Ei ihan Stop vaan Pause

”Kulje tyynesti hälyn ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha kätkeytyykään hiljaisuuteen…”

Istuin alas työpöytäni ääreen aikeena kirjoittaa jotain juuri alkaneesta ajanjaksosta, ja yhtäkkiä mieleeni ilmestyi kuva kellastuneesta paperista, joka roikkui kehystettynä lapsuudenkotini seinällä. Olin jo unohtanut sen kokonaan. En itse asiassa muista koskaan ajatelleeni sitä sen jälkeen, kun vuosia sitten lähdin kotoa. Mutta juuri nyt, tämä noin sadan vuoden takaa oleva inspiraatiolause pitkän kaavan mukaan, tuntuu hyvin kauniisti kiteyttävän jotain siitä, mistä tässä ajassa on kysymys. Kerron siis ensin sinulle mitä Mars perääntyessään saattaa tarkoittaa elämässäsi, ja palataan sitten siihen seinätauluun.

Sisäisen Soturin arkkityyppi, tuo voimaa, energiaa, toimintaa, aloitteellisuutta ja jaksamista edustava planeettasymboli Mars, aloitti tänään noin kahden kuukauden mittaisen perääntymisen Oinaassa (ajalla 10.9.-14.11.2020). Perääntymisjaksolle ominaiseen tapaan, Marsin edustama suoraviivainen liike ja dynaaminen eteneminen voivat olla täysin hakusessa tänä aikana. Tämähän on tekeytynyt tässä jo pidemmän aikaa, kun Mars on perääntymistä valmistellessaan ollut hyvin hidas, lähes pysähdyksissä, täysin luonteensa vastaisesti. Tämä tulee varmasti näkymään ja tuntumaan lähiviikkojen aikana oloissa, tapahtumissa ja energioissa. Mutta sen sijaan että yrittäisi arvailla mitä kaikkea kamalaa tämä nyt voikaan tarkoittaa maailmalla tai omassa elämässä, suosittelen keskittymään siihen, mitä tämä aika mahdollistaa ja mihin se on ohjaamassa.

Perääntyminen (retrograde) on astronominen ilmiö, jolloin planeetta maasta katsottuna näyttää perääntyvän, vaikka tietenkään näin ei oikeasti tapahdu. Planeetat eivät pysähdy tai vaihda kulkusuuntaa kiertoradoillaan. Astrologisesti ajateltuna planeetan perääntymistä voi pitää eräänlaisena kosmisena peilipintana, jonka aikana on mahdollisuus tarkastella perääntyvän planeetan teemoihin liittyviä asioita omassa elämässään. Marsin ollessa kyseessä itsereflektion aiheena voivat olla esimerkiksi omat vanhat kokemukset, toimintamallit, asenteet tai uskomukset, jotka liittyvät seksuaalisuuteen, aggressioon, omaan tahtoon ja ambitioihin, omilla jaloilla seisomiseen, rajanvetoon, itsensä puolustamiseen, miehiin, sisäiseen maskuliiniin sekä siihen miten osaa omassa elämässään sanoa ei.

Kun Mars perääntyy, on aika hidastaa ja rauhoittua. Mikäli tämä on vaikeaa, elämä voi auttaa pysäyttämällä sinut. Auto voi hajota, kurssi peruuntua, kalenteri tyhjentyä, jalka murtua, flunssa kaataa petiin tai muuten vaan kaikki voi tuntua yhtäkkiä tahmealta ja hitaalta, väsyneeltä ja veltolta. Koska Mars on nopean, esteettömän ja suoraviivaisen etenemisen energia, se ei suhtaudu suosiolla sen eteen tuleviin esteisiin. Yksi todennäköisimmistä asioista, joita Marsin perääntymisen aikana saamme tarkastella, on oma suhde aggressioon; se mikä kiukuttaa, miksi ja mitä sille pitäisi tehdä. Onko sinulla lupa suuttua? Miten ilmaiset ärtymystä? Pelkäätkö konfliktia ja harmistuessa olet hiljaa ja hengität sisäänpäin? Kiihdytkö aivan arkisista asioista nollasta sataan ja räiskit ketutuksen ulos pysähtymättä pahan olon äärelle? Mikäli sinulla on jokin ongelma johonkin Marsin ydinteemaan liittyen, todennäköisesti pääset tänä syksynä sen äärelle suurennuslasin kanssa.

Planeetan perääntymistä voi pitää eräänlaisena kosmisena peilinä, joka antaa mahdollisuuden tarkastella perääntyvän planeetan teemoihin liittyviä asioita omassa elämässä.

Perääntyvän Marsin tarkempi merkitys omassa elämässä aukeaa, kun tiedät missä kohtaa perääntymisjakso tapahtuu omalla kartallasi. Kun näet mitkä huoneet eli elämänalueet Mars valaisee matkallaan, ja varsinkin jos se tulee tekemisiin oman syntymäkarttasi planeettojen tai akseleiden kanssa, saat arvokasta tietoa siitä minkä äärelle olisi nyt aika pysähtyä. Perääntyvä Mars aktivoi oman luonteensa mukaisesti kaiken sen, mitä se koskettaa kartallasi. (Jos kaipaat tähän apua, voit varata tulkintasession puhelimitse tai tilata edullisen pienen tulkinnan aiheesta sähköpostiisi.)

Perääntymisjaksojen luonteeseen kuuluu usein myös kertaus ja jonkin taakse jätetyn uusi tuleminen. Kun Mars perääntyy, ei yleensä suositella aloittamaan mitään uutta projektia. Silloin on turha kuvitella että uudet ideat ottaisivat tulta alleen ja edessä olisi upea nousukiito tai nopea eteneminen. Sen sijaan paluu jonkin vanhan ja kesken jääneen äärelle voi olla erittäin hedelmällistä. Ideat jotka on jo aikaa sitten kuopattu, pyrkimykset joiden kanssa on tullut luovutettua ja ihmiset jotka ovat jääneet pelkiksi rosoisiksi kuviksi simpukkapuhelimen muistiin, saattavat yllättäen ilmestyä eteen vaatien huomiota.

Jos jokin menneisyyden haamu palaa kummittelemaan tänä aikana, kannattaa suhtautua siihen asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Jotain on jäänyt kesken. Jotain mihin et ollut valmis aiemmin. Jotain mitä ehkä pakenit tai mihin et osannut suhtautua oikein. Nämä asiat, ideat, ihmiset, unet, toimintamallit, paheet, tunnelmat, pelot tai toiveet, joista luulit jo päässeesi, jotka luulit kadottaneesi, ilmestyvät nyt eteesi syystä. Niillä on jokin viesti, ne haluavat tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, ja ne haluavat saada arvoisensa päätöksen.

Ja sitten se Max Ehrmannin kirjoittama teksti. En muistanut tästä muuta kuin pari ensimmäistä sanaa, mutta se ilmeistyi mieleeni samalla kun virityin tähän perääntyvän Marsin energiaan. Mitenköhän suuri vaikutus tällä on tietämättäni ollut elämääni?


”Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.

Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on oma tarinansa kerrottavanaan.

Vältä äänekkäitä ja hyökkääviä henkilöitä. He ovat piina sielulle. Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi tai katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja pienempiä ihmisiä kuin sinä itse.

Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi. Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa. Se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on täynnä petkutusta. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa.

Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.

Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.

Kasvata ja vahvista henkeäsi suojamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa, mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.

Terveellistä itsekuria unohtamatta, ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet maailmankaikkeuden lapsi, et vähäisempi kuin puut ja tähdet. Sinulla on oikeus olla täällä, ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehittyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa. Ja mitä lienevätkin toimet ja rientosi elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

Kaikesta teeskentelystä, raatamisesta ja särkyneistä unelmista huolimatta tämä on sittenkin kaunis maailma.”

P.S. Ai niin, meinasi unohtua. Jos paluu menneisyydessä kesken jääneiden eli parhaillaan ajankohtaisten teemojen äärelle kiinnostaa, check this.