Elementit tasapainoon

Koska olen lähdössä maanantaina viikon lomalle, olen yrittänyt tehdä kaikki ensi viikon työt etukäteen valmiiksi. Koneella on tullut oltua sen verran pitkä rupeama, että mieli ei tahdo hiljentyä yölläkään. Lomalla ei onneksi ole mukana tietokonetta, puhelinta eikä mitään muutakaan työhön viekoittelevaa. Haadeksen raunioilla ehkä käydään jos jaksetaan, sehän on melkein työjuttu, eikö?

Olen viime aikoina miettinyt ihmisten sisäisiä energiavarkaita, mustia aukkoja ja sellaisia ylikorostuneita, elämää dominoivia juttuja, jotka imuvoimallaan tuppaavat viemään kaiken liikenevän ajan ja energian. Jos omalta kartaltani sellaisen nimeäsin, sanoisin että se on tuo pirullinen Merkurius/Jupiter-yhtymä. Tähän ei ole mitään laskukaava. Mieti vain omaa elämääsi ja sitä mihin elämäsi tunnit hupenevat. Lastenhoitoon, ruuanlaittoon ja pyykinpesun loppumattomaan virtaan? No Kuuhan se siellä silloin dominoi arjen vaatimuksillaan. Kirjoittamiseen, lukemiseen, puhelimessa puhumiseen tai yleiseen juoruiluun – terve vaan Merkurius. Venus tuokin enemmän vaihtoehtoja peliin, kun se saattaa suunnata huomion ylenpalttiseen sosiaaliseen elämään, rakkauselämän kiemuroihin, kauneudesta ja omasta vetovoimaisuudesta huolehtimiseen tai silkkaan nautiskeluun ja rahan haaskaamiseen. Jatkuva ihmissuhteiden märehtiminen, kadehtiminen ja ulkonäöstä stressaaminenkin menevät Venuksen piikkiin. Touhottajat, himourheilijat, tehopakkaukset ja adrenaliini- tai aggressioriippuvaiset ovat koukussa Marsiinsa. Ylenpalttinen ja epätasapainoinen Mars-energia kartalla saattaa tosiaan näkyä jatkuvana kiukkuisuutena ja kyvyttömyytenä rauhoittua ja olla vaan. Listaa voi jatkaa kaikki planeetat läpi, keksi itse lisää.

Elementtien jakautuminen syntymäkartalla voi myös kertoa paljon elämän energiatasapainosta ja sitä mikä kaipaisi huomiota. Niillä joilla elementit jakautuvat tasaisesti ongelma (jos sellaista on) löytyy ruuhkaisimmasta huoneesta tai tuosta yllä mainitsemastani ”musta aukko” -planeetasta. Me muut, joilla elementtien epätasainen jakautuminen puhuu karua kieltään, voimme sitten keskittyä miettimään miten elementtejä voisi tasapainottaa.

Omalla kohdallani syntymäkarttani ylivoimaisesti ylikorostunein elementti on ilma. Henkilökohtaisista eli nopeista planeetoistani kolme on ilmamerkissä ja yhtä monta ilmaa löytyy myös hitaista planeetoistani. Kartallani on kaksi suurkolmiota, jotka ovat omiaan luomaan painokkuutta jollekin tietylle elementille, ja missäpä muussa ne kartallani olisivat kuin ilmamerkeissä. Huh – kaipaan raitista ilmaa!

Eli kun jokin elementti on näin korostunut, on selvä että elämä herkästi nyrjähtää tämän elementin toteuttamiseen, muiden elementtien kustannuksella.

Ylikorostunut tuli viittaa usein tarpeeseen tulla, mennä, touhottaa ja polttaa kynttilää molemmista päistä. Jos heikoimpana lenkkinä on ilma, toiminnalle ei välttämättä ole mitään suuntaa eikä suunnitelmaa. Maan ollessa heikoimmassa asemassa toiminta ei välttämättä tuota minkäänlaista tulosta, kunhan kohelletaan saamatta mitään aikaiseksi. Ja jos veden elementtiä on tuli-painotteisella kartalla vähiten, on luonteessa herkästi tiettyä kovuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää omaa sisintään tai kuunnella omien tunteidensa viestejä.

Ylikorostunut maa toteutuu elämässä turvallisuuden tavoitteluna, käytännöllisyytenä ja jopa elämään kieltävänä pragmatismina (paitsi jos maamerkeistä Härkää on eniten). Jos kartalta puuttuu tulta, riskinotto kyky, rohkeus ja kyky heittäytyä elämän vauhtiin ovat kaivattuja ominaisuuksia. Veden puutteessa maakartta kuihtuu ja synnyttää materiakeskeistä, tunteille ja vaistoille vierasta elämää. Ilman ollessa heikoimmassa asemassa kaikenlainen spontaanisuus ja luova hulluus on hyvin vierasta. Tämä kertoo myös usein tyypillisestä skepsismistä, jolloin aito ihmettely ja avoimuus elämän ilmiöille puuttuu, ja henkilö usko vain sen mitä näkee ja voi koskettaa. Eikä aina sitäkään.

Ylikorostunut ilma johtaa todennäköisesti hermoparantolaan voi ilmentyä yliaktiivisena mielenä, joka kerran vauhtiin päästyään suoltaa ideaa, ajatusta, tekstiä ja sanomaa 24/7. Kuulostaa manialta, mutta ei hätää, ylikorostunut ilma se vain pyörittää aivotoimintaa ylikierroksilla. Jos ilmakartalla vesi on kovin vähäistä, elämä voi olla hyvin älyllistä, eikä tunteille ole tilaa. Ajatukset voivat lopulta olla niin objektiivisia ja korkealentoisia, että niissä ei ole enää mitään henkilökohtaista tai intiimiä jäljellä. Karikatyyrinä töihinsä ja sanomalehtiinsä (ja iPadeihinsa) uppoutunut professori. Maaelementin vähäisyys näkyy ilma-ihmisen elämässä epäkäytännöllisyytenä ja teoreettisuutena.

Tohtoriväitöksiä voi olla taskussa vaikka kaksi, mutta kananmunan keittäminen ei ilman ohjekirjaa onnistu, eikä onnistu muuten sen ohjekirjan kanssakaan. Jos tulta on kartalla vähiten, elämä voi olla viileän älyllistä ja fyysisesti niin passiivista, että kaikki hienot ideat ja suunnitelmat – oikeastaan koko elämä – tapahtuu vain mielikuvissa ja päänsisäisinä juttuina. Voimakas ilmapainotus erityisesti heikoilla maa- ja tuli-elementillä saattaa viedä ihmisen elämän nettiin siinä määrin, että oikeaa elämää (missä laitetaan ruokaa, käydään kaupassa, tavataan ihmisiä ja liikutetaan kehoa eri syiden vuoksi, myös ulkoilmassa) ei ole lainkaan. On vain kuvitelma elämästä. Vahva Neptunus syntymäkartalla toki antaa tähän vielä aivan uutta ulottuvuutta. Omassa mielikuvituksessa.

Ylikorostunut vesi voi tehdä ihmisestä supertunteellisen ja hieman rajattoman empaatikon, jonka vaihtuvat tunnetilat määräävät elämän tahdin. Jos kartalta vielä puuttuu maata, voi elämä velloa paikoillaan ja vähän samaan tapaan kuin ylikorostuneen ilman kanssa, ihminen saattaa vetäytyä pois todellisuudesta ja paeta tai hukkua omiin sisäisiin maailmoihinsa. Veden ollessa kyseessä saatetaan liikkua sielullisilla tasoilla, henkimaailmassa tai tunteitten syövereissä. Epäkäytännöllisyys liittyy tähän yhdistelmään myös voimakkaasti. Jos vesikartalla on vähän ilmaa, niin kaikki on niin kovin henkilökohtaista ja subjektiivista ja ainutkertaista. Se synnyttää helposti asenteen: ”Minun tunteeni, minun kokemukseni, joita ei voi selittää ja joita kukaan ei voi ymmärtää.” Ja jos tuli on vähäistä vedenpaisumuskartalla, niin aloitteellisuus, innostuneisuus, kyky puolustaa itseään ja yleinen energisyys voivat tehdä elämästä vähän lässähtäneen kokemuksen. Jota sitten voi nyyhkiä ja surkutella oikein sydämensä kyllyydestä.

Tietenkin myös sillä on merkitystä mitkä merkeistä ovat korostuneet – vesipainotteinen kartta tuntuu aika erilaiselta, jos dominoivana merkkinä on Skorpioni eikä Kalat – ja koko kartan rakenne muutenkin kertoo millä tavalla nämä ylikorostuneet elementit saattavat elämässä toteutua. Niin, ja kun mietit asiaa hetken, tiedät varmaan itsekin miten ne elämässäsi ilmenevät. Mutta tässä joitakin yleistyksiä, joista voitte itse sitten lähteä laajentamaan ja tarkentamaan kunkin yksilöllisen karttansa mukaan.

Arvaattekos miksi tämä teema on ollut mielessä tässä lähipäivinä? Jupiter, tuo ylenpalttisuuden ylijumala on juuri runsauden ruhtinattaren Härän merkissä ja sen viimeisellä, kriittisellä asteella. Ja kun se sieltä on suonut huomiotaan 10. huoneelleni sekä parjaamalleni Merkurius/Jupiter -yhtymälle neliötransitin muodossa, niin tarvitseeko sanoa enempää. On tullut vähän tehtyä töitä. Mutta vain siksi, että pääsisin maanantaina (kun Jupiter siirtyy Kaksosiin) viettämään hyvin ansaittua lomaa lasteni kanssa. Jupii, ei kun JIPII!

Artikkeli on julkaistu alun perin blogissani Astrologia ja arkkityypit.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *