Hysteerinen nainen ja herkkyyden anatomia

101 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Olen herkkä ihminen. Vaikka en juurikaan välitä määritelmistä enkä ihmisten luokittelemisesta minkään nimikkeiden alle, voin sanoa olevani erityisherkkä. Minulla on herkät aistit, herkkä hermosto, herkkä keho, herkät tunteet, herkät vaistot ja mitä näitä nyt onkaan. Silti olen perusrauhallinen, tasapainoinen, käytännöllinen ja kriisitilanteissa kylmän loogiseen toimintaan automaattisesti suuntautuva henkilö. Herkkyys koetaan usein hyvin feminiiniseksi ominaisuudeksi, ja niin kuin moni muukin “naisten jutuksi” mielletty asia, sitä ei pidetä kovin arvokkaana suorituskeskeisessä, maskuliinisessa maailmassamme. Herkkyys on vähän niin kuin heikkous. Jos mies on herkkä, se on akkamainen. Siitä tulee mieleen avuttomuus, hössöttäminen, huolestuneisuus, turhasta valittaminen, diivailu, teeskentely, huomiohakuisuus, heikkohermoisuus, ylitunteellisuus, liioitteleminen ja kaikki, mikä reilut sata vuotta sitten niputettiin nimekkeen “hysteerinen nainen” alle.

Mitä mielleyhtymiä se kenessäkin herättääkin, herkkyys on inhimillinen ominaisuus, osa ihmistä. Nykymaailmassa herkkyys nähdään usein jonkinlaisena poikkeavuutena, vammana, joka tulisi korjata tai parantaa. Itse en näe herkkyyttä vikana joka tulisi paikata, enkä herkkää ihmistä poikkeavana, joka kaipaa vahvistusta. Tuntuu sydäntäsärkevältä kuulla kommentteja siitä, miten herkän pitäisi vain kovettaa itsensä, ryhdistäytyä ja olla niin kuin muutkin. Herkkyys ei ole haitta. Se että elää herkkyytensä vastaista elämää sen sijaan on.

104 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Näen herkkyyden ominaisuutena, joka kuuluu ihmisyyteen yhtä oleellisena osana kuin kyky ja tarve aistia tai kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Herkkyys on kommunikaatiota sisältäpäin, sisimpämme puhetta. Herkkyytemme ilmoittaa milloin jokin ei toimi, jotain on liikaa, jokin vie voimia, jossain on vuoto. Herkkyys kertoo milloin olemme tekemässä itsellemme vahinkoa ja milloin jokin ei ole hyväksi meille. Tämä oma moniulotteinen ja kaikenläpäisevä herkkyyteni on ohjannut voimakkaasti elämääni, vaikuttanut valintoihini ja karsinut pois monia vaihtoehtoja, sulkenut ovia. Se on vakaalla kädellä johdattanut minua muokkaamaan elämääni itseni näköiseksi, sellaiseksi jota voin elää. Jossa pysyn elossa. Toisinaan se on ilmentynyt kaipuuna tilaan, jossa ei tarvitsisi “kestää” ja “sinnitellä” ja “yrittää pärjätä” aistiylikuormitusten tai muiden sisintäni raastavien ärsykkeiden joukossa. En kaipaa elämää pumpulissa, kärsin kipua, nälkää, kylmää, hetkittäisiä ristiriitoja tai pisteleviä männynneulasia leikiten, mutta niin kuin omasta maailmastaan väkivalloin pois loihdittu Tomusormi Cornelia Funken romaanissa Mustesydän, minunkin herkkyyteni on aiheuttanut kaihertavaa ikävää “kotiin” ja saanut minut toteamaan Tomusormen sanoin:


“TÄMÄ MAAILMA ON MINULLE LIIAN NOPEA, LIIAN ÄÄNEKÄS JA LIIAN RÄIKEÄ.”


Ihmisten herkkyyden määrä vaihtelee, se on yksilöllinen ominaisuus, eikä sitä tulisi arvottaa suuntaan eikä toiseen. Jokainen meistä on omalla tavallaan herkkä. En usko että herkkyyttä voi tukahduttaa tai että itseään voi kovettaa, siedättää itseään pois herkkyydestä. Sisäinen herkkyys on kompassi ja kartta siihen mikä meille on hyväksi. Voimme olla noudattamatta herkkyytemme viestejä. Voimme valita pysyä tilanteissa ja olosuhteissa joissa olemme herkkyytemme äärirajoilla. Voimme olla kuuntelematta tuntojamme, turtua, katkeroitua ja kestää seuraukset, mutta emme voi lopullisesti kadottaa herkkyyttämme.

100 vuohenputki kirsihs ©kirsihallaseppala

Oma herkkyyteni on minulle rakas. Se on väline jota ilman en voisi kohdata ihmisiä työssäni. Se on mittari, joka kertoo milloin elämäni on horjahtamassa epätasapainoon, se kertoo jos nukun liian vähän, jos en syö hyvin tai liiku tarpeeksi, se kertoo kaunistelematta jos en ole ollut riittävästi yksin, jos en ole ollut itselleni tinkimättömän rehellinen, jos olen yrittänyt liikaa tai jos en ole ruokkinut sieluani sillä mitä se janoaa. Herkyyteni on vaativa. Se kaipaa paljon yksinäisyyttä, hiljaisuutta, tyhjää tilaa, ajatonta olemista, raikasta ilmaa,  illan hämärää, yksinkertaisia sanoja, pehmeitä säveliä, sydämen laulua, lempeyttä ja luontoyhteyttä. Herkkyys ei ole vamma, se on ystävä.


P.S. Tervetuloa kuuntelemaan luentoani Erityisherkkyydestä sunnuntaina 30.11.14. Erityisherkkyyttä käsittelevän seminaarin järjestää Suomen Astrologinen Seura, ja paikkana on Helsinki, Era Nova.

Trooppinen hedelmäsmoothie

Muistivihkoon on kertynyt pitkä lista aiheita, joista palan halusta kirjoittaa tänne blogiin, mutta syventyminen kirjoituspuuhiin ei ole vielä onnistunut akuutimpien asioiden kiilatessa edelle. Onneksi on aina aikaa surauttaa herkullinen hedelmäpirtelö, ja koska tämän aamuinen smoothie oli aivan erityisen onnistunut, haluan jakaa reseptin kanssanne. Yleensä teen smoothiet fiilispohjalta, niistä aineista mitä kotoa sattuu löytymään, ja siksi reseptit jäävät kirjoittamatta muistiin. Siispä se, että kirjoittelen niitä tänne, toimii sekä muistiona itselleni, että toivottavasti myös inspiraationa teille. Tämä smoothie oli nimittäin todella hyvän makuinen, ravitseva ja aivan ihanan raikas näin helteisenä kesäpäivänä.

2 kypsää banaania
2 kypsää persikkaa
1 makea omena
1 kypsä ja makean mehukas mango
400 ml tölkki kookosmaitoa
1 dl ananasmehua (tai enemmän)
2 rkl Puhdistamon riisiproteiinia

Annoksesta tulee tosi iso, joka riittää useammallekin henkilölle. Jos haluat kerta-annoksen, puolita määrät. Parhaan lopputuloksen saat laadukkaista luomuraaka-aineista ja jos banaanit on kuorittu ja pilkottu illalla pakastimeen ja laitat ne jäisinä mukaan blenderiin. Muuten saat odotella sen aikaa, että smoothie viilenee jääkaapissa. Lämmin hedelmäpirtelö ei ole ainakaan minun makuuni. Kuvaa trooppisesta smoothiesta en ehtinyt ottaa, koska… tiedätte kyllä.

Asteikolla nollasta sataan

031 kamomillasaunio kirsihs ©kirsihallaseppala

Hihhei, kello aamuyhdeksän ja minulla takana jo vaikka mitä! Ihmiselle, jonka elämästä puuttuvat rutiinit, aikataulut ja rakenne, tämä on uutta ja yllättävää. Kävin eilen Tuuli Kaunisluonnon mahtavassa valmennuksessa, ja hämmästyttävää kyllä, ihan kuin elämä olisi jo muuttunut. No, esitietolomakkeen kysymykseen “Mitä odotat valmennukselta?” vastasinkin että ihmettä. Eikös se niin mene, että sitä saa mitä tilaa?

Asetin Tuulin ohjauksella itselleni konkreettisia tavoitteita ja mietin onnistumisia ja askelia kohti tavoitteitani ratkaisukeskeisestä terapiasta tutulla asteikkotekniikalla. Käytän sitä paljon myös omassa työssäni, ja aina saa ihmetellä, miten voimakas työkalu se onkaan! Jokin valtavan isolta tuntuva ongelma voi oikeasti ratketa yhdellä istumalla, yhdestä oivalluksesta, mutta elämänmuutos vaatii sitä, että tekee asioita toisin. Paino sanalla TEKEE. Hyvät aikeet eivät riitä, jos haluaa saada konkreettisen muutoksen. Eli jos haluan muuttaa elämääni, jos haluan parantaa hyvinvointiani ja jaksamistani, se edellyttää sitä, että teen joka päivä jotain sen eteen, teen joka päivä jotain eri tavalla kuin ennen.

Tänään olen noussut seitsemältä, käynyt tunnin lenkillä (Miten siellä voi olla noin kuuma jo tähän aikaan? Eikö aamujen kuuluisi olla kasteisen raikkaita ja kainosti varjoisia?), olen syönyt ison kupin herkullista chiapuuroa, marjojen ja hedelmien kanssa, juonut kipollisen aloeveraa ja paljon vettä. Kohtahan sitä onkin päiväunien aika. (Vitsivitsi.)

Natural Woman -haaste

Kaunis ja ihana kaimani, hyvinvointivalmentaja Kirsi Salo, käynnisti pari päivää sitten Facebookissa “luonnonkaunis nainen” -haasteen, jonka ideana on julkaista omalla seinällään meikitön käsittelemätön ja muokkaamaton omakuva. Se on tuonut omaan uutisvirtaani toinen toistaan kauniimpien naisten kuvia ja heidän tuntemuksiaan asiasta. On jännä ilmiö, että monien on helppoa nähdä herkkyys, sielukkuus, ilmeikkyys – kaikki se eletty elämä, sydämen lämpö ja kauneus, mitä me naiset kasvoillamme ilmennämme – toisessa ihmisessä, kun taas omien kasvojen kohtaaminen paljaana vie herkästi epämukavuusalueelle, tuntuu vaikealta ja nolottaa.

18.34.22 kirsi ©kirsihallaseppalaItse en käytä lähes koskaan meikkiä, eikä siksi meikitön selfie ole ongelma. Itseasiassa koen niin olevani enemmän oma itseni, ja meikki tuntuu naamiolta. Ikävä kyllä. Koska joskus olisi ihana ehostaa ja hehkua meikin korostaessa kasvojen parhaita puolia. Sen sijaan oman naaman näyttäminen aamunturpeana, huonossa valossa ja ilman filtteriä… se on haaste tosissaan, kiusallinen ajatuskin. Päätän olla armollinen itselleni ja valitsen parin viikon takaisen kuvan, jossa olen aamupäivän luonnollinen valo kasvoillani, mutta täysin ilman meikkiä, kestovärjäyksiä tai muitakaan käsittelyjä, filttereitä tai manipulointeja. C’est moi.

Jotenkin tämä haaste sopii nyt erinomaisen hyvin tämän uuden blogin alkuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen julkaisseeni jotain täysin oman näköistä, rohkeaa ja paljasta. Sillä en suinkaan tarkoita tätä kuvaa, vaan kotisivujeni esittelytekstiä, joka on pidempi, henkilökohtaisempi ja avoimempi kuin mikään mitä olen koskaan julkisesti sanonut tai kirjoittanut. Olen ollut aina niin huolissani siitä mitä muut ajattelevat ja miltä jokin vaikuttaa ja mitä joku saattaa luulla, että olen päätynyt tekemään asioita anonyyminä tai muuten pitänyt omat jutut pöytälaatikossa. Nämä sivut ja tämä blogi on merkki siitä, etten pelkää enää niin paljon. Jos en vielä tänään ihan kokonaan tule kaapista ulos, niin ainakin kurkin sieltä pää ulkona hihkuen ja vilkuttaen iloisesti hymyileville ihmisille.


musiikki ARETHA FRANKLIN – (YOU MAKE ME FEEL LIKE) A NATURAL WOMAN

Tekemällä oppii

Olen aivan uskomattoman innoissani ja onnellinen siitä, että vuosien suunnittelun ja “en-mä-osaa” -ajattelun jälkeen tein itselleni nämä kotisivut. Ja kirouksenkaltaisesta perfektionismistani huolimatta uskallan melkein sanoa, että ne ovat valmiit. No toki pientä säätöä vielä…

Sitä kuulkaa osaa ihan mitä vaan, kun alkaa tekemään, eikä luovuta ennen kuin on valmista. Luulen että monella jää paljon toteuttamatta ihania juttuja, kun ajattelee ettei osaa. Itsekin olen kuullut joissain yhteyksissä että “hyvähän sun on tehdä kun osaat”. Mutta totuus on, että aloittaessa en ole osannut, vaan tekiessä oppinut. Ja rakastan sitä ihanaa, kihelmöivää, lämmintä ja hekumallista tyytyväisyyden tunnetta, kun on saanut jotain itselleen tärkeää tehtyä. Olkoon se sitten että on saanut pyykit narulle kuivumaan (se tuntuu joskus mahdottoman vaikealta), perustettua kasvimaan, aloitettua blogin, laulettua karaokessa tai ilmaistua jonkin tunteen runon sanoin


TEHKÄÄ IHMISET SITÄ MIKÄ TEKEE TEIDÄT ONNELLISIKSI TEHKÄÄ, ÄLKÄÄKÄ ANTAKO SEN OLLA ESTEENÄ, ETTÄ ETTE VIELÄ OSAA.


Dont Compare

Elämämme tärkein, vaikein ja yksinkertaisin opetus

Aurinko, tuo minuuden, sydämen ja luovan tietoisuuden symboli, on tällä hetkellä Oinaassa, eläinradan ensimmäisessä – itsestä tietoiseksi tulemisen – merkissä. Aurinko on myös vielä hetken aikaa oppositiossa Oinaan omaan Mars -planeettaan. Oinaan ohella Mars ajaa myös itseksi tulemisen teemaa – omien, itsestä lähtöisin olevien pyrkimysten ja autenttisen energiankäytön muodossa. Mars-energia voidaan helposti tuomita olemaan itsekästä ja omaa etua tavoittelevaa, mutta uskallan sanoa, että Marsin toteuttamisen pelko saa paljon pahempaa jälkeä aikaan, kuin vapaasti ja luovasti toteutuva Mars. (Jokaisella meillähän on omalla syntymäkartalla Mars jossakin merkissä, joka muiden tekijöiden ohella kuvaa kaikkein ominta tapaamme toimia ja käyttää energiaa. Ajassa liikkuva Mars kulkee myös merkistä merkkiin, ja kuvaa näin ajankohtaisia, kollektiivisia energioita maailmalla.)

Mars on nyt Vaa’assa, itselleen hyvin vieraassa merkissä. Siinä missä Vaaka on rauhan, diplomatian, toisten huomioonottamisen, asioiden punnitsemisen ja kompromissien merkki, Mars kaipaa suorasukaisuutta, nopeita ratkaisuja, räjähtävää toimintaa ja tekemistä, josta voi sanoa “tää on mun juttu”. Mars voi mennä kunnolla solmuun Vaa’an energioiden alaisena, mutta kun lisätään joukkoon vielä Marsin tämänhetkinen perääntyvä liike (näennäinen sellainen, planeetat eivät todellisuudessa vaihda suuntaa kiertoradoillaan), saadaan Mars, joka jahkaa, aikoo, pyytää muiden hyväksyntää, hukkaa tavoitteensa, tukahduttaa intohimonsa, suostuu vaikkei jaksa, sanoo kyllä vaikkei kiinnosta ja on kaikinpuolin kiltti ja kunnollinen. Arvatkaa mitä siitä seuraa, kun sodanjumala Ares (Marsin kreikkalainen vastine) laitetaan sinne missä hän ei halua olla, tekemään sellaista mikä häntä ei miellytä ja hymyilemään ja niiamaan niille joista hän ei pidä. 

Tämä on hyvä päivä miettiä sitä, kuka sinä olet ja mitä haluat elämältäsi. Oletko siellä missä haluat olla? Toteutatko sitä, minkä koet olevan oma juttusi? Asutko siellä missä viihdyt ja haluat asua? Teetkö sellaista työtä mistä nautit? Työskenteletkö siellä missä haluat olla töissä? Vietätkö päiväsi sellaisella tavalla, jota arvostat? Oletko juuri nyt, tällä hetkellä tätä lukiessasi siellä, missä haluatkin olla?

Ole suora ja rehellinen. Kiitä itseäsi rehellisyydestä. Tässä kaikki.

Halusin tänään jakaa kanssanne jotain, mitä itse pidän suuressa arvossa. Se on opetus, joka on niin yksinkertainen ja itsestäänselvä, että se on monille mahdoton ymmärtää saati toteuttaa omassa elämässään.

“Ole oma itsesi” vaikuttaa helpolta, mutta kuinka moni loppujen lopuksi edes tietää mikä se “oma itse” on, tai tiedostaa jatkuvasti yrittävänsä olla jotain muuta kuin on, tai ainakin haluaisi olla jotain muuta kuin on… Pysähdytään tähän. “Olla se kuka on.” Mitä se on? Tämän juuri koen olevan oman työni ydin astrologina, näkijänä, terapeuttina ja henkisenä ohjaajana: auttaa ihmisiä tiedostamaan oma ainutlaatuinen minuutensa JA toteuttamaan omaa tehtäväänsä/olemassaoloaan tässä maailmassa parhaalla mahdollisella tavalla. Uusia palveluja ja projekteja onkin kehitteillä, toivottavasti pääsen jakamaan hedelmät kanssanne pian.

Ja tässä vihdoin se teksti, joka innoitti tämän päivän transiittien ohella kirjoittamaan tämän artikkelin.

“Minulla on vain yksi sanoma. Se on: “ole oma itsesi”. Joten älä pidä idoleita, älä yritä tulla heidän kaltaisekseen, millainen et voi koskaan olla. Voit olla ainoastaan oma itsesi. Ellet yrittäisi olla jotain muuta kuin se mitä ja kuka olet, tulisit todella saavuttamaan suuria. On suuruutta olla se kuka olet, mitä tahansa oletkin.

Se mitä olet, ei ole tärkeää. Kysymys kuuluu, kuinka paljon olet itsesi kanssa, kuinka paljon rakastat itseäsi. Jos rakastat itseäsi ja ajattelet että kaikki sinussa on kunnossa, kaikki asiat sujuvat hyvin.

Kaikki ongelmat alkavat siitä, että et todella rakasta itseäsi etkä hyväksy itseäsi. Olet lukenut niin monia kirjoja, sinulla on niin monia idoleita ja haluat olla heidän kaltaisensa, ja yrittäessäsi tulla heidän kaltaisekseen, sinä tuhoudut.

Jokaikinen teistä on ainutlaatuinen. Sinua ei ole tehty olemaan sellainen kuin joku toinen on. Sinä olet erityislaatuinen. Olet yksilöllinen. Sinun täytyy olla oma itsesi, silloin elämä kuljettaa sinua. Yrittäessäsi olla joku toinen, et ole lainkaan yhteistyössä luonnon kanssa.

Joten, haluan sinun pitävän itseäsi tärkeänä, ei ylimielisesti, vaan hyväksyen sen, että sinut on tehty juuri sellaiseksi kuin olet, erityisen jumalallisen suunnitelman mukaan. Sinun kohtalosi on olla sitä. Siitä valaistumisessa on kysymys.” – Sri Bhagavan

Elämäntehtävä

Kun jokin sykli päättyy, emme yleensä tiedä onko se alku vai loppu. Järjellä voimme ajatella vanhan päättymisen olevan uuden airut, mutta kokemuksellisella tasolla saatamme tuntea vain luopumisen tuskaa ja hiljaiseksi vetäviä loppuja, päättymistä päättymisen jälkeen.

En tiedä onko tämä viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin, vai kenties ensimmäinen uuden sarjan alussa. En toimi enää ammattia harjoittavana astrologina, vaikka teenkin vielä satunnaisesti tulkintoja, jos joku sellaista sattuisi kaipaamaan.

Enemmän kuin astrologi koskaan, olen aina ollut näkijä ja mystikko. Elämäntehtävänäni – itse elämän kokemisen ohella – on auttaa ihmisiä palauttamaan tietoinen kontakti korkeampaan itseensä ja palaamaan mielen hallinnasta sydänyhteyteen ja sisäiseen ohjaukseen. Olen vuosia yrittänyt käyttää astrologiaa työvälineenäni tässä missiossa, mutta se ei ole siihen tarkoitukseen paras menetelmä.

Minulle astrologia ei ole tekniikoita, avainsanoja, ominaisuuksia, luonteenpiirteitä, hyviä ja huonoja aikoja, tulevien ennakointia tai luonteen hiomista, pyrkimystä tulla paremmaksi ihmiseksi. Minulle astrologia on, sanojen, käsitteiden, määritelmien, selitysten, uhkakuvien ja lupausten sijaan energiaa, sisäinen kokemus. Astrologinen syntymäkartta tai ajankuva ovat minulle elävää ja kokemuksellista, kuin elokuva johon voin hetkeksi astua sisään. Kartta symboleineen on kuvia, värejä, tuntemuksia, tuoksuja, makuja, musiikkia ja harmoniaa. Se on lähes aistillista kokemista ja sisäistä tietämistä. Se on toiminut elämässäni kompassin tavoin, kuin tähdet merimiehille ja muille matkaajille vuosisatoja sitten. Ei kuitenkaan ulkoapäin tulevana opastuksena, vaan sisäisenä tuntemisena siitä miten asiat ovat, missä on itä ja missä länsi, ja minne itse sijoitun matkallani juuri nyt, mistä tulen ja mihin suuntaan olen menossa.

Nyt tätä kirjoittaessa – tänä kylmänä tammikuun aamuna, kun lumi heijastaa auringon valoa lähes silmiä vihlovalla kirkkaudella – tunnen että se on alku. Kyllä, se on alku.

 

Konkkamuori ja sairastamisen taito

Runollinen sairastelusta nauttiminen ei mennytkään ihan niin kuin olin haaveillut. Kaikesta huolimatta olen joutunut olemaan töissä (lue: oma valinta) ja puuhailemaan yhtä sun toista särkylääkkeiden turruttavalla avustuksella. Silloin tauti pitkittyy ja alkaa muuttua epämiellyttäväksi. Ja sitähän me emme tahdo.

Flunssan innoittamana kaivoin kirjahyllyn kätköistä iki-ihanan lapsena lahjaksi saamani kirjan ja jälleen kerran haltioiduin Konkkamuorin elämänasenteesta ja viisaudesta.

Konkkamuori on virolaisen Aino Pervikin seitsemänkymmentäluvulla kirjoittama lastenkirja, jonka on kuvittanut Edgar Valter ja suomentanut Kirsi Kunnas. Kirja kertoo keskellä myrskyävää merta olevalla pienellä, terävien kivikkojen ympäröimällä saarella itsekseen asuvasta Konkkamuorista, joka on yrteillä ja loitsuilla itseään ja muita hoitava noita.

Kirja on luonnonläheinen ja riemastuttava rakkauskertomus. Ja kaikkein parasta koko kirjassa, minun mielestäni, on Konkkamuorin sairastumisesta kertova kohta.

Konkkamuori osaa suhtautua sairastumiseensa elämää syleilevällä, zeniläisellä viisaudella.

“Kun konkkamuori oli päässyt takaisin kotiinsa, alkoivat häntä puistattaa vilunväreet. Raivokkaat yskänpuuskat tärisyttivät häntä, nenä oli tukossa, kurkku turvonnut. Noidannuoli repi selkää, vatsanväänteet mahaa, päätä pyörrytti, jalat vapisivat ja kuume puistatti voimakkaasti.

– Konkkamuoripoloinen! Oletpa sinä kylmettynyt myrskyssä! hytisi Konkkamuori ihastuneena.” – Aino Pervik (1975)


“Hän alkoi sijata vuodetta. Koska hän aikoi olla sairaana oikein kauan ja nauttia siitä kunnolla, hän pani vuoteeseen puhtaat lakanat ja etsi uuden untuvapeitteen. Vuoteen viereen hän kasasi ison pinon nenäliinoja ja nipun kuumemittareita.

Kun Konkkamuorilla oli oikein korkea kuume, ei hän raaskinut lyödä sitä pois mittarista, ja siksi hänen piti joka kerta ottaa uusi mittari. Sairastaessaan hän mittasi kuumetta lakkaamatta. Se juuri olikin nautinnollista sairastamisessa. Ne kuumemittarit, joissa oli korkein lukema, hän pani jälkeenpäin erityiseen kulhoon ja katseli niitä silloin tällöin teetä juodessaan.” – Aino Pervik (1975)


“- Voi Konkkamuori parka, kylläpä sinulla onkin korkea kuume, hän sanoi makean murheen vallassa. Hänellä oli aivan suurenmoinen olo. Yhtämittaa hän hinkui voimakkaiden ja tuskallisten yskänpuuskien kourissa.

– Voi Konkkamuori parka, hän rohisi tukehtumaisillaan. – Sinullahan on oikea hevosen yskä! Yskiminen oli mukavaa, mutta alkoi ajan mittaa kovasti uuvuttaa. Konkkamuorista oli kamalaa luopua noin mahtavasta yskästä, mutta lopulta hän ei voinut kestää enempää ja valmisti itselleen lääkkeen.” – Aino Pervik (1975)

Yrttilääkinnästä kiinnostuneet huomaavat, että Aino Pervik oli varsin perillä lääkekasvien vaikutuksista. Kirjassa Konkkamuori tekee itselleen lääkkeen jossa on vesimintun lehtiä, merimintun kukkateriä, pukinjuuren juurakoita, punakoison varsia, sikoangervon kukkia ja kangasajuruohon aukeamattomia nuppuja.

“Siitä tuli voimakas ja kitkerän makuinen juoma, joka pani veden juoksemaan silmistä ja pyyhkäisi yskän pois käden käänteessä. Mutta eikös vaan pukinjuuri pannut hänet hikoilemaan niin että kuume uhkasi laske ja punakoiso lopetti vatsanpurut ja kangasajuruoho, vaikka sitä oli vain vähän, pelotti pois noidannuolen ja sikoangervo kirkasti kurkun.

Konkkamuori heitti peitot päältään ja työnsi ikkunat selkoselälleen, ettei kuume vain laskisi. Nuhaa oli sentään jäljellä sopivasti. Veto antoi sille lisää puhtia niin että nenä alkoi vuotaa kuin mahlakoivu, ja nenäliinapino hupeni. nyt kun yskä ei enää sekoittanut tahtia, kaikuivat aivastukset puhtaina kuin pasuunakuoro.” – Aino Pervik (1975)

Miten inspiroivaa tekstiä. Ja vaikkei itse haluaisi ihan noin innokkaana sairastaa, on kirja ainakin viihdyttävää luettavaa, aikuisellekin. Mutta tuota yrttiteetä en suosittele keittämään, punakoiso on erittäin myrkyllinen kasvi, ja luonnon lääkkeet voivat reagoida arvaamattomasti tottumattoman hyppysissä.