Askelmia haaveiden tiellä

Kun jokin planeetta pysähtyy vaihtaakseen suuntaa, sen katsotaan olevan erityisen intensiivisesti läsnä ajan tunnelmassa. Venus perääntyy parhaillaan Kaksosissa kesäkuun loppupuolelle saakka, Saturnus ja Pluto jurnuttavat takaperoisesti vielä jonkin aikaa Vaa’assa ja Kauriissa, ja Neptunus Kaloissa liittyy aivan pian tähän joukkoon iloiseen. Tällä hetkellä Neptunus on pysähtyneenä ja ikään kuin kaivautumassa lähtökuoppiinsa, jotta olisi torstaina valmis perääntymisjaksonsa aloittamiseen. Totuus kuitenkin on, että eivät ne planeetat oikeasti mitään suuntaa vaihda, eivätkä yhtäkkiä ala pakittaa pitkin kiertorataansa. Näin maasta katsottuna niiden kulku vain vaikuttaa siltä, ja siitä käytämme nimitystä retrograde eli perääntyminen.

Herkän haaveelliset tunnelmat ovat siis Neptunuksen alkavan perääntymisen ja Kaloissa kulkemisen vuoksi nyt hyvinkin ajankohtaisia ja voimakkaammin pinnassa kuin yleensä. Itse ainakin olen pohdiskellut viime aikoina monia neptunisia teemoja ja erityisesti unelmia ja niiden vaikutusta elämään. Kaikki alkoi oikeastaan noin kuukausi sitten, kun erään oman unelmani suhteen tapahtui jotain merkillistä. Niin kuin useimmilla, minulla on muutamia unelmia joita olen vaalinut lähes koko elämäni ajan. Kenties olen syntynyt niiden kanssa. Mutta unelmalla on unelman luonne, ja niillä on taipumus jäädä unelmiksi. Jotkut unelmat ovat niin suuria, että koko elämä voi kulua ensimmäistä askelta aikoessa. Jotkut unelmat taas on valjastettu onnen kuvitelmaan, jolloin koko elämä voi olla pelkkää valmistautumista siihen, että oikea elämä alkaa ”sitten kun” unelma on toteutunut. Mitä ei yleensä koskaan tapahdu. Tai jos se ”sitten kun” päivä koittaakin, saatamme huomata että ei se niin ihmeellistä ollutkaan. Neptunuksen luonteen mukaisesti, unelman kääntöpuolella häämöttää pettymys.

Tein joitakin vuosia sitten aarrekartan, jonka keskellä komeili lehdestä leikattu, ties kenenkä julkkiksen viisaasti tokaisema lause: ”Muutin villit unelmani päämääriksi.” Unelma on ensimmäinen askel, sen myötä saamme tietää mitä todella haluamme, mutta se ei pidä sisällään kykyä toteuttaa itseään. Siihen tarvitaan apua muilta jumalilta kuin Neptunukselta. Parhaassa tapauksessa apuun saapuvat Jupiter ja Saturnus. Jupiter yksinään saattaisi paisuttaa unelmaa niin, että siinä ei olisi enää realismin häivääkään. Se saattaisi ajaa arvioimaan omia mahdollisuuksia aivan liian optimistisesti ja ottamaan ylimitoitettuja riskejä. Tai toisella päällä ollessaan se saattaisi asettaa Unelmoijan lepotuoliin odottelemaan onnekasta sattumaa, joka toteuttaisi haaveen hannuhanhimaisesti ilman mitään omaa panostusta.

Jos sen sijaan Saturnus saapuisi yksin Haaveilijan luo, se katsoisi unelmaa niin kriittisellä silmällä, että se saattaisi säikähtää ja silkasta häpeästä kutistua olemattomaksi ja hävitä pian kokonaan Haaveilijan mielestä. Saturnus sanoisi vakuuttavasti, että eihän sinulla ole tuohon lahjoja, olet liian vanha, liian köyhä, liian tyhmä ja kaiken lisäksi sinulla ei ole tuohon aikaa. Tekisit jotain hyödyllisempää. Unelmoija tajuaisi heti miten paljon Saturnuksen sanoissa on järkeä, ja menisi kuorimaan perunoita perheelleen saadakseen typerät hupsutukset pian pois mielestään.

Mutta jos Saturnus ja Jupiter tulisivat yhtä aikaa Unelmoijan avuksi, siitä voisi syntyä jotain konkreettista. Ensin Jupiter loisi uskoa ja toivoa: kyllä tästä hyvä tulee, upea juttu, hieno tilaisuus, ajattele mitkä kasvun mahdollisuudet, tämä homma onnistuu varmasti. Saturnus puuttuisi puheeseen ja sanoisi että se kuitenkin vaatii työtä, keskittymistä, sitkeyttä, panostamista ja selkeän toimintasuunnitelman.

Jos haluat toteuttaa unelmasi, luovu unelmastasi. Tee siitä suunnitelma. Tämän siis ymmärsin joitakin viikkoja sitten kun puhuin hyvän ystäväni kanssa. Yhtäkkiä huomasin että se vanha ja toisteltu lause ”olisipa ihanaa toteuttaa se juttu” ja sen kaveri ”mä niin toivoisin että joskus voisin toteuttaa sen jutun” olivatkin muuttuneet muotoon ”minä teen sen”. Jokin tuntui erilaiselta sisällä. Jokin oli muuttunut. Ja siinä samalla kun sanoin sen ääneen, tiesin vailla epäilyksen häivääkään, että se ei vain tapahdu, vaan minä todella toteutan sen, olen jo aloittanut! Ja se tuntui aivan uskomattoman hyvältä. Paremmalta kuin mikään haaveilu ikinä.

Ensin on unelma. Täytyy tietää mitä haluaa. Sitten tarvitaan suunnitelma. Täytyy tietää mitä pitää tehdä ensimmäiseksi. Ei tarvitse nähdä koko polkua unelman toteutumiseen saakka, ensimmäinen askel riittää. Sitten täytyy uskoa siihen. Täytyy avata ovia, olla valppaana ja antaa maailmakaikkeudelle mahdollisuus auttaa. (Jonkun jääkaapin ovessa oli lappu: ”Maailmankaikkeus on salaliitossa toteuttaakseen toiveeni.” Ehkäpä niin, mutta se että sinulla on suunnitelma ja olet talkoissa mukana, ei varmasti haittaa yhtään.) On myös tärkeää odottaa oikeaa ajankohtaa. Se ei tarkoita sitä, että lykkää suunnitelmansa toteuttamisen aloittamista siihen kunnes on riittävän laiha tai kunnes kuopus on ylioppilas tai kunnes on enemmän rahaa tai mitä ikinä ne tekosyyt ovatkaan, joilla lykkäämme itsellemme tärkeiden asioiden toteuttamista. Se tarkoittaa sitä, että olet kuulolla itsesi ja ajanlaadun suhteen, että teet oikeita asioita oikeaan aikaan.

On myös tärkeää että uskot itseesi. Tunne siitä että tiedät suunnitelmasi toteutuvan on taikaa joka siirtää vuoria. (Jos se sattuisi olemaan unelmasi.) Tarvitaan myös sitoutumista, paneutumista ja pitkäjänteistä työskentelyä. Ja oikeastaan uskon että näiden eväiden kanssa mikä tahansa on mahdollista. Richard Bachin sanoin: ”Meille ei anneta sydämeemme toivetta, ellei meillä samalla ole voimaa toteuttaa sitä.” Ja hyvänä lisänä tuohon tämä tuntemattoman ajattelijan viisaus: ”You can have what you want. But not your second choice too.”

Aivan selkeästi tämä neptuninen unelma-teema on elänyt muidenkin ihmisten mielissä juuri tänä aikana, blogimaailmassa sen ainakin voi huomata. Muun muassa Jutta kirjoittaa Kaunis päivä tänään -blogissa unelmista niin kauniisti, että halusin lainata siitä pienen pätkän.

Muutos alkaa haaveilusta, siitä hetkestä jolloin sydän huomaa, että jo olemassa olevan lisäksi saattaa sittenkin olla jokin entistä houkuttelevampi todellisuus. Haaveen tunnistamisen jälkeen vanha todellisuus ei yksinkertaisesti enää riitä, ja valinta tekee itse itsensä. Uusi polku alkaa muotoutua totutun tien viereen ja alkaa sentti sentiltä kasvaa siitä erilleen. Ensimmäiset askeleet tuntuvat tieltä poikkeamiselta, mutta kun niitä ottaa useamman, omia jalanjälkiään alkaa uskaltaa kutsua uudeksi reitiksi. Tieksi, jota kuljetaan jostakin erityisestä syystä.

Ja Jutan tavoin haluaisin myös kysyä teiltä:

”Jos sinulla olisi rajattomasti rohkeutta, minkä haaveen toteuttaisit ensimmäiseksi?”

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *