Jäljelle jää vain nyt

Haluatko kuulla laulun elämästäni? Tässä olisi:

Hämähämähäkki kiipes langalle, tuli sade rankka hämähäkin vei. Aurinko armas kuivas satehen, hämähämähäkki kiipes uudelleen.

Kun voimat on vähissä, eikä verenvuodolle näytä tulevan loppua millään, eniten kaipaan metsään. Että pääsisi ottamaan edes kolme askelta sammaleen peittämällä kalliolla, hengittämään syvään kuusien tummanvihreää tuoksua. Toiseksi eniten kaipaan sitä että voisin siivota. Ei kuulosta kauhean kohtuuttomilta unelmilta, eihän?

Onneksi on rikas sisäinen maailma (en usko että missään olosuhteissa pystyisin pitkästymään), lapsenkaltainen optimismi ja täysi luottamus suurempaan suunnitelmaan (jota pieni mieleni ei pysty ymmärtämään, vaikka välillä saattaa niin kuvitellakin). Ja kun näkee maailman taiteen silmin, kaikki on joko kiinnostavaa tai kaunista.

Syy miksi ymmärrän hyvin syvällisesti ja monitasoisesti Khironin tematiikkaa ja kvinkunssien merkitystä syntymäkartalla ja ajassa on siinä, että olen syntynyt tänne käsi kädessä niiden kanssa, on nähty maailmaa yhdessä, leikitty kaikki leikit. Jäljelle jää vain nyt.

Tänään ihmettelen elämää sairaalan turkoosissa pyjamassa. Aurinko paistaa taas. Vaahterat vihertävät. Katson korelaisia rakkausdraamoja ja annan itseni unelmoida. Joka aamu uskon kuuteen mahdottomaan asiaan ennen aamiaista.

Siirry työkalupalkkiin