muidenkin elämässä. Erityisesti läheisissä ihmissuhteissa on ollut ongelmallista nähdä niin paljon, tietää liikaa, ja yrittää tasapainoilla sellaisen materiaalin kanssa, joka ei itselle kuulu ja jota toinen ei halua kohdata.

voi hyvin haastattelu ©kirsihallaseppala
Uskon siis että asioiden “sisään” näkeminen on täysin luonnollinen ominaisuus, joka on monelta mennyt tukkoon ihan jo pelkästään siitä syystä, että aistimme ylikuormittuvat joka päivä ulkoisten ärsykkeiden ja informaation tulvasta. Ei siis niin ettemme osaisi nähdä, vaan niin ettemme halua nähdä. Kyky virittyä erilaisille taajuuksille on kykyä mennä asioiden sisään ja välittää tietoa sille joka sitä haluaa kuulla. Taajuuksilla tarkoitan muun muassa eri ihmisten, tunteiden, ajatusten, toiveiden, menneisyydestä jääneiden alitajuisten ohjelmointien, muistijälkien ja tulevaisuuteen suuntautuneiden luomismallien sekä mielen tuolla puolen olevan korkeamman viisauden taajuuksia – ne ovat kuin radioaallot, jotka värähtelevät sisäkkäin eri korkeuksilla, ja joita radio – tässä tapauksessa minä – voi virittyä näkemään, kuulemaan, kokemaan ja toistamaan.

Omalla kohdallani näkeminen on siis paljon laajempi käsite kuin vain “nähdä” jotain ulkoisin tai sisäisin silmin. Paremmin asiaa kuvaisi sana “välittäminen”, sillä radion tavoin kauttani kulkee informaatiota sieltä millä taajuuksilla havainnoin, ja sen lisäksi välitän korkeammasta lähteestä tulevaa tietoisuutta muuntavaa siunausenergiaa.

muutos tapahtuu ©kirsihallaseppala


Olen käynyt läpi lukemattomia henkiseen kehitykseen ja itsetuntemuksen lisäämiseen tähtääviä koulutuksia, sekä osallistunut monille energianvälitys-, healing- ja reiki- kursseille, mutta tutustuttuani Oneness Universityyn kaikki se alkoi tuntua toisarvoiselta. Kun valmistuin deekshan eli ykseyden siunauksen (Oneness Blessing) välittäjäksi, ymmärsin kuka olen ja miksi olen täällä. Deekshan aikaansaaman neurobiologisen, heräämiseksi kutsutun muutoksen myötä löysin itseni ja kadotin itseni. En ole parantaja, en pyri korjaamaan ketään, en yritä vaikuttaa keneenkään tai saada mitään aikaan. Heräämisen jälkeen sillä kuka olen, kuka luulin olevani, kuka haluaisin olla tai millainen persoonani on, ei ollut enää mitään merkitystä. Minun tehtäväni on olla pelkkä välittäjä. Jonkun toisen kohdalla se voisi olla jotain aivan muuta.

Näen usein itseni läpinäkyvänä putkena, pelkkänä instrumenttina, minkä kautta maailmankaikkeuden korkeampi tietoisuus manifestoituu. Tulkintatilanteissa monet kokevat energian virtaavan ja tietoisuutensa laajenevan sen myötä. Jopa silloin kun en vielä puhunut asiasta julkisesti, jotkut asiakkaani saattoivat yhtäkkiä kesken tulkinnan hätkähtää ja kuvata muutosta olotilassaan. He kertoivat sen tuntuvan voimakkaana energianvirtauksena, kasvot saattoivat lehahtaa punaiseksi, ihana, pehmeä ja lämmin aalto kietoi syliinsä, ja oli hyvin kevyt olla. Osa jopa kuvasi kokemusta sanoilla “kuin olisi siunattu”.

En siis työssäni pelkästään välitä informaatiota näkymättömiltä tasoilta, vaan vedän asiakkaan mukanani näkemään, kokemaan ja ymmärtämään itse. Vastaanotollani itketään, nauretaan ja halataan, tai sitten ei, kukin kokee asiat tavallaan. Moni kuitenkin lähtee tapaamisestamme kevein askelin ja valoa hehkuen. Ongelma, joka alussa saattoi tuntua musertavalta ja mahdottomalta ratkaista, on kadonnut. Tietoisuuden tason muuttuessa kaikki muuttuu. Kun siirrymme pois siltä taajuudelta missä ongelma on syntynyt, koemme nopean ja ihmeellisen transformaation. Mikään ei ole muuttunut, ja kaikki on muuttunut. Et voi itse saada sitä aikaan. Minä en tee sitä sinulle, mutta se on siunaus jonka voit saada. Siitä minun työssäni ja elämässäni on kysymys.

Hysteerinen nainen ja herkkyyden anatomia

101 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Olen herkkä ihminen. Vaikka en juurikaan välitä määritelmistä enkä ihmisten luokittelemisesta minkään nimikkeiden alle, voin sanoa olevani erityisherkkä. Minulla on herkät aistit, herkkä hermosto, herkkä keho, herkät tunteet, herkät vaistot ja mitä näitä nyt onkaan. Silti olen perusrauhallinen, tasapainoinen, käytännöllinen ja kriisitilanteissa kylmän loogiseen toimintaan automaattisesti suuntautuva henkilö. Herkkyys koetaan usein hyvin feminiiniseksi ominaisuudeksi, ja niin kuin moni muukin “naisten jutuksi” mielletty asia, sitä ei pidetä kovin arvokkaana suorituskeskeisessä, maskuliinisessa maailmassamme. Herkkyys on vähän niin kuin heikkous. Jos mies on herkkä, se on akkamainen. Siitä tulee mieleen avuttomuus, hössöttäminen, huolestuneisuus, turhasta valittaminen, diivailu, teeskentely, huomiohakuisuus, heikkohermoisuus, ylitunteellisuus, liioitteleminen ja kaikki, mikä reilut sata vuotta sitten niputettiin nimekkeen “hysteerinen nainen” alle.

Mitä mielleyhtymiä se kenessäkin herättääkin, herkkyys on inhimillinen ominaisuus, osa ihmistä. Nykymaailmassa herkkyys nähdään usein jonkinlaisena poikkeavuutena, vammana, joka tulisi korjata tai parantaa. Itse en näe herkkyyttä vikana joka tulisi paikata, enkä herkkää ihmistä poikkeavana, joka kaipaa vahvistusta. Tuntuu sydäntäsärkevältä kuulla kommentteja siitä, miten herkän pitäisi vain kovettaa itsensä, ryhdistäytyä ja olla niin kuin muutkin. Herkkyys ei ole haitta. Se että elää herkkyytensä vastaista elämää sen sijaan on.

104 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Näen herkkyyden ominaisuutena, joka kuuluu ihmisyyteen yhtä oleellisena osana kuin kyky ja tarve aistia tai kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Herkkyys on kommunikaatiota sisältäpäin, sisimpämme puhetta. Herkkyytemme ilmoittaa milloin jokin ei toimi, jotain on liikaa, jokin vie voimia, jossain on vuoto. Herkkyys kertoo milloin olemme tekemässä itsellemme vahinkoa ja milloin jokin ei ole hyväksi meille. Tämä oma moniulotteinen ja kaikenläpäisevä herkkyyteni on ohjannut voimakkaasti elämääni, vaikuttanut valintoihini ja karsinut pois monia vaihtoehtoja, sulkenut ovia. Se on vakaalla kädellä johdattanut minua muokkaamaan elämääni itseni näköiseksi, sellaiseksi jota voin elää. Jossa pysyn elossa. Toisinaan se on ilmentynyt kaipuuna tilaan, jossa ei tarvitsisi “kestää” ja “sinnitellä” ja “yrittää pärjätä” aistiylikuormitusten tai muiden sisintäni raastavien ärsykkeiden joukossa. En kaipaa elämää pumpulissa, kärsin kipua, nälkää, kylmää, hetkittäisiä ristiriitoja tai pisteleviä männynneulasia leikiten, mutta niin kuin omasta maailmastaan väkivalloin pois loihdittu Tomusormi Cornelia Funken romaanissa Mustesydän, minunkin herkkyyteni on aiheuttanut kaihertavaa ikävää “kotiin” ja saanut minut toteamaan Tomusormen sanoin:


“TÄMÄ MAAILMA ON MINULLE LIIAN NOPEA, LIIAN ÄÄNEKÄS JA LIIAN RÄIKEÄ.”


Ihmisten herkkyyden määrä vaihtelee, se on yksilöllinen ominaisuus, eikä sitä tulisi arvottaa suuntaan eikä toiseen. Jokainen meistä on omalla tavallaan herkkä. En usko että herkkyyttä voi tukahduttaa tai että itseään voi kovettaa, siedättää itseään pois herkkyydestä. Sisäinen herkkyys on kompassi ja kartta siihen mikä meille on hyväksi. Voimme olla noudattamatta herkkyytemme viestejä. Voimme valita pysyä tilanteissa ja olosuhteissa joissa olemme herkkyytemme äärirajoilla. Voimme olla kuuntelematta tuntojamme, turtua, katkeroitua ja kestää seuraukset, mutta emme voi lopullisesti kadottaa herkkyyttämme.

100 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Oma herkkyyteni on minulle rakas. Se on väline jota ilman en voisi kohdata ihmisiä työssäni. Se on mittari, joka kertoo milloin elämäni on horjahtamassa epätasapainoon, se kertoo jos nukun liian vähän, jos en syö hyvin tai liiku tarpeeksi, se kertoo kaunistelematta jos en ole ollut riittävästi yksin, jos en ole ollut itselleni tinkimättömän rehellinen, jos olen yrittänyt liikaa tai jos en ole ruokkinut sieluani sillä mitä se janoaa. Herkyyteni on vaativa. Se kaipaa paljon yksinäisyyttä, hiljaisuutta, tyhjää tilaa, ajatonta olemista, raikasta ilmaa,  illan hämärää, yksinkertaisia sanoja, pehmeitä säveliä, sydämen laulua, lempeyttä ja luontoyhteyttä. Herkkyys ei ole vamma, se on ystävä.


P.S. Tervetuloa kuuntelemaan luentoani Erityisherkkyydestä sunnuntaina 30.11.14. Erityisherkkyyttä käsittelevän seminaarin järjestää Suomen Astrologinen Seura, ja paikkana on Helsinki, Era Nova.

Trooppinen hedelmäsmoothie

Muistivihkoon on kertynyt pitkä lista aiheita, joista palan halusta kirjoittaa tänne blogiin, mutta syventyminen kirjoituspuuhiin ei ole vielä onnistunut akuutimpien asioiden kiilatessa edelle. Onneksi on aina aikaa surauttaa herkullinen hedelmäpirtelö, ja koska tämän aamuinen smoothie oli aivan erityisen onnistunut, haluan jakaa reseptin kanssanne. Yleensä teen smoothiet fiilispohjalta, niistä aineista mitä kotoa sattuu löytymään, ja siksi reseptit jäävät kirjoittamatta muistiin. Siispä se, että kirjoittelen niitä tänne, toimii sekä muistiona itselleni, että toivottavasti myös inspiraationa teille. Tämä smoothie oli nimittäin todella hyvän makuinen, ravitseva ja aivan ihanan raikas näin helteisenä kesäpäivänä.

2 kypsää banaania
2 kypsää persikkaa
1 makea omena
1 kypsä ja makean mehukas mango
400 ml tölkki kookosmaitoa
1 dl ananasmehua (tai enemmän)
2 rkl Puhdistamon riisiproteiinia

Annoksesta tulee tosi iso, joka riittää useammallekin henkilölle. Jos haluat kerta-annoksen, puolita määrät. Parhaan lopputuloksen saat laadukkaista luomuraaka-aineista ja jos banaanit on kuorittu ja pilkottu illalla pakastimeen ja laitat ne jäisinä mukaan blenderiin. Muuten saat odotella sen aikaa, että smoothie viilenee jääkaapissa. Lämmin hedelmäpirtelö ei ole ainakaan minun makuuni. Kuvaa trooppisesta smoothiesta en ehtinyt ottaa, koska… tiedätte kyllä.

Asteikolla nollasta sataan

031 kamomillasaunio kirsihs ©kirsihallaseppala

Hihhei, kello aamuyhdeksän ja minulla takana jo vaikka mitä! Ihmiselle, jonka elämästä puuttuvat rutiinit, aikataulut ja rakenne, tämä on uutta ja yllättävää. Kävin eilen Tuuli Kaunisluonnon mahtavassa valmennuksessa, ja hämmästyttävää kyllä, ihan kuin elämä olisi jo muuttunut. No, esitietolomakkeen kysymykseen “Mitä odotat valmennukselta?” vastasinkin että ihmettä. Eikös se niin mene, että sitä saa mitä tilaa?

Asetin Tuulin ohjauksella itselleni konkreettisia tavoitteita ja mietin onnistumisia ja askelia kohti tavoitteitani ratkaisukeskeisestä terapiasta tutulla asteikkotekniikalla. Käytän sitä paljon myös omassa työssäni, ja aina saa ihmetellä, miten voimakas työkalu se onkaan! Jokin valtavan isolta tuntuva ongelma voi oikeasti ratketa yhdellä istumalla, yhdestä oivalluksesta, mutta elämänmuutos vaatii sitä, että tekee asioita toisin. Paino sanalla TEKEE. Hyvät aikeet eivät riitä, jos haluaa saada konkreettisen muutoksen. Eli jos haluan muuttaa elämääni, jos haluan parantaa hyvinvointiani ja jaksamistani, se edellyttää sitä, että teen joka päivä jotain sen eteen, teen joka päivä jotain eri tavalla kuin ennen.

Tänään olen noussut seitsemältä, käynyt tunnin lenkillä (Miten siellä voi olla noin kuuma jo tähän aikaan? Eikö aamujen kuuluisi olla kasteisen raikkaita ja kainosti varjoisia?), olen syönyt ison kupin herkullista chiapuuroa, marjojen ja hedelmien kanssa, juonut kipollisen aloeveraa ja paljon vettä. Kohtahan sitä onkin päiväunien aika. (Vitsivitsi.)

Natural Woman -haaste

Kaunis ja ihana kaimani, hyvinvointivalmentaja Kirsi Salo, käynnisti pari päivää sitten Facebookissa “luonnonkaunis nainen” -haasteen, jonka ideana on julkaista omalla seinällään meikitön käsittelemätön ja muokkaamaton omakuva. Se on tuonut omaan uutisvirtaani toinen toistaan kauniimpien naisten kuvia ja heidän tuntemuksiaan asiasta. On jännä ilmiö, että monien on helppoa nähdä herkkyys, sielukkuus, ilmeikkyys – kaikki se eletty elämä, sydämen lämpö ja kauneus, mitä me naiset kasvoillamme ilmennämme – toisessa ihmisessä, kun taas omien kasvojen kohtaaminen paljaana vie herkästi epämukavuusalueelle, tuntuu vaikealta ja nolottaa.

18.34.22 kirsi ©kirsihallaseppalaItse en käytä lähes koskaan meikkiä, eikä siksi meikitön selfie ole ongelma. Itseasiassa koen niin olevani enemmän oma itseni, ja meikki tuntuu naamiolta. Ikävä kyllä. Koska joskus olisi ihana ehostaa ja hehkua meikin korostaessa kasvojen parhaita puolia. Sen sijaan oman naaman näyttäminen aamunturpeana, huonossa valossa ja ilman filtteriä… se on haaste tosissaan, kiusallinen ajatuskin. Päätän olla armollinen itselleni ja valitsen parin viikon takaisen kuvan, jossa olen aamupäivän luonnollinen valo kasvoillani, mutta täysin ilman meikkiä, kestovärjäyksiä tai muitakaan käsittelyjä, filttereitä tai manipulointeja. C’est moi.

Jotenkin tämä haaste sopii nyt erinomaisen hyvin tämän uuden blogin alkuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen julkaisseeni jotain täysin oman näköistä, rohkeaa ja paljasta. Sillä en suinkaan tarkoita tätä kuvaa, vaan kotisivujeni esittelytekstiä, joka on pidempi, henkilökohtaisempi ja avoimempi kuin mikään mitä olen koskaan julkisesti sanonut tai kirjoittanut. Olen ollut aina niin huolissani siitä mitä muut ajattelevat ja miltä jokin vaikuttaa ja mitä joku saattaa luulla, että olen päätynyt tekemään asioita anonyyminä tai muuten pitänyt omat jutut pöytälaatikossa. Nämä sivut ja tämä blogi on merkki siitä, etten pelkää enää niin paljon. Jos en vielä tänään ihan kokonaan tule kaapista ulos, niin ainakin kurkin sieltä pää ulkona hihkuen ja vilkuttaen iloisesti hymyileville ihmisille.


musiikki ARETHA FRANKLIN – (YOU MAKE ME FEEL LIKE) A NATURAL WOMAN